Pitkästä aikaa! Iloliemen osan kanssa on vähän kestänyt, sillä Gadwinini (=ohjelma, jolla otan kuvia) vammautui, ja sain säätää sen kanssa jonkun aikaa, kunnes sain sen toimimaan jälleen. Mutta nyt on kaikki tällä erää kunnossa. .-) Olisin julkaissut tämän osan jo eilen, mutta lumimyrskyn takia nettiyhteys oli huono, joten päätin siirtää tälle päivälle julkaisun. .-> Ensi viikolla olevan hiihtoloman aikana saan sitten toivon mukaan kuvailtua Iloliemiä taas eteenpäin, kun on aikaa pelailla simssiä. <3 Ah, olen kyllä odottanut hiihtolomaa niin kauan! .-D Hyvää lomaa teillekin, jotka siitä saatte nauttia. .-) Mutta jos minä nyt lopettaisin tämän turhan pölinän, niin te pääsisitte lukemaan. ,-)

VASTAUKSET EDELLISEN OSAN KOMMENTTEIHIN:

Vupii kirjoitti:
Hei, aivan mahtavaa, kun Veikko palasi :) Ihanaa, olen ihan täpinöissäni tääll.Olenkin jo ehkä odottelut sitä viimeiset muutamat osat :) 
Ja Veikko vihreine silmineen, saakoon Juulian eikä Kusti ääliö, joka tirvasi toista lättyyn...Hmh! 
Muutenkin osa oli hyvä, niinkuin aina yleensä on, ja pidin tavallaan tuosta, että Jessika jäi yksin katkeroitumaan mutta toisaalta käy sääliksi... 
Ehkäpä Iiro vielä palaa tai Jessika jää vanhaksi piiaki. Kyllä rakkaus on sokea... 
Hauska kohtaus tuo missä Veikko istuu puussa ja pari katselee tähti yhdessä :)
Mutta jatkoa todella innokkaasti odotellen !

Jessika ja Armas sopivat erimielisyydet ja päättivät palata yhteen, vaikka Jessika seurustelikin parhaillaan Iiron kanssa.

Iiro pettyi kovasti Jessikaan tämän toiminnan vuoksi, eikä halunnut jäädä enää asumaan asuntolaan, joka oli tuottanut hänelle niin paljon kurjia muistoja. Niin Iiro pakkasi kamppeensa ja lähti yön pimeydessä.

Jonna ja Fiona eivät pitäneet Iiron muuttoaikeista, ja lissukaksikko päätti etsiä Iiron uudestaan käsiinsä. Roosa kuitenkin puhalsi pelin poikki ja jättäytyi lissujen seurasta. Hän ei enää halunnut tavoitella jotain, mitä ei koskaan tulisi saavuttamaan. Niin lissut muuttivat asuntolasta pois, ja Roosa puolestaan teki sovinnon Juulian kanssa.

Juulian yllätykseksi hänen teiniaikojensa ihastus, Veikko, saapui asuntolalle. Ikävä kyllä Juulian nykyinen poikaystävä, Kusti, oli asiaa vakavasti vastaan, ja tämä yritti kaiken puolin estää Juuliaa tapaamasta Veikkoa. Niinpä nämä alkoivatkin tapailemaan toisiaan Kustilta salaa, mutta kuitenkin vain ystävinä.

 Osan lukumusiikki -->♫

Yliopiston neljännen vuoden viimeinen puolikas oli viimein lähtenyt käyntiin Iloliemien ja Roosan osalta, minkä vuoksi asuntolassa oli meneillään suuria sählinkejä ja hermoiluja. Kuten kuka tahansa 4. vuoden opiskelija olisi varmasti tehnyt, myös Roosa oli lisännyt opiskelutuntejaan. Shakki oli mukavaa aivojumppaa kirjojen pänttäämisen väliin, eikä tyttö muutenkaan jaksanut lukea pitkään pelkkiä kirjoja, joten shakki toimi tasapainottajana ja rauhoittavana tekijänä - tai ainakin yleensä.
-Moi Roosa, saanko istua tähän? Severi Töllönen kysäisi, ja ennen kuin Roosa oli ehtinyt sanomaan mitään, oli poika jo asettunut istumaan tyttöä vastapäätä.

Severin hymyilevä katse häiritsi Roosaa. Kyseinen poika oli tuppautunut hänen seuraansa viime aikoina vähän turhankin monta kertaa. Roosa pelkäsi Severin olevan hiukan ihastunut häneen, eikä tilanne todellakaan ollut mukava! Vaikka Roosa olikin haaveillut jo pitkään poikaystävästä, ei Severi ikinä täyttäisi hänen toiveitaan.
-Pystyn keskittymään kyllä paremmin yksin, Roosa vastasi yrittäen kuulostaa edes hitusen kohteliaalta.
-Mutta jaettu ilo on aina parhain ilo! Severi kailotti ja asetti pelinappulat uudelleen. 
-Muistinkin juuri, että luentoni alkaa. On pakko mennä! Roosa keksi nopeasti tavan paeta tilanteesta. Severi jäi töllöttämään hänen peräänsä harmistuneena, mutta Roosa ei jaksanut välittää. Severi oli ahdistava.

Roosa piilotteli huoneessaan pari tuntia, kunnes hänen tuttu ystävänsä, Eerik, pyysi Roosaa lenkkeilemään tuttuun tapaan. Eerik ja Roosa olivat kerran tavanneet lenkkipolulla, ja sattumalta heistä oli tullut ystävyksiä, jotka lenkkeilivät yhdessä. Vaikkei Roosa ollut ennen mikään himokuntoilija ollutkaan, hän lähti mielellään juoksemaan Eerikin kanssa, joka sai hänet huomattavasti paremmalle tuulelle. Kuntoilu piti pirteänä, mikä puolestaan auttoi jaksamaan hullun lukemisen ohella.

Roosan asuntola oli aina lenkkipolun matkan varrella, ja Eerik saattoi tytön joka lenkkeilykerran jälkeen asuntolan pihalle, jossa kaksikko vaihtoi vielä viimeisimmät kuulumisensa - tai lähinnä Eerik keskusteli urheilun tuoreimmista ilmiöistä. Tällä kun oli taipumusta muistaa mainita asiat vasta viime tipassa, mikä oli Roosasta erittäin huvittava luonteenpiirre. Eerik oli niin rento, mukava ja huoleton.
-Haluaisitko tulla meille kahville? Ei yhtään innostaisi jättää näin hyvin alkanutta keskustelua väliin, Roosa ehdotti.
-Mikäs siinä tietysti, Eerik totesi, mikä sai Roosan suupielet nousemaan ylöspäin.

Ruokatiloissa Roosa ja Eerik istahtivat pöydän äärelle ja ottivat kupin jos toisenkin kahvia. Roosa lähinnä kuunteli Eerikin urheilujuttuja: tämä tähtäsi ammattiurheilijaksi. Eerik halusikin usein kuulla entisen idolinsa, Hanna Ala-Tuuhelan, elämästä. Pojasta oli erittäin hassu sattuma, että hän oli onnistunut tapaamaan ammattiuimarin tyttären! Roosa tietenkin kertoi äidistään, mutta sisimmissään hän haaveili, että hän ja Eerik tekisivät yhdessä jotain muutakin kuin urheilua. 

Roosa seisahti pöydästä huomatessaan ajan kulun. Hänellä oli melkoinen kiire saada viimeinen lopputyö täydellisenä valmiiksi, ja Eerik tietysti ymmärsi opiskelun merkityksen. Hänellä itsellään olisi vielä vuosi yliopistoa jäljellä.
-Eerik... olen miettinyt, että haluaisitkohan joskus viettää iltaa kanssani? Jos menisimme t-treffeille? Vai olisiko se sinusta ihan hullu ajatus? Roosa päätti viimein poiketa normaaleista tavoistaan ja tehdä rohkeita tekoja.
-Jaa... Jos tulen tänään tänne kahdeksalta? Eerik ehdotti aivan yllättäen. 
-Sinä siis suostut! Kahdeksalta käy hyvin, Roosa hihkaisi.

Roosa lähti viemään kahvikuppiaan tiskiin, eikä hän mahtanut mitään erittäin ylös nousevalle suupielilleen. Hän oli viimeinkin onnistunut tekemään aloitteen, jota oli harkinnut jo hyvän aikaa. Parasta olikin, että Eerik oli myös halukas näkemään hänet muun urheilun ulkopuolella. Ehkä tästä lähtisikin kehittymään jotakin, sitä ei kukaan osannut sanoa. Kaikesta riemustaan huolimatta Roosa yritti pitää jalkansa maan pinnalla. Hän etenisi päivän kerrallaan ja katsoisi, mitä polkua lähtee kulkemaan. 

Roosa tunsi itsensä aika nälkäiseksi pitkän lenkin jälkeen, joten hän päätti ottaa vielä kulhollisen juustopastaa kokin tarjoilukulhosta. Suureksi epäonnekseen Roosa huomasi myös Severin tulleen jälleen hänen seuraansa.
-Roosa, olisikohan sinulla tänään tekemistä illalla? Ajattelin... Severi aloitti, kunnes Roosa huudahti väliin:
-Itse asiassa on, kiitos kysymästä. Minulla on treffit erään ihanan miehen kanssa.
-Treffit... jaa, Severi sanoi hiukan haikeana. Hetken päästä hän nousi pöydästä Roosan huokaistessa helpotuksesta. Hänellä ei ollut koskaan ollut ketään, ja yhtäkkiä hänellä olikin kaksi vaihtoehtoa! Ehkä kaikki olivat tajunneet Roosan arvon, kun tämä ei hengaillut enää lissujen kanssa.

Roosa yritti lukea tentteihin, muttei hän jännitykseltään pystynyt. Niinpä Roosa päätti kohentaa ulkonäköään kaikin tavoin, vaikkei Eerik ikinä pinnallisesti häntä katsonutkaan. Lenkkipoluilla kumpikaan ei näyttänyt kovinkaan hehkeältä, mutta nyt Roosa halusikin tehdä uudenlaisen vaikutuksen itsestään. Hän halusi kerrankin näyttää kauneutensa, eikä Eerik voisi vastustaa häntä!

Illalla Eerik saapui luvattuun aikaan, ja onneksi Roosan jännityskin katosi jonnekin kaukaisuuteen. Hän pystyi jälleen vapautumaan ja olemaan oma itsensä saadessaan tehdä haluamiaan asioita. Eerik ja Roosa lauloivat monia kappaleita karaokesta, ja Roosa tanssahteli musiikin tahdissa innoissaan Eerikin hymyillessä. Hiljalleen Roosa sai myös pojankin mukaan helppoihin tanssiliikkeisiin. Roosa oli jo tutustunut Eerikiin, nyt oli tämän vuoro tutustua Roosan intohimoihin. Ehkä Roosakin oppisi jotain uutta Eerikistä.

Lopulta kaksikko kyllästyi laulamiseen, vaikka heillä hauskaa oli ollutkin. Roosa avasi radion, ja sattumalta sieltä alkoikin soimaan hidas kappale. 
-Tanssitaan lisää! Roosa hihkaisi kiskaisten Eerikin mukaan pyörteisiin.
Roosa huomasi ohjaavansa valssailuja, muttei hän jaksanut välittää. Kerrankin hän sai olla opastaja ja Eerik opastettava. Diskopallo pyöri Roosan ja Eerikin hymyillessään toisilleen. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton: ihana rauhallisuus ja vain he kaksi.

Aika riensi nopeammin, kuin mitä tarkoitus oli. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, joten pian Eerikinkin oli lähdettävä omaa asuntolaansa päin.
-Kiitos Roosa, minulla oli hauska ilta. Näemme varmaan huomenna ainakin lenkillä tuttuun aikaan tutussa paikassa, Eerik kysäisi epäsuorasti.
-Kiitos itsellesi, kun vaivauduit tulemaan. Tulen mielelläni kanssasi lenkille, Roosa vastasi nostaen kätensä Eerikin olkapäälle.
-Nähdään, ja nuku hyvin! Eerik hyvästeli leveästi hymyillen.
-Samat sanat, Roosa kuiskasi Eerikin korvaan. Kumpikin lähti omille suunnilleen ikionnellisina. Jää oli viimein rikottu.

---

Juulia ja Veikko jatkoivat edelleen Kustilta salattua tapailuaan. Juuliaa kyllä vähän harmitti tapailla poikaystävänsä vihamiestä salaa, mutta näin asiat oli hoidettava, sillä Juulia halusi olla myös Veikon ystävä. Tällä kertaa kaksikko oli majoittunut Juulian huoneeseen viettämään yhteistä aikaa. Alunperin heidän oli tarkoitus opiskella, mutta kirjat jäivät pian pois häiritsemästä mehevää juttutuokiota. Juulia naureskeli juuri Veikon kertomalle juorulle, joka koski erästä lehtoria. Juulia tunsi olonsa niin hyväksi, Veikon seurassa saattoi olla mitään salailematta ja oma itsensä, toisin kuin Kustin kanssa. Kusti unohtui kuitenkin hetkessä Juulian mielestä, kun Veikko kertoi taas uutta naurujuttua.

Samaan aikaan Roosa oli pihalla kuluttamassa ylimääräistä energiaansa lehtien haravoimiseen. Eerik olisi taas tulossa illalla, ja Roosan mahan pohjassa kutkutteli jo nyt, vaikkei vielä ollut edes keskipäivä! Roosa oli tehokas puuhassaan, ja hyvin lyhyessä ajassa puun alle oli ilmestynyt monta lehtikasaa. Hyräillen, tanssahdellen ja haravaa kavaljeerinaan pidellen Roosa siirtyi viimeisten lehtien luokse. Samassa hän sattui huomaamaan Kustin kävelevän ohi, ja vaikka Roosalla olivat ajatukset vähän muissa maailmoissa hän muisti kyllä, että Juulia oli maininnut hänelle aamupalalla Veikon tulevan tänään kylään. 

Juulia oli kerran selittänyt hänelle salatapailusta Veikon kanssa, ja Roosa arvelikin, ettei Juulialla ollut tällä hetkellä mitään tietoa siitä, että Kusti oli tulossa! Roosa kyyläili Kustin menoa toivoen, että mies olisi vain kävelyllä, mutta se ajatus oli turha, Kusti nimittäin asteli kohti asuntolan ovea. Roosa hätääntyi, hänen olisi varoitettava Juuliaa Kustin tulosta! Harava sinkosi kiiressä tytön kädestä hänen kaivaessaan kännykkäänsä taskustaan. Roosa alkoi näppäilla puhelintaan niin nopeasti kuin vain kykeni.

Juulia ja Veikko eivät olleet tietoisia vaaran lähestymisestä, vaan jatkoivat iloista jutusteluaan.
-Kuule Juulia, mulla olisi sulle tärkeää kerrottavaa, Veikko sanoi yllättäen vakavammalla äänensävyllä.
-No, mitä? Juulia uteli ja katsoi ystäväänsä silmiin.
-Niin, tuota... Veikko meni yllättäen vaikeaksi ja puna kohosi miehen kasvoille, kun häntä alkoi ujostuttaa. Huoneeseen laskeutui hetkeksi hiljaisuus, jonka rikkoi Juulian puhelimen viestiääni.
-Oota, kerro kohta, Juulia määräsi ja nousi mennäkseen työpöydällä olevan puhelimensa luo. Veikko huokaisi helpotuksesta, hän saisi hieman lisäaikaa.

Juulia avasi nopeasti viestin ja tunsi sydämensä hyppäävän kurkkuun luettuaan sen. Kusti ei missään nimessä saisi tulla tänne Veikon ollessa paikalla, Juulia ei haluaisi toista kohtaamista poikien välille. 

Kusti lähestyi liiankin nopeaa vauhtia Juulian huoneen ovea kohti. Roosa varjosti muutaman askeleen päässä pohdiskellen, oliko Juulia edes huomannut hänen lähettämäänsä viestiä. Samassa Roosan päähän pälkähti uusi suunnitelma, ja hän juoksi nopeasti Kustin luokse tarttuen tätä olkapäästä.
-Moi, sähän oot Kusti, etkö olekin? Roosa pölisi mahdollisimman kovaan ääneen.
-Ööh, joo, mut kuka sä oikeen olet? Kusti kysyi otsaansa rypistellen ja yrittäen muistella, oliko mahdollisesti tavannut tuon naisen jossakin aiemmin.

-Mä olen Roosa, Juulian ystävä! Hän on kertonut sinusta paljon ja ylistänyt sua oikein kovasti, Roosa selitteli. Kusti oli selvästi mielissään kuulemastaan, kun hämmentynyt ilme muuttui tyytyväiseen virneeseen.
-Ah, tietenkin! Monihan minun kaltaisestani miesystävästä unelmoisikin, Kusti oikein kylpi itsensä fanituksessa.
Samassa Roosa huomasi Juulian huoneen oven raottuvan hieman ja jonkun kurkistavan sieltä. Roosa näytti peukkua hänelle ja keskittyi sen jälkeen taas pitämään Kustin huomion.

-Roosa pidättelee Kustia, joten meillä on vielä vähän aikaa, Juulia kuiski Veikolle, joka istui ärtyneenä sängyllä, pitikin sen Kustin saapua juuri nyt keskeyttämään kaikki!
-Ne on liian lähellä ovea, joten sä et varmaankaan pysty livahtamaan täältä huomaamattomasti pois, Juulia harmitteli.
-Mistäs sitten, ikkunastako? Veikko tuhahti.
-Ei se käy, noita ikkunoita ei saa auki, ja Kusti varmasti ihmettelisi, jos ikkunani olisi rikki. Sinun täytyy piiloutua johonkin, ja mä yritän saada Kustin lähtemään sitten mahdollisimman pian pois, Juulia tuumi.

Juulia mietti kuumeisesti, minne piilottaisi Veikon. Huoneessa ei ollut kovinkaan montaa piilopaikkaa, joten lopulta Juulia keksi, että Veikko voisi piiloutua sängyn alle.
-Ei tästä tuu mitään, en mä mahdu tänne, Veikko oli piiloutumista vastaan.
-Mahdutpa! Laita jalkoja vähän kippuraan, niin toi tila riittää sulle, Juulia neuvoi.
-Eikö me vaan voitaisi näyttäytyä? Siitähän Kusti ainakin räjähtäisi, jos saisi tietää meidän tapailleen salaa, Veikko huomautti.
-Ei, se ei missään nimessä käy! Mä olen varma, että siitä seuraisi vaan lisää mustia silmiä. Me sovittiin pitää tää salassa, Juuli huomautti ja työnsi Veikkoa, joka vastahakoisesti alkoi asettua sängyn alle.

Veikko oli juuri ja juuri ennättänyt änkeytymään ahtaasti sängyn alle, kun Kusti pamautti oven auki koputtamatta. Juulian säikähtänyt katse siirtyi Kustiin, joka puolestaan katsoi Juuliaa kummissaan.
-Mitä ihmettä sinä siinä lattialla teet? Kusti kysyi ihmeissään.
-Minä... minä... etsin kännykkääni! Se putosi lattialle, enkä näe sitä missään. Mikset ilmoittanut tulostasi? Juulia yritti vaihtaa aihetta.
-Kännykkäsihän on tuossa pöydällä. Ja kai sitä poikaystävä saa naistaan tulla tapaamaan, milloin lystää, Kusti vastasi.
-Niin, tottahan toki... Juulia sanoi vakavana yrittäen kuitenkin naurahtaa surkeaa tekonauruaan.

-Juulia, olethan kunnossa? Kusti kysyi.
-Tietenkin olen! Miksen olisi? Juulia puhui hämmentyneenä yrittäen kuitenkin hymyillä.
-Hyvä, Kusti sanoi ja polvistui maahan. 
-Mitä sinä teet? Juulia huudahti säikähtäneenä. Hän ajatteli Kustin nähneen piilottelevan Veikon laskeuduttuaan alas.
-Voi Juulia. Taidat olla nukkunut vähän levottomasti, mutta kaikkine höpsöyksisesi olet suloisin asia, jota olen koskaan saanut pitää omanani. Olet todella kaunis ja täydellinen, Kusti julisti.
-Kiitos, Juulia naurahti hiukan rentoutuneempana. Mistä Kusti oli tällaisen kehumiskohtauksen keksinyt?

Samassa Kusti alkoi kaivella taskujaan, ja nopeammin kuin Juulia ehti tajutakkaan, oli hänen silmiensä edessä sädehtivä sormus. Juulia katseli hehkuvaa timanttia miettien, oliko Kusti todellakin halukas jakamaan elämänsä Juulian kanssa. Itse Juulialla ei ollut käynyt mielessäkään moinen vaihtoehto, eikä hän pahemmin ollutkaan suunnitellut kihloihin menoa. Ja millä rahalla Kusti oli sormuksen ostanut? Juulia oli ristiriitaisten tuntemusten vanki. Vielä äsken hän oli pelännyt kuollakseen jääneensä kiinni Veikon kanssa tapaamisesta, ystävämielessä tietenkin. Nyt pitäisi osata vastata jotain. Ja oliko Kusti hänen elämänsä mies?

Jos Juulia luuli olevansa hämillään tilanteesta, ei hän todellakaan voinut tietää, mitä Veikon mielessä sillä hetkellä liikkui. Juulia ei voi ottaa sormusta! Juulia ei saa tehdä sitä! Veikon sydän lähti tykittämään nopeammin, eikä hänen henkensä meinannut kulkea. Veikko huomasi paniikkinsa nousevan, ja pahinta oli, ettei hän voinut vaikuttaa asiaan mietenkään. Tai tietenkin hän voisi astua esiin piilostaan ja julistaa heille jokaiselle rakastavansa Juuliaa, mutta se olisi aika itsekästä. Mitä jos Juulia ei tunnekaan samalla tavalla? Jos heidät oli tarkoitettu yhteen, Juulia kieltäytyy kihlauksesta.

-Juulia rakas, elämäni sim, tulisitko vaimokseni? Kusti kysyi hempeällä äänellä silmät sädehtien. Kusti oli suunnitellut Juulian kihlaamista Veikon tulosta asti, ihan vain varmuudeksi. Onneksi Veikko-lurjuksesta ei ollut kuulunut mitään, mutta tilanne oli saanut Kustin silti pohtimaan asiaa, ja lopulta hän oli kerännyt säästöjään kasaan. Kusti oli mielestään onnistunut löytämään Juulialle sopivan sormuksen, joka pukisi tätä - ja tietenkin kahden simin rakkautta.

Juulia asetti sormuksen sormeensa ja katseli sitä hetken lumoutuneena.
-Tietenkin haluan tulla vaimoksesi! Olemmehan me jo pitkään seurustelleet ja juttumme selvästi toimii, joten miksipä ei, Juulia vastasi leveän hymyn noustessa hänen suupieliinsä. Juulia oli tullut tulokseen, ettei pieni ihastuminen Veikkoon voisi pilata hänen ja Kustin mahdollisuuksia. Ihastumisia tulee ja menee, mutta tosirakkaus löytyy vain kerran elämässä.

Kusti nousi ylös ja kaappasi Juulian tiukkaan halaukseen.
-Juulia, meistä tulee sitten oikeat mies ja vaimo! Kusti huudahti.
-En tiennyt, että sinulla oli perheunelmia, Juulia vastasi hymyillen.
-Tietenkin minulla on nyt, kun olen sinun kanssasi. Muutetaan heti yliopiston jälkeen yhteen. En malta odottaa enää hetkeäkään! Kusti riemuitsi.
-Voimme muuttaa vanhempieni taloon. Siellä on vaikka kuinka tilaa ja olisi sääli, jos se kaikki menisi hukkaan, Juulia ehdotti.
-Loistoidea! Haluan tavata vanhempasi, Kusti hehkutti.
Juulian onnella ei ollut rajaa. Sisimmissään hän tiesi tehneensä oikean ratkaisun.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä. Veikon vihalla ei ollut rajaa! Hän oli juuri kertomassa Juulialle tunteistaan, kun typerän Kustin oli pitänyt tulla huoneeseen! Miksi ihmeessä Veikko suostui alistumaan tällaiseen ja menemään piiloon Kustin näkemisen sijasta. Mielummin hän olisi loukkaantunut Kustin väkivaltaisista iskuista kuin tuntenut tällaista pelkuruutta. Veikko tiesi hänen ja Juulian olevan pari, mutta nyt taisi olla jo liian myöhäistä.
-Kusti, vannon, ettet pääse tästä tilanteesta kuin koira veräjästä! Veikko jäi hautomaan kostoa.

Veikko oli saanut maata sängyn alla jo hyvän aikaa, kun Kusti oli viimein ilmoittanut joutuvansa lähtemään luennolle. Ovi pamahti kiinni, ja Veikko huomasi Juulian jumittuneen onnellisen virnistyksen ryömiessään pois sängyn alta.
-Et sitten yhtään aikaisemmin viitsinyt sitä häätää pois... Veikko huokaisi venytellen puutuneita jäseniään.
-Anteeksi. Unohdin sinut täysin! Olen niin pahoillani, mutta kyllähän ystävän täytyy ymmärtää! Minä ja Kusti menimme kihloihin, Juulia vastasi lumoutuneena.
-Joo, en tullut huomanneeksi... Veikko ärisi katkerana. 

Juulia taisi olla niin sekaisin onnesta, ettei huomannut Veikon livistävän huoneesta. Juulia katseli vuoroin kattoon ja ikkunasta ulos haaveillessaan hänestä ja Kustista. Veikko sen sijaan päätti näyttää viimeisen kerran naamaansa täälläpäin. Tuskin Juulia enää huomaisi häntä, kun Kusti oli valloittanut tytön sydämen. Ovi pamahti kiinni, ja Veikko katosi paikalta masentuvin askelin. Miksi täytyi menettää se kaikista tärkein asia? Kai täytyi yrittää vain unohtaa ja upottaa pää kirjoihin loppu vuodeksi.

Juulia oli luikkinut vessaan hypellen, kun muutakaan tekemistä ei keksinyt. Hänen loisteikas hymynsä ilmeni vielä Roosankin nähtäville, kun tälläkin oli jotakin asiaa vessaan.
-Ai hei Juulia! Miten sinulle ja Veikolle kävi? Pahoittelen, etten saanut pidäteltyä Kustia yhtään pidempään, Roosa sopersi.
-Hyvä, ettet saanut! Et nimittäin ikinä arvaa, mitä tapahtui, Juulia hihkui.
-Ajattelin, että sinä ja Veikko saisitte molemmat mustat silmät, mutta taidan olla väärässä, kun olet noin onnellisen näköinen, Roosa selitti näkemyksiään.
-Ei todellakaan, Kusti ei tekisi minulle niin, Juulia hymähti. Hän oli niin iloinen, ettei jaksanut edes suuttua Roosalle tämän mietteistä.

-Minä ja Kusti menimme kihloihin. Katso, miten ihanan sormuksen hän minulle osti! Juulia huudahti nostaen kätensä asentoon, josta Roosan oli helppo tarkkailla sormusta.
-Onpa se kaunis! Voi, onneksi olkoon ystäväiseni! Olen niin onnellinen puolestasi, Roosakin innostui ja halasi Juuliaa.
-Kiitos. Tämä on kyllä elämäni parhain valinta! Juulia kertoi.
-Mutta entä Veikko? Roosa sai päähänsä.
-Mitä hänestä? Kaveri vain, eikä mitään Kustin rinnalla, Juulia vakuutteli, eikä Roosa voinutkaan olla kuin vain onnellinen Juulian puolesta.

Ystävykset tallustelivat alakertaan, ja sattumalta matkan varrelta he huomasivat Jessikan kävelevän sama vanha nyrpeä ilme kasvoillaan. Tänään Juulia ei jaksanut murehtia turhia, ja hän oli varma, että Jessikankin täytyisi reagoida jotenkin hänen kihlaus-uutiseensa.
-Jessika. Kusti ja minä kihlauduimme tänään! Eikö ole mahtavaa? Juulia kysäisi pirteimmällä äänellään.
Jessikan ilme kiristyi kateudesta. Hänellä ei käynyt mielessäkään onnitella, joten Jessika kiristi kävelytahtiaan päästäkseen nopeammin pois tilanteesta. Juulian ilme harmistui heti. Missä vaiheessa hänen ja Jessikan välit olivat niin huonoksi menneet?

Jessika jatkoi pian matkaansa huonettaan kohti Juulian ja Roosan jäädessä tuijottamaan ymmällään toisen menoa. Lopulta Juulia ei jaksanut enää katsoa siskonsa loittonevaa selkää, vaan kääntyi poispäin silmät kosteina.
-Tämä on niin kurjaa! Ennen minä ja Jessika olimme erottamattomat, mutta nyt hän tuskin luo katsettakaan minuun päin. Olemme kokeneet yhdessä niin paljon, ja nyt kaikki lapsena kerätty luottamus on tuntunut kadonneen, Juulia sanoi surkena. Roosakin hämmästeli, miten kihlauksen tuoma hyväntuulisuus oli nyt kadonnut, ja toisen kasvoilla oli vain murtunut ilme. Roosa ei halunnut nähdä ystäväänsä niin murheellisena.
-Minä puhun Jessikan kanssa, Roosa lupautui.

Roosa kiiruhti nopeasti Jessikan perään, mutta tämä ehti kadota huoneeseensa ovet paukkuen. Roosa pysähtyi harmistuneena Jessikan oven kohdalle, hän oli myöhästynyt. Sitä paitsi Roosa ei ollut aivan varma, olisiko hän oikea henkilö puhumaan Jessikalle, heidän välinsä vahta tulehtuneet olivatkin. Samassa Roosan mieleen muistui kuva Juulian surullisista kasvoista, jolloin nainen päätti toimia. Roosa asetti kätensä nyrkkiin ja kopautti Jessikan huoneen ovea kolmesti rystysillään. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut, eikä kukaan tullut avaamaan, jolloin Roosa päätti toimia ominpäin asettaen kätensä ovenkahvan kohdalle.

Roosa avasi oven ja asteli rohkeasti sisälle. Jessika seisoi huoneensa päädyssä, mutta huomattuaan oven avautuvan hän käänsi päätään rumasti irveillen.
-Annoinko mä sulle luvan tulla sisälle? Jessika tiuskaisi.
-Eikös vaikeneminen ole myöntymisen merkki? Roosa hymähti viattomasti.
-Ehkä, mutta se voi olla myös merkki siitä, etten halua puhua kanssasi, Jessica karjaisi vihaisena. Roosa hätkähti hieman Jessikan äänen korottamista, muttei aikonut perääntyä. Hän sulki oven ja asteli Jessikan luokse.

-Vaikka olisitkin mulle vihainen, se ei tarkoita, että sun pitäisi kohdella Juuliaa epäreilusti. Juulialle tuli tosi paha mieli, kun et reagoinut mitenkään hänen kiulautumisuutiseensa, Roosa huomautti.
-Hyvähän sun on puhua tuollaisia, itse käännyit meitä vastaan liittymällä siihen lissuporukkaan, Jessika ärähti Roosan sisällä kuohahti ikävästi Jessikan ottaessa aiheen esille. Roosa ei ollut vieläkään unohtanut Jessikan valehdellessa suhteestaan Iiroon.
-No mä en olisi mennyt lähellekään Jonnaa ja Fionaa, ellet sinä olisi valehdellut! Kun mä kysyin susta ja Iirosta, sä sanoit teidän olevan vain kavereita, mutta seuraavassa hetkessä yllätän teidät käsikädessä kahdestaan! Roosa huusi vihaisena käyden sen enempiä miettimättä kiinni Jessikan kurkkuun.

Jessika teki taitavan liikkeen päästen irti Roosan otteesta ja kaatoi tämän lattialle.
-Toi ei ole totta, se mitä näit oli väärinkäsitys! Jessika kertoi ja yritti pitää aisoissa potkivaa ja käsillään riuhtovaa Roosaa.
-Joo, ja sekin oli varmaan väärinkäsitys, kun sä ja Iiro kuhertelitte käytävillä! Roosa tokaisi.
-Ei ollutkaan, mutta kuuntele: mä aloin seurustella Iiron kanssa vasta sen jälkeen, kun erosin entisestä miesystävästäni, Jessika selitti. 
-Aijaa, Roosa totesi hämmästyneenä lopettaen raajojensa heiluttelun, jolloin Jessika päästi tämän irti otteestaan.

Naiset kävivät istumaan lattialle, mutta kumpikaan ei kehdannut katsoa toista silmiin. Keskustelu jatkui kuitenkin edelleen kiivaasti samasta aiheesta.
-Siis, ettekö te oikeesti seurustelleet vielä silloin remppapäivänä? Roosa yhä varmisti.
-Emme, mutta silloin Iiro tunnusti pitävänsä musta, mutta mä torjuin hänet. Sä varmaan satuit kuulemaan Iiron puheet silloin, Jessika arveli.
-Niin, sen jälkeen mä lähdin paikalta, ja myöhemmin ne lissut tulivat selittämään mulle sun olevan petturi, ja mä tietenkin uskoin niitä. Että mä oon ollut tyhmä! Roosa parkaisi.
-Ei se mitään, virheitä sattuu kaikille, Jessika rohkaisi, mutta Roosa nousi häpeissään ylös.

Roosa asteli pois huoneesta syytellen itseään tyhmyydestä. Hän päätti poistua paikalta, sillä hän ei olisi muutenkaan osannut muuttaa enää sekavia tunnekuohujaan sanoiksi. Jessika sen sijaan kurkki Roosan loittonevia askelia. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa toinen istumaan viereensä takaisin, jotta asiat saataisiin selvitetyiksi, mutta jostain syystä Jessika ei saanut suutaan auki. Roosa ja Jessika olivat loppu päivän omissa huoneissaan ja miettivät asioita.

---

Yliopisto olisi viimeinkin pian ohi muutaman tunnin päästä alkavan loppukokeen jälkeen. Jessikan ja Roosan tappelusta oli kulunut pian viikko. Roosan ja Juulian yllätykseksi Jessika tuli seisomaan heidän viereensä.
-Saanko istua tähän? Olen pahoillani kaikesta aiheuttamastani mielipahasta. Tiedän toimineeni typerästi, Jessika puhui nöyrästi. Viikon pohdinnan jälkeen hän oli tajunnut, ettei voisi vihotella ikuisesti, ja hänelle tulisi varmasti parempi olo, kun Roosa ja Juulia olisivat virallisesti antaneet anteeksi. Kaksikko ei meinannutkaan saada suitaan avatuiksi, vain kummallisen iloiset virnistykset paistoivat heidän kasvoillaan.
-Tietenkin Jessika! Eiköhän tässä itse kukin ole toiminut väärin. Ei tämä kaikki ole sinun syytäsi, Juulia totesi.

Kaikki selittivät vuorotellen mieliään vaivanneet tilanteet, ja niitä sitten selviteltiin hyvän aikaa. Kaikki kuitenkin ymmärsivät tehneensä joissain tilanteessa väärin, joten selvittelyt saatiin melko pian loppuun käsitellyiksi. Kaikille tulikin sen hetken jälkeen paljon parempi ja helpottuneempi olo. Aivan kuin muutama iso kivenjärkäle olisi tipahtanut pois heidän harteiltaan. Hetken keskustelun jälkeen jokaisesta tuntui, etteivät he koskaan olleet riidoissa olleetkaan. Kaikki oli palannut entiselleen.
-Pelottaa aivan kamalasti lähteä loppukokeeseen. En lukenut tarpeeksi, kun vihoittelin kaikille ja surkuttelin elämääni, Jessika kertoi onnettomana.

-Noh, hyvin se menee! Läpipääsemättömyysmahdollisuudet ovat hyvin pienet! Juulia vakuutteli laskien tilannetta päässälaskuna loistavan matikkapään omaavana.
-Niin, ja kun olet kerran tänne asti päässyt, kyllähän sinun pitäisi jotain osata. Sentään ymmärrät, ettet tiedä kaikkea, mutta jotakin kumminkin, Roosakin kannusti.
-Mutta näiden vuosien aikana joko Armas tai Iiro olivat auttamassa minua koulun kanssa. Olen tässä paikassa heidän ansiostaan, enkä tiedä, pärjäänkö, Jessika vastusti.
-Löpö, löpö! Itse sinä olet itsesi tänne asti saanut, se ei ole kenenkään muun ansiota. Tällaista keskustelua on turha käydä ennen kuin tietää, miten loppukoe on mennyt. Menet vain avoimin mielin ja yrität parhaasi. Mitään muuta ei vaadita, Juulia kannusti. Jessika hymyili, sentään hän oli saanut kannustajansa takaisin!

Lopulta naiset kävelivät asuntolasta poispäin kaiken päättävään loppukokeeseen.
-Hei, kuka tuon patsaan on tänne raahannut? Juulia kysäisi kummissaan vilkuillen patsasta asuntolan oven edessä.
-Heh, se taisi olla Eerikin tekemisiä onnistuneiden treffiemme jäljiltä, Roosa naurahti.
-Ahaa, Juuliakin hokasi naurahtaen.
-Kamala, kun jännittää! En osaa edes rentoutua, kuten te! Jessika huudahti väliin.
-Hyvin se menee. Usko itseesi, Juulia sanoi vielä kerran ja taputteli Jessikan olkapäätä.

Seuraavien päivien ajan asuntolassa kuohui jännittynyt tunnelma kaikkien odotellessa loppukokeiden tuloksien saapumista. Ikuisuudelta tuntuneen odottelun jälkeen tulokset saatiin lopulta selville. Juulia ja Roosa olivat läpäisseet loppukokeen hyvin arvosanoin, mutta Jessika ei päässyt läpi, vaan joutui koeajalle. Pian tulosten julkistamisen jälkeen Roosa ja Juulia päättivät järjestää yhteiset valmistujaisbileet ja kutsua yhteisiä ylipistokavereita niihin, sillä vanhempien ja perheen kutsuminen olisi ollut vähän turhaa: Alismaasta Leutolaaksoon oli monen tunnin lentomatka, ja Juuliankin vanhemmilta olisi mennyt puoli päivää matkan teossa. Se ei kuitenkaan latistanut juhlatunnelmaa, ehtisihän vanhempia näkemään sitten kotiin palattaessa.

Juulia ja Roosa tanssahtelivat musiikin tahdissa hilpeällä mielellä, kunnes heidään silmiinsä osui yksinään sohvalla murjottava Jessika. Juulia arveli Jessikaa yhä harmittavan koeajalle joutuminen, joten hän ja Roosa päättivät mennä toisen seuraksi.
-Sori, kun me tälleen biletetään, sua varmaan harmittaa jäädä tänne yksin vielä puoleksi vuodeksi, Juulia harmitteli.
-Mut älä murehdi, tää asuntola täyttyy varmasti uusista tulokkaista, ja ehkä sieltä löytyisi sulle sopiva avustaja, Roosa sanoi silmää iskien.
-Ei, mä aion pysyä erossa miehistä ja keskittyä täysillä opiskeluun! Sairaalan johtajaksi pääseminen on suurin unelmani, ja aion taistella sen saavuttamiseksi kaikkeni. Alan heti huomenna kertaamaan aikaisemman vuoden oppikirjoja, Jessika kertoi suunnitelmistaan.
-Tosi hienoa, että olet ottanut tuollaisen asenteen! Läpäiset loppukokeen varmasti ensi kerralla, Juulia kannusti.

-Muuten Juulia, Roosa huudahti äkkiä.
-Niin? Juulia sanoi kääntäen katseensa Roosaan päin.
-Tota, tää voi tulla vähän äkkiä, mutta voisinko mä tulla hetkeksi asumaan sun luokse? Eerikillä jatkuu yliopisto vielä jonkun aikaa, ja me ollaan suunniteltu yhteiseen kämppään muuttamista hänen valmistuttuaan, Roosa selitti.
-Mutta etkö sä aiokaan palata Alismaahan katsomaan perhettäsi? Juulia hämmästyi.
-Olisihan se tietysti huippua, mutta matkustaisin mieluummin Eerikin kanssa yhdessä hänen valmistuttuaan. Emme ole vielä edes miettineet, asetummeko asumaan tänne Leutolaaksoon vai Alismaahan, Roosa selitti.
-Kyllä mulle sopii sun  väliaikainen muutto meille, mähän olen nykyään perijä ja saan päättää asioista, Juulia hihkaisi.

Hujauksessa bileet olivat ohi, ja heti niiden jälkeen Juulia ja Roosa hakivat huoneistaan valmiiksi pakatut matkalaukut. Taksi saapui pian, ja kuljettaja lastasi Roosan ja Juulian matkatavarat auton takakonttiin. Juulia ja Jessika halasivat toisiaan hyvästiksi, nyt he eivät tulisi näkemään toisiaan pitkään aikaan. Taksin kuljettaja alkoi kuitenkin hermostua Juulian hidasteluun ja tööttäili kyllästuneenä auton torvea.
-Onnea sulle ja sun perijäkaudelle, Jessika kuiskasi, minkä jälkeen siskokset irrottautuivat halista ja Juulia lähti kävelemään keltaista taksia päin. Jessika vilkutti Juulialle, vaikkei tämä sitä nähnytkään.

Juulia heilautti kättään vielä nopeasti Jessikalle ennen kuin sulki taksin oven. Roosakin heilutti kättään takapenkiltä. Juulian vieressä oleva tyhjä paikka oli varattu Kustia varten, sillä he olivat sopineet rahan ja luonnon säästämisen vuoksi kulkea samalla taksilla Iloliemien talolle. Juulia oli innoissaan kotiinpaluusta, kaikki tuntui niin hienolta ja uudelta! Hän ja Kusti menisivät naimisiin, ja Ilolienten suku kasvaisi jälleen eteenpäin.

---

Valitsin Kustin, sillä en halua olla naamarasisti. Se oli aika viime hetken muutos kauan aikaa sitten suunniteltuun juoneen. Niin vain selvätkin suunnitelmat voivat muuttua parempien putkahtaessa mieleen. .-D Kihlauskohtauksessa tosin oli hankaluuksia, sillä Kusti ei asunut asuntolassa. Jouduin laittamaan Veikon ehdottamaan kihloja, ja lähdin sitten tallentamatta. Huomasiko kukaan tummat sormet? .-D Muutenkin kohtaus oli joko kuvia Kustista tai Juuliasta, mutta tuskin se haittaa. .-> Myytinmurtajat alkavat ihan kohta! Paras lopettaa loppupuheilu, jotta ehdin ilmoittaa osasta kaikille. .-D Kommentoikaa. .->