Terve taas! Joululoma alkaa olla loppu, yhyy. Kouluun en mene! No, pakko on, vaikka en haluaisikaan. :( Onneksi tänään tulee Selviytyjät ja onhan huominen vielä vapaata, mutta sitten en kestä. Lol joku koulu! sanon minä. Turhaan tässä valitan, teitä ei kuitenkaan kiinnosta muu kuin tämä uusi osa! Lukemisen aika! Menkää jo :)
 

 

Photobucket
Eräänä aamuna Lilja heräsi aikaisin. Hän oli päättänyt eilen illalla, että kävisi tänä päivänä selvittämässä Iinan vanhempien murhaa. Kukaan ei huomaisikaan hänen poissaoloaan, tänään on juuri sopivasti vapaa päivä. Iina on tuntunut unohtavan kaiken tapahtuneen, tai sitten hän ei enää jaksanut selvittää asiaa. Mutta Lilja ei
luovuttaisi, hänestä murhaaja pitää saada lukkoon telkien taakse ja kärsiä rangaistus.
Photobucket
-Iina ja muut kiittää mua vielä, Lilja ajatteli. Lilja oli päättänyt käydä murhaajan kodissa. Olihan ajatus aika järjetön, Lilja ei tiennyt tuntemattomasta simistä juuri
mitään, mutta hän ei välittänyt. Lilja uskoi saavansa roiston nalkkiin nokkeluutensa ansiosta.

Photobucket
Lilja hiippaili hiljaa vaatekaapille, ettei vahingossakaan herättäisi Maijaa, muuten koko suunnitelma menisi ehkä pilalle, eikä Lilja aikonut ottaa sitä riskiä.
Photobucket
Lilja katsoi nukkuvaa siskoaan, joka ei tiennyt mistään yhtään mitään. Ehkä se olikin ihan hyvä, vaikka ei ollut reilua salata niin suurta asiaa edes perheen nuoremmilta. Tieto saattaisi kuitenkin olla liikaa pikkuiselle, vaikka Maija jo iso tyttö onkin.
-Ainakin yksi perheenjäsenistä saa nukkua rauhassa kaikelta pahalta tiedolta, Lilja ajatteli.
Photobucket
Lopulta Lilja oli vaatenaulakon luona ja suuntasi nopeasti vaatteet mukanaan vessaan pukeutumaan, ettei varmastikaan herättäisi Maijaa.
Photobucket
Hetken päästä Lilja oli saanut puettua ja laitettua hiuksensa, joten pian olisi toiminnan aika! Lilja mietti pitäisikö hänen panna jokin naamio tai edes erilainen meikki kuin normaalisti, mutta totesi lopulta kaiken olevan aivan turhaa.
-Eihän murhaaja ole koskaan edes nähnyt minua! Miksi hän siis tietäisi minun kuuluvan Iloliemien sukuun! Lilja naurahti.
Photobucket
Veskistä tultuaan Lilja etsi käsiinsä Iinan äidin päiväkirjan. Lilja selasi kirjan sivuja, ja löysi viimein etsimänsä; Ilmarin lähettämän kirjeen. Lilja katsoi kirjeen kuorta, ja muisti aivan oikein. Kirjeen vasemmassa yläreunassa luki lähettäjän tiedot.
Photobucket
Lilja meni koneelle, ja katsoi kirjeessä olevaa osoitetta. "Mustikkamäki 7" Lilja kirjoitti googleen. Hetken päästä Lilja sai esiin sivun, jossa oli kartta Leutolaaksosta, johon oli merkitty osoite.
-Matka on aika pitkä, toivottavasti Junnu ei suutu jos lainaan autoa, Lilja mietti. Sitten Lilja sulki koneen, ja laittoin päiväkirjan laukkuunsa, ehkä hän tarvitsisi sitä vielä.
Photobucket
Liljan saapuessa pihalle hän kauhistui: tien reunassa odotti Junnun kimppakyyti!
-Nyt on pidettävä kiirettä, en tahdo, että Junnu näkee minut, Lilja mietti pistäessään askeliaan juoksuksi.
Photobucket

Lilja juoksi autolle, ja loikkasi äkkiä sisään. Hän piiloutui nopeasti penkin taakse, ja katseli samalla kuinka Junnu asteli kimppakyytiinsä. Viimein kyyti ajoi pois, ja Lilja huokasi helpotuksesta: kukaan ei ollut huomannut häntä.

 

 

 

Photobucket

Lilja kävi istumaan ohjaajan paikalle. Hän ei ollut koskaan ajanut autoa, mutta tiesi sentään mistä sai vivusta auto käynnistettiin, ja missä jarrupoljin oli. Lilja käynnisti auton, ja yritti saada sen tielle. Hän tarrautui lujasti rattiin, ja sai auton kääntymään oikeaan suuntaan.
-Juhuu! Lilja tuuletti saavutukselleen.
Photobucket
Viimein Lilja saapui Mustikkamäki 7:än. Hän oli ajanut koko matkan melko hitaasti, ettei olisi tippunut tieltä. Auton hän oli jättänyt vähän kauemmaksi eräälle parkkipaikalle, ja oli joutunut kävelemään loppumatkan talolle.
-Herättäisin varmasti liikaa huomita, jos parkkeeraisin auton pihaan, Lilja mietti uupuneena. Kävely matka oli ollut pitkä.
Photobucket

 

 

Lilja katseli taloa ja sen pihaa. Talo oli aika vanha, ja vähän ränsistyneen näköinen. Piha oli kuitenkin siistissä kunnossa.
-Toivottavasti en tehnyt matkaa turhaan, Lilja puuskutti noustessaan portaita ylös.
Photobucket
Lilja soitti ovikelloa ja jäi odottamaan. Lilja tunsi miten hänen sydämensä jyskytti jännityksestä.
-Olikohan tämä sittenkään hyvä idea? Tästä seuraa kuitenkin jotain hankaluuksia, Lilja mietti, mutta enää hän ei voisi perääntyä.
Photobucket
Lilja oli odottanut jo jonkin aikaa, mutta kukaan ei tullut avaamaan.
-Ehkä kukaan ei ole kotona, Lilja mietti, mutta soitti kuitenkin vielä toisen kerran ovikelloa. Hänellä oli nimittäin vahva tunne, ettei ollut yksin... Aivan kuin joku tarkkailisi häntä...
Photobucket
Lilja oli aivan oikeassa, vaikkei sitä itse tiennytkään. Joku tosiaan tarkkaili häntä.
Photobucket
Juuri, kun Lilja oli luovuttamassa ja kääntymässä pois, ovi aukeni ja Lilja jähmettyi paikoilleen.
Photobucket
Lilja käänsi hitaasti katseensa oven avaajaan.
-Tuo mies ei todellakaan näytä miltään murhaajalta. Sehän on vain kiltti vanhus, Lilja ajatteli, mutta päätti tarkkailla vielä tilannetta.
Photobucket
-Päivää, minä olen Ilmari Kanttula ja kukahan sinä mahdat olla? Muistaakseni en ole nähnyt sinua aikaisemmin, Ilmari esittäytyi ja kyseli ja alkoi kätellä Liljaa rajusti.
Photobucket

Lilja mietti, mitä hänen pitäisi vastata. Tuo kyseinen Ilmari taitaa olla aikamoinen pölisijä, kun kyselee kaikkea jo ensimmäisellä näkemisellä. Lilja pohti hetken ja ajatteli, että olisi turvallisempaa keksiä jokin salanimi, ettei Ilmari vain tajuaisi Liljan kuuluvan Ilolienten sukuun, jos tämä edes on se murhaaja.
Photobucket
-Olen Noora...Pajula, ha-hauska tavata, Lilja keksi nopeasti.
-Onko sinulla sitten jotain asiaa, vai miksi tulit tänne? Ilmari kysyi.
-Haluaisin keskustella kanssasi...yhdestä jutusta vaan, Lilja vastasi.
Photobucket
-Mennäänkö vaikka sisälle, siellä on viihtyisämpää? Lilja kysyi.
-Mennään toki, Ilmari vastasi katsoen Liljaa vähän kummissaan.
Photobucket
Lilja ja Ilmari seisoivat paikoillaan, kunnes Ilmari sanoi:
-Aiommeko mennä sinne sisälle, vai jäämmekö tänne?
-Me-mennään tietenkin, Lilja vastasi.
Photobucket
Ilmari avasi oven johdattaen Liljan sisälle.
-Jätä takkisi naulakkoon, Ilmari komensi.
-Joo, Lilja vastasi katsellen suuren suurta huonetta.

Photobucket
-Menen laittamaan teeveden kiehumaan, mene sinä vaikka sohvalle istumaan, Ilmari kehotti.
Lilja katseli Ilmarin askelia ja mietti samalla, mistä keskustelisi. Hän oli säätänyt jo aivan tarpeeksi pihalla ollessaan.
-Ilmari pitää minua varmasti jo ihan kahjona, Lilja mietiskeli.

Photobucket
Sillä hetkellä Ilmari oli kävelemässä jo kohti keittiötä.
-Noora Pajula muka. Kyllä minä tiedän tasan tarkkaan, että olet Lilja Iloliemi, etkä muuksi muutu, Ilmari ajatteli.

Photobucket
Ilmarin kävellessä keittiöön, Lilja riisui takkinsa ja tunppunsa ja lopulta asteli olohuoneeseen.
-Olisi parasta keksiä, mistä aion puhua, otan puheeksi jonkun asian, mitä täällä huoneessa näkyy, täytyy katsella vain hiukan ympärille, Lilja ajatteli tutkien huonetta.
Photobucket

Kun Lilja käänsi päätänsä, hän huomasi todella paljon kirjoja.
-Kirjat! Mitä parhain puheenaihe, tiedän kaiken kirjoista. Ehkä olemme lukeneet jopa samoja teoksia, Lilja pohti innoissaan.
Photobucket
Liljalle tuli rento olo, nyt hänellä olisi oiva puheenaihe, eikä mikään voisi mennä vikaan.
-Nyt vain pohdin, mistä aloitan keskusteluni ja olen vain rento. Hmm... sinullapas on paljon kirjoja! Äh, ei kyllä... Paljon kirjoja sinulla, öö, ei noinkaan, Lilja suunnitteli.
Photobucket
-Voisikohan tuolla kirjojen joukossa olla jokin vihje Iinan vanhempien murhasta? Ehkäpä, mutta täytyy nyt keksiä jotain, millä tavoin pääsen penkomaan koko hyllykköä,  onneksi olen lukenut niin paljon kaikkea, keksin varmasti sopivassa tilaisuudessa jotain, Lilja mietti.
Photobucket
Lilja havahtui aatteistaan Ilmarin tullessa.
-Olitpa nopea, Lilja kehui.
-Laitoin teeveden kiehumaan, ei siinä nyt kovin kauan kestä, Ilmari ärähti.
-Ei kestäkään, mietin vain, kun olen itse hitaampi, Lilja selitteli.
-Kyllä se taito siitä kehittyy, Ilmari sanoi.

Photobucket
Ilmari istahti Liljan seuraksi sohvalle.
-Halusit keskustella jostain, Ilmari muistutti.
-Niin, sinulla on todella paljon kirjoja, minäkin luen paljon, tuumailin, että voisit kertoa lempikirjoistasi, Lilja sanoi pirteästi.
Molemmat katsahtivat kirjahyllyyn päin.

Photobucket
-Tosiaan, luin paljon nuoruudessani. Harrastin kirjoja innokkaasti sinun iässäsi, Ilmari kertoi.
-Ihan tosi? Meissä taitaa olla paljon yhteistä! Lilja huudahti.
-Ehkä on, ehkä ei ole, Ilmari vastasi jälleen elottomasti. Liljaa alkoi jo pikkaisen ärsyttää tuo tylsä tyyppi. Ilmari ei ollut naurahtanut vielä kertaakaan.
Photobucket
-Etkö sitten enää ole kiinnostunut näistä kirjoista? Lilja kysyi.
-Enpä oikeastaan, minulla on eräs muu juttu menoillaan, Ilmari paljasti.
-Mikä juttu? Lilja kysyi kiinnostuneena.
-En nyt jaksaisi puhua siitä, se on tylsää kuunneltavaa... Ilmari ilmoitti.
-Aijaa, no, voisinko vaikka selailla hiukan kirjojasi? Lilja kysyi.
Photobucket
-Enpä usko että se olisi hyvä ajatus, Ilmari sanoi, ja Lilja huomasi tämän äänestä, että Ilmari valehteli. Kun Lilja katsoi vielä Ilmaria, Ilmari jatkoi:
-Tarkoitan siis, että tuskin sinua kiinnostaa nuo kirjat, ne ovat jo niin vanhoja...
-Mutta minua kiinnostaa historia, Lilja sanoi väliin. Hän oli huomannut päässeen lähelle asiaa, jota Ilmari selvästi salasi häneltä.
Photobucket
Samassa Ilmari nousi.
-Teevesi on varmaan jo lämmintä, juotko teesi ilman sokeria? Ilmari kysyi.
-Ilman, kiitos, Lilja vastasi. Nyt hänellä olisi tilaisuus tutkia kirjahylly läpikotaisin!
Photobucket
Heti Ilmarin kadottua keittiöön, Lilja loikkasi kirjahyllyjen luo. Hän mietti mistä päin olisi hyvä aloittaa.
-Jos olisin piilottanut kirjahyllyyn jotain tärkeää, kätkisin sen luultavasti johonkin hyllyn keskiosaan, muiden kirjojen taakse, Lilja pohti ja suunnisti kohti kirjahyllyn keskiosaa.
Photobucket
Lilja tarttui kirjaan, mutta pettyi tajutessaan kädessään olevan kirjan olevan vain tavallinen keittokirja.
-Pahus! Olin jo aivan varma, että olisin ollut oikeilla jäljillä, Lilja mietti.
Photobucket

-Mutta toisaalta.... Olisi liian helppo piilottaa se hyllyn keskelle, sillä sieltä kaikki katsovat ensin. Loogisempaa on kätkeä se jompaan kumpaan reunaan, Lilja järkeili.
Photobucket
Lilja siirtyi kirjahyllyn vasempaan reunaan, ja katseli kirjojen nimiä. Liljan ottaessa kirjan käteensä tippui lattialle jokin paperin pala. Lilja nosti paperin käteensä, ja luki siinä olevan tekstin.
-Ilona Iloliemi, Lilja luki kirjekuoresta, jota hän piti kädessään.
-Se on Iinan äiti! Lilja tajusi.
-Jes, löysin vihjeen! Lilja sanoi vahingossa ääneen. Hän ei ollut huomannut Ilmaria, joka oli ilmestynyt ovelle.
Photobucket
-Ai mitä sinä löysit? Lilja kuuli Ilmarin äänen. Lilja säikähti, ja laittoi äkkiä kirjeen takaisin hyllyyn.
-En mitään! Lilja yritti valehdella. Lilja oli aivan kauhuissaan. Ilmari lähestyi häntä vihainen katse silmissään.
Photobucket
Lopulta Ilmari oli aivan Liljan edessä.
-Minähän kielsin sinua tutkimasta kirjahyllyä, ja sinä silti tutkit, Ilmari sanoi äreällä äänellä.
-Mi-minä vain katselin vähän, Lilja yritti selitellä. Häntä pelotti Ilmarin vihainen katse. Liljan järki käski paeta, mutta jalat olivat jähmettyneet paikoilleen.
Photobucket
Samassa Ilmari otti askeleen lähemmäksi Liljaa, ja kohotti kätensä ilmaan. Ennen kuin Lilja tajusi toimia, Ilmari oli lyönyt häntä. Lilja horjahti taakse päin, ja löi päänsä kirjahyllyn. Sitten kaikki pimeni.

Photobucket
Lilja makasi lattialla tajuttomana Ilmarin nauraessa.
-En ajatellut sinun olevan noin älykäs tyttö, Ilmari sanoi.
-Mutta tiesin kyllä voittavani sinut, kuten isovanhempasikin! Khähhähhää! Odotas vaan, kohta olen tuhonnut sen, mikä minulta aikoinaan tuhottiin! Ilmari karjui onnessaan.
Photobucket
Lilja heräsi vasta Ilmarin heittäessä hänet kylmälle kovalle kivilattialle.
-Auts, Lilja parahti, mutta Ilmari vain hekotti.
Photobucket
Lilja veti kasvoilleen vihaisen irveen ja katsoi Ilmaria kohti raivoissaan.
-Mitä oikein yrität? Lilja huudahti.
-No miltäs näyttää? Tietenkin yritän tuhota perheonnenne! Ilmari puhui.
-Miksi? Lilja kysyi, mutta Ilmari ei vastannut.
Photobucket
-Minulla on pari muuta hommaa hoidettavana, ennen kuin alan kertomaan sinulle salaisuuksiani, Ilmari sanoi.
-Et kyllä tule selviämään tästä, tiedän, että pelastun! Lilja huusi, minkä pystyi.
-Ai en vai? Olenhan minä selvinnyt nämä kaikki vuodet jo! Kheh! Ilmari hekotti.
-Oletko sinä siis se murhaaja? Lilja yllättyi.
-Tietysti olen, miksikäs luulit? Ilmari sanoi sulkien ovea.

Photobucket
Lilja katseli oven pamahtamista kiinni. Sen jälkeen hän kuuli, kuinka joku lukitsi oven ja vielä nauraen päälle. Sitten kuuli vain askelia, jotka loittonivat ovesta. Hetken päästä ei kuulunut enää mitään.
Photobucket

Silloin Lilja nousi ylös.
-Voi Lilja, miten saatoitkaan saattaa itsesi tällaiseen ansaan? Lilja kysyi itseltään pettyneenä.
-Miksi sun piti edes puuttua tähän? Äää! Lilja karjaisi.
-Apuaaaa! Lilja kiljui, mutta turhaan: seinät ovat niin paksut, että tuskin kukaan kuulisi Liljan avuttomia huutoja.
-Tästä en tule kyllä selviämään, Lilja sanoi.

 

 

Miten Liljan käy?

Olisi kivaa, jos kommentoisitte. Kertokaa, mitä piditte osasta ja mitä teitte uutena vuotena! Mikä on tämän vuoden lupauksenne? :) Minä vain pompin lumikasoissa ja paahdoin vaahtokarkkeja samalla, kun katselin raketteja. Oli kyllä kivaa! ;)