Terve. Olen 20 minuuttia koittanut keksiä alkupuhetta, mutta kun ei tule, niin ei tule. .-D Minulle ei kuulu mitään kertomisen arvoista. Olen pelaillut Kaunialan jättiperheillä ja nauttinut helteistä pääosin sisätiloissa. En ole varma, saanko kesän aikana toista osaa Iloliemille, mutta yritän ainakin kuvata sen valmiiksi. En myöskään tiedä, miten ehdin syksyllä julkaista osan, kun aloitan opiskelun uudessa koulussa eri paikkakunnalla, ja tällöin aikaa jää entistä vähemmän sims-jutuille, jos kone jää yksin isin kanssa. .-D Osa on muutaman kuvan pidempi kuin tavallisesti, joten enemmän aikaa Iloliemien parissa teille tällä kertaa. .-) Toivottavasti se on hyvä juttu! .-D Lukekaa kommenttiinne vastaus, jos jotain viime osaan sanoitte.

KOMMENTTIVASTAUKSET:

Pösö kirjoitti:
Oh, viimein uusi osa! Kyllä eilen hymyilytti, kun huomasin uuden osan tulevan tänään tai eilen. Mielenkiintoinen siirto Jounilta, Tuliko Ingmarin ulkomaalainen korostus vasta tässä osassa esiin, vai olenko jättänyt jotain huomaamatta?

Vastaus: Mukava huomata sinun ilahtuneen. .-) Selvisipä minullekin että ainakin yksi päivystää osan etenemistä sivulaatikosta. .-D Ingmar ei ole aiemmissa osissa puhunut paljoa, joten sen takia hänen ruotsalaisuutensa ei ole ollut niin helposti huomattavissa kuin nyt. Mutta muistelen sekoittaneeni ruotsia jo jossakin aieammassakin osassa Ingmarin repliikkeihin. .-D Kiitos kommentoimisesta!



Lumikristalli kirjoitti:
Odotus kyllä palkittiin jälleen kerran. Tapahtumia taas riitti, että pää pyörällä taas kaikesta, mutta eihän se haittaa. Panttivanki juttu tai miksi sitä voisi kutsua, mutta kuitenkin pidän siitä. Ingmar vaikuttaa mielenkiintoiselta persoonalta, kuin aikaisemmissa osissa. Hienoa, että Hilppa sai suuntaa opinnoilleen.
Maanantai ei tunnu enään nii kauhelta. (: Jatkoa odotellessa(kärsivällisesti)

Vastaus: Onpa kiva kuulla, että osa oli mielestäsi odottamisen arvoinen. .-) Haha, edellisessä osassa kävikin tavallista enemmän ilmi mullistavampia tapahtumia, joten ei mikään ihme jos kaikkea ei heti sisäistä, mutta toivonmukaan tämä uusi osa valaisee joiltakin osin viime osan juttuja. .-) Ingmar tulikin nyt enemmän esille, joten hän onnistui herättämään useammankin kiinnostuksen. .-D Hilppa sai tosiaan taas innostusta opiskeluun, mikä on tietenkin positiivinen asia. .-) Aw, ihanaa että osa sai mukavuutta maanantaihin. .-3 Kiitos kommentin jättämisestä!



Simssipa kirjoitti:
Iloliemillä sitä tekemistä riittää! Ihana osa taas jälleen! Kiinnostava tämä Ingmar-juttu. Lavastus taitosi on ollut ensimmäisestä osasta asti ihan päätä huimaava! Ihan älytöntä miten joku osaakin lavastaa noin hyvin! Respect siitä!
SimSipa

Vastaus: Niin tosiaan riittää, koko ajan meno päällä Iloliemillä. .-D Mukavaa että Ingmar kiinnostaa, ja kiitos kovasti lavastuskehuista. .-3 En nyt tiedä oliko laatu niin hienoa ihan alussa, mutta parempaan päin on nyt ainakin tultu. .-D Kiitos kommentista!



CristalCrystal kirjoitti:
Nyt on parempi lukea. :)
Jännittävä ja hyvin tehty tuo kidnappaus/vankiselli. Heti kun nuoret puhuivat Harry Kivestä, arvelin miekkosen olevan koko jutun takana. :D
Mutta, vieläkin onnellisena Jounin ja Virvan erosta, olen entistä iloisempi Hilpan (ja Jounin) puolesta. Ihana, kun motivaatio palasi Hilpalle. Jounista tuli lempisimini. Olisi niin hyvä pari, mutta katsotaan mitä tapahtuu.
Ääh, ei taas Virva! ;D Juuri kun luulin pääseväni eroon sinusta. Ja Kai, sinä tyhmeliini, kun otit Virvan takaisin. Tuolla kierolla naikkosella on varmasti joku suunnitelma Jounin takaisin saamiseksi. Olen totaalisen varma. ^_^
Hmm... Birgitan idea oli aivan huippu! Ingmar taas... No, ainakin saa lukea ruotsia. Ei muuta kommentoitavaa. :) Jarno on mahtava. :D
-CristalCrystal

Vastaus: Hyvä että lukeminen helpottui. .-) Kiitos ja kiva että vankiselli miellyttää. .-D Harry Kivin nousi tosiaan nuorten keskustelun aiheeksi, saa nähdä oletko oikeilla jäljillä. .-D Seurustelukaaviot muuttuivatkin nopeasti osan aikana, kun Jounista ja Hilpasta tuli pari Jounin ja Virvan suhteen päätyttyä. Virvasta ei kuitenkaan helpolla päästä eroon, nainen tuntuu aina kiertävän Iloliemen nuorimpia veljeksiä pikkusormensa ympärille. .-P Saa nähdä oliko Kain päätös viisas, nyt Virva ei kuitenkaan enää ole kiinni Jounissa, joten perjaatteessa kaksikon juttu voisi nyt toimia, mutta ei näistä simeistä koskaan tiedä. ,-D Virvalla voi hyvinkin olla jotain salaisia motiiveja, huu.. Hehee, hienoa että Birgitan suunnitelma saa edes sinulta kannatusta, Jarno ja Ingmar kun eivät olleet vessaviesteistä vakuuttuneita. .-D Ingmarin takia täytyy minun itsenikin kertailla vähän ruotsin kielioppia ja käyttää sanakirjaa, mutta tulee tässä samalla opittua. .-D Pelkään vaan etteivät kaikki ymmärrä Ingmarin puheita, vaikka yksinkertaisia sanoja olen koittanut valita. Olen samaa mieltä, Jarno ON mahtava. .-D Kiitos paljon kommentin jättämisestä!



Hattara kirjoitti:
Ihana osa jälleen!
Voi minkä käänteen keksitkään tulevalle perijälle! Ingmar on muuten yksi suosikki hahmo puhetyylinsä vuoksi:D
Ei kai vaan tuo pahuksen Virva tule kuvioihin mukaan! "Pidetään matalaa profiilia..." Ja niinköhän ikinä alkaa julkisesti seurustella Kain kanssa! (Voihan hän toki muuttua mutta epäilen).
Hilppa ja jouni, ei voi muuta kuin ♥333! Ihana pari nimittäin:)
Kiitokset osasta ja mukava kuulla jos kesällä päivitystahti on nopeampaa:)

Vastaus: Hauskaa että Ingmarin puhetyyli miellyttää sinua. Ingmar oli niin ruotsityylinen (blondit hiukset + siniset vaatteet = Ruotsin lippu), että päätin tehdä hänestä ruotsalaissyntyisen, ja puhetyyli syntyi hetken mielijohteesta. .-D Jep, Virvan matalat profiilit on jo nähty, ja todennäköisesti sama meininki jatkuu, ellei hän ole huomannut käytöksessään virheitä ja ala tietoisesti toimia vanhaa tottumusta vastaan. Saa nyt kuitenkin nähdä, miten vielä käy. .-) Jopa tuli sinulta sydämiä Hilpalle ja Jounille! <3 Kiitokset sinulle vaan kommentista, ja yritän tosiaan vähän ripeyttää osanilmestymistahtia. .-D



Tohya kirjoitti:
Jälleen oli hyvä osa! :)
Jarnon sieppaus oli kyllä yllättävää. Ingmar on noussut yhdeksi suosikeiksini, mies on vaan jotenkin niin huvittava :D Mielenkiinnolla jään odottelemaan, miten kolmikko pääsee pois vankisellistään.
Ja niin jo toivoin, että Kai olisi jättänyt Virvan taakseen, mutta ei... Jotenkin en vain voi sietää Virvaa, Kaita tai edes Jounia... Mutta Atso on jotenkin suloinen :)
Joo, jatkoa jään odottelemaan!

Vastaus: Mahtava juttu, että Ingmar kuuluu suosikkiesi joukkoon! Olen ihan yllättynyt suosiosta, jota mies on saanut. Moni muukin on kertonut nimittäin pitävänsä hänestä. .-D Ingmar on kieltämättä huvittava omalla tavallaan! Sitä en itsekään tiedä, onko suhde Virvan kanssa parhaaksi Kaille, mutta mies välittää silti Virvasta ja on valmis antamaan tälle uuden mahdollisuuden. Ehkä Virva on tällä kertaa tosissaan. Kurja juttu, että Virva on tehnyt osittain myös Kaista ja Jounista vastenmielisiä! Hyvä kuitenkin että Atso pysyy suloisena. .-> Kiitos kommentista!



FlameGirl kirjoitti:
Kiva osa, mitenköhän siepattujen käykään.. :) Toivottavasti ei mitenkään pahemmin. Ingmar on kyllä aikamoinen. Hauskaa on lukea hänen puhettaan ja mietin päässäni miten hassusti hän voisi puhua :'D On kyllä kunnon parinvaihtoa yliopistolla, että ihan huvittaa :'D
Mutta tulin ilmoittamaan uudesta osasta Simsmaailmassa ja olisi kiva jos sinäkin ilmoittelisit minulle kun tänne tulee uusi osa ^^

Vastaus: Siepatuille voi käydä vaikka miten. Täytyy vain katsella tilanteen kehittymistä. Iloista, että Ingmar tuo sinulle hauskoja hetkiä lukemisen parissa. .-) Totta, jos Ingmarin puheen voisi kuulla, sitä voisi olla aika antoisaa kuunnella! En ole ennen miettinyt, millainen ääni simeilläni olisi, mutta sinä sait kyllä minua vähän miettimään sitäkin. .-D Juu, haluan vähän "huijata" lukijoita ja laittaa simit seurustelemaan ensin "väärien" henkilöiden kanssa. Ettei valita heti sitä ensimmäistä vaihtoehtoa. .-D Minä ilmoitan osista kaikille, jotka ovat jättäneet viimeisinpään osaan kommentin (ja jättäneet kotisivunsa osoitteen). Siitä näen, ketkä vielä seuraavat tarinaa aktiivisesti. Näin vältän turhan tarinan tuputtamisen. Ja vaikka henkilöltä olisikin jäänyt pari osaa välistä pois, uskon yhden aiemman ilmoituksen silti riittävän muistuttamaan, että täälläkin on osia luettavana. .-)



banssu kirjoitti:
Jeees, uusi osa! 8)
Arvasinhan, että Ingmar oli jotenkin tässä mukana! Tai siis, eihän sillä mitään ole Jarnoa vastaan, mutta sen opintojen hylkääminen oli jotenkin niin hämäräperäistä, että kun Jarnon kimppuun sitten käytiin, niin arvasin kyllä, että jokin yhteys näillä asioilla täytyy olla.
Jostain syystä nauroin Ingmarille alussa, kun Jarno oli ihan pihalla kaikesta ja se vaan tyytyväisesti totesi, "minä måålaan" :D Muutenkin tuo ihanaa väriä tähän tekstiin noi Ingmarin ruotsinkieliset lausahdukset tuolla väleissä, jag tycker! x)
Olisin niin kovasti toivonut, että hissi olisi toiminut ja nuoret olisivat päässeet pakoon x( Mutta toisaalta, vähän enemmän jännitystä kun heti ensimmäinen pakoyritys ei onnistunut! Tarinan kannalta hyvä käänne, ettet ole heti sieltä mennyt mistä aita on matalin :) Jotenkin toivon, että Birgitan vessanpönttöhätäkutsusuunnitelma tuottaisi tulosta, koska se on niin raukka yrittäessään päivästä toiseen lähettää niitä lappusia viemäriverkostoon :D Siitäs saisi Ingmarkin kun niin epäili Birgitta-raukan suunnitelmaa :D
Mit-mitä? Jouni ja Hilppahan on serkuksia! Vaikka toisaalta, lain mukaanhan serkusten välinen suhde on sallittua :D Mutta en olis kyllä osannut odottaa tätä :D Hyvä muuten että Jouni tajusi jättää Virvan, vaikka syytä ei kerrottukaan - mutta Kai, ei! Nyt et kyllä repsahda takaisin siihen akkaan! X( Virvasta on kyllä jo aiheutunut enemmän kuin tarpeeksi haittaa :x
Typerät, typerät Juulia ja Veikko. Miksi niiden pitää olla niin lapsellisia ja kantaa kaunaa Kustia kohtaan, eikö ne ollenkaan ymmärrä miten ne itse satutti Kustia - ja Jarnoa! :c Olisivat voineet puhaltaa yhteen hiileen ja etsiä poikaansa, mutta ei. Kusti sentään on sen verran anteeksiantavainen ja reilu että itse tuli Juulian ja Veikon puheille, kun epäili jotakin sattuneen Jarnolle. Se sentään tietää, että niiden poika on tärkeämpi kuin jotkut iänikuiset huoltajuuskiistat ja vanhat taistot!
Atso on ihana c: Suutuin Kaille ja Jounille kun ne eivät suostuneet lopettamaan kiistelyään edes voidakseen keskittyä veljensä tilanteen pohtimiseen, edes hetkeksi! Atso oli ihan oikeassa todetessaan mielessään, että kyllä nuorempien veljesten olisi pitänyt Jarnon tapauksen jälkeen jo herätä huomaamaan, että kohta voi olla liian myöhäistä sopia. Kohta alan jo toivoa, että jommalle kummalle niistä tapahtuu jotain ja sitten toinen saa olla kamalissa omantunnontuskissa kun ne ovat lähes koko elämänsä riidelleet yhdestä tytöstä, ja sitten se toinen veljeksistä tulisi takaisin ja ne voisi viimein sopia c: (Ja yhä edelleen hioa kostosuunnitelmaansa tyhmälle Virvalle! :D)
Ja hyvä että Benjamin joutuu viimein opiskelemaan! :D Atso taisi olla aika pettynyt ystäväänsä kun kuuli, että se oli hoitanut koko yliopistoajan vain laiskottelemalla ja suhteilla. Onneksi se kuitenkin suostui opettamaan Benkkua kunnon opiskelun tavoille! :)
Huh, olipas tapahtumarikas osa! Tykkäsin tosi paljon, ja nyt en malta odottaa jatkoa, koska haluan jo tietää, miten kaapatulle kolmikolle käy ja miten Jarno kotiin palattuaan suhtautuu perimis-uutisiin! :---)
Ja tulipas pitkä kommentti x)

Vastaus: Sinä olet niin hyvin mukana tarinan kulussa, että osaat ennustaa hyvin! Kyllähän ne Jarnon ja Ingmarin kaappaus liittyivät toisiinsa. .-) Haha, Ingmar taitaa antaa muiden ensin ihmetellä, ennen kuin kertoo suoraan vastauksen. .-D Hauskaa, että å:t ja svenskat tuovat uusia ulottuvuuksia tekstiin! En ollut edes tajunnut koko asiaa ennen kuin monet kommentoijat siitä ilmaisivat. .-D Vastoinkäymiset lisäävät usein mielenkiintoa. Minä usein teen kaiken pidemmän kaavan kautta, ja minua ärsyttää joskus toisten tarinoissa, kun vaikeuksista selvitään liian helpolla. Siksi halusin hissin nytkin putoavan. .-D Tosin tämä tekniikka saattaa pitkästyttää sellaiset lukijat, jotka haluaisivat edetä tapahtumissa ripeään tahtiin, mutta heidän ei sitten tarvitse lukea. Meni vähän yleispäteväksi tämä selittely. .-D Birgitan pönttöpostit ovat kyllä niin huippujuttu, että ne kyllä ansaitsisivat tulla vastatuiksi! Hyvä, että sentään jossain asiassa sain sinut yllätettyä! Viittaan Jouni-Hilppa-juttuun. .-) Virva osaa hoitaa puhetilanteet hyvin, ja Kai välittää naisesta vielä sen verran, että on valmis antamaan tälle uuden mahdollisuuden. Virva kieltämättä on aiheuttanut paljon harmia, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. .-) Tai no, minä tiedän mutta en siitä sinulle kerro! .-D Upeita huomioita Veikon, Juulian ja Kustin väleistä! Jarnon auttamisen tosiaan pitäisi tärkeintä olla. .-/ Atso on tosiaan ihana! .-> Sinullapa oli hieno juonisuunnitelma, jolla Kain ja Jounin välit saataisiin paremmiksi! Jos olisin keksinyt tuon aiemmin, olisin takuulla käyttänyt sitä. .-D No juu, mutta Kai ja Jouni ovat jääräpäisiä. Ja jos toinen olisi valmis sopimaan, toinen ei välttämättä olisi. Kyllä, ihan oikein että Benkku vihdoin hankkimaan arvosanat raa'alla työllä! Atso oli varmasti pettynyt ystäväänsä, mutta hän on niin avulias ja ymmärtäväinen ettei halua jättää toista pulaan. .-) Juonet ovat tosiaan siinä pisteessä, että näinä aikoina tapahtuu paljon. .-D Ooh ja paljon jännää on vielä tulevaisuudessakin! Tällä kertaa et joutunut odottamaan jatkoa hirmu kauan, kauan ainoastaan. .-D Kiitos hurjasti kommentistasi. Tämän kaltaiset pohtivat kommentit ovat aina antoisaa luettavaa. Mukavaa että luet Iloliemiä mielelläsi. .-)



Jellu kirjoitti:
Todella jännittävä osa! Musta oli hauskaa miten Ingmarille oli kirjoitettu tollainen vähän huono kielitaito, se toi tosiaan uskottavuutta miehen ruotsalaisuudesta. :D
Mulla menee Jouni ja Kai koko ajan ihan sekasin. Ne on liian samannäköisiä :P

Vastaus: Hienoa kuulla, että osasta välittyi jännittynyt tunnelma lukiessa. .-) Hauskaa että pidit Ingmarin ruotsalaiskorostuksesta! Halusin jotenkin tuoda esille sitä että mies on eri maasta kotoisin kuin muut. .-D Kai ja Jouni ovat yllättävän samiksia, tosin vähän sama ongelma Atson ja Jarnon kanssa. Täytyy opetella tunnistamaan simit vaatteista, minulla on jokaiselle simille oma väri, mitä heidän pukeutumisestaan löytyy enemmän (Atso=punainen, Jarno=ruskea&pinkki, Kai=sininen ja Jouni=keltainen). .-) Kiitos kommentin jättämisestä!



Smileyface kirjoitti:
Jeij! ihana ja jännä osa taas :3 Ingmar on suloinen ja tuo hieman huono kielitaito on kiva lisä :) Toivottavasti Birgitta raukka on kunnossa. Tuo huppumies on epäilyttävä... Toivottavasti pääsevät pian karkaamaan tuolta kurjasta kolosta (kurjaksi koloksi se on suunniteltu todella hyvin :D).
Jouni ja Hilppa? no mikäs siinä sitten, ei kai serkusten ole kiellettyä olla yhdessä? Ovathan ne aika suloisia yhdessä ja jounikin juuri pääsi eroon siitä typerästä Virvasta.
EI EI EI! Ei tyhmeliini Kai älä nyt taas lankea Virvan ansaan! sillä naikkosella on taas pahat mielessä, ihan varmasti on! ja Kai oli tässä osassa jotenkin kauhean negatiivinen Hilpalle joka vihdoin piristyi :( Kai älä nyt pilaa ihan kaikkeaaaaaa. Kai tarvitsee todellakin herätyksen Siitä että virva on ilkeä ja kaksinaamainen!
GRR! että ärsyttää nuo Juulia ja Veikko. Miksi ne vaan vihoittelee Kustille vaikka hänen ja Juulian erosta on jo paljon aikaa ja molemmat ovat jo siirtyneet eteenpäin? Varsinkin tällaisessa tilanteessa että Jarno on kadonnut... Todella lapsellista, varsinkin juulian syyttää Kustia kaappauksesta ilman minkäänlaisia todisteita tai mitään muutakaan. Tosin niin ovat jouni ja Kaikin lapselliasia kun tappelevat vaikka veli on kadonnut. Ainoat jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden ovat näköjään Atso ja Kusti.
Innolla jään odottelemaan uutta osaa! ♥

Vastaus: Mukava kuulla! Ingmar on yllättävän pidetty sivuhahmo, ja hän kyllä saa puhetyylinsä huonokielisyyden takia omanlaistaan huomiota. .-D Birgitan tilasta päästään pian osassa paremmin perille. Olisi tosiaan nuorille parhaaksi, että tilaisuus pakenemiseen koittaisi, mutta siitä en nyt jää puhumaan enempää.. .-D Jounin ja Hilpan paritus on ollut minulla mielessä jo simien ollessa teini-ikäisiä, mutta tarinaan homma tuli aika yllättäen, joten reaktiosi on ymmärrettävä. Pelissähän serkusten välinen romanttinen suhde ei ole mahdollinen, mutta Juulian ja Jessikan lapset eivät enää ole oikeasti sukua, sillä jouduin luomaan heidät eri perheisiin, jolloin sukulaisuus hävisi. Jep, juuri kun kumpikin veljeksistä oli hankkiutunut eroon Virvasta, palaa nainen jälleen Kain puheille.. Saa nähdä, tuleeko suhteelle nyt parempi pohja, kun Jouni ei ole enää kuvioissa. Kai ei kyllä oikein tunnu tulevan juttuun kämppistensä kanssa, kun Hilpallekin rupeaa negatiivisia puhumaan. .-/ Onneksi nainen ei ota liian vakavasti Kain puheita ja jatkoi opintojaan taas tauon jälkeen. .-) Juulia ja Veikko eivät tosiaan osaa ajatella selkeästi, kun yhä jatkavat vihanpitoa Kustia kohtaan vaikka pitäisi olla huolissaan Jarnosta.. Juulian aiheettomilta tuntuvat syytökset eivät ainakaan parantaneen tilannetta. .-/ Saa nähdä, katoaako kitka näiden simien väliltä koskaan. Kukaan ei edes tunnu olevan huolissaan Jarnosta, kun simeillä on muuta riideltävää, kuten Kai ja Jounikin sen taas osoittivat vanhempiensa tapaan. .-P Totta, onneksi sentään Atso ja Kusti ottavat tilanteen vakavasti. Kiitos paljon kommentoimisesta!



Tikru kirjoitti:
Ihana osa taas :)
Ingmarin puhetyyli on ihana :) Miulla oli jo aikalailla aavistus, et toi hissi ei tomi, saati sitten tuo vessanpönttöjuttu... Nauron tolle huppuhepulle varmaan viis minuuttia :D En sit tiiä miks, mut huppuheppu vaan kuulosti niin hauskalle... Osaat muuten lavastaa just noita juttuja ihan älyttömän hyvin! Jo alusta asti sie oot tehny sen hienosti :) Jotenkin toivoisin, et kolmikko ei pääsisi pois tuolta, vaan jäisivät sinne jumiin. Ja sit Jarno ja Birgitta sais lapsen siellä ja siitäkin tulos sellanen taiteilijaluonne (mikälisikäli Birgitta on kunnossa). Haha, on miullakin toiveet :D
ARGH, miks ihmeessä Juulia ja Veikko ei voi vaan hyväksyä Kustin siinä mielessä, että se tosiaan on Juulian kahden lapsen isä? Inhottavaa! Ja sit tuo Kain ja Jounin viha toisiaan kohtaan... :( Hilppa ja Jouni on ihana pari, vaikkakin serkuksia... Ja NYT se Virva hiiteen!! Menee hermot siihen kaksnaamaseen idioottiin! En tykkää yhtään, en...
Mutta jatkoa vaan tulemaan! Kiinnostaa tietää, että miten kolmikolle käy :)

Vastaus: Kiva kuulla että tykkäät Ingmarin ns. ruotsiaksentista. .-D Hissi ei tosiaan toiminut, eikä vessanpönttölappusiinkaan kuulunut vastausta, että ihan helpolla kolmikkoa ei olla päästämässä pakoon. .-D Hahah, hienoahan se vaan on, että sinua naurattaa ja löydät tilanteesta hupia, vaikka tarinan henkilöt ovat tuskissaan. .-D Oij, ihanaa että pidät/olet pitänyt lavastuksistani. .-3 Itse en alkuaikojen töitäni suuremmin ihaile, mutta nykyisiin kuviin olen useimmiten tyytyväinen. ,-) Todella kiinnostava tuo sinun visiosi pidemmäksi aikaa vangiksi jäämisestä, olisi todella erilainen kasvuympäristö pienelle lapselle. Kaikkea saa toivoa, poimin nimittäin välillä täältä kommenteista pääjuonen lisäksi joitakin ideoita. .-) Inhottavaa käytöstä tosiaan Juulialta ja Veikolta, mutta näillä on (olevinaan) pätevät syyt Kustin inhoamiseen. .-/ Sentään nyt he eivät voi enää omia Jarnoa kokonaan Kustilta pois, kun isyystesti on todistanut Kustin olevan Jarnon biologinen isä Veikon sijaan. Ymmärrän kyllä jos jotkut suhtautuvat Jounin ja Hilpan seurusteluun eri tavalla, sillä oikeastihan serkukset eivät simssissä saisi luoda romanttisia suhteita, mutta kun loin Juulian ja Jessikan uudelleen eri perheisiin, lähti sisaruus näiden väliltä, joten pelissä Hilppa ja Jouni eivät ole sukua. Virva tuntuu tekevän aina paluun, vaikka kukaan ei naikkosta kaipaisi. .-D Saa nähdä, miten tämä suhde lähtee nyt etenemään. Kiitos kommentin jättämisestä!



GreenPixy kirjoitti:
Oj, vad spännande.. osa? Eh, taidan jättää ruotsin ihan suosiolla. Vaikkakin Ingmar.. ♥ *sydänsilmät* Sinänsä harmi, ettei tässä sukupolvessa ole tyttöperijää, niin Ingmarin voisi parittaa sille ja usuttaa sitä kautta sukuun. Tai no, voishan sen periaatteessa Jarnonkin kanssa...... tai ei mitään.
Birgitta on ihana, kipakka tyttö :3 Mutta mitä ihmettä, miksi kolmikko on siepattu ja pakotettu maalaamaan? Jostain syystä mieleeni tuli, että sieppaaja voisi olla se Jarnon ja Birgitan kaveri, se poika jonka nimeä en muista :D Hän olis kateellinen, kun muita kehuttiin kuvistunnilla ja nyt pakottaa muut maalaamaan omat työnsä. Tai en tiedä millaista draamaa kuviksessa yleensä on, mulla ei oo ollu kuvista tosi pitkään aikaan :D Sieppauspaikka oli hienosti lavastettu, minusta on mukavaa, että käytät myös Maxis-kamoja ja -vaatteita. Se tuo sellasta lämpöä tarinaan :>
Virva p*rkle, eikö se vois jo häippästä kuvioista. Aaarrh, Kai et saa langeta sen noita-akan pauloihin! Ansaitset parempaa!!! :'( Mutta minusta Jouni ja Hilppa ovat tosi suloisia yhdessä, Jouni lohdutti Hilppaa tosi söpösti :3
Oli ilo lukea tätä osaa, kiitos tästä! Odottelenkin innolla jatkoa! :)

Vastaus: Tack! Ymmärrän suomea paremmin kuin ruotsia, joten suomenkieliset kommentit ovat hyviä. .-D Hauskaa että pidät Ingmarista. .-) Haha, en Ingmaria muutenkaan perijälle naittaisi, sillä hän on omaluomani sim. Muuten kivoja ajatuksia Ingmarin parittamisesta. .--D Birgitta kieltämättä on ihana, ja hän tuo ihanasti draamaa kahden tasaisen miehen elämään! Sinulla on hieno teoria sieppauksen motiivista! Saa nähdä oletko oikeassa. ,-) Minulla on ollut paljon kuvista viime aikoina, ja ihan tosielämässäkin se voi saada paljon draamaa aikaan. .-D Kiitos kovasti lavastuskehuista ja ihanaa että Maxis-jutut lämmittävät mieltäsi. .-> Maxis-jutuista on paljon hyötyä. Ihmisten pitäisi vain tajuta ottaa niistä kaikki irti! .-D Pitäisi tehdä Simsseilyihin jokin "Näin hyödynnät Maxis-tavaroita". .-D Haha, en minä voinut poistaa Virvaa vielä, kun kaikki kommentoijat reagoivat häneen niin voimakkaasti. .-D Ehkä Virvakin voisi oppia olemaan parempi Kaille, jos tämä jalostaisi hänet siihen askel askeleelta. Sen enempiä paljastelematta saat lukea informaatiota sitten osasta. .-) Jouni ja Hilppa ovat tosiaan suloisia yhdessä! Heillä on jopa kahden salaman yhteensopivuus! Minäkin kaipaisin juuri Jounin kaltaista lohduttajaa, jos olisin Hilpan tilassa! Ihana kuulla että sinun oli ilo lukea. .-) Kiitos hirveästi kommentista!



Aijca kirjoitti:
Hahaa, luin ensin "huppuhepun" "huippuheppuna", voi luoja =D Taitaa silmät vähän harittaa tai jotain. Saa tarina vähän erilaisen merkityksen, jos haluaa ajatella asiaa näin. Häiritsevästi kyllä jäi mietityttämään tämän kaappaajan motiivit. Olen kyllä samaa mieltä, että Harri Kivin ei taidakaan olla enää kovin kivin, sillä hänellä on varmana jotain tekemistä näiden juttujen kanssa!
Aiheeseen liittyen vielä: Paras kuva oli ehkä se, missä Birgitta heitettiin Jarnon ja Ingmarin sekaan kärsimään. Oliko Birgitan posella kentien jotain tekemistä simien tappelun kanssa? Päättelin vaan tämän pään yläpuolella pyörivistä tähdistä, että nappasin naikkosen kesken tappelun poseeraamaan osan kuvaa varten, ovelaa =D
Ja Hilpasta tulee mieleen salkkareiden Katariina, kunnon sairaiden puolesta taistelija! =0 Eipä siinä mitään, mutten salkkareissa pidä oikein Katariinasta (varsinkaan tästä uudesta!!), mutta Hilppa vaikuttaa täyspäisemmältä tyypiltä. Ja kiva, että hänkin löysi seuraa itselleen, hihi.
Kiva osa jälleen! Ja pahoittelut kommentin myöhästymisestä =)

Vastaus: Huippuheppu! .--D Et arvaakaan kuinka paljon nauroin tuolle! On ylipäätään siistiä, miten paljon sana muuttuu, jos sieltä poistaa tai lisää kirjaimen! Minun tarinoissani motiivit jotenkin aina paljastetaan viimeisenä. .-D Upea arvaus Harry Kivinin liittymisestä sieppauksiin! Mukava että suosikkikuva löytyi. .-) Birgitalla ei itse asiassa ollut siinä kuvassa posea, vaan siirsin hänet Yöelämän magneto-hytkyttimestä pois ja mahdollisesti kääntelin häntä semmoisella astekääntelyjutulla ja nostin omspilla ylemmäs. .-) Kun käyttää kaikkea tällaista hyödyksi, ei tarvitse ladata niin paljon erilaisia poseja. .-D Eli tavallaan olit ihan oikeilla jäljillä. .-) Ja on sinun lisärisi ansiota, että tällainen lavastus ylipäätään onnistui, kiitos! <3 Kyllä Hilpassa ja Katariinassa on yhdistäviä tekijöitä. En ollutkaan itse tullut ajatelleeksi. .-) Sanos muuta, maailman tyhmin juttu vaihtaa Katariina. Olisivat vaikka tappaneet, ettei tarvitsisi tehdä mitään noin typerää. .-s En siitä vanhasta Katariinastakaan pitänyt. Hyvä että Hilppa sentään vaikuttaa täyspäisemmältä. .-D Seura on aina hyväksi! Kiitos kommentista! Ei tarvitse ehtiä saada kommenttia ekojen joukkoon. Mukavaa vaan, kun muulloinkin kuin juuri osan julkaisun jälkeen tulee kommenttia. .-)



Jade Essence kirjoitti:
Vai sellaista Jarnolle ja Ingmarille tapahtui... Kukas kiero tämän takana on? Moriarty? ;) Okei, insiderit sikseen vaikka houkuttaisikin.
Juulia hei, nyt on vaihteeksi sellainen hetki jolloin exän kuunteleminen kannattaa. Mutta ehkä samaan päämäärään voi päästä monta reittiä? Katsotaan mitä molemmat osapuolet keksivät. Ja Harry Kivin saattaa tosiaan liittyä asiaan - veikkaan että mies on joko mukana asiassa tai sitten joku on salakuunnellut hänen kehujaan. Hmm...
Atso on oikeassa. Nyt Kai ja Jouni irti toistenne kurkuista! Reviiritappeluita ehtii käydä myöhemminkin, tämä on vakavaa. Mur. Mutta reps taktiseen paikkaan ilmaantuneelle viuhahtelijalle. Asuntolaelämää parhaimmillaan! Mutta hienoa että Atso sai Benjaminista esiin vastuullisen puolen, vaikka siinä olisi aikaa mennytkin.
Haa, vai on salaperäisessä rakennuksessa vanha hissi... Jos siveltimen toisen pään teroittaa, siitä saa hätäruuvimeisselin! Tiedän, on tullut testattua :P Hyvä että Birgitta sai muutkin innostettua etsimään ratkaisua asiaan, muutenhan kolmikko olisi voinut tulla sekapäisiksi maalinkatkusta tai jotakin. Ja hienoa että Ingmarkin keksi, miten voi auttaa asiassa vaikka ei olekaan mikään mekaaninen nero.
Onneksi Jouni sai puhuttua Virvalle järkeä, toinen kaipasikin hieman - tai enemmänkin kannustusta! Mutta mitäs ihmettä tämä on - Jouni ja Virva? Onnittelut kumpaisellekin, vaikka tämä tulikin minulle aivan täysin puun takaa *räpyttelee silmiään ja hymyilee hölmösti*
Ja okei, kaksi "mitäs ihmettä" reaktiota peräkkäin. Tästä pitäisi myöntää jo jonkinlainen palkinto. Olisit nähnyt ilmeeni kun huomasin, kuka oli ovella... Virva vaikuttaa palaavan aina vain takaisin kuin väärä vitonen. Eipä sillä että minulla olisi mitään tätä juonenkäännettä vastaan. Hähää. *Hyräilee Marina And The Diamondsin Homewreckeriä*
Lempikuvani:
http://i.imgur.com/HrUp0yO.png
Kertakaikkisen ovela loppukohtaus, olin jo ihan täpinöissäni että "no nyt ne pääsevät karkuun" kun hissi romahtikin takaisin alas. Toivottavasti Birgitalle ei käynyt mitenkään pahemmin... Hei, onkohan hissin katossa huoltoluukkua? Pääsisiköhän hissikuilua joteniin kiipeämään? Ah niin, ja se piti vielä mainita että osamusiikki natsasi oikein mukavasti, huomasi sen yhteyden osaan :)
Hmm, vappu - milloinkas se olikaan? *On viikonpäiväpöllönä* En kyllä muista mitä tein, luultavasti koomailin :D Haa, olinkin tunnistavani kyseisen jakson!
"Ei herrat mene piiloon pylväiden taakse!"
Mutta niin, kiitokset hienosta osasta, näkemiin ja kuulemiin!

Hups, siis Jounille ja _Hilpalle: onnittelut. Pitäisi näköjään lukea aina oma kommenttinsa ennen kuin niitä julkaisee ;'D

Vastaus: Haha, repesin kun ehdotit Moriartyä sieppaajaksi. .-D Ehkä hän kuitenkin pysyy Sherlock Holmesin vihollisena, vaikka mistä sitä koskaan tietää. .-D Juulia voisi tosiaan tällä kertaa syyttelyn sijaan kuunnella Kustia, mutta nainen tuntuu ajattelevan miehen ikuiseksi kieroilijaksi (vaikka itse käyttäytyy juuri nyt sillä tavalla). Täytyy tosiaan toivoa, ettei vanhempien välillä vallinnut sanaharkka vienyt hommaa liikaa sivuraiteille ja päästäisi lopulta haluttuun päämäärään juuri niin kuin sanoitkin. Harry Kivin on noussut useammankin lukijoiden kommenteissa esille mahdollisesta osallisuudestaan, ja ehditkin jo kehitellä parikin tapaa hänen mukana olemisestaan tapauksessa. .-D Katsotaan nyt, mihin suuntaan tarina etenee ja ketä maskin takaa paljastuu.. ,-) Atso on kyllä ihan aiheesta huolissaan pikkuveljiensä käytöksestä tässä tilanteessa, mutta nuoremmat tuntuvat näkevän omat asiansa tärkeämpinä kuin kadonneen veljensä. .-/ Jep, viuhahtelija osui paikalle osuvaan aikaan! Tykkään järjestää kuvien taustalle välillä pieniä vitsejä. .-D Atsolla tuntuu olevan hyvä vaikutus, sillä loppujen lopuksi bilettäjä-Benkkukin saatiin viihtymään koulukirjojen äärellä. .-) Sinäpä olet saanut aikaan käytännöllisiä testituloksia. .--D Birgitta tuntuu olevan kolmikon kapinoivin ja halusi saada tapahtumaan muutoksia tilanteeseen, johon miehet olivat siihen asti halunneet sopeutua siinä toivossa, että tottelevaisuus auttaisi heidät lopulta vapauteen. Kaikille löytyi tosiaan oma tapansa olla avuksi ja osallistua pakosuunnitelman toteutukseen jotenkin. Jounin sanat olivat kyllä tarpeeseen Hilpalle, ja nainen pääsi ensimmäistä kertaa itsekin avautumaan häntä painavista murheista. Jounin ja Hilpan suhde tuli tosiaan aika nopeasti esille ilman sen kummempia ns. alkuvihjailuja, joten ei mikään ihme että se yllätti. .-D Ja nimisekoilua sattuu toisinaan minullekin, sekoitan usein itsekin Virvan ja Hilpan, ja erityisesti Jarnoa tulee kutsuttua vahingossa Atsoksi. .-D Virva tuntuu tekevän aina paluun, vaikka molemmat veljeksistä olivat jo ajaneet naisen pois luotaan kerran. Hienoa kuitenkin että tilanne juonenkäänteenä miellyttää sinua. ,-) Kivaa saada palautetta lempikuvista ja huomata missä on toisten mielestä onnistunut, kiitos! Hauska kuulla, että loppukohtaus sai sinulle tuollaisia tuntemuksia aikaan ja jännitit tilannetta osan simien mukana! Pako ei kolmikon harmiksi tapahtunut niin helposti kun hissin kaapeli katkesi. Kiinnostava tuo sinun ideasi hissikuilukiipeilystä, en vain tiedä miten sellaisen saisi lavastettua järkevännäköisesti kuvaamista varten. Kiva että osamusiikki sopi mielestäsi tähän hyvin! Vappu on 1.5., tosin itse karkasin kotiin jo päivää aiemmin. .-D Eikä noista "tärkeistä" päivistä tarvitse olla perillä, itse muistan vain oman syntymäpäiväni ja joulun päivämäärät ulkoa. .-D Voih että, nuo suomidubit on niin mahtavia, harmitti kun teksteissä kohta kyseisestä jaksosta oli sanottu paljon tylsemmin. .-D Kiitokset itsellesi pitkän ja pohdinnantäytteisen kommentin jättämisestä!



NeneKanerva kirjoitti:
Mietityttää tämä huppuhepun henkilöllisyys... Miksi hän kaappaa nuoria ja laittaa heidät måålaamaan?
Ingmar on kyllä ihana XD
Ja sillä välin toiset kärsivät mystisestä rakkausdraamasta. Jep jep, tyypillistä Iloliemimatskua. Kaappauksia ja draamaa.

Vastaus: Tilanne on tosiaan vielä auki, kun huppuhepun henkilöllisyyttä tai motiiveja ei tiedetä ja kaikki on arvausten varassa. Mukava kuulla että pidät Ingmarista. .-) Sanos muuta, tiedä sitten kumpien tilanne on pahempi: Jarno opiskelutovereineen siepattuna vai Kai ja Jouni Virvan pyörteissä. .-D Hyvin tiivistetty tuo "kaappauksia ja draamaa" -toteamus, sitähän Iloliemien arki suureksi osaksi on. .--D Kiitos kommentin jättämisestä!



Yun kirjoitti:
Jännää. Aluksi tuo kaappausjuoni oli vähän ihmeellinen, mutta varsinkin loppua kohti se muuttui jännittäväksi ja kiinnostavaksi. Innolla jo odotin, mitä ylemmissä kerroksissa onkaan. Mutta ei sitten vielä päästä näkemään :P
Tuli muuten Sherlock Koira saman tien mieleen, kun kidnapatut laitettiin maalaamaan tauluja, eikä syyttä näemmä. Onko siinä boksissa muuten alkuperäiset suomidubit? Sitten voisin itsekin harkita sen hankkimista :P
Juulia ja Veikko ovat kyllä sekaisin :S Toisaalta se on viihdyttävää, joten en toivo, että pariskunta tulisi järkiinsä :D
Vähän pisti silmään se, että Jouni vieläkin piti kihlasormusta, vaikka olikin jo eronnut Virvasta. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin? Itse aina muokkaan kuvankäsittelyohjelmassa piiloon sormukset, jos joku on jo eronnut/ei vielä kihloissa :P
Mutta joo, eipä tule nyt enempää mieleen. Jatkoa vaan! Ehkäpä ne vessanpönttöviestit tuovat avun perille ;D


Vastaus: Sieppaajan motiivit eivät ole vielä tulleet ilmi, joten ei mikään ihme, jos meneillään oleva tilanne vaikuttaa hämmentävältä. Salaperäisyys tuo myös osaltaan kiinnostavuutta, ja valitettavasti vielä ei ole päästy näkemään mitä yläkerrassa on meneillään, mutta jos se on juonen kannalta merkityksellistä niin eiköhän se vielä selviä. ,-) Jännää että Sherlock-Koiran osuus on oikeasti noin helposti tunnistettavissa. .-D Valitettavasti tuossa kaikki jaksot sisältävässä boksissa ei ole kuin jaksot suomeksi tekstitettynä, mutta suomidubeista on oma erillinen julkaisunsa. .-) Kannattaa hankkia! Juulian ja Veikon vainoharhaisuus Kustia kohtaan alkaa tosiaan olla jo huvittavaa. Saa nähdä, tulevatko he koskaan näkemään Kustia viattomana vai onko heidän mielestään jokanen Kustin vierailu merkkinä jostakin kieroilusta. .-P Mietinkin pitäisikö kuva jossa kihlasormus näkyy jättää pois tällaisien huomioiden takia, mutta jätin sen nyt kuitenkin. En kuvaa aina osissa tapahtuvia juttuja järjestyksessä, ja pari ei tuossa vaiheessa ollut vielä oikeasti eronnut. .-D Hienoa että sinulla on kuvanmuokkaustaitoa, minulla ei valitettavasti, vaikka vietinkin työssäoppimisestani kaksi viikkoa katsellen Photoshop-tutoriaaleja. .-D Täytyy toivoa parasta noiden vessanpönttöviestien kanssa, kun hissipako jäi pelkäksi yritykseksi tällä erää. Kiitos paljon kommentistasi!

KERTAUS:
6h4Zsyz.png
Jarno ja hänen opiskelijakaverinsa Birgitta ja Ingmar siepattiin, ja heidät pakotettiin maalaamaan tauluja. Nuoret alkoivat suunnitella pakoa: He lähettelivät hätäviestejä ja alkoivat kunnostaa sattumalta löytynyttä hajonnutta hissiä. Hissi saatiinkin kuntoon, mutta pako epäonnistui kaapelin katkettua, ja kolmikko oli taas lähtöpisteessä.
yLydQqQ.png
Jouni erosi Virvasta ja päätyi yhteen Hilpan kanssa. Uusi suhde ja Jounin tuki antoivat masentuneelle Hilpalle puhtia, ja hän jaksoi taas opiskella.
wvsIUcL.png
Jounin ja Virvan eron jälkeen Virva palasi entisen salarakkaansa luo ja lupasi, että he voisivat pian seurustella julkisesti, mistä Kai innostui. Kai hyväksyi ehdotuksen.

OSA ALKAA
SYeRAu1.png
Osan lukumusiikki --> Ilolienten osan lukumusiikkien soittolista -->
Jouni ja Hilppa keskustelivat viikonlopun suunnitelmistaan. Kummatkin olivat jo sen päivän aikana luennolla käyneet, joten heillä oli aikaa kinastella turhista pikkujutuista leppoisissa merkeissä. Hilppa olisi halunnut laittaa ruokaa kotonaan, kun taas Jouni halusi testata uutta ravintolaa. Kun Kai oli saanut kuunnella toisten keskustelua kyllästymiseen asti, hänen päähänsä pälkähti toteuttamisen arvoinen mielikuva. Hän näpytteli puhelimeen numeron, ja hetken odottamisen jälkeen vastattiin.
-Onko sinulla mitään kiireitä tällä hetkellä? Voisit tulla meille... Älä huolehdi, talo on tyhjä... Nähdään pian, Kai keskusteli. Hän sulki luurin ja lähti pikaiselle suihkulle.
1L5Lq8z.png
Ovikellon soiminen keskeytti Jounin ja Hilpan pohdinnat, kun Jounin täytyi nousta pöydän äärestä avaamaan sisään pyrkijälle ovi. Jouni ei meinannut uskoa silmiään, kun oven takaa oli paljastunut Virva. Myös nainen näytti yllättyneeltä nähdessään ex-poikaystävänsä vastassa.
-Mitä sinä täällä teet? Muistaakseni sanoin ettei sinulla ole enää mitään asiaa tänne eromme jälkeen, Jouni sai sanotuksi alkujärkytyksen jälkeen. Juuri sillä hetkellä kylpyhuoneen ovi avautui ja Kai asteli kostean ja lämpimän höyryn saattelemana tohveleissaan veljensä taakse.
-Älä luule itsestäsi liikoja Jouniseni. Ei Virva tullut tänne sinun takiasi, vaan minun. Me seurustellaan, Kai toi salatun tiedon julki.
knB3Xoe.png
Nyt oli Jounin vuoro hämmästyä. Kyllähän mies tiesi, että hänen veljensä oli ollut joskus Virvasta kiinnostunut, mutta hän luuli Kain kielteisen suhtautumisen Virvan ja Jounin kihlautumisen aikoihin tarkoittaneen sitä, ettei Kai enää välittänyt Virvasta. Hilppakin oli pompahtanut pystyyn uutiset kuultuaan. Nainen muisti kyllä edelleen miten oli yllättänyt Kain ja Virvan muhinoimasta salaa Jounin opintomatkan aikana, mutta jotenkin hän oli jättänyt koko asian taka-alalle omien murheidensa keskellä.
-Tule Virva, mennään huoneeseeni, Kai kehotti ja kiersi kätensä tyttöystävänsä ympärille. Hän kääntyi vielä näyttämään Jounille mahtailevan ilmeensä. Tuntui niin upealta kävellä vihdoin julkisesti Virva kainalossa, kun ei tarvinnut salailla mitään keneltäkään.
rTxPQAP.png
Huoneeseensa päästyään Kai vaihtoi nopeasti arkivaatteet takaisin ylleen ja istahti sängylleen. Mies oli niin tyytyväinen itseensä ettei ollenkaan havainnut Virvan kylmäkiskoisuutta.
-Eikö meidän pitänyt pitää seurustelumme salassa? Virva muistutti.
-Tiedän että sovimme niin, mutta miksi toimia niin kun voimme olla nyt yhdessä julkisestikin? Jouni saa luvan hyväksyä asian, ja sittenpähän on oma ongelmansa jos kokee tämän epämiellyttäväksi. Nyt kun kaikki tietävät meistä, voisit muuttaa tänne! Me tarvitaan kyllä suurempi sänky, Kai naurahti miettiessään heitä ahtautumassa iltaisin vierekkäin kapealle pedille. Toisaalta tiivis tunnelma olisi myös omalla tavallaan romanttinen.
-Mietitään sitä myöhemmin, nyt mun täytyy kuitenkin mennä, Virva huudahti yllättäen ja ryntäsi pois huoneesta.
naKcfe2.png
Kai yllättyi Virvan nopeasti lähdöstä, muttei jäänyt kyselemään siitä enempiä vaan saattoi tyttöystävänsä ovelle. Jouni ja Hilppa olivat edelleen alakerrassa, ja he seurasivat kaksikon imelää hyvästelysuudelmaa. Virvan mentyä Kai käveli itsevarmoin askelin nurkassa kädet puuskassa nyhjöttävän veljensä luokse.
-Ei kai pikkuveikkaa ahdista nähdä eksäänsä uudessa suhteessa? Kai kiusoitteli.
-Itse asiassa kyllä. Sinuna pysyisin kaukana siitä naisesta, Jouni murahti nyrpeä ilme kasvoillaan.
-Olet vain kateellinen! Mahtaakin harmittaa, kun Virva päätti vaihtaa veljestä parempaan ja jätti sinut, Kai retosteli.
KsoIMto.png
Jounin kulmat kohoilivat miehen tuijottaessa veljeään kummastuneena.
-Jotenkin epäilen ettei Virva kertonut sinulle kaikkea erostamme. Usko minua, sinun ei kannata olla tekemisissä sen naisen kanssa, Jouni sanoi ja vaikutti tällä kertaa jopa vähän huolestuneelta.
-Sanot vaan noin koska et kestä sitä totuutta, että Virva pitää enemmän minusta! Kai alkoi jo vähän ärtymään. Hilppakin havaitsi keskustelun muuttuman kiihkeämmäksi ja jätti esseevihkonsa pöydälle rientäessään veljesten erotuomariksi.
-Uskoisit nyt! Virva ei ollut hyvä minulle... Jouni vaikeni loppua kohden käydessään mielessään läpi erohetkeä.
-Virva ei oikeasti koskaan välittänyt sinusta, hän ei vaan aiemmin raaskinut jättää sinua ja seurusteli kanssasi säälistä. Oikeasti meillä oli salasuhde melkein teidän seurustelun alusta lähtien. Hilppa voi todistaa, Kai sanoi kääntyessään naiseen päin.
qfVPYAJ.png
Äkkiä Jounin vihainen katse siirtyikin Hilpan puoleen.
-Tiedätkö sinä tästä jotain? mies tokaisi.
-Noh, kerran satuin näkemään Kain ja Virvan halailevan. Minun piti kyllä kertoa sinulle Virvasta mutta... Hilppa vaikeroi.
-Heillä tosiaan oli salasuhde! Olet tiennyt siitä koko ajan, mutta et nähnyt aiheelliseksi kertoa asiasta minulle! Jouni karjaisi.
-Jouni kiltti, rauhottuisit nyt. Minä voin selittää, Hilppa parahti kyyneleitä pidätellen.
-En halua kuullä selityksiäsi! En halua nähdä tekopyhiä kasvojasi! En voi enää luottaa sinuun! Jouni huusi naama irvessä. Hän poistui raivokkaasti paikalta miettien, miksi juuri hän joutui aina tekemisiin petturinaisten kanssa.

---

9zDzK8o.png
Hissin putoamisen jälkeen Birgitan mieliala oli ollut täysin maassa. Hän oli turhautunut ja saanut tarpeekseen pakkomaalaamisesta. Kun pako oli epäonnistunut, eikä edes vessan kautta lähetettyihin hätäviesteihin oltu reagoitu, ei Birgitta nähnyt mitään syytä ottaa palettia ja sivellintä käteensä tai edes nousta sohvalta ylös. Eivät he pääsisi neljän seinän sisältä ikinä pois, eikä heillä ollut syytä enää elää. Birgitta ei jaksanut enää totella maalausmääräyksiä ja ruoanpoistouhkauksia. Mieluummin hän vain riutuisi pois tästä tyhjästä maailmasta. Jarno ja Ingmar eivät mitään psykiatreja olleet, mutta vähemmästäkin he olivat tajunneet Birgitan masentuneen pahoin.
fsSaMbQ.png
Kyllähän Jarno yritti useampaankin otteeseen saada ystäväänsä olemaan taas oma innostunut itsensä. Häntä itseäänkin sattui kuunnella, miten Birgitta toisti oman elämänsä merkityksettömyyttä ja halua kuolla.
-Birgitta, tiedän että sinusta tuntuu kurjalta, mutta voisit tänään yrittää vähän maalata ja purkaa turhautumistasi paperille, Jarno ehdotti.
-Minua ei huvita, Birgitta sanoi. Hänen äänensävynsä oli tasainen ja tunteeton.
-Sinun täytyy jaksaa ponnistella ja maalata. Vaikka hissipako epäonnistuikin, keksimme varmasti jonkin toisen tavan karata. Siihen asti meidän on kuitenkin toteltava sieppaajia, Jarno vielä yritti.
-Ei, kaikki on turhaa. Täällä ei ole pakoreittejä. Anna minun olla, Birgitta vaikeroi.
AAsRfOJ.png
Ingmar siirtyi Birgitan maalaustelineen luokse.
-Meillä on inte muita vaihtoehtoja. Måålataan Birgittas taulu valmiiksi, Ingmar sanoi ja ryhtyi tuumasta toimeen. Maalaustenpalautuspäivä oli tänään, ja jos kaikki kolme kuvaa eivät olisi valmiita, saisivat Birgitan lisäksi kärsiä sekä Jarno että Ingmar. Tällä kertaa huppuheppu oli pyytänyt heitä maalaamaan realistisen teoksen.
-Ehkä meidän kuitenkin pitäisi koittaa keksiä pakokeinoja. Jos meillä on jokin suunnitelma, ehkä myös Birgitta ryhtyy taas maalaamaan, Jarno ehdotti. Ingmar huokaisi mutta suostui kuitenkin.
AY68wwp.png
Ingmar ja Jarno päättivät tutkia hissiä ja sen korjausvaihtoehtoja vielä kerran. Putoamiskohtauksen jälkeen Jarno oli kiivennyt heti sopivan tilaisuuden tulleen hissin katolle pienestä luukusta, ja pahin mahdollinen oli tapahtunut: haurastunut kaapeli oli katkennut. Kenelläkään ei ollut mitään ajatusta, miten he voisivat korjata vahingon. Ja vaikka jokin korjaustapa keksittäisiinkin, Jarno ja Ingmar olivat kaksin. Heidän pitäisi yhdessä korjata niin hissi kuin maalata kaikki kolme maalausta. Nykyään huppuheppu vielä vaati enemmän teoksia. Jarnon ja Ingmarin tulisi toden teolla taistella, jotta pakeneminen voisi onnistua.
-Täytyy myöntää, että olen kyllä itsekin tullut pohtineeksi, onko meillä minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä täältä pois, Jarno huokaisi. Samassa miesten korviin kantautui Birgitan voimallinen karjahdus.
Bp8kAyW.png
Jarno säntäsi saman tien ulos hissikopista Ingmar kannoillaan katsomaan mikä Birgitalla oli hätänä. Miehet eivät voineet uskoa silmiään löytäessään Birgitan maalaustelineen luota. Se ei tällä kertaa ollut kuitenkaan hyvä juttu, sillä Birgitta maalaamisen sijaan mätki Jarnon ja Ingmarin juuri maalaaman kuvan päälle väärällä värillä sotkua hakatessaan siveltimellä maalauskangasta.
-Oh nej, työmme menee hukkaan! Sluta! Ingmar parahti turhautuneena. Jarno otti surkuttelun sijaan muutaman juoksuaskeleen Birgittaa kohti. Nainen jatkoi työnsä töhrimistä Ingmarin kielloista huolimatta ja kohotti kätensä päänsä korkeudelle ottaakseen vauhtia uutta iskua varten, mutta Jarno oli ennättänyt rynnätä naisen taakse ja sai pysäytettyä Birgitan käsiliikkeen, jolloin sivellin luiskahti naisen kädestä lattialle. Jarno kiskaisi Birgitan vielä etäämmäs maalauksen luota varmistaakseen ettei nainen saisi aikaan lisää tuhoa kädessään olevalla maalipaletilla.
ZdOOi5j.png
Aluksi Birgitta rimpuili kynsin ja hampain päästäkseen irti Jarnon otteesta, mutta syömättömyyden takia nainen oli sen verran heikossa kunnossa että Jarno sai tilanteen hallintaan. Kauaa Birgitta ei jaksanutkaan panna vastaan, ja hetken päästä nainen rojahti Jarnoa vasten ja kiersi kätensä tämän ympäri pysyäkseen pystyssä.
-Ettekö ymmärrä etten jaksa enää? Halusin sotkea maalaukseni, jotta huppuheppu kätyreineen voisi rangaista minua. Olen valmis vaikka kuolemaan, en halua virua loppu elämääni täällä! Birgitta nyyhkytti Jarnon villapaitaa vasten.
-Oletko hullu? Emme tietenkään halua antaa sinua huppuhepun pahoinpideltäväksi! Ja mieti tätä muidenkin kuin itsesi kannalta: Tilallesi tuotaisi todennäköisesti joku muu opiskelija. Et varmasti halua tätä kohtaloa kenellekään, Jarno yritti puhua ystävälleen järkeä, mutta Birgitta vähät välitti siitä. Ingmar tarkasteli Birgitan maalaukselle aiheuttamaa vahinkoa käsi otsalla päätään pudistellen.
W66DaET.png
Jarno ja Ingmar yrittivät paikkailla parhaansa mukaan Birgitan aiheuttamaa vahinkoa, mutta melko pian he tajusivat etteivät mahtaneet tilanteelle mitään. Maali oli märkää, eikä olisi aikaa odottaa sen kuivumista ja uudelleen päälle maalaamista. Myöskään märän maalin pyyhkiminen ei olisi järkevää, sillä väri leviäisi siinä entisestään eikä aika riittäisi kaiken korjaamiseen. Miehet katselivat toisiaan toimettomina huppuhepun tultua tuttuun tapaan kolistelemaan oven taakse ja vaatimaan töiden palautusta. Heidän olisi palautettava työt siinä kunnossa kuin ne nyt sattuivat olemaan. Jarno toimitti kuvan ensimmäisenä, ja Ingmar alkoi irrottaa omaa työtään maalaustelineestä. Kumpaakin hirvitti, mitä huppuheppu kommentoisi Birgitan työn kohdalla.
bvMOYTg.png
Huppuheppu ei tuntunut reagoivan aluksi mitenkään. Hän oli alkuun ihan hiljaa ja tarkkaili töhrittyä maalausta. Jarno ja Ingmar olivat tulla hulluiksi miettiessään, kuinka ankarat rangaistukset heille nyt määrättäisiin.
-Tämä ei kyllä ihan ole sitä, mitä pyysin, huppuheppu aloitti uhkaavasyti. Jarno nielaisi ja yritti rauhoittaa itseään hengittämällä syvään.
-Taideteoksena maalaus on kuitenkin kiinnostava. Ymmärrän sen, että joskus tulee tarve maalata itseä kiinnostavasta aiheesta. Jos jatkossa tällainen tarve tulee, saatte maalata myös itse valitusta kohteesta, mutta sen lisäksi teidän tulee valmistella pyytämäni teos. Totelkaa siis jatkossa, huppuheppu komensi. Ingmar huokaisi helpotuksesta. Onneksi Birgitan säheltäminen ei ollut saanut aikaan mitään peruuttamatonta. Birgitta puolestaan ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa.

---

1Dvjreh.png
-Onneksi olkoon Atso! Ja onnea tietenkin myös sinulle Benjamin! Olen niin ylpeä teistä, Kanerva huudahti raikuvasti. Miehet olivat juuri palanneet koulun valmistujaisjuhlista. Vihdoinkin neljän vuoden kova opiskelu saatiin päätökseen! Atso oli päättänyt pitää asuntolassaan pienet juhlat, johon hän oli kutsunut sukulaisensa ja ystävänsä Kanervan. Benjamin oli lupautunut jäämään juhliin vain hetkeksi, sillä hän oli päättänyt lähteä opiskelukavereidensa kanssa baarihyppelylle. Siksi hän olikin käynyt vaihtamassa jo kauhean valmistujaispuvun pois. Vaikka Benjamin ei ollutkaan mikään Kanervan ylin ystävä, innostui tämäkin keskustelemaan toisten kanssa tulevaisuuden suunnitelmistaan.
-Ajattelin opiskella vielä valtio-oppia. Nähkääs, tämän viimeisen vuoden sisällä olen löytänyt kiinnostuksen niin opiskelusta kuin politiikastakin. Minusta tulee vielä maan johtaja, Benjamin vakuutteli Atson ja Kanervan naureskellessa vieressä. Ainakin Benjaminilla oli tavoitteet korkealla! Hetken päästä mies lähtikin baarikierrokselleen, ja Kanerva halusi mennä vilkuilemaan asuntolaa nostalgiamielin.
ajKQmak.png
Vanhemmat ja Veikko saapuivatkin juuri sopivasti. Atso sai jälleen kuunnella rutkasti onnitteluja, ja toistaiseksi riidoiltakin oli tultu vältyttyä. Tosin tunnelmasta tuli hiukan vaivaantuneempi, kun Kusti asteli Juulian viereen.
-Kuinkas hyvän keskiarvon lopulta saitkaan? Kusti tiedusteli.
-4,5. Itse olen ihan tyytyväinen. Sain korotettua kokonaisarvosanaa loppua kohden, Atso kertoi.
-Kylläpä vain tuli hyvä arvosana. Saat varmasti nopeasti töitä, Juulia intoili.
-Ajattelin Siniperästä hakea opettajatöitä, Atso kertoi. Veikon suupielet kohosivat hurjasti ylöspäin kuullessaan toisen suunnitelmista.
-On se vaan hienoa, että opettajan ammatti kulkee meillä suvussa, Veikko huudahti ylpeänä. Hän itse oli ollut arvostettu opettaja aikoinaan.
Zjs8wDP.png
Veikon kommentti oli viimeinen pisara Kusin raivonsietokyvylle, ja mies työnsi vieressään seisovan Juulian syrjään päästäkseen kasvokkain vihamiehensä kanssa. Ensin Veikko oli pimittänyt moniksi vuosiksi tiedon siitä että Kusti oli tosiasisassa Jarnon biologinen isä, ja nyt  tämä oli omimassa Atsoakin omaksi pojakseen.
-Muistuttaisin ettei Atso ole sinun vaan minun lapseni! Sinulla ei ole mitään tekemistä sen asian suhteen, että Atso halusi kouluttautua opettajaksi, Kusti huomautti. Tämän sanottuaan vanha mies kääntyi takaisin hiukan vaivaantuneenoloisen Atson puoleen ja alkoi udella tämän asumissuunnitelmia.
-Voisit muuttaa perheeni luokse ainakin aluksi, Kusti ennätti jo ehdottamaan ennen kuin Atso oli ehtinyt itse vastaamaan.
-Luuletko että Atsoa kiinnostaa ahtautua suuren perheesi kanssa samaan taloon? Sehän sijaitsee niin kaukana Siniperästäkin. Atso tulee tietenkin asumaan minun ja Juulian kanssa tilavaan perijätaloon, Veikko oli jälleen haastamassa riitaa. Atso seurasi järkyttyneenä isän ja Veikon kinaamista, joka pilasi kaiken aikaa enemmän ja enemmän juhlamieltä kaikilta.
tPSFHn2.png
Atson lisäksi Juulialla tuntui olevan tilannetajua, ja nainen änki miesten väliin tyrkäten nämä pois toistensa kimpusta.
-Käytöstapoja hyvä herrat! Olemme nyt juhlissa emmekä keskellä nyrkkeilykehää, Juulia muistutti ja katsoi sitten kumpaakin miestä merkittävästi silmiin. Juulian väliintulo oli pelastanut tilanteen, ja Atso katsoikin äitiään kiitollisena.
-Kiitos tarjouksistanne, mutta minä ja Benjamin olemme suunnitelleet kimppakämppään muuttamista, Atso kertoi.
-Entäs se sinun kihlattusi? Juulia kysäisi. Atso loi nopean katsauksen vasemman käden keskisormessa kimaltelevaan sormukseensa. Hän ja Milka olivat menneet kihloihin muutama kuukausi takaperin, mikä oli ilahduttanut suuresti Juuliaa ja Veikkoa Jounille sattuneen ikävän eron jälkeen.
-Milkan opinnot jatkuvat vielä vuoden, mutta katsotaan sitten millä mallilla asiat ovat hänen valmistumisen koittaessa, Atso vastasi.

---

IdRMhFg.png
Jouni keräsi jääkaapista ruokatarvikkeita munakasta varten. Hän oli herännyt niin aikaisin, että ehtisi tehdä oikein herkullisen paprikamunakkaan ennen luennon alkamista. Jouni kuuli takanaan askelia, mutta häntä ei kiinnostanut edes tervehtiä ketään tämän talon asukkaita. Niinpä Jouni vain otti kaapista raivokkaasti veitsen ja valmistautui silppuamaan vihanneksia. Hetken päästä mies tunsi jonkun tuijottavan häntä, ja sivusilmällä katselija varmistui Hilpaksi. Kummatkaan eivät tehneet elettäkään huomioidakseen toisensa. Jouni jatkoi kokkailua ja Hilppa katseli sivusta.
-Anteeksi, etten kertonut sinulle Kain ja Virvan suhteesta, Hilppa lopulta sai sanotuksi asiansa. Jouni kääntyi katsomaan naista ja näki samalla surkeimman ilmeen, mitä oli ikinä kenelläkään nähnyt. Jouni huokaisi.
-Saat anteeksi. En itsekään toiminut mitenkään hyveellisellä tavalla, kun huusin sinulle sillä lailla. Olen pahoillani, Jouni totesi.
a5Lgmbc.png
Hilppa kiiruhti samantien Jounin halaukseen, mistä mies hiukan yllättyi.
-Minä en halua menettää sinua. Olet minulle aivan äärettömän rakas, Hilppa kuiskasi. Jouni yllättyi jälleen. Riita oli vaivannut ilmeisesti pahasti Hilpan mieltä. Tosin tämä olikin niin kiltti, ettei halunnut kenenkään pahoittavan mieltään.
-Minun kyllä piti kertoa sinulle. Olit silloin opintomatkalla, mutta halusin kertoa sinulle kasvotusten. Hetkeä myöhemmin äiti sanoi minulle, ettei minun pitäisi opiskella kutsumusammattiini. Olin allapäin eikä minulla ollut voimia puuttua muiden asioihin. Sitten te jo erosittekin, ja ajattelin, ettei asialla ole enää mitään merkitystä, Hilppa selitteli.
-Olen tainnut syyttää sinua turhaan, Jouni harmitteli.
-Ei se mitään. Siitä on vielä niin vähän aikaa, kun Virva jätti sinut, Hilppa sanoi. Jouni näytti yllättyneeltä.
-Virva taisi kertoa Kaille ihan oman tarinan, ja Kai se vain leuhki minkä ehti, Jouni murahti.
CYqPTL3.png
-Totuus on se, että Virva pyörittää useita miehiä samanaikaisesti. Minä ja Kai emme todellakaan olleet hänen ainoat rakastettunsa. En tiedä, kuinka monta niitä muita miehiä oli ja kuinka pitkään sitä touhua oli kestänyt. Virva ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään, ja hän vain valehteli silmät päästään ja uskoi minulle rakkauttaan. Jos olisit kertonut Kaista ja Virvasta aiemmin, olisin saanut sen petturin todellisen luonteen aiemmin selville. Siksi varmaankin pahastuin niin hurjasti, Jouni kertoi.
-Kuulostaa kauhealta. Miten sait kaiken selville? Hilppa kysyi.
z5QyoeN.png
-Virva oli kerran tekstannut minulle treffejämme varten yhteisotontin nimen ja tapaamisjankohdan. Lähdin kuitenkin matkaan hiukan etuajassa, eikä Virva osannut odottaa sitä. Saapuessani sovittuun paikkaan, oli Virva ilmeisesti juuri hyvästelemässä edellistä uhriaan, eikä tämä jäänyt minulta huomaamatta. Silloin tajusin asian laidan: Virva oli pettänyt minua. Mieleni olisi tehnyt rynnätä saman tien sen ämmän ja tuntemattoman miehen luokse ja motata kumpaakin, mutta samaan aikaan olin niin järkyttynyt näkemästäni etten kyennyt liikuttamaan jalkojani. Olisin vain halunnut juosta pois ja unohtaa näkemäni, mutta tiesin tekeväni kaikesta itselleni helpompaa jos saisin saman tien poistettua Virvan elämästäni purkamalla kihlauksen. Pettymykseni sitä naista kohtaan muuttui raivoksi, ja Virva näytti oikeasti järkyttyneeltä tajutessaan jääneensä kiinni syrjähypystä.
P7SomaF.png
Kaksikko oli asettunut istumaan pöydän ääreen, sillä Jounin kertomus oli pitkä. Hilppa kuunteli toisen muistelmia järkyttyneenä. Vaikka hän oli tiennyt Virvan petturiluonteen, ei Hilppa silti osannut kuvitella Virvan pyörittäneen niin montaa miestä yhtä aikaa. Jounista tuntui hyvältä, kun hän sai vihdoin puettua sanoiksi  sisälleen säilömänsä tapahtuman ja kevennettyä taakkaansa jakamalla kokemuksensa Hilpan kanssa.
-Oletko ajatellut kertoa Kaille totuuden? Hilppa uteli. Jouni näytti mietteliäältä.
-Ei ainakaan yhtään tekisi mieli. Veljeni on pelannut likaista peliä selkäni takana, nyt on minun vuoroni. Tuskin Kai edes uskoisi minun puheitani, hän on niin Virvan lumoissa, Jouni murahti.
-Mutta mieti jos olisit itse samassa tilanteessa. Vaikka teidän välinne eivät ole mitkään parhaimmat olleetkaan, hän on sentään veljesi! Hankitaan yhdessä jotain todistusaineistoa, sitten Kain on pakko uskoa! Hilppa vakuutteli. Jouni näytti yhtä epäröivän, mutta suostui lopulta toisen ehdotukseen.
zWjvpdQ.png
Kaksikko laittoi suunnitelmansa täytäntöön heti, ja vielä saman illan aikana Jouni ja Hilppa marssivat Kain huoneeseen. Kai aikoi aluksi hätistää toiset pois häiritsemästä meneillään olevaa opiskeluhetkeä, mutta katsahdettuaan kaksikkoon päin Kai ei ollut saada sanaa suustaan.
-Mistä naamiaisista te oikein tulette? Kai kummasteli toisten asuja. Hilppa ja Jouni olivat lähteneet varjostamaan Virvaa, ja tätä varten heidän oli pitänyt naamioitua jotta, Virva ei tunnistaisi heitä jos sattuisikin vahingossa näkemään.
qEObVjQ.png
Jouni kaivoi kännykän taskustaan ja alkoi räplätä sitä. Lopulta hän löysi etsimänsä ja käänsi kännykän näytön Kaita kohti.
-Minä varoitin sinua muttet uskonut. Siellä se sinun oma Virvasi imuttelee muiden miehien kanssa. Miltä tuntuu joutua itse huijatuksi? Jouni irvaili. Kai olisi saanut miettiä kahdesti ennen kuin ryhtyy salasuhteeseen. Jouni nautti isoveljensä reaktion seuraamisesta. Kai oli niin ansainnut pilvilinnojensa romahtamisen. Hilppa tökkäisi kyynärpäällä poikaystäväänsä. Tarkoitus ei ollut kiusata Kaita. Olihan hänkin Virvan uhri omista teoistaan huolimatta.
-Me haluamme vain auttaa sinua. Ansaitset parempaa kuin valehtelevan ja pettävän Virvan, Hilppa sanoi.
5oWIzX9.png
Kai nousi niin kiihtyneenä ylös, että ihan tuoli lennähti selälleen.
-Te olette photoshopanneet tuon kuvan. Jouni ei koskaan ajattelisi mitään hyväkseni. Hän on huonoin veli ikinä! Tahdot vain, että suuttuisin Virvalle. Toivot meidän eroavan, ja haluat hänet itsellesi! Kai karjaisi. Jouni ja Hilppa katsahtivat toisiinsa. He eivät olleet kertoneet suhteestaan Kaille.
-En todellakaan halua Virvaa! Minulle on ihan sama, mitä sinä uskot! Ehkä sinun ja Virvan pitäisi pysyäkin yhdessä. Olette kummatkin yhtä vastenmielisiä valehtelijoita! Jouni murahti ja poistui paikalta. Hilppa jäi seisomaan paikoilleen naama irvessä. Ei tämän näin pitänyt mennä.
-Kai, olet vain shokissa. Et halua uskoa tapahtunutta. Jouni on hyvä sim. Kuva hänestä on vain vääristynyt sinulle. Ja vaikka et uskoisi häntä, usko minua. Minä tahdon sinulle pelkkää hyvää, Hilppa rauhoitteli ja lähti itsekin paikalta.

---

NNaCpWd.png
Lämmin vesi litsahteli Jarnon päähän ja valui sitten ympäri kehoa. Suihkuhetket olivat muodostuneet hyvin terapeuttisiksi hetkiksi vankina olemisen aikana. Ne tarjosivat hetkellisestä yksityisyyttä. Silloin oli aikaa mietiskellä ja tarjota aikaa ainoastaan itselle. Jarnon kun piti kaikki muu aika viettää Ingmarin ja Birgitan seurassa. Kun jotain kamalaa ja odottamatonta pääsi tapahtumaan, myös aiemmin itsestäänselvät asiat saavat aivan uuden tarkoituksen. Hetkessä vallinnut hyvänolon tunne kuitenkin katosi, ja epämiellyttävä olo levisi Jarnon ruumiinosiin. Aivan kuin häntä tarkkailtaisiin.
8Ru4UQI.png
Salaperäinen voima sai Jarnon kääntämään päätään, ja yllätyksekseen mies havaitsi Birgitan takanaan.
-Olin suihkussa, mutta voit tulla tänne aivan pian, Jarno sanoi hämillään. Hän poimi alushousunsa maasta ja kiskoi ne jalkaansa niin nopeasti kuin vain pystyi. Tilanne oli erittäin kiusallinen. Etenkin kun Birgitta koko ajan tuijotti häntä.
-Jarno... Minä... Minä en halua kuolla... Birgitta vaikeroi. Jarno kääntyi ympäri ja hymyili. Vihdoin Birgitta oli saanut päähänsä jotain järkevää.
-Minä en halua kuolla kokematta ekaa kertaani, Birgitta jatkoi lauseensa loppuun. Jarnon silmät paisuivat lautasiksi. Nyt häntä alkoi toden totta pelottaa.
WvGBOhL.png
Ennen kuin Jarno ennätti tehdä mitään, oli Birgitta rynnännyt miehen luokse ja kietonut kätensä tämän ympärille. Jarno yritti keplotella naisen rutistusotteesta irti, mutta Birgitta roikkui Jarnossa kuin takiainen. Naisen vaatteet liimautuivat punapään suihkun jäljiltä kosteaa kehoa vasten ja mies saattoi vain ihmetellä, mistä Birgitalla riitti voimaa roikkua hänessä sillä tavalla, sillä nainen ei ollut syönyt moneen päivään kunnolla.
-Birgitta, emme me voi täällä... Jarno yritti saada ääntään kuuluviin samaan aikaan kun Birgitta oli tunkemassa kieltään toisen suuhun. Lopulta Jarno sai kätensä vapaiksi ja työnsi naisen kasvot etäämmälle.
-Lopeta! Tajuatko ollenkaan missä olemme?  Ja minä sitä paitsi seurustelen Turman kanssa, Jarno sanoi jo rauhallisemmalla äänellä. Birgitan kiivas hengitys laantui ja naisen silmiin kihosivat kyyneleet. Jarno antoi hiukan vaivaantuneena toisen itkeä hänen olkaansa vasten ja samalla hän yritti lohduttaa naista.
HFrS8FY.png
Jarno nosti hontelon naisen käsivarsilleen ja kantoi tämän sohvalle lepäämään. Birgitta käpertyi makaamaan sikiöasentoon, ja Jarno oli naisen vierellä kunnes tämä hetken päästä nukahti. Jarno vilkaisi sivummalla maalaustelineen äärellä puuhastelevaan Ingmariin päin joka oli ollut vaiti äskeisen kohtauksen ajan.
-Sinä varmaan kuulit kaiken... Jarno mutisi kiusallisena.
-Vaikea olla kuulematta, ett litet rum, Ingmar vastasi takaisin ruotsalaisella aksentillaan. Jarno ei käsittänyt miten Ingmar pystyi olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Äskeinen oli ensimmäistä kertaa kunnolla palauttanut Jarnon mieleen hänen tyttöystävänsä Turman. Koska Jarno ei perheensä kanssa ollut kovin läheinen, oli Turma ollut hänelle sitäkin tärkeämpi sim. Mies huokaisi ja katsahti Birgittaan, jonka poskella kimmelsi kyynel.
-Olisiko minun pitänyt suostua Birgitan toiveeseen? Ehkä hän olisi saanut elämänilonsa takaisin, Jarno pohdiskeli itsekseen.

---

Aq4xsaN.png
Pöydällä olevat kynttilät olivat jalkalampun lisäksi ainoa valonlähde huoneessa. Kai oli asettanut kynttilöiden väliin pienen lasipurkin, jossa lepäsi muutama punainen ruusu ylläpitämässä romanttista tunnelmaa. Mies nosti katseensa pöydän koristeista vastapuolella pöytää istuvaan tyttöystävänsä kohti. Virva tuijotti takaisin hymyillen sädehtivästi. Uunijäätelön herkullinen tuoksu tuotti Kaille hyvänolon tunnetta kulkeutuessaan miehen sieraimiin. Hän oli joutunut kokkaamaan vaativan aterian pitäen tarkasti silmällä keittokirjassa ollutta reseptiä. Ei tällaisia hienoja ruokia valmistettu arkena vaan vain tärkeitä tapahtumia varten. Kai hölläsi hiukan kaulassaan olevaa kravattia. Hän oli pyytänyt Virvaa pukeutumaan parhaimpiinsa ja sanonut tämän illan mullistavan kummankin elämää.
-Virva, olet ollut suuri rakkauteni. Vuosia se vaati, mutta vihdoinkin meillä on mahdollisuus olla julkisesti yhdessä. Malja meille! Kai huudahti juhlallisesti kohottaen laseja yhtä aikaa naisen kanssa.
C5ysmE8.png
Kai kilautti oman ja Virvan lasin yhteen innostuneena, mutta hänen otteensa luiskahti epähuomiossa, ja samassa juhlajuomat heilahtivat suoraan Virvan naamalle.
-Oi anteeksi! Kuinka minä nyt näin sähelsin? Kai huudahti ja kävi nopeasti repäisemässä talouspaperin palasen, johon Virva saisi pyyhittyä juomat naamaltaan. Nainen kiskaisi paperin itselleen ja katsoi toista murhaavasti. Hän olisi varmasti antanut poikaystävän kuulla kunniansa, ellei Kai olisi ensin ehtinyt sanoa jotakin.
-Taidan olla hermostuneempi kuin uskoinkaan! Virva, minulla on sinulta tärkeää kysyttävää, Kai totesi nolostuneella. Hänen onnekseen Virva suostui vielä jäämään.
M9ReVEq.png
Kai kaivoi taskustaan korurasian ja ojensi sen Virvalle. Nainen käänsi katseensa yllättyneenä Kaihin päin, joka hymyili varovaisesti.
-Kositko sinä minua? Virva kysyi, kun Kai ei sanonut mitään.
-Avaa rasia. Olen valinnut sen sisällön vartavasten sinulle. Haluan tarjota sinulle vain parasta, minkä olet ansainnut, Kai kehotti. Virva nyökkäsi. Kai oli varmasti ostanut hänelle sormuksen, jossa oli iso ja säkenöivä timantti. Iloliemet olivat nimittäin niin rikkaita! Virva ei malttanut odottaa enemmän, vaan hän avasi nopeasti rasian kannen. Sen jälkeen hän kiljaisi.
9hf0wSj.png
Virva viskoi rasian käsistään saman tien nähtyään sen sisällön. Avonainen tummansininen korurasia kolahti keittiön puulattiaa vasten, ja sen sisällä olleet torakat lähtivät innokkaasti kirmailemaan pitkin lattiaa huomatessaan tilaisuuden pakenemista varten koittaneen. Virva tuijotti lattiaa kuvotuksen vallassa ja nosteli peloissaan jalkojaan, etteivät inhottavat ötökät vain kipuaisi hänen kimppuunsa. Nainen aikoi pyytää Kaita pelastamaan hänet ja tappamaan öttiäiset, mutta sitten miehen aiemmat sanat palasivat hänen mieleensä:
-Olen valinnut sen sisällön vartavasten sinulle... Virva nosti katseensa lattiasta pöydän toisella puolella istuvaan poikaystäväänsä päin, ja hämmentyi entisestään, kun Kain kasvoilla oli ivallinen hymy.
zO6yRtT.png
Virva tunsi olevansa täysin pihalla. Hän ei kyennyt tekemään muuta kuin tuijottamaan suu auki Kaita. Vähitellen miehen hymy hyytyi, ja tämä nousi seisomaan. Kai heilautti kättään merkiksi Jounille ja Hilpalle, jolloin kaksikko astui esiin piilopaikastaan, missä he olivat seuranneet tilanteen kehitystä. Kun Hilppa ja Jouni oli saatu asemiinsa, otti Kai Virvan tähtäimeensä. Mies paukautti nyrkkinsä pöytää vasten, jolloin Virva värähti säikähdyksestä.
-Me tiedämme sinun kaksinaamaisen pelisi, Kai sihahti vihaisena.
-Siksi päätimmekin pelata samoilla säännöillä ja järjestää sinulle tämän yllätyksen, Hilppa jatkoi.
-Emme halua nähdä sinua enää ikinä. Häivy täältä! Jouni komensi.
W2mxmRE.png
Virva nousi ylös ja lähti kävelemään poispäin talosta. Hän mahtoi vain tuntea toisten syyttelevät katseet takaraivossaan. Kuinka tässä oli näin käynyt? Virva kuitenkin kääntyi.
-Kai, anna minun selittää. Kun me viimein voisimme olla yhdessä, ajat minut pois. Minä välitän sinusta, et voi tehdä näin! Virva puhui itkun partaalla.
-Sinä välität vain itsestäsi. Eikö sana kuulu? Ulos talosta! Tee palvelus ja häivy elämästäni, ja lopeta niiden muiden miehien pyörittäminen, Kai kivahti täysin ilmeettömänä. Virva kääntyi eikä sanonut enää sanaakaan. Häntä hävetti, ja vatsassa vyöryi epämiellyttävä olotila. Hilpan huulille kohosi ensimmäisenä hymy. Ulko-ovi kolahti kiinni, ja Virva oli vihdoin poissa heidän elämästään. Lopullisesti.
vzjndiu.png
Kolmikko asettui juhlapöydän ääreen. Jouni ja Hilppa kävivät hakemassa itselleen annoksen uunijäätelöä, ja he istahtivat hyvillä mielin Kain seuraan. Hilppa ei edes muistanut, milloin viimeksi veljesten välillä olisi ollut niin leppoisa tunnelma. Ehkä sinä kesäpäivänä, kun kaksikko oli vaaninut häntä pihalla ja nappasivat hänet kunnon moukutusotteeseen. Yhteistyö ja Virvaa vastaan juoniminen oli varmasti tuonut veljiä yhteen. Yhteinen tavoite oli saavutettu. Kaikilla oli ollut oma rooli onnistumisessa, ja nyt he saattoivat vain olla iloisia. Kai oli huomannut saman kuin Hilppa: Jouni ei tuntunutkaan enää yhtä vastenmieliseltä kuin ennen. Ei heistä ylimpiä ystäviä koskaan tulisi, mutta vihaanpito sai loppua. Kaista itse asiassa tuntui, että Virvan olemassaolo oli kiristänyt veljesten välejä.
-Ehdotan että nostamme maljan meille ja ovelelle suunnitelmalle, Jouni huudahti. Pian kolmet lasit kilahtelivat yhteen, ja kukin nielaisi kulauksen juhlajuomasta. Jouni ja Hilppa vilkuilivat toisiaan ja nyökkäsivät pienesti.
-Meillä on sinulle muutakin kerrottavaa. Minä ja Hilppa seurustelemme, Jouni kertoi. Kai oli yllättynyt ja onnitteli. Kaikki alkoi vihdoin tuntua kevyeltä ja miellyttävältä.

---

OgbMu2q.png
Kai oli pitkällä kävelylenkillä. Hän tuuletti ajatuksiaan ja mietti kaikkea kokemaansa. Virvan lähdön jälkeen tuntui yllättävän tyhjältä, mutta Kai päätti alkaa rakentaa uutta elämää tyhjyyden tilalle. Kunhan vain tietäisi miten. Kolmas opintovuosi oli pian päättymässä ja kesäloma alkamassa, mutta Kailla ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia. Kaikkea oli mietitty yhdessä Virvan kanssa. Samassa Kai kiinnitti huomiota teleskoopin äärellä seisoskelevaan naiseen. Kain askeleet hidastuivat ensin ja lopulta pysähtyivät, ja naisen kasvoille oli ilmestynyt yllättynyt ilme.
-Sirja! Kai huudahti.
-Kai, Sirja sanoi ja käänsi katseensa kiusaantuneena pois. Tuon naisen Kai oli aikoinaan jättänyt taakseen Virvan vuoksi. Kai oli ajatellut, ettei näkisi Sirjaa enää koskaan, mutta toisin oli käynyt. Mies pohdiskelisi, menisikö kyselemään toisen kuulumisia vai jatkaisiko kaikessa rauhassa matkaansa.
j7sJvKU.png
Kai jatkoi matkaansa verkkaisin askelin vilkuillen kuitenkin koko ajan sivusilmällä Sirjaa, joka yritti piileskellä kapean teleskoopin takana. Kai havaitsi samanlaista silmäpeliä naisen suunnalta. Kumpaakin selvästi kiinnosti tulla juttelemaan, mutta jos aloitetta ei saataisi tehtyä, menisi mahdollisuus ohi. Sitten, kuin yhteisestä sopimuksesta, Kai käännähti jalkakäytävältä naista kohti, ja Sirja astui esiin teleskoopin takaa.
-Kuule... Olen pahoillani siitä miten kohtelin sinua aiemmin. Olin nuori ja typerä, Kai puheli vaikeana. Vasta nyt hän kunnolla ymmärsi, miten pahasti oli satuttanut Sirjaa.
-Anna olla, se on jo vanha juttu, Sirja tokaisi. Haikea häivähdys kävi naisen kasvoilla tämän tuntiessa kipeän vihlaisun menneisyydessä tapahtuneesta erosta, mutta lopulta ystävällinen hymy kohosi naisen kasvoille.
-Tule ihmeessä sisälle, voidaan jutella kunnolla, Sirja ehdotti, eikä Kai tohtinut kieltäytyä kutsusta.
ma7J2vR.png
Sirjan opiskelija-asunto oli paljon pienempi kuin Kain sukulaisten kesken jakama talo, mutta viihtyisän valoisa ja kodikas yksiö kaiken kaikkiaan.
-Anteeksi tämä sotku, en odottanut vieraita, Sirja pahoitteli kerätessään pöydältä likaisia astioita tiskaamista varten.
-En minä pienestä säikähdä. Miten opintosi muuten ovat sujuneet? Kai tiedusteli.
-Olen opiskellut poliisiksi, ja valmistun tänä keväänä. Viimeinen lopputyöni kriminaalitekniikasta on vielä vähän vaiheessa, mutta muuten opinnot alkavat olla purkissa. Yliopiston jälkeen tarkoituksena olisi palata Leutolaaksoon, sillä vanhempani toivoivat minun palaavan kotiin ja perimään talomme. Entä sinä, taisit olla kiinnostunut tieteistä? Sirja muisteli kuivatessaan käsiään tiskaamisen jäljiltä. Kai alkoi puhua omista opinnoistaan, mutta hän huomasi melko pian, ettei Sirja keskittynyt hänen juttuunsa.
2YHoRG6.png
-Kuunteletko sinä? Kai kysäisi. Sirja näytti uppoutuneen omiin maailmoihinsa, ja hänen silmistään kajasti kaipaus.
-Mitä Virvalle kuuluu? Te olette varmaan onnellisia, Sirja sanoi. Hän katsoi ensin Kaita päin mutta käänsi pian katseensa muualle. Sirja koitti peittää äänestään katkeruutta muttei onnistunut siinä täysin. Kai ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Aihe oli hänelle itselleenkin vielä vaikea.
-Se suhde oli tuhoon tuomittu ihan alusta lähtien, Kai totesi. Hän kertoi, kuinka Virva oli valehdellut ja pettänyt häntä. Sirja osoitti myötätuntoaan ja ihmetteli Virvan käytöstä mutta näytti silti jollain tavalla helpottuneelta. Kai pyöritteli mielessään varmaankin tuhat erilaista versiota lauseesta, mutta hän ei saanut sanottua sitä ollenkaan:
-Mietin, miten eri lailla asiat saattaisivat olla, kuinka onnellinen olisin, jos silloin aikoinani en olisi jättänyt sinua Virvan takia.
Kai ja Sirja juttelivat. He sopivat aloittavansa kaiken puhtaalta pöydältä alusta - ystävinä.

---

ApjEqQF.png
-Usko minua, tällä kertaa pakomme onnistuu, Jarno vakuutteli Birgitalle. Nainen oli edelleen yhtä masentuneen oloinen eikä tämän elämänilo ollut palannut, vaikka Jarno ja Ingmar olivat yrittäneet piristää Birgittaa erilaisin konstein.
-Ei kiinnosta. Hissi vain putoaa uudelleen. Olisinpa edellisellä pudotuskerralla loukkaantunut ja kuollut, Birgitta mutisi eikä hievahtanutkaan paikaltaan. Jarno kääntyi katsomaan hissikopissa odottelevaa Ingmaria neuvottomana. Koska Birgitta ei suostunut lähtemään liikkeelle omin jaloin, ei Jarno nähnyt muuta mahdollisuutta kuin nostaa naisen käsivarsilleen ja kantaa tämän hissiin. Birgitta ei onneksi alkanut vastustella ja rimpuilla Jarnon kantaessa, mutta Jarnosta tuntui hiukan kiusalliselta, kun nainen kiersi kätensä hänen kaulansa ympäri pysyäkseen paremmin kyydissä.
D7KhCY8.png
-Omsider, ryhdytään hommiin, Ingmar kehotti toisten saavuttua hissin sisäpuolelle. Jarno kumartui laskemaan Birgitan lattialle ja tarttui sitten Ingmarin tavoin katosta roikkuvaan köyteen.
-Kestääköhän tämä? Jarno huokaisi mietteliäänä. Miehet olivat kiinnittäneet katkenneen kaapelin tilalle omatekemänsä köyden, ja nyt heidän olisi tarkoitus kiskoa omin voimin hissi ylempään kerrokseen.
-Sinä aloittaa inte samma valitus kuin Birgitta, Ingmar komensi. Jarno katsahti toista huvittuneena, sillä aiemmin Ingmar oli ollut joukon pessimisti, mutta tällä kertaa mies oli vihdoin ottanut pakosuunnitelman tosissaan.
-Noh, eiköhän sitten aloiteta. Birgitasta emme taida saada apua, Jarno sanoi vilkaistuaan lattian rajassa silmät ummessa istuvaa naista. Miehet laskivat kolmeen ja kiskoivat köydestä kaikin voimin. Hitaasti hissikoppi alkoi kohota ylemmäs, mutta jokainen veto vaati valtavasti voimaa, eikä otetta saanut irrottaa hetkeksikään, sillä muuten he olisivat tulleet ryminällä alas.
vPTmSsT.png
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua miehet arvelivat kohonneensa toisen kerroksen katonrajaan asti, sillä jokin vastusti hissin liikettä yläpuolelta.
-Jaksatko pidellä hissiä paikoillaan jos yritän saada oven auki? Ingmar kysyi. Jarno nyökkäsi naama irveessä ja valmistautui ottamaan koko hissin painon vastuulleen. Hissin sähköt eivät toimineet, joten Ingmar joutui keplottelemaan oven auki paljain käsin. Lopulta Ingmar näki edessään kapean käytävän. Kirkkaat valot ja vaaleat seinät häikäisivät jonkin verran, ja mieheltä kesti hetken aikaa tottua uuteen valaistukseen, joka tuntui hämärän kellarin jälkeen aurinkoakin sädehtivämmältä. Hissin oven edusta oli aidoitettu ja sen toimimattomuus merkitty seinälle ripustetuilla varoitusmerkeillä.
-Pääsimme toiseen kerrokseen! Käytävällä on inga, voimme mennä, Ingmar tiedotti. Miehet sitoivat hissin kiinni jottei se putoaisi takaisin alas ja aiheuttaisi ryminällään huppuhepun tai tämän kätyreiden huomiota.
9IJGgQ6.png
Ingmar päätti vuorollaan huolehtia Birgitasta, ja tämä tarrasikin hänen käteensä yllättävän kovalla voimalla. Ingmar antoi Jarnon päättää, mitä he seuraavaksi tekisivät. Kukaan ei tiennyt, minne käytävä johtaisi, ja Jarno ajatteli avata yhden monista ovista. Hänen kätensä oli jo oven kahvalla, kunnes yhtäkkiä seinän toiselta puolelta alkoi kuulua naurua. Jarno säpsähti, mutta pian hän ymmärsi, että miesääni puhui vain puhelimessa.
-Siepatut taiteenopiskelijat ovat ilmaista työvoimaa, Jarno kuuli jonkun sanovan. Onneksi mies puhui kovalla äänellä. Kolmikko tarvitsivat nyt kaiken mahdollisen tiedon päästäkseen epäilyttävästä talosta pois.
-Se puhuu meistä, Jarno kuiskasi toisille.
fmgVlPe.png
-Kyllä, olen tienannut jo tuhansia simoleoneja tällä joukolla... Lahjakkaat opiskelijat ovat kuin jo valmistuneita taiteilijoita. Simit pitää vain osata valita oikein suuresta massasta, mutta se on ihan pikkuhomma... Ennemmin kannattaa miettiä sijaintia. Ulkomailla on paremmat markkinat kuin täällä, mies selitti.
Jarno ei pysynyt mukana kaikesta miehen puheista, eikä hän kaikkea pystynyt kuulemaankaan, vaikka hän siristäisi kuinka korviaan. Ehkä kannattaisi vaan antaa olla ja etsiä pakoreittiä omin avuin. Ainakin yhdellä sieppaajista oli parhaillaan tekemistä, eikä hän tulisi estämään toisten pakoaikeita.
HtvHThm.png
Jarno, Ingmar ja Birgitta lähtivät vaivihkaa etenemään käytävää pitkin, ja pian vastaan tuli toinen tismalleen samannäköinen ovi. Jarno painoi korvansa ovea vasten ja yritti kuunnella, puhuiko siellä joku. Koska ääniä ei kuulunut, avasi Jarno varovaisesti oven. Siepatut päätyivät äskeistä valoisampaan huoneeseen, ja he joutuivat siristelemään silmiään aikaista enemmän nähdäkseen. Hetken päästä Jarnon suu kuitenkin pongahti auki, ja Ingmarin kasvoille levisi viha.
-Meidän maalauksemme ovat täällä myynnissä! Jarno huudahti ääneen kaikkien mielessä olleen lauseen.
OiFDomo.png
Nuoret lähtivät kiertelemään pienessä taidegalleriamaisessa huoneessa, jonka kaikki seinäpinnat oli täytetty maalauksilla ja tauluilla. Kattoon kiinnitetyt valonheittimet oli suunnattu luomaan hohde seinille ripustettuihin taideteoksiin ja tuomaan niiden pienimmätkin yksityiskohdat hyvin esille. Jokaisen taulun oikeassa alareunassa oli pieni punainen tarra, johon oli merkitty työn hinta.
-Tämä on ojust behandling! Kuka kehtaa säljer meidän tekemiämme måålauksia ilman lupaamme! Ingmar raivosi kiihtyneenä.
-Tämä myös selittää alakerrassa olevaan vankihuoneeseen kuulemamme askeleet. Täällä käy ilmeisesti paljonkin taiteenystäviä ostoksilla, Jarno mietiskeli katsellen pöydällä olevaa kassakonetta.
-Pitäisikö meidän jatkaa matkaa? Birgitta muistutti ovensuussa seisoskellessaan. Nainen ei ollut kiinnostunut maalauksista, vaan hän halusi päästä pakenemaan tästä rakennuksesta mahdollisimman pian.
x0OQVdV.png
Miestenkin mielestä matkan jatkaminen oli viisainta, he saisivat sitten katsella maalauksiaan varmasti tarkemmin, kunhan olisivat saaneet hälyytettyä poliisin paikalle. Kolmikko oli juuri astunut takaisin käytävään, kun he havaitsivat sen huoneen oven avautuvan, mistä oli aiemmin kuulunut puhetta. Piiloon ei enää ehtisi, ja kaikki jähmettyivät säikähdyksestä tönköiksi odottamaan kiinnijäämistään. Oven avannut mies näytti yllättyneeltä, mutta myös nuoret saivat kokoa odottamattoman jälleennäkemisen: Heidän edessään seisoi heidän opettajansa: Harry Kivin!
-Miten te pääsitte vapaiksi? Harry huudahti hämmentyneenä. Birgitta ei tuntunut olevan aivan tilanteen tasalla ja oli säntäämässä hakemaan turvaa lempiopettajansa luota, mutta Ingmar ehti tarrata naisen käteen ja estää tätä lähtemästä.
-Opettaja, oletko sinä tämän kaiken takana? Jarno puolestaan kysyi.
5CA1mZi.png
Harry ei vastannut Jarnon kysymykseen, vaan lähti juoksemaan kolmikkoa kohti, jolloin nämäkin tajusivat lähteä pakoon. Käytävän päässä häämötti ovi, jonka nuoret arvelivat johdattavan ulos rakennuksesta. Heikommassa kunnossa oleva Birgitta jäi kuitenkin joukosta jälkeen.
-Birgitta jaksa inte juosta vauhdissamme, Ingmar huomasi. Jarno kääntyi katsomaan avutonta naista ja sai mielessään pähkähullun idean.
-Jatkakaa te matkaa, minä harhautan opettajaa. Se, joka pääsee pakenemaan, soittaa apujoukkoa paikalle. Pidä huoli Birgitasta, Jarno supisi toiselle miehelle. Ingmar katsoi Jarnoa kuin hullua, mutta jos toinen kerran oli valmis moiseen, ei Igmarilla olisi vastaanpanemista.
PmMpcT8.png
Jarno kääntyi takaisin äskeiseen taidegalleriaan, kun taas Ingmar päästi Birgitan juoksemaan eteensä. Harry jäi katselemaan erkaantuvan kolmikon menoa. Harry ei vieläkään tiennyt, kuinka vangit mahtoivatkaan päästä vapaaksi, mutta kurjuus, että pako tapahtui juuri silloin, kun apumiehet olivat vapaalla. Opettaja ei pystyisi nappaamaan kaikkia kolmea takaisin, mutta yksi on helpompi saartaa kuin kaksi. Lisäksi Jarno tuntui kehittyvän maalaamisessa, kun Ingmarin kehitys oli pysähtynyt aikoja sitten ja Birgitan maalausten taso on vain laskenut. Iäkkäämpänä miehenä Harry myös näki parhaaksi lähteä umpikujahuoneeseen juoksevan Jarnon perään kuin kirmailemaan ulos Igmaria ja Birgittaa jahtaamaan. Tällöin hän saattaisi pahimmassa tapauksessa menettää kaikki siepatut opiskelijat.
DkzjehE.png
Harry siis päättikin lähteä Jarnon perään, aivan kuten nuoret olivat suunnitelleetkin. Ovi kolahti auki. Jarno oli jäänyt nojaamaan seinään huomaamattomasti. Hän irrotti vaivihkaa viereisen taulun seinältä saadakseen jonkin taisteluaseen. Jarno oli itse maalannut sen taulun, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään muistikuvaa ajankohdasta. Jarno kuuli opettajan kenkien kopisevan kivilattiaa vasten. Mies oli tulossa häntä päin. Jarno hengitti pari kertaa syvään ja valmistautui taistelemaan. Hänen ei tarvitsisi sinnitellä kauaa. Toiset hankkisivat pian apuvoimia. Niin Jarno ainakin uskotteli itselleen. Askelia ei enää kuulunut.
M5wJ1Jd.png
Samassa Harry ryntäsi seinän takaa. Jarno viskasi taulun vastustajaansa päin, mutta tämä sai väistettyä iskun käsiliikkeellään. Taulu lennähti lattialle, eikä Jarnolla ollut enää minkäänlaista etulyöntiasemaa. Hän perääntyi pari askelta taaksepäin. Jarno sai hädintuskin väistettyä opettajan seuraavia nyrkiniskuja, ja hän tiesi heti häviävänsä ottelun. Kuvisopettajasta olikin ilmennyt oikea ninja. Hän oli varmasti harjottanut taistelutaitoja ja tarkkaillut opiskelijoiden kykyjä jo opettaessaan heitä. Jarno kuitenkin tiesi, ettei hän saisi luovuttaa. Hän kokosi itseluottamuksensa takaisin ja valmistautui kostamaan opettajalle kaiken sen tuskan, jonka tämä oli aiheuttanut. Jarnolla ei ollut vaihtoehtoja. Jatkuvan pakittamisen sijaan hän heilautti kätensä suoraan Harryn kasvoja päin.
eZzc5dT.png
Mies teki kuitenkin salamannopean väistoliikkeen johon Jarno ei ollut osannut varautua. Harry kumartui matalammaksi ja työnsi saman tien nyrkkinsä Jarnon palleaa kohti suurella voimalla. Jarno tunsi kipua rinnassaan ja hänen oli vaikea hengittää. Harry käytti toisen heikkoa hetkeä hyväkseen ja iski vielä kerran, ja se oli liikaa Jarnolle. Mies tömähti maahan selälleen ja kolautti päänsä kivilattiaan. Jarno katsoi naama irvessä Harryn tyytyväistä voittoasentoa ja yritti taistella tajunnan menetystä vastaan.
-Päivittäinen siveltimen heiluttelu ei tuo paljoa voimaa käsilihaksiin, Harry naureskeli, ja Jarno tajusi itsekin, miten hölmö päätös häneltä oli ryhtyä käsirysyyn. Vaikka Jarno piti silmiään apposen auki, sumensivat pienet tummat pisteet hänen näkökenttänsä lopulta kokonaan.

---

yTo5EYw.png
Jarnon palattua myöhemmin tajuihinsa hän tajusi makaavansa jonkin auton takapenkillä. Mies yritti nousta varovasti istumaan, mutta tappelun aiheuttamat vauriot tekivät kipeää ja Jarnolta pääsi tuskainen ulvahdus hänen tuntiessaan kovan vihlaisun päässään.
-Ahaa, olet hereillä, Jarno kuuli kuljettajan paikalla istuvan Harryn toteavan.
-Mi-missä olen? Minne olet viemässä minua? Jarno tivasi havaittuaan auton liikkuvan.
-Matkaamme lentokentälle. Aion jatkaa samoja bisneksiä ulkomailla, eikä kukaan löytä meitä vaikka Ingmar ja Birgitta pääsisivätkin poliisin puheille. Minulla oli jo valmiiksi suunnitelmia liiketoimieni laajentamisesta, joten tämä sopii oikeastaan paremmin kuin hyvin minulle. Vangitsemme sitten uuden liikekumppanini kanssa lisää opiskelijoita, Harry suunnitteli katalia.
uAKzURw.png
-Vai liiketoimia, ennemminkin orjatyövoimaa, Jarno kivahti vihaisena.
-Saat kutsua sitä ihan millä nimikkeellä haluat. Tosiasia kuitenkin on, että hyötyy parhaiten jos saa käyttöönsä ilmaista työvoimaa, Harry totesi kepeästi. Vasta nyt Jarno alkoi ymmärtää tilanteen vakavuuden. Ajatuskin uudelleen vankiselliin joutumisesta hirvitti miestä, eikä hän haluaisi missään nimessä joutua takaisin maalausmieheksi. Harry koventaisi varmasti turvatoimiakin, jolloin uudesta paosta olisi turha edes haaveilla. Jarno tajusi ettei hänellä olisi enää mitään menetettävää, joten hän päätti yrittää jotakin hyvin uhkarohkeaa. Hän kurottautui etupenkin yli ja kiersi kätensä Harryn silmien ympärille.
-Näpit irti, en näe mihin ajaa! Harry huudahti topakasti.
-Sehän tässä on tarkoituskin, Jarno jupisi purressaan hampaitaan tiukasti yhteen. Nyt mentiin.
0hvPt6Y.png
Harry yritti saada Jarnon kädet pois silmiltään ja ajaa yhtäaikaisesti, mutta pidemmän päälle yritys ei tuottanut toivottua tulosta. Auto suistui tieltä ja jysähti kovalla voimalla katulamppuun ja jykevään puuhun. Paikalla sattunut ohikulkija kauhisteli tilannetta. Onneksi auto ei sentään ajanut hänen päälleen! Jarno ei ollut ihan perillä, mitä oli tapahtunut. Hän tiesi vain, että joku huusi ja että häntä sattui joka paikkaan. Jarnolla ei ollut voimaa pidellä silmiään kauempaa auki, joten ne vaipuivat hitaasti kiinni.

Jos Jarno menehtyy, niin minulla on parikin menettelytapaa, miten sukua jatketaan, mutta niistä lisää tarvittaessa myöhemmin. En tiedä, onko edes mahdollista, että hissiä voi kiskoa paljain käsin, mutta Jarno ja Ingmar ovat sitten supervahvoja tai heillä oli salaisia mekanismeja helpottamassa työtä, mistä osassa ei kerrottu. .-D Saa laittaa kommenttia. Se on jopa suotavaa. .-) Vi ses niin kuin Ingmar sanoisi. .-D