Nyt on sitten Iloliemessä osan aika! Lukemaan vaan!

Lilja ja Iina olivat kärsineet pimeässä masentavassa huoneessa jo muutaman tunnin, eikä pelastuksesta ollut mitään tietoa.

Lilja oli todella epätoivoinen ja niin olisi Iinakin, ellei olisi nähnyt erään tutun ja ihanaisen vanhan kaikkien aikojen parhaimman ystävänsä astelevan seinän läpi sisälle.
-Milla! Iina karjaisi riemukkaasti.
-Mitä sä nyt? Lilja ihmetteli. Hänellä ei ollut aavistustakaan kenelle tai mistä Iina edes puhui. Lilja ei nähnyt huoneessa ketään, eikä Iina ollut elämänsä aikana puhunut mitään lapsilleen Millasta.

Iina juoksi ystävänsä luo ja rutisti tätä rajusti.
-Milla, unohdin täysin, että lupasit pitää minusta huolen. Kiitos, että olet siinä! Iina puhui onnessaan.
-En koskaan hylkäisi sinua, olen kovin pahoillani, että jouduit tänne. Sain tietää tulevasta tapahtumasta liian myöhään, mutta parempi kai liian myöhään kuin ei milloinkaan, Milla selitteli.
-Ei haittaa, onneksi olet siinä nyt! Iina iloitsi.


-Onkohan se menettänyt täysin järkensä? Puhuu itsekseen ja tekee outoja asentoja, Lilja ajatteli kauhuissaan.
-Tää taitaa olla meidän molempien loppu. Ensin Iina sekoaa ja kohta on mun vuoro, Lilja mietti peloissaan.


-Ja kaikki on vielä mun syytä! Ei olisi pitänyt olla niin utelias ja tulla tänne. Voi, että mä voinkin olla niin tyhmä! Lilja murehti katsellen Iinaa, joka tuntui

olevan todella riemuissaan.
-Mitäs olet tehnytkään siellä toisessa maailmassa, Iina tiedusteli.
-Jaa, et kyllä arvaakaan, mitä minä olen tehnyt, Iina puhui.
-Ai tiesit jo. Et sitten ajatellut jättää minua hetkeksikään rauhaan, ei se haittaa. On hauskaa, kun suojelet minua kaikelta pahalta, Iina jutteli Liljan pudistaessa päätänsä.
-Tää ei voi olla totta, hän ajatteli.


-Iina, on hauska rupatella kanssasi, mutta ehkä meillä olisi jotain kiireellisempää puuhailtavaa, Milla huomautti.
-Mitä muka? Iina ihmetteli.
-Oletko jo unohtanut olevasti vankina täällä huoneessa? Milla muistutti.
-Tosiaan, olin jo melkein unohtaa, sinun kanssasi on niin hupaisaa jutella, Iina paljasti.

-Olen samaa mieltä, mutta minulla on suunnitelma tiedossa, Milla sanoi ovelasti.
-Oikeasti? Mikä? Iina jännittyi.
-Käske Liljan kirjoittaa hätäviesti äitisi päiväkirjaan ja repimään kirjoittamansa sivun irti. Minä toimitan viestin jollekin, joka pelastaa teidät, Milla komensi.

-Mutta Milla! Miten mainio miete! Lilja, ota heti laukussasi oleva päiväkirja ja kirjoita yhdelle sen sivuista hätäsanoma, niin Milla toimittaa sen pelastajallemme! Iina toisti Millan sanoman Liljalle. Lilja nousi ylös.
-Kai mun on toteltava, jotta Iina ei ihmettelisi mitään. Olen lukenut, että mielenvikaiset vanhukset voivat olla vaarallisia, jos ei tottele heidän tahtoaan, Lilja pohti. Niin Lilja otti kirjan laukustaan, ja alkoi kirjoittaa.
-Mistä muuten tiesit, että mulla on tää mukana? Lilja keksi kysyä.
-Milla kertoi minulle, Iina vastasi.
-Tää on kyllä nyt jotenkin outoa. Onko Iina saanut jonkun selvänäkijän taidot seottuaan? Tai sitten hän muuten vain puhuu mitä sattuu, ja osui oikeaan siinä, että mulla on se päiväkirja mukana, Lilja tuumi.


"Apua, apua! Mä ja Iina ollaan vankina Mustikkamäki 7:ssä. yks hullu vanhus vangitsi meidät. Tulkaa apuun! T: Lilja" Lilja kirjoitti päiväkirjaan. Kun viesti oli valmis Lilja repäisi sivun irti päiväkirjasta, ja ojensi sen Iinalle.

Iina meni viemään paperia Millalle.
-Tässä tämä nyt on, Iina kertoi.
-Hyvä. Taittele se pienenpiin osii, silloin minun on helpompi kuljettaa sitä, Milla neuvoi.

Iina totteli Millaa, ja alkoi taitella pareria. Lilja katseli vieressä ihmeissään.
-Mitä Iinalla olisi nyt mielessä? Lilja mietiskeli.

-Hih! Siitä tuli lennokin muotoinen! Iina naureskeli, ja alkoi leikkiä lennokilla.

Kun Iina viimein lopetti leikit, hän antoi viestin Millalle.
-Nyt toimitan tämän pelastajanne luo, Milla kertoi.
-Hyvä. Oli mukava taas nähdä, Iina sanoi iloisena. Häntä ei enää yhtään kammottanut tämä paikka.

-Hei sitten! Milla sanoi, ja loikkasi pois samalla tavalla kuin oli saapunutkin; seinän läpi. Lilja tuijotti ihmeissään viestiä, joka leijui ilmassa, ja katosi Millan lähdettyä.

Lilja meni Iinan luo.
-Miten sä teit sen? Lilja kysyi.
-Minkä? Iina ihmetteli.
-No sen lentävän kirjeen! Onko sulla jotain salaisia voimia, tai jotain? Lilja uteli.


Iina tajusi, ettei Lilja ollut nähnyt Millaa. Hän päätti vähän pilailla tyttärensä kustannuksella.
-Voi, enkös minä ole kertonut? Kun olin pieni vauveli, haltija kummini tulivat luokseni, ja antoivat minulle salaisia voimia. He sanoivat, että niitä saa käyttää vain hätätapauksissa, ja tämä on hätätapaus, Iina sepitti satua.

Sillä välin viesti oli saapunut perille; Ilolienten talolle. Mutta kukaan ei huomannut lattialla olevaa lappusta.

Keskustelua käytiin yhä Iinan ja Liljan poissaolosta.
-Tähän on ihan varmaan joku järkevä selitys, Essi sanoi.
-Ja mikäköhän se voisi olla? Junnu kysyi äreänä. Hän oli huolissaan vaimon ja lapsen katoamisesta, ja pelkäsi että heille olisi käynyt jotain pahaa.
-No Lilja tykkää lukemisesta, ehkä se meni kirjastoon, Maija keksi.
-Niin! Ja Iina varmaan halusi kanssa mennä Stadiin syömään, kun mekin mentiin, Essi sanoi.
-No mutta kuka nyt olisi kirjastossa koko päivän? Tai Stadissa? Junnu kysyi.
-Lilja ainakin pitää kirjoista, se voi ihan hyvin lukee niit vaikka koko päivän, Maija sanoi.
-Ja Iina varmaan tapas jonku vanhan tuttunsa Stadissa, ja ne jäi juttelemaan, Essi keksi.
-Kai se sitten on niin, Junnu lopulta myötyi.
-Junnu, sä oot varmaan vaan nälkäinen! Silloin mielikuvitus velloo pahemman kerran, Maija keksi.
-Niin, mitä jos mä menisin kokkaamaan ja unohdettais huolet? Essi kysyi Maijan nyökyttäessä.

 Essi menikin valmistelemaan jokaiselle lihaleivän.
-Miksi mä suostuin tähän? Mä oon muutenkin niin huono kokkaamaan, Essi ajatteli suruissaan.

(tästä katosi kuva, joten nyt on vaan teksti) Sen sijaan Maija oli vain mennyt istuskelemaan sohvalle mietiskellen kaikkea.
-Mul on tylsää. Ehkä Essi onkin oikeassa, mun kuuluisi tehdä osa perheen kotihommista, varsinkin tylsillä hetkillä. Ei mulla oo mitään järkee kyllästyä tässä sohvalla, kun kaikkea viisaampaakin voisi tehdä, Maija tuumaili.

-Aloitan vaikka tästä paperinpalasta tässä lattialla. Voi hyvänen aika, kuka ihme on leikkinyt paperilennokilla? Maija ihmetteli.

Maija poimi maasta lentsikan ja tutkaili sitä ihmeissään.
-Hetkonen, ihan kuin tässä lukisi jotain, Maija huomasi.
Maija istahti vanhalle rähjäiselle sohvalle tutkimaan viestiä tarkemmin.

-Ehkä saan selville, kuka on leikkinyt lennokilla, kunhan vaan saan tämän luettua. Khehheh! Maija hihitteli, hän halusi saada jonkun perheenjäsenen nolattua, kun leikki selviäisi kaikille.
Avattuaan paperin palan kokonaan Maija säpsähti.
-Voi ei! Onko tää jokin pila? Ja erittäin huono pila oiskin, Maija luki ällistyneenä.

-Junnu! Maija karjaisi sohvalta päästyään.
-Mitä? Junnu ärähti, hän olisi halunnut keskittyä Essin tekemiin leipiin.
-Kumpi teistä teki tän? Maija kysyi vakavana.
-Minkä? Essi ihmetteli suu täynnä leipää.
-No tän viestin, missä Iina ja Lilja on muka vankeina! Maija huudahti.


-Mitä ihmettä tarkoitat? Saitko tietoa Iinasta ja Liljasta? Junnu kysyi yllättäen kiinnostuneesti.
-Siis, mä löysin sen tosta lattialta. Luuletteko olevanne jotenkin ovelia? Kyllä mä nyt tiedän, että te kirjotitte tän paperin tahallanne, että mä huolestuisin ja

tahallamme! Essi vinkaisi.
-Olkaa nyt hiljaa! Maija, näytä minulle sitä lappusta, Junnu käski, jolloin Maija ojensi paperin.


Junnu luki viestin ja hänkin jäi pohtimaan tilannetta.
-Tämähän on aivan selvästi Liljan käsialaa, Junnu tunnisti.
-Mitä siinä lukee? Essi kysyi ja Junnu lukaisi lappusen läpi.
-Ei varmasti ollut lattialla aamulla, Maija huomautti.
-Mutta ei tekstissä ole mitään järkeä! Jos he olisivat vankina jossain, miten lappu on tänne voinut ilmestyä? Essi kummasteli.
-Ehkä joku toi sen, en kyllä ymmärrä. Kuka ihmeessä vihaisi meitä Iloliemiä? Olemme niin mukavia, kuka meidän vangitsisi? Maija kysyi tietämättömänä koko murhaajasta.


Silloin Junnu säpsähti, hänen mieleensä palasivat kaikki Iinan kertomukset murhaajasta.
-Minä lähden heti tällä sekunnilla sinne Mustikkamäki 7:ään! Junnu ilmoitti.
-Mikä ihme sulle tuli? Maija yllättyi.
-Mäkin lähden! Essi huudahti muistellen kanssa Liljan kertomia juttuja.
-No, kait mäkin sitten lähden, Maija meinasi.

Junnu kuitenkin oli eri mieltä.
-Ei Maija! En voi vaarantaa henkeäsi, Junnu totesi.
-Mitä henkeä? Mä oon ihan pihalla! Selittäkää nyt joku! Maija käski, mutta kaikki olivat hiljaa.
-Sitä vain mietin, jos Iina ja Lilja palaavatkin kotiin niin on hyvä, että täällä on joku heitä vastassa, Junnu selitteli.
-Ja mä jään taas paitsi bileistä, te kuitenkin pidätte ne bileet, Maija sanoi apeana.
-Maija, nää ei oo mitkään bileet, Essi kertoi totisena.
-Minä olen isäsi ja päätän, että sinä jäät tänne kotiin, samaan aikaan kun minä ja Essi matkaamme Mustikkamäkeeen, Junnu sepitteli kaikkien ymmärtäen varmasti.
-Turhaan löysin sen hätäsanoman, kun jään taas pois kaikesta kivasta, Maija änkytti.
-Etkä jää, tehtäväsi on hyvin tärkeä ja vakuuttava, Junnu kannusti.
-Oikeesti? Maija yllättyi.
-Ihan oikeasti, mutta minun ja Essin on varmaan aika lähteä, pidä meille peukkuja, Junnu komensi.
-Selvä, uskotaan, uskotaan. Mä jään tänne, Maija myöntyi.


Maija katseli suruissaan Junnun ja Essin karatessa ovesta pihalle ties mihin seikkailuihin.
-Olisivat voineet edes selittää, mä vaan heitin läppää ja sit noi tosikot alkaa huolestua ja kaikkea. Inhottavinta tässä on, etten mä ymmärrä! Maija tuumaili raivoissaan.
Päivä kului nopeammin kuin luultiinkaan, hetkessä pimeys oli vallannut kaiken Junnun ja Essin astellessa portaita.
-Oletko nyt aivan varma, että se murhaaja asuu täällä? Essi kysäisi.
-Aivan varma, tunnen sen, Junnu paljasti.

Junnu ja Essi astelivat oven luo.
-Odota Junnu! Essi keskeytti, kun Junnu oli pimputtamassa ovikelloon.
-Tarkoitan, ei olla liian hyökkääviä, yritetään olla sen näköisiä kuin ei etsittäisi mitään. Tai siis, ymmärräthän? Essi varmisti.
-Voi Essi, kyllä iskä tietää, miten me saadaan Iina ja Lilja ehjinä kotiin, älä sinä sitä murehdi, Junnu käski.
-Okei, varmistin vain, Essi kertoi ja ennen kuin hän tajusikaan, Junnu oli soittanut jo ovikelloa.

Vanha mies tuli avaamaan oven ja sanoi:
-Iltaa, voinko olla jotenkin avuksi?
-Älä ole siinä noin tietämättömänän näköisenä! Tiedän varsin hyvin, mitä pahaa oletkaan saanut aikaiseksi! Junnu murahti. Kävellen taloon sisälle ennen kuin Ilmari oli edes antanut siihen luvan.
-En nyt todellakaan ymmärrä mistä puhutte, joten voisitteko poistua, Ilmari sanooi vihaisella äänensävyllä.
Ilmarin estelystä huolimatta Junnu astui sisään.
-Jaa et muka ymmärrä? Kehtaatkin valehdella! Mokomakin roisto! Junnu huusi raivoissaan lähestyen Ilmaria uhkaavana.
Essi kurkki oven raosta, ja tuli hänkin sitten sisään.
-Junnu! Mähän käskin sun olemaan ihan rauhassa! Essi torui.
-Kuules tyttö, minähän sanoin, että tiedän miten tulee toimia rikollisten kanssa, Junnu murahti.


Siinä samassa Junnu hyökkäsi Ilmarin kimppuun, ja siitä vasta tappelu syntyikin. Essin huomio ei kuitenkaan ollut tappelussa, vaan jossain aivan muualla.
-Anssi! Essi huudahti tuijottaen Anssia. Essin huomattuaan Anssi nousi ylös.

Anssi katsoi tappelua kauhuissaan, mutta Essi kyläsi vain Anssia.
-Voi ei! Anssi puhui kauhuissaan.
-Anssi, Essi sanoi totisena.

 
-Mitä ihmettä sä teet täällä? Tulitko säkin pelastamaan Iinan ja Liljan, jotka ovat vankina täällä? Essi tiedusteli.
-Voi ei! Ovatko he täällä... tarkoitan, kyllä tulin, Anssi sekoili.
-Tiedätkö yhtään, missä he voisivat olla? Essi kysyi.


-Luulen heidän olevan lukittuna kellariin, sinne Ilmari on aina piilottanut kaiken, mitä ei halua muiden näkevän, Anssi paljasti.
-Mahtavaa! Näytetään Junnulle, että kyllä mekin osataan muut pelastaa! Essi innostui.

-Tai, no, tuskin saammekaan heitä pelastettua, Anssi sanoi yllättäen.
-Miten niin muka? Essi ihmetteli.
-Meillä ei ole avainta, Ilmari pitää sitä aina mukanaan, Anssi totesi.
-Mennään kuitenkin sinne kellarin ovelle. Jos Ilmari on vaikka jättänyt sen avaimen sinne, Essi arvuutteli.
-Voimmehan me tietenkin mennä, Anssi lupasi.

Anssi lähti juoksemaan ja Essi seurasi häntä.
-Tätä tietä, Anssi opasti.

Olohuoneeseen jäivät vain tappelevat Junnu ja Ilmari.
-Saat kyllä katua sitä, että kaappasit Iinan ja vielä minun lapseni tänne! Junnu kuiskasi Ilmarin korvaan kuristaen tätä.
-Odotas vaan, kohta olet itsekin siellä kellarissa, Ilmari räkäisi purien Junnun kättä. Junnun ote lipesi ja Ilmari alkoi nauraa ilkeästi.
-Mikäs sinua nyt naurattaa? Junnu kysyi.

Taitavan urheilijan voimillaan Junnu paiskasi Ilmarin vaatenaulakkoa päin.
-Aihhh... Ilmari sai sanottua ja kuupahti lattialle.

Sillä välin Anssi ja Essi olivat vanhan oven luona.
-Turha toivo, ovi on lukossa, Anssi sanoi apeana.
-Mutta miten me nyt saadaan Iina ja Lilja ulos? Essi kysyi surkeana.
-Eihän me edes tiedetä, onko ne siellä, Anssi huomautti, jolloin Essi alkoi huutaa.
-Iina ja Lilja! Ootteko te siellä? Me tultiin pelastamaan teidät! Essi kiljui.
-Ollaan me täällä, Liljan huuto kuului oven läpi.

-Sitten pitäis vaan keksiä, miten me saadaan ne tuolta ulos, Essi sanoi.
-En kyllä tiedä miten, seinän rikkominen kävisi raskaaksi, tuskin pääsemme maankaan läpi sinne. Kellarissa on kiviä lattiana, Anssi kertoi.
-Kuulostaa huonolta, mutta kuinka tiedät tuon kaiken? Essi ihmetteli.
-No... Anssi sanoi, muttei ehtinyt.

Junnu saapui huoneeseen.
-Mitäs minä sanoin, Essi? Kyllä iskä tietää, miten paatuneet rikolliset hoidellaan, Junnu naurahti.
-Mitä teit hänelle? Essi tiedusteli.
-Kheh, tuolla lattiallahan se makoilee, Junnu naureskeli.
-Mutta, Anssi! Sittenhän me saamme avaimen ja pelastamme kaikki! Essi ilahtui.

Junnu tajusi heti, mistä oli kyse ja alkoi isottelemaan.
-Kokemukseni perusteella minä johdan joukkomme turvallisesti olohuoneeseen, Junnu sanoi ylpeänä.
-Junnu olet mahtava! Ilman sinua Iina ja Lilja olisivat jääneet ansaan, Essi ylisti.
-Tiedän, Junnu lesoili.

Hetken päästä koko porukka huomasi Ilmarin tajuttomana maassa. Anssi kävi hakemassa avaimen Ilmarin taskusta.
-Olen kyllä pulassa tämän jälkeen, mutta minun täytyy kuunnella sydämeni ääntä eikä sinun, Anssi ajatteli päättäväisenä katsellen Ilmariin päin.

Sitten kaikki palasivat synkeään huoneeseen.
-Minä kokeneena voin avata oven, Junnu julisti.
-Kyllä Anssikin sen olisi voinut avata, hän haki avaimenkin, Essi huomautti, mutta Junnu ei vastannut.

Oven auettua, Iina hyppäsi heti Junnun sylkkyyn.
-Voi Junnu! Tiesin, että tulisit pelastamaan meidät! Iina huudahti riemuissaan.
-Ihanaa! Olen vapaa! Lilja riemuitsi maha kuristen, hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä.
-Tiedän, että on ihanaa päästä vapauteen, mutta meidän on lähdettävä täältä, Anssi huomautti.

-Anssi on oikeassa, lähdetään, ennen kuin se sekopää tulee tänne ja lukitsee meidät kaikki, Junnu julisti.

-Minä johdatan meidät turvallisesti ulos täältä, Junnu päätti.
-Ihan kuin olisin kuullut tuon joskus ennenkin, Essi naurahti.

Junnu käveli reippain askelin takaisin olohuoneeseen, kauhukseen hän kuitenkin tajusi Ilmarin heränneen. Junnun jalat jähmettyivät paikalleen, Ilmari näytti entistäkin happamammalta.

Tässä sitten tämän kertainen osa, laittakaahan vaan kommenttia. :> Kommentinlaiton jälkeen kaikki lukijat menevät lukemaan RKC:ni uusimman osan Jääpuikkojen arjesta. Ja ne, jotka ovat lukeneet senkin, minulla on teillekin vielä yllätys, käykääpä täällä. ;)