Terve taas pitkästä aikaa. .--D Joo, tiedän, osan teossa kesti hirmu kauan, ja olen pahoillani, en tunnu loman aikana saavan paljon mitään aikaan. .-D Tätä osaa viivytti se, että olin viikon poissa kotoa, ja olen tässä viime päivinä auttanut isiä töissä, niin ei oikein ole simssille jäänyt aikaa. .-/  Arvatkaa, mikä on ärsyttävää? Mulla on just tässä koneen yläpuolellä lamppu, ja nyt sitä kirtää kaikenmaailman öttiäiset, jotka tulee sisään auki olevasta ikkunasta. Noh, ne lentää tietenkin liian lähelle lappua, ja sen seurauksena tippuvat tähän näppäimistölle kärventyneinä. .-s Paras lopettaa nämä ällöt höpinät, jotta pääsette joskus lukemaan osaakin. .-D

Jade Essence kirjoitti:
Aah cliffhangeri! *Miltei pudottaa teelasin*
Jessika-hani, kun kerran alat epäröidä sinun ja Armaksen suhdetta, pamauta se miehen silmille seuraavalla kerralla kun näet sen. Vaikka onkin mahdollista että Armas suhtautuu siihen smanlaisella välinpitämättömyydellä.
Miten miestä on alkanut tuntua, että Iloliemien tarina on täynnä roistomaisia tai muuten vain epäilyttäviä miehiä? :"D
Ja Juulialla on tosiaan melkomoinen kasa tehtävää - yliopistokurssi+läksyt + tanssitunnit+harjoitukset. Entä jos repäisisi kunnolla ja lopettaisi molemmat tanssitunnit - ainakin väliaikaisesti. Tiedä sitten miten järkevää se olisi.
Tuo Jennan+Liljan+Petran keskustelu oli hyvin kuvattu, jotenkin realistinen tilanne että ensin yksi tulee käskemään syömään, kohta toinen kun kahta ensimmäistä ei ala kuulua ja lopulta kaikki meinaavat unohtaa mikä oli se alkuperäinen idea. Mitäs Iloliemillä muuten oli lounaaksi/päivälliseksi? Mikromaksalaatikkoa? :)
Ja lentokenttäjuttu =<3
Vaikka läppärillä toimiikin äänet eli onnistuin kuuntelemaan osanlukumusiikin, alkoi jostakin syystä päässä soida Kate Bush. Alitajuntani mielestä se kai sopi siihen alkuun.
"With a hired plane,
And no names mentioned.
Tonight's the night of the flight.
Before you know,
I'll be over the water
Like a swallow..."
Mutta takaisin asiaan, ihana yksityiskohta kun Jenna koettaa kynsilakan perusteella arvioida luotettavuutta. Ja ämppäkohta oli kanssa hyvin keksitty, jotenkin realistinen sekin. Mie luultavasti suhtautuisin samalla tavalla soittimen yhtäkkiseen hyppyyn ("et nyt kuole!" yms.). Käytävä oli myöskin hauska, vaikka mietkin yllätti tuo yhtäkkiä löytynyt kivenjärkäle. Kuka sen sinne raahas? *miettii*
Ja toivottavasti vakoilijan korkokenkien ääni ei kuulu turhan hyvin.
Jatkoa jään taas odottamaan - taidan odotelessani tarkistaa ne osanlukumusiikit joita en silloin aikoinani pystynyt kuuntelemaan ;D
P.S. Tämän osan musiikeista tuli taas jotenkin mieleen Tears for Fearsin Shout.

Vastaus: Jessikan olisi tosiaan hyvä ottaa asia puheeksi Armaksen kanssa, Jadella on aina niin ovelia ideoita. ,-) Öhöm, tunnun tekevän kaikista miehistä tommosia roistoja. .---D Täytyypä vaihtelun vuoksi tehdä joku kiltti heppukin välillä. .-) Juulialla tosiaan on hirmuinen määrä tehtävää, ei kyllä olisi pahitteeksi jättää molempia tansseja, mutta katotaan nyt, miten käsken Juulian tehdä. .-D Hihii, hauskaa kuulla, että onnistuin tyttöjen keskustelussa. .--> Jaah, saattaapa hyvinkin olla jotain mikromuonaa, Uunon pitäisi opetella kokkaamaan. .-D Ilo kuulla, että pidit lentokenttäkohtauksestakin! .-> Ja musiikinkin sait kuunneltua, hyvähyvä. ,--) Olisi tuo ehdottamasi kappale voinut hyvin sopiakin osaan musiikiksi. .--) Juuh, Jenna katsoo ihmisten luonteet kynsilakkojen perusteella ja pelkää ämppänsä puolesta. .-D Oisin minäkin kyllä kauhuissani, jos ämppäni tuollaisen lennon tekisi. .-S Heeh, kukahan sen kivenjärkäreen sinne käytävään vei? x-D Ehkä käytävää rakennettaessa kivi tuli tielle, ja se piti jättää siihen tielle löhöämään, tai jotain. .-D Niin, korkokengitähän lähtee aika kova melu.. Sinullepa tulee monta biisiä mieleen osasta, itellä on aina ongelmia keksiä edes yksi osaan sopiva biisi. .--D Ja mukavaa, kun osanlukumusia kävit katselemassa + keksit yhden uuden. ,->

 

Hunajainen kirjoitti:
Olin jostain syystä vähällä revetä nauramaan, kun luin tuon otsikon .-D "Ämppä" vaan jotenkin naurattaa.
Poset olivat todella hienoja tässä osassa. Lavastuksetkin oli tavalliseen tapaansa hienoja, vaikka tuossa lentokentässä oli pari jotenkin epäaidon näköistä paikkaa.
Käytävässä olleesta mustasta mötikästä tuli mieleen joku nauhuri, johon ois nauhoitettu Essin puhetta.
Musta alkaa tuntua, että Jessikalla ja Armaalla ei olekaan yhteistä tulevaisuutta. No, ainakin päästäisiin eroon kuoppaposkista!
Pari kirjoitusvirheittä huomasin, ei sen kummempaa.
Minäkin olen muuten näin kesällä laiskempi kirjoittamaan ja parempi pelaamaan .-D
Jatkoa odotan.

Vastaus: Haha, hauskaa. .-D Juu, tämä ja seuraava osa onkin sitten jatkuvaa posettamista, innostuin käyttämään poseja yllättäen. .--D Kiva kuulla, että tässä osassa olin pärjännyt hyvin posejen kanssa, jos ne kerran oli hienoja. .--)) Lentokenttää en kovin ahkerasti sisustanut, oikestaan vaan sen kahvilan tein huolella, muu oli sitten vähän... sellaista. .-D Tarkoittamasi musta mötikkä on soittimien kovaäänisiä (vai mikskä niitä sanotaan..?), oishan niillä tavallaan voitu puhetta äänittää, tai aika osuvasti keksit. .--D Jessikan ja Armaan suhde on tosiaan vähän epävakaalla pohjalla, saa nähdä, miten tulee käymään. Sitten jäisi tosiaan mielenkiintoiset geenit käyttämättä, minä haluisin Armaksen sukuun. x--) Mutta kattoo nyt, huonosti voi käydä .-/ Lomalla tosiaan ehtii pelaamaan tosi hyvin, harmi, kun kirjoitus hidastuu. .-/

 

Xaldin kirjoitti:
Haa toka .--D Ellen kirjoita kommenttia niin pitkään, että joku toinen ehtii ensin x)
Minun pitäisi edetä osaa kommentoidessa järjestyksessä, mutta heti on pakko sanoa, että minä arvasin, että se Antti Lantti on napannut Essin .--) Aivan varmasti Essi on tuon paksunoven takana tyrmässä ja Antti on viemässä tälle ruokaa! Olisipa Jennalla käsilaukku x) *Tarkistaa osasta* Höh ei ollut .-( Kyllä minä sen muistan kun itse aikoinani keksinkin .-D
Armas on inhottava .--/ Enpä keksi yliopistosta sen enempää sanottavaa x)
Hyvä ettei Jenna luovuttanut tutkimuksissa .-) Repesin kyllä tuolle Uuno raukalle joka oli vaivalla lämmittänyt valmisateriat ja oli raivoissaan jos ne olisivat jäähtyneet x) En tiedä mikä tossa oli niin hauskaa, mutta jotenkin kuvittelin Uunon keittiössä polkemassa jalkaa ateriapaketit kädessään x)
Haa haa repesin Jennan sankarileikeille .-D Kuvittelin jo mielessäni, että tyttö putoaa taidehypyssään pyllylleen .--D Tuo käytävä lopussa oli pelottava, tein joskus simssiini itsekkin ton tapasen .-D
Luulin bongaavani Oliverin yhdestä lentokenttä kuvasta? Hiukset,iho ja silmät näyttivät samalta, mutta en nyt mene vannomaan .-D
Hauskoja nuo pullot tuolla lopussa .-D En tiedä edes mikä niissä minusta on hauskaa .-O Ne on vaan hauskoja x)
Teenkö taas plussa ja miinus listan? Teen kuitenkin, vaikka et haluaisi .-D
+Lavastukset
+Uunon valmisateriat .--D
+Jennan 'ninjaleikit' .-D
+Olin ehkä oikeassa siinä, että Antti on vienyt Essin jonnekkin tyrmään .-D
-Jennalla ei näytä olevan käsilaukkua mukana .-S
-Ämppään tuli naarmu .-S
Nyt en keksi kysymyksiä eikä tää ollu nii outo kommentti (? välttämättä ,-))
Kuitenkin maltan odottaa seuraavaa osaa jotenkin x) Seuraavaksi on vuorossa Taikapölyillä Puskat enkä ole vielä ehtinyt kokonaan lukea Merithaimeniakaan .--O
Olen kyllä hirveä ihminen kun luen lempitarinan osani heti, mutta jotkut osat on ollu minulta lukematta jo kolme viikkoa sitten .-/
Kuitenkin todella mukava osa ja vielä toitotan, että jatkoa pian .-D

Xaldin kirjoitti:
Hunajainen hyötyi minun pitkästä kommentistani ja sen kirjoittamisen kestosta ja kiilasi tokaksi x)

Vastaus: Kirjoitit kyllä todella pitkän kommentin, jouduin muistiota venyttämään, jotta näen kommenttisi alun tätä vatausta tehdessä. .--D Ei tässä ole mitään tiettyä kommentoiti järjestystä, siitä vaan aloitat, mistä keksit sanottavaa. ,--) Heh, ethän sinä vielä voi olla varma, mitä sen oven takaa löytyy (vaikka tavallaan voit, ottaen huomioon sen spoili-kuvan... Mutta et tätä kommenttia kirjoittaessa ollut vielä kuvaa nähnyt, olet liian ovela. .--D Apunperin Jennanlla piti olla jonkinlainen käsilaukku, ja sitten hän olisi pudottanut sen maahan, mutta minä tyhmä unohdin osaa kuvatessani lisätä Jennalle sen laukun, niin sitten sen tilalle tulikin ämpän lento. .--D Paljon sanottavaa sinulla tosiaan yliopistosta. .----D Heh, Uuno-parka kokee keittiössä raivokohtausta, ja me vaan nauretaan täällä. .''--D Jennuska tosiaan vähän loikki, onneksi hänellä taitaa olla Uunon geenejä, kun tuollaisia hyppyjä tekee. .---D Ooh, jännää, jos sinäkin olet pelottavan käytävän tehnyt. .-D Juu, ei se Oliver ollut, voisin tässä nyt kertoa, että kyseessä oli se alkuaikojen murhaaja. x--D (Loin hänet silloin erikseen vanhuksena, tuossa hän on aikuisena. .--D) Hauskoja pulloja, jee! Tee vaan +- listojasi, ne on hauskoja. ,-) Rauhassa vaan luet Taikapölyä, et edes ole yhtä pahasti lukuveloissa kuin minä. .--D Saa lukea lempitarinoita, minullakin on sellainen salainen sääntö, että lauantaisin saan huijata lukujonoa, ja lukea suosikkitarinaani. <3 ,--D Hunajainen tosiaan kiilasi edellesi. .-D Nyt meen kyllä nukkumaan, kello on kohta 4!!? .-o Kauhea, miten mä näin kauan näihin vastasin. .--D Jää jollekin toiselle päivälle muihin kommentteihin vastaaminen. .-)

 

GreenPixy kirjoitti:
Iiiihana osa jälleen. Jännään kohtaan jätit, epäilen nyt kuiteski, että Essihän sieltä löytyy. Tosin syy, miksi Essi olisi sinne vangittu, jäisi vielä hämärän peittoon.
Ehdottomasti hauskin kohta oli tuo Jennan hyppy aidan yli, sillä kun katsoin siitä kuvasta kaksi kuvaa alaspäin, niin, eikös aidassa ollut sellainen "oviaukko", tai joku sellainen? .DDD
No mutta Jessika! Alatko epäröidä Armaksen suhteen? Ja siitähän ei minun mielestäni ole mitään haittaa, sillä kaavailen edelleen mielesääni, miten sinä (simssiliini) parittaisit Iiron Jessikalle... No niin, pistähän jatkoa tulemaan kun pystyt! Odotan innolla.

Vastaus: Kiva, hehe, jäi tosiaan vielä tietämättä se, mitä oven takaa paljastuu, mutta sen verran voisi luvata, että tässä osassa se selviää. .-D Ja ehkä Essikin liittyy siihen.. ,-) Jee, kiva että oli hauskaa. .-D Mietin taas, että meneekö vähän yli, jos laitan sen posen, mutta ilmeisesti tein hyvän ratkaisun laittaessani sen .-D Öö, en kyllä muista, mielestäni en laittanut siihen ovea, vaan siirsin Jennan movella oven toiselle puolelle. Saatan tietysti muistaa väärin. .-D Jaa Jessika Iirolle.. Voin harkita toivettasi. .-D

 

Raandom kirjoitti:
Hyvä osa :D Jäi todellakin jännään kohtaan! Hyvä, että Jenna jatkoi tutkimuksia yksin.
Toivottavasti Juulia saa nyt vähennettyä kiireitä ja etsii jostain miehen itselleen :D Ja toivon syvästi, että Jessika jättää Armaksen...
Jenna on ritari kun pelasti ämpän :DD
Mutta jatkoa! Kiinnostaa muuten ihan pirusti :D Menen tarkistelemaan tässä muita sivuja, jos vaikka olisi samanlaisia yllätyksiä <3

Raandom kirjoitti:
Ainiin! Unohdin kysyä, että kai tämä Jenna suunnitelma selviää tarinassa? Siis ettei se jää kesken, kun Jenna menee yliopistoon muualle?

Vastaus: Jee, sain jännän lopun aikaan. .-D Hyvä tosiaan, muuten olisi varmasti jäänyt salakäytävä löytämättä. ,--) Juulialla olisi tosiaa pohdittavaa kiireidensä kanssa, ja Jessikankin olisi syytä pohtia vähän Armasta. .-D Jenna on kyllä sankari ämpän pelastettuaan, olet oikeassa. ,-) Mene vain. .-) Juu, Jenna-juoni käydään loppuun asti, vaikka Jenna lähtikin jo Yunille, olen kuvannut jo tarvittavat kohtaukset. ,-) Eli mikään ei jää kesken, älä huoli. .-)

 

Volarea kirjoitti:
Olipa jännä osa, loppu varsinkin!
Kuitenkin selviää, ettei koko jutussa olekaan mitään hämärää, vaan Anssi on vain auttanut Essiä pysymään maan alla! :--D
Okei, en usko itsekään tuota teoriaa, kyllä Anssi varmasti on kaapannut Essin! =0
Juulia parka on kovilla, samoin Jessika! ;(
Toivottavasti Juulia jättää baletin ja Jessika Armaksen, jollei mies vähän relaa!
Hyvä ja hauska osa, mukavan keveä jännityksestä huolimatta!
Lavastukset oli tosi hyvät!
Jatkoa!:)

Vastaus: Kiva, että oli jännää. .-D Heh, voihan se olla, että niin käy, mutta enpäs nyt paljastele, saat lukea osasta. ,-> On siellä yliopistossa tytöillä rankkaa, liikaa kiireitä ja inhottava miesystävä. .-/ Toivotaan, että joku tolkku saadaan aikaan. Juu, minä aina jonkinlaisia kevennyksiä tykkään laittaa näihin osiin mukaan. .-D Ja kiva, että lavastukset oli hyviä mielestäsi. .--)

 

Maroo kirjoitti:
Pidän siitä, kuinka kuvissa simit ovat jotenkin niin luonnollisia. Tyttöjen touhuja on kiva seurata :D Ja jätit hirmu jännään kohtaan.

Vastaus: Hauskaa, että olen saanut naturallyn tunnelman kuviin. .-) Onhan niitä juu. .----) Hehe. >.-)

 

readers kirjoitti:
Huh, nyt vasta alko tapahtua :D Mulle tuli ihan olo, että tuo mieshahmo, on se Anssi ja jykevän oven takaa löytyy Essi. Hmm, saa nähdä :>
Tylsää, että Lilja ja Petra ei ota Jennaa tosissaan, vaa tollai vähättelee. Jää varmasti ikävä muista Jennalle. *Toruu Liljaa ja Petraa*.
Ja Jennan kanssa samaa mieltä, pöytään kunnon ruokaa, eikä valmisaterioita ! Ne on oikeessaki elämässä ihan kamalia :D
Sitä vastoin, oon erimieltä Jennan kanssa; musta se työntekijä ei ollu lissu, riippuu kuitenki nii ihmisestä kuka katsoo :D
Tekstissä kirjoitusvirheitä, mutta koskahan niitä ei olisi? Ei se tarina niihin kaadu :)
Kiva keksintö tehdä tuollainen salamyhkäinen paikka lentokentän alle!
Ja se Armas! Murh, vois päättää haluuko Jessikan vai ei. Joo, ei kehkä kauheen ilonen uutinen, että seurustelee entisen opettajan kanssa, mutta aikuisia jo molemmat, joten minkään ei pitäis kaatua siihen.
Juulialla mahtaa tosiaan olla rankkaa, ja jotenki itse koen, ettei Juulian kannata jatkaa sellasta mistä ei enää nauti samalla tavalla, ku ennen. Ja nyt ku Juulia kuitenki löytäny uudenlaisen tanssi muodon, ni vois perehtyy siihen ja jättää baletin tyytyväisenä pois, sillä Juuliallahan on jo kokemusta baletista, uusi tanssi harrastus vois tuoda ihan uudellaisia kokemuksia :)
~~
Niin, tosiaan Keijo ei enää tule takaisin. Mutta en oo pelannu Lindewalleilla enää sen jälkeen, kun lc:n lopetin täällä netissä. Kaikki on ihan samassa kohtaa mihin ne jäi aikoinaan, mutta en itse raaski koskea heihin. Lindewallit on vähän niinku jämähtäny siihen, mutta ne on muisto koetusta :)
Nyt kuitenki mulla olis kova halu alottaa uus lc, mutta en tiedä koska, kun haluan eka yhdellä perheelle pelata suvun 10:nenteen sukupolveen ainakin :> Tällä hetkellä perhe taitaa olla jo 5:ssä polvessa.
Nii ja uskotko, sain luomu-alien kaksoset? :O

readers kirjoitti:
Ou ja vielä sellainen kysymys. Onko koodia, jolla voisi vähentää simoleoneja? Mulla niitä tolla suvulla on jo oikeesti ihan liikaa, ei niitä saa käytettyy mihinkää (jtn 130 000 ainaki)? :D

Vastaus: Jep, Anssihan se siinä, sinäkin muistit hänet. .-D Lilja ja Petra tosiaan alkoivat vähätellä Jennaa, vaikka aiemmin olivat täysillä mukana tämän kertomuksissa. .-D Mä tykkään mikrossa lämitettävistä valmisruuista, mut kyllä sellanen kunnon kotitekonen ruoka voittaa! Heh, ei se työntekijä tosiaan kovin lissu ollut, random sim, jonka nappasin kuvauksiin mukaan. .--D Hienoa, virheet kaada tarinaa. .->> Niin, Armas saisi kyllä jo kehdata näyttäytyä Jessikan seurassa, juuri kuten sanoit: aikuisia molemmat. ,--) Niin, Juulian tosiaan kannattaisi uusia kokemuksia hommailla uusilla harrastuksila, kuin toistaa samoja juttuja baletissaan. Voi Keijoa, noh, ehkä selviän, minulla on vielä omassa simssissäni Keijo ihan vapaana siellä Leutolaaksossa (vielä ,-)) ,mutta pari vauvaa Keijon kanssa on muistaakseni hankittu. .-D Varmaan tosiaan ihan hyvä toiminta tapa, että jätät Lindewallit rauhaan. .-> Oi, innostuin suuresti, kun mainitsit uuden lc:n aloittamisesta! Mutta pelaile rauhassa vaan, kyllä se kymppi polvi ajan kanssa saavutetaan. .-) Mulla on hirmuinen määrä perheitä simssissäni, että en ole saanut oikein mitään sukua pitkälle, kaikki on menossa jossain 2-4 tällä hetkellä. .-p Toki uskon alienkaksos-juttusi, onpa minullakin sellainen ihme tapahtunut Uteloisten Yrjänä omistaa kolme vihreää lasta (sai kaksoset, ja sit toisen kaappauksen jälkeen yhden vauvan) ja sit yhdelle random perheelle tuli kans alien kaksoset. .-D Joo, kiva lesoilla näillä saavutuksillani x--D Familyfunds-koodilla saa vähennettyä perheen rahoja, se käy näin: "familyfunds "perheensukunimi""rahamäärä,jonkaperheellehaluat". Eli esim: familyfunds Iloliemi 20000. Koodi kannattaa kirjoittaa sen perheen luona, sillä naapurusto näkymässä ne rahat saattaa lentää kenelle sattuu, jos sinulla on monta perhettä, joilla on sama sukunimi. ,-)

 

Ezme kirjoitti:
Hieno osa jälleen! Olit hienosti lavastanut kohtauksia ja ottanut hyviä kuvia (niinkuin aina). Kirjoitus oli myös hienoa, kuvailevaa, mielenkiintoa herättävää ja henkilöiden vuoropuhelu kuulosti todella realistiselta. Eli ei pelkkää "Lähdetään etsimään Essiä!", "okei", vaan ihan pitkiä ja oikeilta kuulostavia keskusteluja.
Minusta tuo kuva, missä Jenna kuuntelee musiikkia mp3-soittimellaan ja takana näkyy pelkkä sininen taivas, on aivan ihana. Jotenkin se sopisi vaikka johonkin mainokseen :D
Osa oli lyhyempi kuin esimerkiksi edellinen, mutta se oli silti mielenkiintoinen ja on mukavaa lukea välillä lyhyempiäkin. Toivottavasti tulee pian jatkoa, sillä jätit jännään kohtaan... :D

Vastaus: Kiitos kovasti kehuista. .-3 <3 Mukava kuulla, että olet noista keskustelu-kohtauksista tuota mieltä. .-) Oon aatellut, että noita keskusteluja on tavallaan "turha" tehdä, tai siis saman asian voisi sanoa lyhyesti yhdellä lauseella kuin laatia siitä monen kuvan keskustelua, mutta tosi kiva, että sinä ainakin pidät noista puheista tuollaisina, tykkään tehdä tommosia keskustelu-kohtauksia, niitä onkin aika paljon tarinoissani. .-D Ilo kuulla, että pidät musiikinkuuntelu kuvasta. .--) Kuvia osassa oli suunnilleen saman verran kuin edellisessäkin, mutta tekstiä taisi nyt tulla vähemmän, se varmaan lyhensi. .-p

 

vupii kirjoitti:
Luin jo osan kertaalleen töissä mutta en pystynyt siellä oikein kommentoimaan, kun lapset hössäsi vieressä ;)
Luin nyt kotona toisen kerran ja nyt siis kommenttia :)
Osa oli hyvä, tykkäsin kovasti.
Yhdet vaan haikailee Iiron perään, voi pieniä bimboja.
Armas saisi nyt päättää seurusteleeko Jessikan kanssa vai ei. Ei tollain saa toista kohdella, höh !
Juulialla on ihan liikaa mielessään ja elämässään, jostain täytyy kohta karsia ettei tule uupumus.
Kyllä käy jännäksi tuo Essin tapaus, taitaa tuolla Anssilla olla lusikkansa sopassa kuitenkin...
Ja jätit kyllä kutkuttavan jännään kohtaan... :D

Vastaus: Heh, oikeen kahteen kertaan luit osan. .-D Jep, kaikilla tuntuu olevan jokin pielessä, mutta sellaista se elämä välillä on. Saa nähdä, milloin tulee paremmat ajat, vai tuleeko ollenkaan. .--D Anssi todellakin saattaa jotenkin liittyä Essiin. ,-> Hihih, tuli 50 kuvaa siinä kohtaan täyteen, niin lopetin osan. .-D

 

Juuuu kirjoitti:
Erittäin mukava osa (taas kerran:D). Jotenkin tuntui lyhkäiseltä, mutta en ole varma... Toi Jenna vakoilijana oli tosi kiva kohtaus. Odotan jo seuraavaa osaa(:

Vastaus: Kiva. .-) Joo, kuvatekstit olivat tässä osassa lyhkäsempiä joissakin kohdissa, se varmaan vaikuttaa asiaan. .-D Hauskaa, että Jenna- vakooja miellyttää. ,---)

 

inu56 kirjoitti:
Hui! Jännittävää...
Mihinköhän Jenna nyt saa itsensä sotkettua? Toivottavasti hän ei jää kiinni...
Jatkoa pian!

Vastaus: Jenna tosiaan on aika sotkussa, varsinkin, jos sattuu jäämään kiinni. .-[

 

Napu kirjoitti:
Böääää! Iiiihanan äksöni -täytteinen osa! Muutenki tykkään dekkareista iha sikana :P Kenties itekki oot saanu ideas jostai semmosesta? (; Tai sitte oot vaa nii pro, et keksit moiset iha omista aivoistas? :D Hyvin voi olla mahdollista...
Jenna on oikeesti nii hyvä hahmo täs! Aluks mä en tykänny siitä ollenkaa, se oli semmone ihQ pissis yms, kun oli lapsi. Mutta nyt, ei yhtää samanlainen :) Mielestäni Lilja ja Petra saisivat hävetä, kun tuolla lailla jättävät siskonsa kadonneeksi ja ajattelevat vaan et "kyllä poliisit sen löytää, Essillä on kaikki hyvin" ÄÄÄÄÄ! Hyi teitä! (; Mä niin toivon et Jenna saa näytettyä niille, et kuka on oikeassa (;
Mä en yleensä kirjota maratooni -kommentteja, eikä tarkoitus ollut moiseen suoritukseen nytkään, mut tähän sun kommenttilootaan on vaan kiva jäädä höpöttämään osaan liittyvää :P
Mutta jatkoa vain! <3333
ps. Jenna oli sankari kun pelasti mp3:nsa <3
pps. Uunoa ei näkyny osassa vissiin ollenkaan? ;o Hyi hyi simssiliini (;
ppps. Mun mielestä Jessika sais lempata Armaksensa ja ottaa Iiron, ihan vaan Jonnan ja Fionan kiusaks (; Taitaa poika kuitenkin tykätäkkin (hassu sana) Jessikasta, joten ei siinä mitään väärää oliiiis :D Hah, olen ilkiä :P
pppps. Sulla on tainnu tulla kirjotus virhe siin kuvas mis Jenna nojailee siihe pöytään ja kuvateksti on tämmönen:
"Pohdittavaa riitti muuallakin. Jenna nojasi kirjoituspöytään tuijottaen edessään olevaa paperilappusta, ainoata johtolankaa Essistä. Vaikka Essistä oli tehty katoamisilmoitus poliisille, ei Juulia voinut jättää asiaa pois mielestään" Tarkoitit varmaan tuossa Juulia -kohdassa Jennaa? :)

Vastaus: No jopas Napu oli romaanin kirjoittanut, ihanaa. ,--3 Juu, vihdoin alkaa vaihteeksi tulla näitä sinun äksöni-osiasi. ,--D Minä en kovin paljon lue mitään, mutta tottahan se on, että kun lukee jotain, siitä saa ideoita. ,-> Tämä juonikuvio tulee kyllä enemmän tuolta aivojeni puolelta, että olen minä kyllä aika pro! ,--D No ei, ootas vaan, tässä osassa selviää kyllä niin hölmö juttu, että enpä tiedä, olenko sittenkään niin pro. .-DD Mukavaa, että olet Jennasta innostunut! Monet eivät hänestä ole pitäneet juuri tuon lapsuuden pissislellikki -juttujen perusteella, joten on ilo kuulla positiivista palautetta Jennuskasta. ,-3 Jep, Petra ja Lilja olivat tosiaan ajattelemattomia, kun eivät Jennan juttuja tosissaan ota. .-/ Tai eihän sitä edes vielä tiedä, millaisissa oloissa Essi on, onko kivaa vai kurjaa hänellä siellä kadoksissa. .-D Katotaan nyt, mitä Jenna saa aikaan. ,-> Oi, mukavaa, että kommenttilootani on mukava paikka höpistä. .--D Jenna tosiaan sai ämppänsä turvaan. ,-) Oho, ihan Uunoton osa. .-o Mitenkäs minä hänet kokonaan unohdin. .---DD heh, Jonna ja Fiona tosiaan suuttuisivat, jos Jessika veisi Iiron niiden nenän edestä. .--D Katotaan nyt, pysyykö Armas kuvioissa. .-D Oho, voi moka. X-P Onnistun aina sotkemaan henkilöt, ens kerralla annan kyllä erilaisempia nimiä lapsille, nyt kaikki olivat J-kirjaimella alkavia. .-D Kiitos tästä pitkästä kommentista, oli ilo lukea se. .--)))

 

Agentti_0 kirjoitti:
Kiva osa taas kerran. Milloinkohan opin kirjoittamaan jotain muuta? Jännään kohtaan jätit. Olin melkein ihan unohtanu tän LC kun on kesäloma, mutta kun tänään ajattelin pelata simssiä niin sitten muistin ja menin heti katsomaan onko jo uusi osa.

Vastaus: Kiva. .-> Heh, hyvin sinä pärjäät tuolla "kiva osa"-kommentillasi, ja pölisithän sinä nytkin kaikkea ekstraa. ,--D Kesällä en ole oikein saanut näitä osia tehtyä. .-P

 

Ebby kirjoitti:
Hyvä osa taas! :--) Joo tosiaan mä en varmaa kommentoinu siihe yhtee osaa nii en siks saanu ilmotusta, mut yritän nyt alkaa kommentoimaa aina :--D Mutta sitte osasta: munki mielestä oli kivasti äksöniä, tuo Essin katoaminen on tosi hyvä juoni! innolla seuraan mitä siinä seuraavaks tapahtuu ja kuka toi mies on ja onko se napannu Essin? :--D Yliopistoo nähtiin nyt kyllä aika vähän mutta ei se haittaa kun varmaan toi Essi juttu on se ns. pääjuoni? :--D Millon muuten se Roosa tulee tähän tarinaan? Jatkoa vaan! :--)

Vastaus: Kiva. ,-3 Jaa, no "hyvä", ettei vika ollut minun huolimattomuudessani sen ilmoituksen kanssa. En nimittäin millään muista pelkkää linkkilistaa tuijottamalla, kuka lukikaan Iloliemiä, ja siksi olen tämän tavan ottanut käyttöön. .-) Yritä toki aina kommailla, sitten saat ilmoituksia. ,-> Hauskaa, että sinäkin sait äksöni-varastoasi täytettyä osaa lukiessa. .-D Mukava kuulla myös, että juoni miellyttää. .-) siihen tulee kyllä semmoinen hölmö kohta, joka varmaan laskee sen hyvyyttä, tai jotain. .-D Lupaan, että kysymyksiisi tulee vastaukset juonen edetessä. .--> Juu, yliopisto jäi vähemmälle, sillä yritän saada nopsaan tuon Jenna-juonen pois alta, Jennan kun pitäisi tällä hetkellä olla jo Yunin luona, eikä missään hämärissä käytävissä seikkailla. .--D Roosa saapuu sitten jossain vaiheessa yliopistolle, ei siihen enää kauaa pitäisi mennä. ,--)

 

Emsu kirjoitti:
Melki repesin lukiessani otsikkoa koska tuli mieleen ämmä tietää tien.Mutta toi ukkeli muistuttaa epäilyttävän paljon....hmmm...eikaise..täytyypäs mennä miteskelemään asiaa...mut ihana osa oonki oottanu tätä

Vastaus: Heh, ämmä. .-D Mietiskele asiaa rauhassa, tai no, enää ei ole paljon aikaa, sillä tässä osassa se jo selviää. ,-D

 

Ezme kirjoitti:
Minulta ilmoitusta! :D

Vastaus: Juuh. .->

 

Yun kirjoitti:
Jessikan pitäisi kuunnella Beyoncen Single Ladies -biisiä ja miettiä sitten mitä tehdä Armaksen kanssa...
Hih, myös Alisten tarinaan ilmestyy Armas-niminen sim. Mutta kuka hän on? Se selviää sitten osassa...
Minulla ei ollut hajuakaan, mikä on "ämppä" :--/
Vasta osaa lukiessa se selvisi. Jotenkin se sana alkoi vielä ärsyttämään, kun sitä toistettiin niin monta kertaa. Jossain vaiheessa olisi voitu viitata siihen esim. sanalla "musiikkisoitin" tai pelkkä "soitin".
Hmmh, joudun varmaan viivyttelemään seuraavaa osaa tai sitten myöhäistämään Jennan ilmestymistä. Haluan nähdä tämän katoamisjutun loppuun ennen kuin kirjoitan Jennalle mitään. Ettei tule ristiriitaisuuksia tms.
Siis jos Jennalle ei ole tämän lisäksi enää muita juonikuvioita täällä. Koska otan Jennan tarinaan sitten, kun juonikuviot täällä on tehty. ;)
Tai sitten Jenna on menettänyt muistinsa.
Muistin menetyksestä puheen ollen en itsekään muista niitä alkuaikojen katoamisjuttuja (vai oliko se joku kokonaan toinen LC, jossa niin tapahtui?)
Enkä muista varmasti, kuka on Anssi. Joku joka ilmeisesti liittyi niihin alkupään juttuihin?
Kerrattiinkohan noita viime osassa? En muista sitäkään...
Mutta minulle olisi tähänkin osaan kelvannut joku napakka kertaus, joka olisi selventänyt asiaan kuuluvia henkilöitä ja aiempia tapahtumia.
Osa oli hyvä, ehkä turhan keskittynyt muualle kuin yliopistoon, joka kiinnostaa minua tulevan perijä-äänestyksen vuoksi. Ja olen muutenkin yliopistoinnostuksen vallassa, ovathan omatkin "lapseni" juuri yliopistoa aloittamassa. Mutta ei tämä tylsä osa kuitenkaan ollut. Jatkoa sitten vaan :)
Ps. Kerrankin sain osaan, joka ei ollut 1. osa, kirjoitettua pitkän kommentin (joka ei ollut pelkkää rakentavaa palautetta). ;D

Vastaus: Heh, voisin kertoa Jessikalle suunnitelmastasi, se voisi todellakin saada Jessikan vähän miettimään Armas-juttuja. ,-) Juu, niinhän sinne Aliksillekin tuli se Armas, hauskaa, kun Armaksia on niin paljon. .--D Tuo ämppä on yksi niistä monista "omakeksimistäni" sanoista (saattaahan joku muukin käyttää niitä, mutta olen itse se keksinyt (ellen sitten ole vahingossa matkinut tietämättäni sitä joltain)), joten ei ihme, jos et sitä tiennyt. Heh, juu, taisi tosiaan tulla toistettua sitä samaa sanaa.. .-D Mutta sana ämppä on minulle sama asia kuin esim. kissa, ja yleensä kutsun sitä sillä "yleisnimellä" (saatko tästä mitään tolkkua? .--D). Saahan tietysti kissastakin kaikkia "katti", "misu" ym. sanoja, joten olit siinä oikeassa, että olisi pitänyt käyttää vaihtelevampaa sanastoa. .-) Ei Jennalle tämän juonen jälkeen enää mitään huimaa ole tulossa, mutta voin toki kertoa sinulle etukäteen paljastuksia, jos on tarvis. .-) En nimittäin halua viivästyttää Aliksia! .-D Teenpä sinulle tähän nopsan kertauksen, jotta pääset mukaan juoneen: Ilmari niminen heppu vainosi Iinaa ja tämän perhettä, koska oli vihainen Iinan vanhemmille. Myöhemmin selvisi, että Anssi, jonka kanssa Essi silloin seurusteli, olikin Ilmarin poika. Silloin Essi katkaisi välinsä Anssiin, ja Anssista ei kuultukaan vähään aikaan. Viime osassa, kun Essin katoamista pohdittiin Maijan luona, päätettiin soittaa Anssille ja kysyä, tietäisikö tämä Essin ex-poikaystävänä jotakin Essistä. Anssi kertoi, ettei tiennyt Essisistä mitään. Jennaa jäi kuitenkin mietityttämään asia, ja niinpä päätettiin lähteä lentokentälle, missä Anssi mainitsi olevansa lentokurssilla. Lentokentällä kuitenkin selvisi, ettei siellä pidetäkään mitään lentokursseja (Anssi oli siis valehdellut), ja sen seurauksena Jenna päätyi varjostamaan hänelle tuntematonta miestä pimeään käytävään. Selkenikö nyt mikään? Viime osassa se soitto-kohtaus Anssille oli aika isossa osassa, joten ajattelin sen jäävän mieleen. Tietysti minä itse muistan omat juoneni ulkoa, eivät kaikki lukijat, joten jokin kertaus olisi ollut ihan hyvä. Juonen edetessä tullaan kyllä palaamaan lisää menneisyydessä tapahtuneisiin juttuihin. .-) Juu, minäkin haluaisin kertoa enemmän yliopistosta, mutta ajattelin nyt kuitenkin saada tämän Jenna-juonen loppuun enste. Yliopisto-osia tulee kyllä muutama ennen perijä-äänestystä, joten etköhän ehdi tutustua ehdokkaisiin. .---) Hahaa, minullakin on ylioistoinnostus. .----D Hienoa, että sait pitkän kommentin aikaan. .->

 

Nik kirjoitti:
Olipa kiva osa ja kivaa kun ilmoitit siitä että uus osa tuli :D

Vastaus: Kiva, juu, ilmoitan uusista osista kaikille, jotka ovat edelliseen osaan kommentoineet. Sinä olit kommannut, joten sait ilmoituksen. ,--)

 

Aijca kirjoitti:
No viimenkin pääsin lukemaan ja vieläpä kommentoimaan tätä uutta osaasi! Juulia-parka ahertaa niin kamalasti, että hänestä ei melkein ole mitään muuta kerrottavaa! Toivottavasti hän saa aikataulunsa sumplittua ja Jessika jätettyä Armaksen! Haa, todellakin toivon, että Armas lempataan. Ja en todellakaan sen takia, että miehen naama olisi jotenkin ruma, mutta en pidä persoonasta ja siitä miten kamalan välinpitämätön hän on nuorta Jessikaa kohtaan =(
Ja voi että taas miten suloista arkielämää Iloliemet viettää. Uuno pelkää valmisruokiensa jäähtymisen perään ja Jenna jauhaa yhä kirjeestä =D Onneksi Jenna sai vähän antia salapoliisipuutteeseensa löytämästään lentokentänsalatunnelista, oo! Pidin muuten paljon lavastuksista. Tosin ensimmäiset kuvat lentokentältä (missä se virkailija kertoi, ettei lentokursseja ole olemassakaan) olivat vähän kummia, sillä huone vaikutti vain tyhjältä kopilta =) Mutta yleensähän lentokentät ovat (minun mielestäni) ankeita paikkoja, joten ei siinä mitään! Ja assosioin ihan samalla tavalla kanssasi siitä, että lentokentät ovat valkoisen simppeleitä paikkoja, että tavallaan olit kolkon sisustuksen kautta oikeassa. No voi juku, nyt kukaan ei ymmärrä mitä yritän sanoa, joten tiivistän koko homman tähän = lavastukset olivat huiseja! =D
Pidin myös posejen käytöstä, eriyisesti siinä kohdassa, missä Petra nojaili Jennan kirjoituspöytään. Jenna taitaakin olla aika urheilullinen tuon yhden posen perusteella, missä hän vain loikkaa kiviaidan yli pelastaaksen "ämppänsä". Itseltäni ei onnistuisi sitten millään (traumaattisia kokemuksia asiasta löytyy...)!
Kaikenkaikkiaan oikein mahti osa ja kinkkiseen kohtaan taas jätit, että oikein ärsyttää! No, mutta ehkä se vähän lohduttaa, että Taikapölyyn on sitten tulossa pitkä osa, nam!

Vastaus: Juu, Juuliasta tosiaan tulee aina kerrottua vain noista hänen kiireistään. .-D Juulian olisi tehtävä jotain noille kiireilleen. Armas on tosiaan tosi jula Jessikaa kohtaan. .-( Minä pidän heitä yhdessä oikeastaan vain sen takia, että Armaksen naama on mielestäni nätti. x-P Olisi kyllä ihan oikein Armakselle tulla jätetyksi! Juu, Uuno ja sen valmisruuat. .-D Jenna pääsi salapoliisia leikkimään. ,-) Ilo kuulla, että lavastukset miellyttivät. .-) Heh, joo, se tosiaan oli vain tyhjä koppi. x--D Ajattelin, ettei sen sisustamisessa olisi oikein intoa, kun vain muutaman kuvan otin siitä, pääosin kasvokuvia, tai silleen jännästi. .-D Olin aika laiska muutenkin lentokentän lavastuksissa.. .---P Ymmärsin kyllä hyvin selityksesi. .-D Joo, tuo ja tämä seuraava osa ovat oikeita "pose-osia", käytän hirrrmusti poseja niissä. .--D Innostuin poseista yksi yö, kun latasin posepokseja. x-) Juu, Jenna on uima-altaassa uiskennellut ja kuntoillut, en tosin tiedä, missä välissä hän noita loikkia on harjoitellut. .---D No ei kyllä minultakaan tuollaiset loikat onnistuisi. .-DD Hahaa, ärsytän tahallani. x-D No ei, tuo oli vain sopiva kohta päättää osa, olin vähän suunnitellut sen loppuvan tuohon. .---D NamNamNam. ,-)

 

Amy kirjoitti:
awws, ihana osa (=
ja repesin hyvälle otsikolle =b
kumminkin Anssi siepannu Essin sinne kellariin ja vie nyt valmisaterioita sille. =D
joo, kirjoittele jatkoa (==

Vastaus: Kiva, että oli ihana osa ja otsikko nauratti. .-D Voisihan se niin olla, pitääköhän Anssikin valmisruuista? ,-D

 

Ezme kirjoitti:
Minulta uusi osa! :)

Vastaus: Juu. .-)

 

Tohya kirjoitti:
Mielenkiintoinen otsikko kyllä :D
Juulia voisi luopua toisesta tanssiharrastuksestaan, kuluttaa itsensä pian loppuun.
Petran, Liljan ja Jennan keskustelut olivat kyllä huvittavia ja aitoja.
Jatkoa odotan :)

Vastaus: Jopas tuo otsikko aiheuttaa paljon keskustelua! .-D Se voisi olla tosiaan hyväksi, Juulian pitäisi muutakin ehtiä tekemään kuin ravata harkoissa. Hah hauskaa. .-D

 

Wendu kirjoitti:
Hyvä osa, niinkuin aina :---)
Viime osaan unohdin ihan kokonaan kokonaan.
Kiva kun tää asia näyttää alkavan selvitä. Innolla ootan, mitä keksit tän asian taakse.
Eikös tuo ollut nimenomaan Anssi? Harmi vain, että eihän Jenna sitä tunnista.
Veikkaus, että Anssi on jostain (kumman) syystä siepannut Essin ja kun sillä oli vieläpä tuo ruokakassi niin se elelee siellä sen Essin kanssa ja näin :--D
Huh, mä jo luulin että se näkee Jennan ja sieppaa senkin D----:
Tuo Armas mua vähän ärsyttää ja hämää. Aikookohan se koskaan alkaa olemaan Jessikan kanssa ihan tosissaan ja ilman salailuja? Odottaako se vaan, että Jessikan yliopistoaika päättyy vai eikö se koskaan aiokaan mitään. Jos oisin Jessika ois varmaan palanu jo käämit Armakseen :D Toivottavasti ei oo odotellu turhaan.
No, jatkoa odotellen! :----)

Wendu kirjoitti:
Oho. Tuohon nimeen tuli nyt linkki TS3-LC-tarinaani, joten voin samantien alkaa käyttämään täälläkin nimeä banssu.
Eli Wendu kommentoi sitten tätä nykyä banssu-nimimerkillä! :D (Jos muistaa... :D)

Vastaus: Mitäs pienistä, jos välillä unohtelee, en minäkään toisten osia ehdi heti lukea. .-D Juoni etenee kaiken aikaa ja asiat selkeytyy, mutta "huippu-kohta" on vielä edessä. ,-> Juu, Anssihan se siinä, Jenna ei tosiaan ole miekkosta ennen nähnyt, ja pimeässä huoneessa on muutenkin vaikea nähdä. .-/ Paljastankohan liikaa jos lupaan, että tässä osassa selviää, oletko oikeassa. .--D Jenna tosiaan oli vaarassa jäädä kiinni, onneksi Anssi ei huomannut häntä. Armas tosiaan on vähän kummallinen, mutta hänellä on syy siihen. ,-> Sekin selviää joskus, yritän nyt ensin saada tuon Jenna-juonen loppuun. .-D Jessikaa varmaan ärsyttäisi, jos turhaan olisi joutunut odottamaan monta vuotta. .-/ Yritän tunnistaa sinut uuden nickisi kanssa. .--D

 

Jellu kirjoitti:
OOOOOH :O Hyvä osa :---) Apuataaskaanosaamitäänsanoa. Pari kirjotusvirhettä muuten bongasin, mutta ne eivät minnuu edellee yhtää haittaa :

--)

Vastaus: Hyvä, ettei virheet haittaa. .-)

 

Lääv kirjoitti:
Toih, oisin tahtonu lukee koko LC uudellee, mut noi kuvat ei näy. Muutaku täs, ja tos ekas. :(

Vastaus: Voi höh, photis on varmaan juuri silloin ilkeillyt. .-( Koita joku toinen päivä uudestaan. .-)

 

Haloki kirjoitti:
Ihana osa <3 (Y) Jännäks menee nuo Jennan tutkimukset ; D Ja olisi ihan kiva jos kävisit lukemassa uutta tarinani. Jatkoa odotellessa .

Vastaus: Kiitos, Jennan tutkimukset tosiaan alkaa edetä siihen "jännään" vaiheeseen. ,-) lisäsin tarinasi lukujonooni, ja luen joskus. .-)

 

Neyla123 kirjoitti:
Wou! Hyvä osa! Salapoliisi meininkiä! Nice.. Jännittävää! Itse kun tykkään salapoliisi kirjoista. Mitenköhän Jennalle käy? Ja Jessika perijäksi! :D

Vastaus: Hauskaa, että salapoliisi-jutut miellyttävät sinua. .---) Katotaan nyt miten Jennan käy, ja perijä-äänestyksen jälkeen perijä selviää. .--) Ja milloinkohan saan sen perijä-äänestyksen alotettua... .-P

 

NeneKanerva kirjoitti:
Hyvä osa :) Upeita lavastuksia ja poseja O_o

Vastaus: Kiitos. .-))) Poseja tosiaan tuli käytettyä. x-)

 

AnsQ kirjoitti:
Olen lukenut kaikki tähän mennessä olleet osat ja iloliemien elämä on täynnä jännittäviä tapahtumia. Osaat kirjottaa aidon kuuloisesti on ihanaa lukea tätä. :-)

Vastaus: Ihanasti sanottu, kiitos. .-3 Iloliemillä tosiaan sattuu ja tapahtuu kaikkea. .--D

 

Anonyymi kirjoitti:
kestääkö vielä kauankin?

Vastaus: Kestää, osa on valmis.
 

 
FlameGirl kirjoitti:
Uusi osa Nominationeissa. :d

Vastaus: Okei, kun vielä olisi aikaa lukee se... Hirveä lukujono näes. .-D
 

 
Macarena kirjoitti:
Moi!
Tosi hieno osa! :) Itekin ajattelin alottavani jonkin LC:n ja laittaa vuodatukseen, mutten oikeen älyä, et miten noi osat saa linkitettyä tonne viereen? Kun mulla on menny aina vaan tähän etusivulle peräkkäin... toivottavasti älysit ja osaat auttaa :D

Vastaus: Kiitos. .-) Toimi näin:
->mene kojelaudalle
->mene kohtaan "ulkoasu"
->laita "1" tähän kohtaan: Kuinka monta kirjoitusta näytetään kerrallaan blogin perusnäkymässä
Nyt etusivulla näkyy vain yksi kirjoitus kerrallaan. Seuraavaksi linkkien laitto:
->mene kojelaudalle
->mene kohtaan "sivulaatikot"
->lisää uusi sivulaatikko, suosittelen linkkilistaa
->sitten vaan laitat siihen sivun osoitteen ja nimen linkille, esim. "osa 1.."
Toivottavasti oli apua. .-)
 

 
Cimo kirjoitti:
Byyäähh;<< Pysythän sä mun tukena kun Lc sera loppuu? Muuten mun sims sydän menee halki ja kuolee

Vastaus: Pysyn tukenasi. ,-->


Roskuliini kirjoitti:
Äägh, mua ärsyttää kun toi Armas on noin.. Äääääh! Ärsyttävä. Ja sitten Jessika ei tajua jättää sitä.. -.- Mutta tää osa oli jännä, ja mä oon ihan varma että Jenna löytää Essin, sellanen salapoliisi se on :D Mä ihastuin taas tohon Liljaan, se on niiinnn nätti <3 Mä oisin halunnut siitä sillon perijän, mutta kun kerran Petrasta tuli perijä niin siitä tuli perijä. Mutta eipä muuta tällä kertaa, mörö : )

Roskuliini kirjoitti:
Ja jatkoa tottakai!


Vastaus: Armas tuntuu ärsyttävän vähän kaikkia. .--D Onkohan hänestä tulossa joku Uuno 2? .---D Jessikan tulisi tosiaan miettiä asioita. Hauskaa, jos osa oli jännä mielestäsi. .--D Katotaan nyt, mitä Jennuska saa aikaan. ,--) Hauskaa, että pidät Liljasta, minä olen ihastunut siihen Liljan liilaan paitaan. .----D Niin, etpä sinä tilanteelle oikein mitään mahtanut, kun Petra (kirjoitin Jenna?? .-o) valittiin perijäksi. .--/ Jatkoa tässä:

Ja osan kimppuun! Edellinen osa jäi siis siihen, kun Jenna seikkaili pimeässä käytävässä, joka päättyi oveen. Nyt nähdään, mitä sen takana odottaa... .---->

 

    Photobucket
 <--- Osan lukumusiikki
Jenna katsoi, kuinka hänen edellään kävellyt mies oli luikahtanut ovesta sisälle, joten Jennakin pujahti sisälle hetken kuluttua mahdollisimman
hiljaisesti. Hän väänsi kahvaa varovasti, raotti ovea, että juuri mahtuisi siitä sisälle ja asetti oven hiljaa paikoilleen. Jennan silmiin osui kuin jokin pienehkö, sottainen asumus, ihan kuin jonkinlainen piilopaikka maan alla.
Photobucket
Jenna kyyristyi samantien matalaksi, ja hän huomasi edessään läjän papereita, joista yksi osui hänen silmiinsä erityisen tuttuna. Kirjojen vieressä oleva paperi oli nimittäin tismalleen samannäköinen kuin "Essin jättämä kirje", jonkinlainen kopio ehkäpä. Silloin Jennan epäilykset heräsivät lopullisesti, mies oli johdattanut Jennan suoraan roistojen päämajaan, ellei tämä ollut sittenkin Essin salainen piilopaikka! Joka tapauksessa, pian Essin salaperäinen katoaminen paljastuisi.
Photobucket
Onnekseen Jenna huomasi oven edessä läjän laatikoita, joiden taakse oli mainiota piiloutua. Tyttö asettui mahdollisimman pieneen asentoon, ja hän seurasi, kuinka oranssihiuksinen mies käveli lastinsa kanssa johonkin. Jenna vain tahtoi tietää lisää, uteliaisuus vie meidät usein erittäin outoihin tilanteisiin, kuten tällä kerrallakin.
Photobucket
-Jenna, toin ostokset, mies kertoi.
Jenna säikähti kuullessaan oman nimensä, häntä ei taatusti oltu huomattu!
-Hienoa, Anssi. Voit viedä ne jääkaapin lähistöön, puran ne sinne sitten illalla, pöydässä istuva nainen sanoi rauhallisen kierolla äänellä. Nainen nosti katseensa hetkeksi tekemästään ristisanatehtävästä. Samassa myös Jenna ymmärsi, ettei mies ollutkaan puhunut hänelle, ilmeisesti pöytä-naisenkin nimi oli Jenna, mikä kuvotti tyttöä hiukan. Kun suurimmasta säikähdyksestä oli säästytty, Jenna tajusi muistella Anssia, jonka nimi äskeisessä keskustelussa mainittiin, miehen täytyi olla se Essin entinen poikaystävä.
Photobucket
Jennan hengitys tasaantui, ja hän jäi odottamaan tilanteen kehittymistä. Mies käveli ränsistyneen keittiön luo sanomatta enää mitään, hän asetti täyteläisen paperipussin työtason kulmalle.
Photobucket
Anssi huokaisi kääntäen katseensa poispäin. Hän tuijotti tyhjyyteen vähän turhankin pitkän hetken. Hetken Jennan mielessä kävikin, olisiko tilanteessa sittenkään mitään paljastavaa Essin suhteen.
-Voit jo poistua, nähdään taas ensi viikolla seuraavan ruokalähetyksen merkeissä, ristikko-Jenna tokaisi huomattuaan Anssin yhä seisoskelevan paikallaan.
Photobucket
Jennan mielenkiinto heräsi vasta silloin uudestaan, kun Anssi kääntyi jälleen ristisana-Jennan puoleen.
-Milloin oikein päästät Essin vapaaksi? Anssi murahti päättäväisenä. Hänen varovaisista ja hiljaisista sanoistaan kuuli selvän raivon.
Photobucket
Jennan suu loksahti auki huomaamattomasti, eikä tyttö saanut sitä suljettua, vaikka hetken aikaa yrittikin. "Milloin päästät Essin vapaaksi?" jäi soimaan Jennan aivoihin, samassa tyttö siristeli silmiään yrittäen nähdä Essin jostakin. Samassa hän erotti blondien hiusten vilahtavan huoneen perällä olevassa kammiossa. Jenna ei voinut uskoa tätä todeksi, Essillä oli aivan oikea hätä. Jennan olisi tehnyt mieli rynnätä heti Essin avuksi, mutta hän  ymmärsi myös sen, että joutuisi itsekin vaaraan silloin. Olisi paras tarkkailla tilannetta vaiti vielä jonkin aikaa.
Photobucket
Ristikko-Jenna nousi todella hitaasti, aivan kuin hän tahallaan viivyttelisi. Vieressä seisova Anssi naputti hermostuneena kenkäänsä lattiaan. Naikkonen viskkasi kädessään olevan lehden pöydälle sellaisella voimalla, että pöydällä oleva kahvikuppi meinasi lentää lattialle. Kuppi ei sentään tippunut Jennan onneksi, hänet oltaisi saatettu huomata, jos kupin sirpaleita oltaisi tultu poimimaan maasta.
Photobucket
-Milloin vapautat Essin? Anssi kysyi saman kysymyksen toistamiseen naisen tultua Anssin eteen seisomaan.
-Meillähän oli se sopimus, mies sanoi vielä ennen kuin ristikko-Jenna ehti vastata.
-Siitä minun pitäisi keskustellakin kanssasi, Jenna vastasi. Laatikoiden takana piileskelevä Jenna höristi korviaan kuullakseen ristikko-Jennan vastauksen.
-En aio luovuttaa Essiä sinulle, Jenna lopulta sanoi.
Photobucket
-Että mitä?! Sehän kuului sopimukseemme! Minä kerron sinulle, missä Essi asuu ja muuta tärkeää informaatiota Iloliemista, sinä sieppaat Essin, ja pölyn laskeuduttua minä saan Essin, Anssi tiivisti heidän salaisen sopimuksensa pääkohdat muistutukseksi.
-Kyllä minä sen muistan oikein hyvin, Jenna vastasi virnistäen. Anssi löi kätensä suutuksissaan yhteen, kun ei muutakaan keksinyt, mies oli selvästi vihainen.
Photobucket
Jenna veti kasvonsa melkoiseen irveeseen.
-Onneksi sinua on helppo höynäyttää. Uskoit minun olevan tosissani! Ihan tiedoksi vain, en ikinä voi päästää Essiä kuin puudelia veräjästä! Hänen takiaan jouduin istumaan vankilassa vuositolkulla! Jenna karjaisi.
-Eikä se reissu ollut Essin syytä, mitäs olet tuollainen paatunut rikollinen, Anssi tiuskaisi takaisin.
-Älä viitsi, tuomioni määräytyi juuri silloin, kun tuo blondi ämmä päätti seisoa vessan oven tiellä kesken ryöstöretkeni (katso osan 27 Vessa varas loppu, jos et tajunnut), enkä päässyt pakenemaan! Jenna murahti, jolloin ne harmaat muistikuvat avautuivat jälleen kerran tuskaisina hänen eteensä.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
-Mutta nyt se akka saa maksaa viimein velkansa erittäin kivuliaasti. Suunnittelemani laite on viimein valmistunut, ja sillä voin taata Essille mitä karmivimman kohtalon, Jenna naurahti ilkeästi osoitellen huoneen nurkassa näkyvää hökötystä.
-Kosto on aina yhtä suloinen, Jenna vielä totesi hymyn noustessa vieläkin paremmin huulille. Koston maku oli aina herkullisin, varsinkin, kun sitä oli saanut odottaa monta vuotta.
Photobucket
Anssilta sen sijaan alkoi savua tupruttaa päästä. Hänen ilmeensä vääntyi mykkärälle ja kädet huitoivat raivokkaasti ilmaa.
-Älä puhu minun Essistäni noin! Sinä et tätä peliä näin helpolla voita! Minä kyllä näytän sinulle, kuka tässä määrää, Anssi murahteli käärien paidan hihojaan ylemmäksi. Hän puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin, ja verisuonet alkoivat pullistua ja hehkua kalpean ihon lävitse ällöttävästi.
Photobucket
Anssi otti rohkean askeleen eteenpäin ja heilautti nyrkkiään voimalla. Jenna-roisto kuitenkin teki salamannopean väistöliikkeen maahan tottuneeseen tapaansa, hän oli ilmeisesti tapellut poliisin jos toisenkin kanssa aikaisemminkin.
Photobucket
Kokeneethan aina päihittävät aloittelijat. Kun Anssi jäi iskunsa jälkeen töllöttämään taistelunhaluisena eteensä, ehti varas jo nousta ylös potkaisten jalallaan vastuksensa naamaa. Jos Jenna piilossaan olisi ollut yhtään törkeämpi, hän olisi räjähtänyt nauruun. Tämä Anssi oli selvästikin nössö, eikä pärjännyt edes naiselle, oli siinäkin Essillä suojelija. Tilanne ei kuitenkaan ollut yhtään huvittava Jennan itsensä kannalta, kohta hänen pitäisi Essin lisäksi pystyä pelastamaan avuton Anssikin.
Photobucket
Anssi mätkähti maahan kolahtaen rosvon potkun vaikutuksesta, ja mies ähki kivusta. Miehet valittavat tanssilattialla naisten survoessa heidän varpaitaan korkokengillä. Miltäköhän mahtoi tuntua potku naamaan korkokengillä kävelevältä naiselta? Anssi veti kasvoilleen irvistyksen ja yritti nousta ylös jatkamaan tappelua, mutta ei siitä tullut mitään, hänen olisi antauduttava. Jenna-varas nosti riemuisesti nyrkkinsä ilmaan voiton merkiksi, pehmo-Anssi oli helppo vastus.
Photobucket
Kun Anssi oli hiukan toipunut iskusta ja pystyi jälleen kävelemään, tarttui Jenna kiinni miehen paidan kauluksesta ja talutti hänet häkkyrään vangiksi, siihen samaan, jossa Essikin makasi. Anssin ei auttanut muu kuin totella rosvon käskyjä, hän tajusi, ettei pärjäisi naiselle. Rosvo aukaisi häkin oven ja tyrkkäsi Anssin sen sisäpuolelle lukiten oven sitten nopeasti.
Photobucket
Anssi kääntyi ympäri ja yritti saada häkkyrän ovea auki, mutta turhaan. Kun mies ei osannut mitään järkevää tehdä, jäi hän vain tuijottamaan rosvo-Jennaa vihaisena.
-Et ikinä selviä tästä! Anssi huusi.
-Selviänpä hyvinkin, kukaan ei nimittäin osaa etsiä teitä täältä. Saanpa tuhota yhden sijasta kaksi tuolla uudella vekottimellani, rosvo virnisteli häijysti, ja Anssin angry-katse alkoi muuttua avuttoman suuntaan, tässä ei hyvin kävisi.
Photobucket
-Mitä täällä tapahtuu, kuului hijainen ääni, melkein kuiskaus, lattian rajasta. Anssin katse porautui Essiin, joka räpytteli hämillään silmiään. Vasta nyt Anssi muisti Essin läsnäolon. Nainen oli tainnut olla päivänokosilla koko Anssin vierailun ajan. Hyvä niin Anssin kannalta, Essiltä jäi näkemättä hänen nolo kamppailunsa rosvon kanssa.
Photobucket
Salamana Anssi heittäytyi Essin luokse maahan. Helläväraisesti hän käänsi Essin ympäri, jolloin heidän katseensa kohtasivat.
-Anssi? Sinäkö? Essin suusta kuului käheällä äänellä, hän ei ollut puhunut moneen viikkoon mitään, joten puhuminen ei enää sujunut kuten ennen. Anssi silitteli rakkaansa poskea, jolloin Essin huulet vääntyivät hymyyn. Jos kaksikko olisi ollut missä tahansa muualla kuin rosvon luona vankina, hetki olisi ollut täydellinen.
Photobucket
-Söpöä, nauttikaa nyt toisistanne näiden elämänne viimeisten minuuttien aikana, rosvo hehetteli. Anssi ponkaisi äkkiä jaloilleen, ja Essikin nousi makuuasennosta istumaan.
-Jos tapat meidät niin... niin... Ööh, mitä edes hyödyt tästä? Anssi ei oikein löytänyt sanoja.
-Kostamisen riemu, Anssi. Jouduttuani vankilaan aloin heti valmistella kostoa Essille, jonka takia jäin kiinni, Jenna-rosvo sanoi.
-Eihän se Essin vika ollut, että menit vessasta etsimään ryöstösaalista, omaa typeryyttäsi ajoit itsesi ansaan, Anssi vastusti.
-Pöh! Minä kokeneena rikollisena osaan kyllä hoitaa hommani. Sinuna olisin hiljaa, saatat muuten päätyä ensimmäisenä kokeilemaan tuota laitetta, rosvo vinkkasi nurkassa kyyhöttävää vekotinta, jonka punaiset lamput erottuivat hämärästä nurkasta.
Photobucket
Anssi huokaisi ja lysähti Essin vierelle istumaan.
-Essi, olen pahoillani tästä kaikesta, tämä on minun syytäni, Anssi sanoi surkeana. Essi ei vastannut mitään, hän käänsi selkänsä Anssille. Anssi tajusi, ettei hänellä ollut enää mitään menetettävää, niinpä hän voisi kertoa koko totuuden.
-Kun jätit minut silloin yliopistolla tein kaikkeni, jotta unohtaisin sinut, mutta en vain pystynyt siihen, olin varma, että meidät olisi luotu toisillemme. En kuitenkaan uskaltanut pitää yhteyttä, sillä ajattelin sinun olevan vihainen isäni tekosista. Kävin usein salaa talollanne vakoilemassa nähdäkseni sinut, ja yliopiston jälkeenkin hankin uuden osoitteesi jatkaen samoja puuhia, Anssi kertoi.
Photobucket
Essi hämmästyi kuulemastaan ja kääntyi katsomaan miestä. Anssi näki Essin kasvoilla surullisen ja pettyneen katseen, mutta hän päätti jatkaa kertomustaan.
-Sitten tapasin rosvo-Jennan eräänä iltana baarissa, ja tilitin tälle kaikki rakkaushuoleni. Kun Jennalle selvisi, että puhuin sinusta, teimme keskenämme Diilin: Minä kertoisin Jennalle sinun uuden asuinpaikkasi, jotta hän voisi siepata sinut. Sopimuksen mukaan Jennan piti luovuttaa sinut minulle, mutta Jenna aiva vain viivytti ja viivytti sitä hetkeä, ja vasta tänään minulle lopulta selvisi, että hän oli huiputtanut minua, Anssi huokasi katsellen lattiaa.
Photobucket
Jenna-rosvo kuunteli hetken aikaa Anssin vuodatusta, mutta päätti sitten siirtyä tositoimeen. Hitaasti nainen käveli nurkassa olevaa vekotintaan kohti, aivan kuin tahallaan olisi tahtonut viivyttää H-hetkeä muutamalla sekunnilla.
-Essi, olen todella pahoillani, olen oikea petturi ja ymmärrän, jos olet minulle vihainen, Anssi puhui surkeana.
-En kanna kaunaa sinulle, Essi kuiskasi käyden jälleen istumaan Anssin viereen.
-Annan anteeksi väärät tekosi, vaikka se on aika typerää. Rakastan kuitenkin sinua, ja ymmärrän tavallaan, miksi toimit niin kuin toimit, Essi sanoi, mikä toi suuren helpotuksen Anssin sisälle kurjasta tilanteesta huolimatta.
Photobucket
Jenna seurasi tyrmääntyneenä päälaelleen kääntyvää tilannetta, koko ajan jostain putkahti uskomattomia tapahtumia. Koneen täytyi olla jonkinlainen tappoväline, ei rosvo muuten näyttäisi niin omahyväiseltä. Tilanne oli haastava. Kohtahan roisto käynnistäisi koneensa ja tappaisi Essin ja Anssinkin siinä samassa, eikä Jennallakaan olisi hetkeäkään enää mietittävänä. Hetken päästä olisi jo liian myöhäistä.
Photobucket
Samassa tapahtui erittäin suuri moka. Jenna heilautti kättään asettuakseen parempaan vakoiluasentoon, ja hänen täytyi muutenkin keskittyä niin moneen asiaan yhtä aikaa, ettei lopulta tajunnut tiputtavansa oranssia purkkia, jossa komeili kärtistynyt papparainen. Jenna olisi nauranut miehen rumuudelle ja epämuodostuneille kasvoille, mutta siinä tilanteessa ei kauheasti hihityttänyt. Jenna vain katsoi purkkia samaan aikaan pettyneenä ja säikähtäneenä, odottaen sen tömähtävän maahan.
Photobucket
Samassa purkki kolahti lattialle, jolloin myös Jenna-varkaan katse kääntyi pois koneestaan äänen suuntaan. Jenna asettui pienempään asentoon toivoen, ettei varas näkisi häntä, mutta blondi hiustuppu vilahti roiston silmiin.
-Anssi, olen niin pettynyt sinuun. Onnistuit tuomaan samalla tänne jonkun salamatkustajan! Onneksi pääsen sinusta ja toilailuistasi pian eroon! Jenna-varas murahti ärtyisästi.
-Mutta en minä mitään... Anssi sönkötti ymmällään, mutta Jenna-rosvo käski tämän olla hiljaa.
Photobucket
Siinä hetkessä Jenna ei saanut jalkoihinsa liikettä. Hän ei enää edes tiennyt, miten hänen olisi pitänyt toimia. Hän oli ansassa, roisto oli häntä paljon taitavampi tappelija, ja juostakin tämä varmasti osaisi.
-Kappas. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko nouset kiltisti siitä ja menet tyrmään, tai sitten olet hankala ja menet itkien joka paikka pipinätyrmään, varas ilmoitti vihaisena. Jenna nielaisi, ei kai tässä paljoa vaihtoehtoja olisi.
Photobucket
Jenna inhosi itseään luovuttaessaan, mutta hän oli nähnyt jo pienen näytteen varkaan voimista, eikä tyttö voinut edes kuvitella, mihin tuo hullu nainen vielä kykenisi. Vankilan oven luona Anssi katseli häntä yllättyneenä ja Essi säälien.
-On teilläkin säälittävät yritykset, kaikki jotain heikkoja hienohelmoja, varas haukkui.-Tyttörukka, Essi kuiskasi, ihan kuin ei olisi riittänyt, että hänelle ja Anssille tuotettiin kivulias kuolema, mutta ei. Essi vihasi itseään, hänen vuokseen kaikki tässä tilanteessa olivat. Ei ollut mitenkään toivottu kohtalo tuottaa siskonsa lapselle kuolema. Roisto ei ajatellut näin, hän riisti
Jennan taskusta kännykän ja survoi ämpän sormiinsa, jolloin siitä kuului ikävä räksähdys. Soitin taisi olla entinen. Jos Jenna olisi saanut edes pientäkään ääntä tehtyä, hän olisi sanonut roistolle suorat sanat. Jenna tunsi itsensä niin säälittäväksi ja heikoksi.
Photobucket
Rosvo käveli jälleen koneelleen päin kuin ei olisi välittänytkään äskeisestä kohtauksesta.
-Kyllä minä teille kaikille näytän. Nuori neito haluaa nähtävästi etuilla ja päästä itse ensimmäisenä kokeilemaan upouutta laitettani! rosvo totesi räkättäen kamalalla naurullaan. Jennaa ei naurattanut. Eihän hyvä saanut kuolla, miksi paha muka voittaisi?
Photobucket
Roisto käveli laitteen käynnistysvivulle. Vaikka nainen olikin laiha ja hennon näköinen, hän liikutti raskasta kahvaa leikiten.
-Tällä laitteella minä tapan teidät kaikki! Minua ei voi pysäyttää kukaan! varas uhosi vähän liiankin rikollismaisesti. Jenna huomasi hengityksensä kiihtyneen, kuinka hän olikaan saanut tungettua itsensä tällaisiin vaikeuksiin? Kukaan ei osaisi etsiä heitä täältä, oliko tämä kaiken loppu? Hetkessä huone täyttyi coolin Nokia Tunen iloisesta soittoäänestä. Roisto murahti:
-Kuka minua nyt aikoo häiritä? Juuri, kun olin pääsemässä vauhtiin?
Photobucket
Jenna jätti tappovehkeensä rauhaan hetkeksi ja kaivoi kännykkänsä taskustaan. Hän vilkaisi nopeasti näytöllä vilkkuvaa soittajan nimeä ennen vastaamista.
-Mitä asiaa, Nestori? Minulla on tänään erittäin tärkeä tehtävä hoidettavani, enkä halua tämmöisiä keskeytyksiä! Sano nopeasti asiasi, nainen ärjyi puhelimeen.
Photobucket
-Ai poliisit ovat piirittäneet sen rakennuksen, jossa nyt olet? Kuinka saatoit olla niin varomaton, aina pitää turvata selusta! Noh, en kai minä muutakaan voi, kun tulla harhauttamaan poliiseja, olet sentään veljeni. Tulen sinne pian, Jenna lopetti puhelun. Hän katseli hetken aikaa kännykkäänsä viskoen sen lopulta vihoissaan lattialle, miten se veli joutuikin aina pulaan!
-On tämäkin kummallista, minä olen mestarivaras, ja Nestori-veljeni tuollainen tumpelo! Jenna-rosvo marisi.
Photobucket
-Millainen mestarivaras etsii ryöstösaalista vessasta? Meinasitko kenties kähveltää vessaharjamme? Essi ei voinut vastustaa kiusausta ja sanoi ivallisella äänellä toteamuksensa. Anssikin hihitteli taustalla, mistä Essi tuollaisia vitsejä sai päähänsä tämmöisessä paikassa ja tilanteessa. Rosvo loi Essiin vihaisen katseen kääntäen sitten selkänsä häkissä oleville.
Photobucket
Hetken vaikutti jo siltä, että Jenna-rosvo aikoisi jättää vastaamatta, mutta tämä 'mestarivaras' tarvitsi ilmeisestimiettimisaikaa. Ehkä hän silloinkin meni vessaan pohtimaan, mitä ryöstäisi ensimmäisenä.
-Hmp. Olin silloin vielä nuori ja kokematon, mutta nyt minua ovelampaa varasta ei löydy mistään! Taidan sittenkin hoidella sinut ensimmäisenä heti, kun palaan, Jenna murahti häipyen sitten huoneesta.
Photobucket
Heti rosvon lähdettyä käänsi Jenna katseensa lattialla istuviin Essiin ja Anssiin alkaen selittää pakosuunnitelmaansa. Tyttö oli saanut jälleen aivoinsa toimaan, ja nyt ideoita pursusi vaikka mistä. Jennaa kummastutti, miksi hän aiemmin ei osannut ajatella järkevästi, olikohan hän ollut jotenkin paniikissa silloin, tai jotain. Jenna pölisi innoissaan havainnoistaen käsilläänkin, kunnes Anssi keskeytti tämän.
-Anteeksi, mutta saanko kysyä, kuka oikein olet? Anssi tiedusteli.
-Hän on siskoni Petran kuopus. Petra on lähettänyt sinusta paljon söpöjä kuvia! Essi huudahti heti. Jenna punastui mietteileen söpöistä kuvista, ja kysäisi sitten, voitaisiinko hänen pakosuunnitelmaansa kokeilla käytännössä.
Photobucket
Jenna oli tehnyt havainnon: vaikka häkissä oli korkeat kalterit, eivät ne ylettyneet aivan kattoon asti, jolloin olisi mahdollista kiivetä niiden yli. Hänen mielessään oli käynyt myös kuopankaivaminen lattian kautta, mutta se olisi ollut liian hidasta, ylitys kävisi nopeammin. Anssi halusi miehisyytensä takaisin ja lupasi nostaa Jennaa.
-Huhhuh, joko sinä kohta pääset ylös? Anssi huohotti.
-Hih, minun olisi varmaan pitänyt hoitaa nostaminen, en ole mikään heikko, sillä olen treenannut paljon, Essi hihitteli Anssin voimattomuudelle.
Photobucket
Anssi jätti vastaamatta, sillä nyt kaikki energia täytyi keskittää Jennan nostamiseen, koska se olisi ainut tapa pelastua täältä. Jos hätiköisi liikaa, Jenna saattaisi vaikka pudota ja loukkaantua, jolloin pakenemisesta ei varmasti tulisi mitään, kumpikaan aikuisista ei nimittäin saisi nostettua toisiaan ylös. Lopulta Jenna sai tukevan otteen kalterin terävästä huipusta, ja hän sai myös jalkansa aseteltua hyvin.
Photobucket
Jenna mittaili pudotusmatkaa maahan silmillään. Hän valmistautui hyppäämään. Saman tyylisiä hyppykohtauksia Jenna oli nähnyt useasti toimintaleffoissa - ainoana poikkeutena tällä kertaa Jenna toimi pelastavana päähenkilönä itse. Hän oli aina halunnut olla se sankari, jota kaikki ihailivat ja ihmettelivät lukuisien temppujensa myötä. Jenna pomppasi maahan vähän turhankin leffamaisesti, mutta siitä Jenna sai vain uutta voimaa.
Photobucket
Jenna asteli muuttaman voittajan askeleen eteenpäin niin hienosti kuin ikinä vain osasi. Anssi ja Essi tuijottivat häkissä tyytyväisinä.
-Mitä olisimmekaan tehneet ilman sinua? Keksit meille loistavan pakosuunnitelman ja toteutit sen! Essi hihkaisi innoissaan.
-Kunhan saisin teidät nyt ensin pois tyrmästä, Jenna totesi. Hän oli kyllä myöskin otettu kehuistaan ja ylpeä itsestään, mutta Jenna ei halunnut riemuita liian aikaisin. Mitä tahansa saattoi vielä tapahtua.
-Niin, tosiaan. Jenna, siis se varas, pitää häkin avaimia mikron takana, Anssi kertoi. Hän oli kerran vakoillut Jennaa-rosvoa. Vihreäasuinen Jenna-tyttönen kuitenkin huokasi. Mitä pahaa hän oli tehnyt saadessaan sattumalta saman nimen kuin joku varas?
Photobucket
Jenna haki avaimet ja avasi lukon. Essillä alkoi nousta päähän jo aikamoinen juhla- ja voittajafiilis.
-Hihii, olemme vapaita! Näin elinvoimaiseksi en ole tuntenut itseäni aikoihin! Essi huudahti riemuitsevasti. Hän ei vieläkään pystynyt uskomaan tätä kaikkea, vielä äsken hän oli luullut kuolevansa. Nyt Essi ei antaisi enää periksi, vaikka häntä hieman heikottikin turhan pienien ruoka-annoksiensa vuoksi. Varas ei ollut tahtonut pitää häntä voimissaan, tämä oli kuitenkin epäonnistunut siinä pahemman kerran!
Photobucket
Itsevarma Essi käveli tyytyväisenä pois tyrmästä Anssi perässään. Kaksikko alkoi supattaa jotain omia keskeneräiseksi selvitettyjä asioitaan, joten Jenna päätti alkaa hoitamaan sivuseikkoja. Poliisisetä olisi kutsuttava paikalle, niin olisi pitänyt toimia alun perinkin. Varas oli kuitenkin pöllinyt Jennalta arvoesineet, joten tyttö nappasi käsiinsä rosvon kännykän, jonka tämä oli suutuksissaan paiskonut huoneen toiselle puolelle. Yhtä hyvin silläkin saisi poliisit paikalle. Akku ja takakansi olivat irronneet, mutta äkkiäkös Jenna sai ne takaisin paikoilleen. Täytyi vain toivoa kännykän toimivan vielä. Jenna käynnisti laitteen, ja hetken päästä tytön silmiin ilmestyi pin-koodin kysyjäikkuna. Ja mistäpäs Jenna sitä olisi voinut tietää, tyttö paiskasi kännykän lattialle, toivottavasti se hajosi. Olisi reilua otettaen huomioon, että rosvokin oli varastanut Jennan kännykän ja rikkonut ämpän!
Photobucket
Jennan täytyi keskeyttää jutustelevat Anssi ja Essi.
-Anteeksi, että häiritsen, mutta meidän on häivyttävä täältä niin nopeasti kuin vain suinkin! Jenna huomautti, mikä sai Essiin ja Anssiinkin liikettä.
-Tottakai me ymmärrämme, älä suotta anteeksi pyytele. Meidän tulisi kiittää sinua, Essi totesi.
-Kiittäkää sitten, kun ne konnat ovat telkien takana, Jenna totesi, hän ei ymmärtänyt, miksi häntä hermostutti niin vietävästi.
-Minä voin johdattaa meidät ulos. Tunnen hyvin käytävät! Anssi ilmoitti, mikä helpotti Jennankin oloa: yksi homma vähemmän johdettavana.
Photobucket
Kun joukko pääsi pimeään käytävään, tuli jokaiselle "täytyy päästä täältä mahdollisimman äkkiä pois" -olo, ja kuin yhteisestä sopimuksesta he vaihtoivat kävelyaskeleet juoksuksi. Vauhti oli kuitenkin Essille liian raju, raukka oli monia viikkoja joutunut viettämään ahtaassa häkkyrässä, jossa ei ollut paljoa tilaa juoksun harjoittelulle. Lopulta järjestelmä meni niin, että Jenna kulki edellä, ja Anssi tuli Essin kanssa perässä. Mies myös huuteli Jennalle ohjeita, jotta tämä ei eksynyt tai törmännyt mihinkään.
Photobucket
Juoksu synkässä käytävässä sujui joutuisasti, varsinkin silmien totuttua pimeään. He alkoivat olla jo loppusuoralla, enää yksi mutka ja sen jälkeen käytävä loppuisi, minkä jälkeen olisi vielä portaat kiivettävänä. Jenna kuitenkin jäykistyi kauhusta huomattuaan edessä seisovat kaksi tummaa hahmoa. Ei ollut vaikea arvata, ketkä siinä olivat, tästä käytävästä tuskin tiesi kovin moni. Anssi ja Essi ihmettelivät Jennan äkkinäistä pysähtymistä, mutta huomattuaan heistä vähän matkan päässä olevat simit, he ymmärsivät kaiken.
Photobucket
Jenna-varas ja tämän veli seisoivat yhä paikoillaan, samoin tekivät toisetkin, ikään kuin he oikein odottaisivat rosvojen toimia.
-Olette ovelampia kuin osasin kuvitella, vankilasta karkaaminen ei nimittäin ole mikään pikku juttu. Jos luottaisin teihin, voisin vaikka kouluttaa teistä rikollisia, mutta taidatte olla liian pehmiksiä näihin hommiin, Jenna kehui.
-Yhden vinkin kuitenkin annan: Älkää pitäkö meteliä paetessanne. Äänekkäät juoksuaskeleenne ja huutonne kantautuivat jo kaukaa tänne, ja oikein osasimme odottaa teidän näkemistä, Jennan veli, Nestori neuvoi.
Photobucket
Anssi, Jenna ja Essi olivat kauhuissaan ja pettyneitä. Tähänkö heidän pakomatkansa nyt tyssäsi? Jos he olisivat olleet vähän nopeampia, olisi kaikki sujunut täydellisesti. He tiesivät liiankin hyvin, etteivät pärjäisi kahdelle rosvolle tappelussa, vaikka heitä olikin kolme. Varkaat olivat ammattilaisia tappeluissa, ja juuri tuo varas-Jenna oli tämän päivän aikana antanut ihan tarpeeksi voimannäytteitään: musertanut ämpän ja saanut Anssin nurin.
-Eiköhän hoidella ne, Jenna-voro sanoi Nestorin nyökätessä.

En kunnolla tiedä tuon biisin sopivuudesta, googlekääntäjä ei nimittäin kauheasti auttanut käännöksessä. .--D Yksi osaan sopiva kohta siitä ainakin löytyi, joten jollain tapaa ainakin sopii. .---D Toivottavasti kukaan ei ymmärrä italiaa. .-p
Tätä osaa oli välillä vähän vaikea kirjoittaa, mutta toivottavasti ette huomanneet mitään tönkköyttä.
Ja oli ehkä vähän kökkö juttu, että tuo varaskin oli nimeltään Jenna, mutta kun niin oikeasti oli, niin en viitsinyt huijata. .-D Sekositteko nyt pahasti, kun oli kaksi saman nimistä simiä? Olisin voinut rosvo-Jennalle tietty keksiä jonkun muunkin nimen, mutta kun näin nyt vaan oli. .-D
Vitsit, oon täällä yksin valveilla, ja pelottaa, kun kuulen koko aika jotain outoa rapinaa. .--0 Kuitenki joku murhaaja hyökkää kohta kimppuuni. .--D Jos minusta ei tämän osan jälkeen enää kuulu, niin tiedätte sitten syyn sille... Hyi, mitä mä tämmösiä puhun. .-D
Öh joo, kommentoikaa. .---------->