Ääk, kun loma meni nopeasti! Enää tämä ja huominen, ja sitten kouluun... Mutta ei voi mitään. Harmittaa vaan vähän, kun koko loma meni sairastellessa ja semmoisissa. Mutta ei nyt puhuta ikäviä asioita, teitä tuskin kiinnostaa. Menkää vaan lukemaan! :) -->
Osan lukumusiikki: -> ♫
Anssi istahti takaisin sohvalle katsoen Essiä, joka oli siirtänyt katseensa seinään. Essi mietti, miten selittäisi asian Anssille. Lopulta hän alkoi puhua katsoen Anssia silmiin.
-Anssi, mä välitän susta...Essi aloitti.
-Eli voimme jatkaa siitä mihin jäimme, ja unohtaa ikävät asiat, Anssi riemastui.
-Ei, en halua, Essi jatkoi.
-Mut... Miksi? Anssi sai sanottua.
-Sä valehtelit mulle! Mä ja mun perhe oltais voitu kuolla sun isäs takii, Essi huusi vihaisena, mikä sai Anssin hiljentymään.
-Mä en vaan haluu tulla pettymään uudestaan suhun, Essi sanoi.
Sen sanottuaan Essi nousi sohvalta.
-Sä voit mennä nyt, Essi sanoi Anssille, joka yhä istui paikallaan. Anssi näytti siltä kuin olisi ollut aikessa sanoa vielä jotain, mutta lopulta hän käveli vaiti ulos talosta.
Anssin vierailun jälkeen Essi söi harvoin aamuilla, hän sanoi olevansa kylläinen.
-Minneköhän se Essi on kadonnut, yleensä se istuu tuolla sohvalla ja lukee tenttiin, Maija huomautti.
-Essillä on varmaan kiireinen päivä yliopistolla, Petra totesi.
-Niin, meillä kaikilla on tänään loppukoe, joka on muuten jo muuten alkanut vähän aikaa sitten! Lilja tajusi.
Lilja jätti kiireisesti ruokansa kesken ja pinkaisi juoksuun.
-Etkö sä vaihda vaatteita? Maija ihmetteli.
-Niin ja jätätkö sä ruokasi syömättä? Petra kysyi.
-En mä nyt ehdi, on jo kiire! Miten mä saatoin unohtaa, yleensä mä muistan tällaset asiat! Lilja vastasi koventaen tahtiaan.
-Me ainakin syödään kulhot tyhjiksi! Petra karjaisi Maijan nyökkäilessä vieressä.
-Hei, et jätä mua yksin! Maija parkaisi.
-Mitäs syöt niin hitaasti, ei mulla oo aikaa sua jäämään oottamaan! Petra huomautti jatkaen matkaansa.
Vihdoin myös Maijakin sai syötyä ja hänkin suuntasi pyjama päällä kohti loppukoettaan.
Pienestä myöhästelystä huomaamatta kaikki menestyivät oikein mainiosti! Kaikki saivat parhaan arvosanan ja olivat ylpeitä itsestään kuten myös toisistaan!
Loppukokeen jälkeen alkoi jälleen ankara opiskelu. Tytöt päättivät aloittaa lukukauden alussa kovan opiskelun ja tehdä kaiken tarpeellisen heti. Silloin
-Miks mä otin bilsan pääaineekseni? En mä tajua tästä mitään, Maija tuumaili, mutta muisteli samalla koko elämänsä kestävää unelmaa päästä opettajauran huipulle. Se sai hänet ponnistelemaan eteen päin ja opiskelu tuntui taas maittavammalta.
Liljalla oli jo kaikki tarvittavat pisteensä, mutta hän halusi opiskella vain lisää. Siitä olisi hyötyä tulevaisuudessa, kun ei tarvitsisi opiskella aikuisena. Liljasta oli sitä paitsi hauska lukea kirjoja läpi, jotkut olivat jopa todella kiinnostavia.
Petra taas oli siirtynyt loogisuuden maailmaan! Se ei kyllä ollut helppoa...
-Miten Lilja tajuu tätä peliä? Mä häviän koko ajan, vaikka pelaan itseäni vastaan! Petra murjotti ja katsoi kirotusti valkoista ratsua, joka oli taas pilannut kaiken syömällä hänen mustan kuningattarensa.
Maija aloitti lopputyönsäkin varhain muiden kanssa. Luennolta tullessaan Maija kirjoitti heti oppimansa asiat, siten siitä tuli laaja ja monipuolinen.
Eräänä pimeänä aamuna Essi, Lilja ja Maija istuskelivat sohvilla ja ihmettelivät, missä Petra oli.
-Missäköhän Petra on? Maija mietiskeli.
-Sanos muuta, mitä jos se on kaapattu tai jotain? Lilja kauhisteli muistellen omia ikäviä kokemuksiaan.
-Tuskin, se hullu on tälläkin hetkellä vankilassa, Essi muistutti, häntä inhotti jutella sieppauksesta, sillä se muistutti häntä Anssista. Samassa ovi kävi ja Petra käveli sisälle.
-Missä sä olit? Maija kysyi.
-Hain meille aamiaista, kiinalaisia! Petra kertoi.
-Kiinalaisia? Lilja yllättyi.
-Joo, sivistetään hiukan ruokatietämystämme ja maistellaan uusia makuja! Petra huudahti.
-Hyvä idea, mutta miksi lähdit näin aikaisin hakemaan meille aamiaista? Eikö sua väsytä? Maija tiedusteli.
-Öö... Mä heräsin aikaisin ja lähdin aamukävelylle ja sattumalta kävelin erään kiinalaisravintolan ohitse. Kun mulla kerran nälkä oli, päätin ottaa maistiaisia myös teille! Petra keksi nopeasti.
Petra kävi jättämässä tarjottimen työtasolle ja kipitti kiiruisasti olohuoneeseen maistelemaan uutuutta.
-Petra, täs on kyllä pieni ongelma, Essi sanoi nolona.
-Mikä muka? Petra tiedusteli.
-Mä en osaa syödä niillä kepeillä, Essi valitti.
-Tarkoitatko syömäpuokkoja? sivistynyt Lilja huusi keittiöstä.
-No ihan sama mitä onkaan, Essi närkästyi.
-Ei niitä tarvita, kato vaikka! Petra komensi ja kippasi laatikosta ruokaa suoraan suuhunsa!
-Hyi sä oot ällöttävä! Kattokaa nyt Lilja ja Maija... Mitä tekin luulette tekevänne? Essi järkkyili.
Essiä kuvotti nähdessään Liljan ja Maijan kaatavan samalla tavalla ruokaa kurkusta alas kuin Petra.
-Iyyh! Mua etoo tollanen... Essi kitisi peittäen silmänsä.
-Tämä Petran taktiikka on niin hyvä, kokeile säkin! Maija ehdotti.
-Tää on oikeesti aika hauskaa, Lilja myönsi.
-On teilläkin halvat huvit! Essi tokaisi pohtien, miten saisi ruoan suihinsa ilman syömäpuikkoja.
Muiden iljettävä ahmiminen sai Essin tuntemaan itsensä vieläkin nälkäisemmäksi. Hän nosti laatikkoa varoen kurkkien, miten muut sen tekivät.
-Reilusti ylemmäs vaan! Petra vinkkaili jatkaen ahmimista.
(Repeilin koko ajan, kun kaikki kaatoivat ruokaa suuhunsa yhtä aikaa. x) Senkin saastalaamat <3)
Hetken kuluttua Essi tottui sisariinsa ja kunnon keskustelu alkoi.
-Petra muuten, sä kun olet perijä, niin joko olet miettinyt, kenen kanssa menet naimisiin aikuisena? Maija uteli, perhetavoiteinen kun on. Hänellä on aina perhe mielessä. <3 Kysymyksen kuultuaan Petra nieläisi väärään kurkkuun ja alkoi yskiä rajusti.
-Mä ajattelin, etten menis naimisiin, Petra vastasi yskittyään tarpeeksi.
-M-I-T-Ä-? Kaikki karjaisivat yhteen ääneen.
-Sun on pakko mennä naimisiin! Miten sä saat perijän ja kaiken? Essi kysyi.
Petra ei olisi millään jaksanut vastailla sisartensa kysymyksiin, joten hän kippasi suuhunsa oikein paljon ruokaa, josta hän sai jälleen yskäkohtauksen. Liljaakin ärsytti aivan suunnattomasti Petran vastaus, toinen oli sentään saanut perijän kunnian, eikä ota asiaa vakavasti.
-Mä olisin ollut niin hyvä perijä, Lilja uskotteli itselleen.
-Mikset sä halua mennä naimisiin? Maija tiedusteli entistä enemmän.
-Tuskin kukaan hyväksyy mua selleisena kuin olen... Petra vastasi muistellen ihmissuteuttaan.
-Hyväksytäänhän mekin! Ja varmasti myös se... se... Uuno! Teillähän oli hauskaa silloin teininä! Maija muisteli.
-Äh, se oli silloin... Ei me olla pidetty yhteyttä sitten teiniaikojen, tuskin se edes muistaa mua enää, Petra vastasi haikeana.
Keskustelun jälkeen Essillä ja Petralla alkoi samaan aikaan luento. Tytöt päättivät kulkea yhtä matkaa.
-Toivottavasti päästiin samalle psykan kurssille, Essi toivoi.
-Niin, meille tulis hupaisaa! Petra innostui ideasta.
Kouluun päästyään tytöt kiiruhtivat katsomaan ilmoitustaululta, missä luokissa heidän luentonsa pidetään. Kenties satojen lappujen joukosta Essi löysi pikkuriikkisen tiedotteen.
-Luokassa 206 on mun luento, Essi huomasi nimensä.
-Missä mä sitten oon? Petra kysyi, itse kun ei jaksanut alkaa etsiskelemään moisia tietoja. Essi selasi nimiluetteloa ja lopulta hän hihkaisi:
-Sä oot samassa ryhmässä!
-Mahtavaa! Meille tulee kivat ajat! Petra innostui.
-Niimpä, milloinkohan meillä on eka luento? Petra pohdiskeli.
-Mä tarkistan, Essi lupasi.
-O-ou... Essi sanoi lopulta.
-Mitä? Petra ihmetteli.
-Meidän luento on alkanut jo viisi minaa sitten! Essi huomasi.
-Ääk! Noloa myöhästyä ekalta luennolta, mennään kiireesti! Petra kauhistui ja lähti juoksuun.
Tytöt kipittivät yläkertaan, pahaksi onnekseen he huomasivat luentonsa jo alkaneen. Essi koputti oveen ja astui heti sen jälkeen sisälle huoneeseen Petra kannoillaan. Petra sulki oven perässään Essin pyytäessä jo anteeksi myöhästymistä.
-Miksi olette myöhässä? lehtori tiuskaisi tulijoille.
-Varmistimme vain, missä luentomme pidetään ja vahingossa unohdimme kellon, Essi selitteli. Petra katseli ihaillen siskoaan, joka oli selittänyt pienen myöhästymisen lehtorille. Petra itse ei tullut kovin hyvin toimeen simien kanssa, toisin kuin Essi, seurallinen kun oli. Petra luokitteli itsensä aina yksinäiseksi sudeksi ja naurahti vähäsen; susihan hän olikin. Petran ilme kuitenkin vakavoitui uudestaan nähdessään lehtorin vihaisen katseen.
-Valitkaapa itsellenne vaan paikat, tuollainen myöhästely ei saa jäädä tavaksi, lehtori ilmoitti.
Lopulta Essin katse siirtyi lehtorista oppilaisiin, jotka istuivat kavereilleen kuiskien.
-Moi Essi!
-Terve vaan, kiva nähdä suakin! Essi vastasi tervehdykseen.
-Kuka toi on? Petra kysyi osoittaen uutta tyttöä.
-Minä ja Lissu oltiin viime kurssilla samassa ryhmässä! Mikä sattuma, että päästiin taas, viimeks meillä oli tosi kivaa, Essi kertoi.
-Mitä sä odotat? Istu mun viereen, Lissu komensi Essin liikahtaessa jo kaveriinsa päin.
Esse leväytti kamansa pöydälle, ja kävi istumaan Lissun viereen. Petraa ärsytti. Hän olisi halunnut istua Essin vieressä, mutta nyt hän ei voinut.
-Onks toi sun kaveri ihan ok? Lissu kysyi Essiltä Petran murehtiessa.
-Itseasiassa Petra on mun sisko, Essi selitti ja Lissu kuunteli kiinnostuneena.
Petra tajusi, että hänen olisi mentävä istumaan johonkin. Hän silmäili luokassa olevia muita opiskelijoita, ja totesi samalla, ettei tuntenut ketään.
-No kiva, tästä tulee varmaan pahin luento ikinä, Petra mietti etsiskellessään istumapaikkaa. Lopulta hänen näki eturivissä tyhjän paikan.
-Moi, onko tää paikka varattu? Tai siis, saanko mä istua tähän? Petra kysyi edessä istuvalta pojalta.
Kun poika kääntyi, Petra luuli näkevänsä unta: Hänen edessään oli Uuno, teiniaikojen ihastus!
-Tämäpä sattui, puhuimme juuri Uunosta aamulla, Petra tuumi huvittuneena.
-Petra! Oletko se todellakin sinä?! Uuno yllättyi.
-Taidanpa olla, Petra vastasi.
-Pääseekö tähän istumaan? Petra toisti kysymyksen pirteänä.
-Kysytkin vielä! Uuno huudahti ja veti tuolin, jotta Petra voisi istahtaa nopeammin.
-Et sitten mun viereen tullut istumaan! takana oleva Mikko riehui.
Petra katsoi hiukan kummissaan, mutta Uuno selitti:
-Se on vähän outo, älä välitä siitä.
Lehtori näytti ärsyyntyneeltä, kun luennolla näytettiin vaan vaihtavan kuulumisia.
-Nyt kun kaikki ovat viimein saapuneet, niin eiköhän jo alettaisi opiskelu, lehtori karjaisi.
Vaikka lehtori alkoikin jo höpistä omiaan, Petralla ja Uunolla oli vielä paljon keskusteltavaa. He supattelivat toisilleen vaikka mitä salaisuuksia ja tietysti kumpaakin kiinnosti, mitä kaikkea oli tapahtunut ja kuinka he lopulta päätyivät samalle yliopistolle ja vieläpä samalle luennolle!
Petra oli iloinen tavatessaan jälleen Uunon monien vuosien jälkeen, sama ilokkuus ja hauskuus oli vieläkin jäljellä.
-Voisikohan minun ja Uunon välille kehkeytyä vielä jotakin? Petra mietiskeli onnekkaana, tämä oli paras luento ikinä!
Essikin kiinnitti huomiota Petran ja Uunon hauskoihin juttuihin. Kiinnostuneena Essi koetti kuunnella tarkkaan, mitä ihmettä he oikein hihittelivät. Ikävä kyllä Essi joutui pian toteamaan, ettei kuulisi keskustelua ja veti kasvoilleen tympääntyneen virneen. Hän ei malttanut odottaa luennon loppumista, milloin Petra saisi luvan kertoa ihan kaiken.
Essistä ikuisuuden kestänyt luento loppui ajallaan ja hän ryntäsi heti Petran luo.
-Oliko toi se Uuno? Essi kysyi.
-Oli se, mä en voi uskoa, miten ihmeessä me päästiin samalle luennolle ja kaikkea! Petra hihkui innoissaan.
-Kuulostaa lupaavalta! Kai kysyit jo sen puhelinnumeroa, osoitetta ja sovitte, milloin tapaatte seuraavan kerran, ehkä kenties jo tänään.... Essi alkoi luetella asioita.
-Ei me mitään semmoisia juteltu, Petra kertoi, kun sai puheenvuoron viimein.
-Mitä? Sulla alkaa olla jo pikkasen kiire, kato nyt, Uuno menee jo, Essi huomautti töllöttäen Uunon liikkuvia jalkoja.
-Äh, nähdäänhän me huomennakin luennolla, Petra huomautti, mutta Essi pudisti päätään.
-Mitä, jos Uuno on kipeä tai vaihtaa luentoryhmää! Essi kauhisteli.
-Voiko niinkin muka käydä? Petra hirmustui.
-Miksei voisi, kaikki on mahdollista! Essi pelotteli.
Petra katseli avoinna olevaa luokan ovea, josta Uunokin oli äsken kävellyt.
-Mee nyt! Essi komensi ja tökki Petraa liikkeelle, lopulta Petra todella tottelikin ja lähti juoksuun.
Juoksuaskeleet johdattivat Petran koulun pihalle, jossa Uuno käveli.
-Uuno! Odota! Petra kiljaisi ajatellen, miten tyhmältä se kuulosti.
-Tuskin Uuno edes kuuli, ja ihan hyvä vaan, en edes ehtinyt suunnitella, mitä edes sanoisin, Petra ajatteli helpottuneena.
Petran kauhuksi Uuno kuitenkin pysähtyi ja kääntyi katsomaan Petraan päin.
-Voi ei! Hän kuuli! Mitä ihmettä mä hänelle nyt sönkötän? Petra pohti peläten pahinta.
-Oliko sulla jotain asiaa? Uuno kysyi käännyttyään.
-Tuota... Voitaisiinko me nähdä joskus luentojen ulkopuolellakin? Katsos tuota, minulla ainakin oli ihan huisin hauskaa äsken ja... Petra sanoi sanoja, jotka sylki suuhun toi.
-Hyvä idea, tulen mielelläni käymään luonasi, kun vain aikaiseksi saan! Uuno lupasi.
-Mahtav... Tai siis kiva juttu, Petra koetti piilottaa innostuneisuuttaan.
-Samat sanat, nyt meidän varmaan täytyy mennä koteihimme opiskelemaan. Nähdään huomenna! Uuno hyvästeli ja lähti jälleen kävelemään kepein mielin.
-Jes, mä tein sen, sain kutsuttua Uunon kylään! Juhuu! Petra ajatteli sydämien lennellen.
-Milloinkohan se tulee tänne? Emme sopineet kunnon aikaa, ja täällä täytyy olla silloin siistiä, Petra tuumaili.
Öisin yksinäisyydessä Petra katseli telkkaria ja ahmi itsensä täyteen ruokaa.
-Sudet ovat kyllä nälkäisiä öisin, Petra totesi jankkaavaan näläntunteeseensa.
Petra vei astian takaisin keittiöön, jolloin Uuno tuppaantui taas Petran ajatuksiin. Samassa hän huomasi epäkohdan kaikessa onnekkuudessaan.
-Tuskin Uuno minusta pitää, kun olen tällainen karvainen rumilus yöllä. Ehdin jo hetken haaveilla hiukan liikoja meistä.... Petra ajatteli ja alkoi parkumaan onnettomana, kaikki meni aina hänen kohdallaan pieleen. ;'(
Tiedän, että osa on lyhyt, mutta toivottavasti se kuitenkin kelpasi :) Olisi kiva, jos jättäisitte paaljon kommetteja! ( : <3
Kommentit