Uusi osa! Voin viimeinkin huokaista helpotuksesta, sillä hiihtoloma alkoi! <3 Se saattaa tarkoittaa hieman nopeampaa päivitystä Iloliemille ja Taikapölylle, mutten ole ihan varma, johtuen netistä. Yleensä netti hidastelee ihan tahallaan, mutta onneksi se on ollut viime päivinä aivan yllättävän nopea! Lisäksi olen nyt flunssassa ja riippuu jaksamiseni kannaltakin, tätäkin osaa tehdessäni kului monta nenäliinaa... Ihan sama, käy mitä käy, mutta nyt on uuden osan aika! Tässä osassa muuten perijä tulee ilmi ja se lukee myös tuolla oikean puoleisessa "Äänestykset"-osiossa. Jos et kuitenkaan halua nähdä sitä vielä, peitä oikean puoleinen sivulaatikko rivistö. :)

Osan lukumusiikki: ♫

Tylsempääkin tylsemmältä luennolta tullessaan Lilja oli mietiskellyt elämäänsä. Hän on opiskellut ja lukenut niin kauan kuin muisti ja hauskan pito oli jäänyt aina vähemmälle. Lilja tajusi viimeinkin sisäisen ja kaikista rakkaimman nautinnon halunsa ja päätti jättää kirjojen lukemisen vähemmälle, nyt hän halusi keskittyä enemmän loogisuuteen ja luovuuden lahjoihinsa, jotka ovat paljon rennompaa ja vapaampaa puuhaa. Lilja ei halunnut enää nyhjätä yksin kotona, joten hän päätti järjestää oikein kunnon kotibileet!

Liljaa epäilytti hetki, saapuisiko kukaan niin "tylsistyneen" simin bileisiin, mutta parin vieraan saapuessa Lilja sai lisää itsevarmuutta ja oli varma juhlien nousevan kampuksen kuuluisimmiksi pirskeiksi, joista puhuttaisiin vielä kauan. Lilja ei halunnut jättää vieraitaan kuolemaan tylsyyteen, vaan kiirehti oitis vanhan tuttunsa, Keijon luo pitämään seuraa. Iinakin oli saanut kutsun ja hän halusi tietenkin tulla näyttämään nuorisolle, ettei hän ollut vielä niin vanha kuin miltä näyttää.

Hetken kuluttua pikkuruinen talo alkoi täyttymään vieraista ja suuresta mölinästä. Muutkin tytöt saapuivat luennoiltaan ja innostuivat yllätyksellisistä bileistä, musiikki pauhasi, jolloin kaikille tuli väkisinkin hinku päästä hiukan juhlimaan!

Päivä alkoi pikku hiljaa vaihtumaan iltaan, mutta meno sen kuin vain yltyi! Lilja näki yksinäisen pojan seisoskelemassa ja päätti pyytää tätä tanssimaan.

Poika esittäytyi Felixiksi ja molemmat alkoivat tanssia hullun lailla.
-Nää on aivan mahtit pirskeet, Felix kehui tanssien samalla.
-Ihan oikeesti, ihana kuulla! Pakko kyllä myöntää, että epäilytti tulisko näistä mitään, ensimmäiset järkkäämäni kun on, Lilja vastasi.
-Ei kyllä uskoisi! Kaikilla tuntuu olevan niin hauskaa. Sulla täytyy olla sitten varmaan jokin erityis lahja onnistuneiden juhlien pitoon. Sitten, kun pidät seuraavat juhlasi, kutsu mut. En haluu jäädä paitsi mistään muista bileistäsi, Felix ylisti.
-Kiitti, Lilja naurahteli ihmeissään kaikesta, mitä Felix oli juuri sanonut.
-Onneksi koitin järjestää juhlat, enkä turhaan jänistänyt! Lilja mietiskeli onneissaan.


Petrakin nautti ja jorasi innoissaan muiden mukana, kunnes katsahti kauhistuneena kelloon päin.
-Hirvittävää! Kellohan on minuuttia vaille kahdeksan ja muutun aina kahdeksan aikaan ihmissudeksi! En missään nimessä halua muiden tietävän pikkuruisesta salaisuudetani mitään ja täällä on porukkaa vaikka kuinka! Mun on päästävä ulos täältä, nyt heti! Petra tajusi pelokkaana.

Petra ei aikaillut enää hetkeäkään, vaan lähti kiireissään juoksemaan ovesta ulos ehkä kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Petra kuuli kellon alkavan lyödä jo kahdeksaa ja poltteleva tunne lähti leviämään kaikkialle hänen kehoaan. Petra ei silti pysähtynyt, ei vielä, vasta kauempana talosta.

Päästyään tarpeeksi kauas talosta, niin kauas, että railakas musiikki hiljentyi, Petra uskalsi viimein pysähtäytyä ja alkaa ihan toden teolla muuntautua ihmissudeksi.

Sillä välin  sisällä talossa bileet jatkuivat. Lilja ja Felix olivat lopettaneet tanssin, ja keskustelivat nyt.
-Sun meikki on todella upee, Felix kehui flirttailevalla äänellä.
-Kiitti, Lilja vastasi hymyillen. Lilja ei ollut saanut ennen kehuja pojilta, joten hän tulkitsi sen vain ystävyyden merkiksi.

Essi ei ollut juhlatuulella, sen vuoksi hän oli vetäytynyt yksin tyttöjen yhteiseen makuuhuoneeseen.
-Eivät ne tällaista ilonpilaajaa sinne halua, olen vieläkin niin masentunut sen Anssi-jupakan jälkeen, Essi sanoi itselleen kyllästyneenä. Hän kuuli stereoiden kovan pauhaamisen ja vieraiden iloiset huudot, joista tuli vain entistä kurjempi, surkeampi ja ikävämpi olo.
-En saa silti huolestuttaa muita sisaruksiani, heillä tuntuu olevan niin hauskaa, tuhoaisin vain kaikkien onnellisen mielen. Täytyy vain yrittää hymyillä ja näyttää siltä kuin olisin päässyt Anssista yli... Essi mietti pyyhkäisten kyyneleen pois silmäkulmastaan.


Mitä myöhemmäksi ilta tuli, sitä rajummaksi meno kasvoi. Kaikki vieraat jorasivat innoissaan menevän musiikin tahdissa. Jopa Iina oli täysillä mukana menossa, hän halusi näyttää kaikille, ettei ollut vielä mikaan ikäloppu, vaikka vanhus olikin.
-Katsokaas tytöt, miten äiti tanssii! Iina kiljui musiikin yli, ja Lilja ja Maija olivat vähän nolostuneet äitinsä käytöksen vuoksi.
-Haha, Keijo repesi.

Hetken kuluttua kuitenkin Iina sekä muut aikuiset väsyivät menoon ja päättivät mennä lepuuttelemaan kipeitä jalkojaan. Tanssilattian valtasivat iloiset ja pirteät opiskelijat, jotka olisivat varmasti jaksaneet bilettää vaikka aamuun saakka.
-Me lähdemme ainakin koteihimme, Iina kertoi osoittaen muitakin aikuisia.
-Harmi, loppuipa nää äkkiä, Lilja harmitteli.
-Älä hätäile, mä voin jäädä sun tanssikaveriks vaikka kuinka pitkäksi ajaksi! Felix huudahti pirteänä.
-Eiköhän sunkin pitäis alkaa hipsiä vaan kotiin. Kello on kauhistuttavan paljon ja huomenna meillä on aikainen luento, Maija muistutti. Felix näytti hieman surulliselta, mutta sanoikin vain hymyillen:
-Ei siinä mitään, tanssitaan sitten seuraavissa pirskeissä!
Sen sanottuaan hän käveli onnessaan ovesta ulos ja pihalle.

Toisaalla Petra oli käynyt pienellä kävelylenkillä. Häntä ärsytti, sillä sudet eivät kuulleet kutsukarjahdusta yliopiston maalle saakka.
-Minulla on heitä kaikkia niin ikävä... Törppö, Veera ja kaikki! Petra parkaisi onnettomana.
-En kestä ilman teitä, Petra ulvoi.

Yksin tylsistyneenä pihalla Petra päätti mennä nappaamaan purkillisen tulikärpäsiä ilokseen, mutta eihän hän saanut yhtäkään napatuksi.
-Äh, tyhmät ötökät, tää on vaan taitolaji, jota en hokaa! Petra murahti.
-Oliskohan ne pirskeet jo lopanneet, kuolen tylsyyteen! Petra karjaisi vihaisena.
Hän alkoi kuuntelemaan talon ääniä tarkoilla susien korvillaan, eikä kuullutkaan enää mitään muita ääniä tai musiikin pauhaamista.
-Onko ne tosiaan jo lopettaneet? Petra ihmetteli ja päätti odottaa vielä tovin, ettei talossa varmastikaan olisi ketään enää hereillä hänen mennessään sisälle.

Petran ulkoilessa, muut puhuivat vielä onnistuneista juhlistaan.
-Vau, aivan mahtavat kemut! Lilja henkäisi.
-Niin, varsinkin sulla ja Felixillä, Maija sanoi vihjailevasti.
-Siis, mehän vaan tanssittiin, Lilja huomautti.
-Niin tanssitte joo... Maija vastasi.

Keskustelu olisi voinut jatkua ties kuinka kauan, ellei outo ääni olisi keskeyttänyt heitä.
-Mikä se oli? Maija kauhistui pelokkaana.
-Öö... se oli mun maha, Lilja vastasi nälkäisenä.
-Jaa, milloin sä oot sitte viimeks syöny? Maija kysyi.
-Silloin aamulla, ennen teidän treenejä, Lilja kertoi ivallinen virne kasvoillaan.
-Siitähän on ihan ikuisuus, Maija hokasi.
-Niin, sen takia mulla onkin nälkä! Lilja karjaisi.

Sillä välin Petra oli jo hiippailemassa sisälle taloon ajatellen muiden olevan jo pehkuissa. Hän yritti olla mahdollisimman hiljainen, ettei herättäisi muita.

Juuri, kun Petra oli saapunut keskelle huonetta, Lilja ilmestyi keittiön puolelta juuri tehdyn porsaankyljyksen kanssa. Lilja ei sanonut mitään, tuoijotti vain suu ammolla Petraa. Petrakin järkyttyi nähdessään sisarensa, tällaista tapaamista hän ei ollut osannutkaan odottaa.
-Lilja... Petra aloitti ja huomasi sisarensa astelevan kauemmaksi.
-Mitä sulle on tapahtunu? Lilja ihmetteli tajutessaan, että tulija olikin Petra, eikä mikään kauhutarinoissa ilmestyvä kummajainen.

-No, tältä mä oon kyllä näyttänyt jo vähän aikaa, Petra paljasti.
-Miksi? Ja milloin tämä on tapahtunut? Lilja kyseli.
-Silloin, kun me asuttiim vielä siellä vanhassa talossa metsän keskellä. Se susi, jonka näytin sullekin silloin, kun olit pieni, puraisi mua. Se oli susien johtaja ja halusi tehdä musta ihkaoikean ihmissuden, se siitä, Petra kertoi.
-Uh, sä oot ihan kammottavan näkönen! Ootko tiiraillu itteäs peilistä? Lilja yökkäsi.
-Juu, mutta pyydän, älä kerro Maijalle. Essi tietää tästä kanssa sun lisäksi, Petra paljasti.
-Entäs Junnu ja Iina? Lilja tiedusteli Petran pudistaessa päätään.
-Älä kerro niillekään, jooko? Petra varmisti.
-Okei, mutta mun piti mennä syömään, Lilja totesi ja alkoi syömään ruokapöydän ääressä pohtien kaikkea, mitä äsken oli tapahtunut.

Pian Petra jäi yksin valvomaan, kun ihmissudet eivät ole väsyneitä öisin. Petra päätti käyttää kaikki ylimääräiset yöhetkensä hyödyksi ja opiskeli uralleen tarvittavia pisteitä. Tulevalla talousnerolla täytyy olla hyvä karismataito, joten hän aloitti yönsä harjoittelemalla puhumista peilin äärellä. Yöllä oli myös parempi viettää aikaa peilin edessä, kun muut eivät tule vessaan ja hätistä pois.

Kun kurkku kuivui kovasta puhumisen harjoittelusta, Petra päätti alkaa kirjoittaa romaania. Yöllä sekin onnistui hyvin, sillä kaikki nukkuivat, eivätkä olisi koko ajan pitämässä melua ympärillä. Petran päätti kirjoittaa kirjan asiasta, mistä hän tiesi melkein kaiken; susista.

Koska Petra valvoi kaikki yöt, hänen täytyi välillä ottaa päivä nokoset. Maija kummasteli asiaa.
-Miksiköhän Petra nukkuu nykyään aina päiväunet? Maija pohti vilkaistuaan Petraan lukemisen ohella.

Eräänä aamuna Petra ja Lilja olivat tekemässä aamiaista.
-Oletko jo kertonut Maijalle, että olet ihmissusi? Lilja kysyi.
-En vielä, Petra vastasi.
-Eikö sinun pitäisi jo kohta? Maija ei ollut kovin iloinen, kun sai tietää viimeisenä siitä murhaajasta, Lilja muistutti.
-No miten tämä siihen liittyy? Petra tiuskaisi. Hän ei ollut kovin innoissaan totuuden kertomisesta.

-Salasimme silloinkin häneltä asioita. Maija voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, jos jätämme hänelle taas juttuja kertomatta, Lilja huomautti hiljentäen ääntään.
-Niin, sinä salailit. Turha nyt alkaa mulle pottuilemaan ja sitä paitsi, ei Iina ja Junnukaan tiedä. En vaan tajuu, mikä ongelma tässä nyt on, Essilekin on se ja sama tietääkö muut vai ei, Petra mäkätti.
-Essillä onkin ollu viime aikoina vaikeeta! Se on ollu tosi syrjäänvetäytyny jo kauan, ei se mieti tollasia! Lilja änkytti.
-Jos Essi olis halunnu kertoa tästä muille, se ois tehny sen jo aikoja sitte. Eikä tää asia kuulu sulle tippaakaan, mä saan itse päättää, kenelle kerron ja milloin, Petra muistutti.

Essi oli tosiaan omissa oloissaan. Hän oli alkanut harrastaa joogaa, sillä eräs hänen kavereistaan oli sanonut sen helpottavan ja rauhoittavan. Niin Essi alkoi joogaamaan päivittäin pihalla auringon paisteen alla. Hänen mielensä todellakin rentoutui ja ikävät ajatukset pysyivät loitommalla, kun piti keskittyä liikkeisiin.

Essi oli niin keskittynyt, ettei huomannut ajan kulua ja kellon kiitämistä.
-Essiii! On illallisen aika! Tuletko syömään nyt vai otatko jälkeen päin j-kaapista?! Lilja karjui, mutta Essin hiuskaan ei hievahtanut asennosta.
-Nähtävästi syö ateriansa jälkeen päin... Ei varmaan edes huomaisi, vaikka meteoriitti liiskaisi hänet tuhannen pirstaleiksi! Lilja mietiskeli.

Lilja oli alkanut viettää paljon aikaa shakkilaudan kanssa. Hänestä oli hauskaa ja jännittävää perehtyä loogisuuteen ja oppia aina jotain uutta jokaisesta pelaamastaan pelistään. Lilja ei ollut koskaan arvannutkaan, kuinka kekseliäs oikeasti olikaan.
-Enpä ole oikein koskaan elämässäni kokeillut shakin peluuta, onneksi kuitenkin aloitin nyt, tämä on nimittäin aivan hurjan hauskaa! Lilja mietiskeli pohtien ovelia siirtoja.

Eräänä toiveikkaana aamuna Lilja käveli toisten seuraksi muroja popsimaan.
-Kestipä sulla kauan siellä puhelimessa, Maija ihmetteli.
-Kenen kanssa sä ees juttelit? Petra tiedusteli.
-Iinan ja Junnun, Lilja paljasti.
-No mitäs ne? Maija kysyi.
-He ilmoittivat perijä-äänestyksen olevan loppunut, Lilja vastasi.

Lilja istahti muiden seuraan popsimaan aamiais muonaansa.
-Niinkö? Sittenhän sinun on välittömästi kerrottava tulos meille, Essi kehotti.
-Niin, kenestä tuli perijä? Maija kysyi kiinnostuneena.
-Okei, okei. En pidä teitä jännityksessä enempää... Perijäksi äänestettiin... Lilja aloitti.


-Petra! Lilja julisti.
-Mä?! Petra varmisti yllättyneenä.
-Onko tässä huoneessa muita Petra-nimisiä? Lilja kysyi vitsaillen hiukan suruissaan.

-Petrasta ei olisi pitänyt tulla perijää. Hän on niin epärehellinen ja muutenkin jotenkin lipsuva tyyppi. Mä olisin ollut parempi, fiksumpi ja kaikin puolin sopiva perijäksi! Lilja mietti peittäen pettyneen ilmeensä murokulhon taakse.

Essikin oli masentunut Petran saadessa perijän paikan, hän ei halunnut tietenkään mitään riitoja, ja teki kasvoilleen todella epäluonnollisen tekohymyn.
-Onneksi olkoon, Petra! Essi onnitteli ajatellen samalla, kuinka hän olisi itse parempi perijä.

Maijankin unelmat romahtivat siihen paikkaan. Hänestä olisi ollut mahtava päästä perijäksi ja saada Iinan ja Junnun auttavat kädet melkein jokaisessa asiassa avuksi. Nyt hänen täytyi aloittaa toisenlainen elämä, mitä oli suunnitellut.

Petra oli todella yllättynyt lukioiden suosiosta, eikä oikein vieläkään käsittänyt asiaa. Yllättäen Petralle ilmestyivät kauheat paineet, miten hän pystyisi miellyttämään kaikkia. Ensinnäkin, hän oli ihmissusi, siitä varmasti kukaan ei olisi innoissaan, varsinkaan Junnu ja Iina.
-Tuskin kukaan haluaa vaimokseen jotain ihmissutta! Ja jos en löydä ketään, miten Iloliemen suvulle käy? Potra pohti kauhistunut ilme kasvoillaan.

Aamiaisen jälkeen kaikki menivät tekemään omiaan. Petra meni tanssimaan, ja Maija liittyi hänen seuraansa. Maija kun on kiltti perhetavoitteinen, hän ei jaksanut enää olla vihainen Petralle.
-Perhe on tärkein. Nyt meidän muiden on tärkeä olla Petran tukena, jotta hänestä tulee hyvä perijä, Maija mietti.

Essi ja Lilja olivat menneet sohvalle syömään vielä lisää. Essikin oli unohtanut perijä-kinan.
-Olen vieläkin rikki Anssin takia. Ehkä on vain parempi etten saanut perijän taakkaa harteilleni, Essi mietti asian hyviä puolia. Liljaa kuitenkin potutti edelleen.
-Mä olisin ollut niin paljon paremoi perijä... Lilja mietti ja loi vihaisia katseita Petraan päin.


Myöhemmin päivällä joku käveli ulkona kohti Ilolienten yliopisto asuntoa.
-Viimein löysin heidän talonsa, ohikulkija mietti, ja lähti kulkemaan ovea kohti.

Ovella hän kuitenkin pysähtyi.
-Pitäisikö minun sittenkään? hän epäröi ovella, mutta ennen kuin hän huomasikaan käsi osui ovikelloon.

Sisällä olivat kaikki omissa oloissaan.
-Ovikello soi, Petra huudahti.
-Voisko joku avata, kun mulla on nää tiskit, Essi selitti.
-En mä ehdi, mä luen loppukokeeseen, Maija kertoi.
-Ja mulla tulee ihan just uusi ennätys, mä en todellakaan voi nyt mennä, Petra huikkasi koneelta.
-Liljaa! Essi huusi, mutta ei saanut vastausta.
-Se on taas uppoutunut siihen shakkiinsa, Maija keksi.
-Kai mun on sit mentävä avaamaan, Essi tuumi jättäen likaiset astiat työtasolle.


Essin avattua oven hänen sydämensä oli pysähtyä. Ovella seisoi vanha tuttu, Anssi. Essi oli täysin sekaisin, hän oli kuvitellut, ettei olisi enää ikimaailmassa kohdannut edessään seisovaa petturia. Hän koki edelleen suurta vihaa ja inhoa Anssia kohtaan, mutta nähdessään Anssin surumieliset silmät, Essin kävi sääliksi tätä. Tilanteen teki entistä epämukavammaksi se, että Essi kaikesta huolimatta välitti vielä Anssista.

-Mitä sä täällä teet? Essi kysyi kylmänä ja vihaisella irveellä, kaikki Anssin petkutukset ja salailut tuntuivat liialta.
-Meillä jäi jutut kesken, mä haluun selittää sulle, miksi tein niin kuin tein, Anssi vastasi päättäväisenä.
-Okei, saat pari minuuttia, Essi lupasi kiinnostuneena Anssin selittelyistä.
-Siinä voi kyllä mennä vähän kauemmin, voinko tulla sisälle? Anssi kysyi.
Essi epäili hiemen, mutta päästi vieraan kuitenkin sisälle.

Anssi astui askeleen sisälle taloon ja näki Petran pelaamassa jotain peliä.
-Kuka meille tuli? Petra kysyi katsellen ruutuun.
Hän käänsi päätänsä ja yllättyi toden teolla.
-A-anssi? Petralta pääsi.
Petran huomio lähti livokkaan pelistä ja hän tuijotti tulijaa vaikka kuinka kauan.

Lopulta Petra käänsi katseensa takaisin näyttöön ja havahtui huomatessaan pelihahmonsa kuolleen.
-Miten se vihollinen ehti yllättää mut? Kiva, ois ollu jotain kaks pistettä uuteen ennätykseen! Siinä meni sekin huippuhyvin onnistunut peli, Petra parkui onnettomana kuin joku pikku lapsi.
-No, onko sun pakko valittaa tuollaisesta pikkuasiasta, kun tässä muilla on paljon enemmän murheita? Essi kiljaisi.
-No sori... Petra sanoi hiljaa.

-Sulla on parastakin olla joku syy kaikelle, Essi sanoi happamasti kääntyen Anssin puoleen.
-Kyllä mä lupaan selittää kaiken, toivottavasti ymmärrät, Anssi lupasi.
-Ää...! Ois ollu enää kaks pistettä uuteen enkkaan! Pahus! Petra ärisi.

-Petra kiltti, voitko olla siinä valittamatta? Meillä olisi Anssin kanssa hiukan keskusteltavaa, voisitko poistua hetkeksi huoneesta? Essi pyysi.
-Miks? Sun takiahan tää pelikin meni päin mäntyä, Petra valitti Essin katsoessa tähän vakavalla ilmeellä.
-Petra, ihan oikeesti. Jätetään heidät rauhaan, Maija pyysi lopettaen kirjan lukemisen.
-Hyvä on, hyvä on! Kyllä mä jätän teidät rauhaan, Petra ilmoitti ja käveli toiseen huoneeseen.

Essi johdatti Anssin sohville ja molemmat istahtivat. Kumpikaan ei sanonut mitään, jolloin huoneeseen syntyi kiusallinen hiljaisuus.
-Pitikö sun kertoa jotain, vai..? Essi aloitti.
-No mitä haluat tietää? Anssi kysyi.
-Kaiken, Essi vastasi.
-Tavatessani sinut työpaikallani, kaupan kassalla, kerroin sinusta innoissani "isälleni" ja hän arvasi sinun kuuluvan Ilolienten sukuun, Anssi kertoi Essin kuunnellessa.
-Oliko se hullu tosiaan isäsi? Essi keskeytti.
-Ei tavallaan, hän adoptoi minut, kun olin pieni, mutta hän kohteli minua kuin halpaa kertakäyttölautasta. Jos en totellut häntä, hän uhkasi ja satutti minua kaikilla ikävillä tavoilla, Anssi kertoi surkealla ilmeellä.
Essi kuunteli Anssia liikuttuneena, raukalla oli varmaan ollut aivan hirveä lapsuus.

-En anna itselleni ikinä anteeksi, että aloin auttamaan "isää" Iloliemien suvun tuhoamisessa, minun oli pakko totella isää. Lopulta aloin kuitenkin katua tekojani ja rupesin välttelemään sinua ja tekemään enemmän vuoroja kaupalla, ettei "isä" voisi pakottaa minua kertomaan lisää tietoja teistä, Anssi paljasti.
-Mitä kaikkea "isäsi" sitten käski sinun tehdä? Essi kysyi kiinnostuneena.
-Minun täytyi ottaa teistä kuvia ja näyttää ne "isälleni" ja muutenkin kertoa teistä kaikkea, mitä sainkaan selville, Anssi kertoi.

-Mikset kertonut minulle mitään? Olisit voinut muuttaa meille ja murhaaja oltaisiin saatu vankilaan heti, eikä vasta Liljan ja Iinan traumaattisen kokemuksen jälkeen! Essi raivosi.
-En tiedä, pelkäsin vain, Anssi selitteli.
-Olet salaillut niin paljon... Essi totesi.


-Toivoisin, että kaikesta huolimatta voisimme jatkaa vielä, olet minulle todella tärkeä ja välitän sinusta kovasti, Anssi pyysi.
-Saat miettiä niin paljon kuin vain haluat, minä lähden tästä, Anssi sanoi ja oli jo nousemassa.
-Odota! Älä lähde, tiedän kyllä mitä haluan, Essi huudahti päättäväisesti.

Antaako Essi Anssille vielä mahdollisuuden, vai onko hän jo ihan kylläastynyt?

Tässä oli osanen ja kommentoikaa! Oli ihana huomata, kuinka moni oli kommentoinut viime osan perijä-äänestykseen! Toivottavasti uudet kommentoijat voisivat jäädä vakituisiksi! ;) Kertokaa myös mitä mieltä olette uudesta perijästä, Petrasta! Itse ainakin yllätyin, kuinka paljon hän todella saikaan ääniä, sillä Petrahan oli ollut monessa osassa "poissa" lähtiessään yliopistoon. :)