Tässä olisi jälleen osa. :) Että on ihanaa, kun meidän koulussa oli torstain lisäksi myös perjantai vapaa. En kuitenkaan tällä kertaa tee kahta osaa tänä tuplaviikon loppuna, sillä en ole ehtinyt. On ollut niin ihanan lämmintä, että olen joka jättänyt koneen rauhaan, ja ulkoillut. :D Tortaina vesisotaa ulkona ja 10 kilsan pyöräily, ja lisäksi olen innostunut sulkapallosta, (vaikka olenkin siinä ihan sika huono..) ja sitäkin olen pelaillut. :) Joo, mutta ketään ei varmaan kiinnosta, joten menkää lukemaan osaa. Ah, menen varmaa ulos hei, kun saan tämän osan laitettua, on niin ihanan lämmin ilma <3 Hei jes, mulla kesälomaan 3 viikkoa, eli 15 koulupäivää jäljellä!! :D

 

Photobucket
Petra ja Uuno saapuivat Ilolienten talolle myöhään illalla. Matka yliopistolta kotiin oli pitkä, ja vaikka he olivakin lähteneet
matkaan jo hyvissä ajoin liikenne ruuhiken ja huonon taksikuskin takia matka kesti pitkään.
Photobucket
-Kylläpäs olikin pitkä matka, Petra huomautti.
-Noh, ainakin oli hyää matkaseuraa, Uuno vastasi.
-Sanos muuta. Onneksi olit mukanani, muuten olisin kuollut tylsyyteen. Taksikin oli niin tunkkainen kuin olla ja voi, Petra
marisi.
-Sentään olemme viimein täällä, Uuno totesi.
-Niin, ei kuin sisälle vaan! Petra innostui lähtien jo kävelemään.
-Mutta voimmeko nyt näin myöhään mennä häiritsemään yörauhaa? Vanhuksethan menevät varmasti varhain nukkumaan, Uuno mietiskeli.
-Uuno hohhoijaa! Iina on niin pirtsakka tapaus, ettei pysty nukahtamaan liian aikaisin. Ja sitä paitsi, tuollahan on valot ja
kaikki päällä, miksi he nyt jo nukkuisivat? Petra huokaisi.
-Hyvä on, mennään sitten, Uuno innostui.
-Uuno, odota, ei vielä. On jäänyt tekemättä yksi juttu, Petra muisti.
Photobucket
Hah, repesin oikeasti tajutessani, etten ollut käskenyt Petran ja Uunon suudella ensisuudelmaansa. :D
-Jooh, tosiaan. Olisikohan nyt aika mennä jo sisälle. Tahtoisin tavata vanhempasi jo paremmin, Uuno kertoi.
-Toki, mutta varaudu, ettemme välttämättä saa aikaa olla tarpeeksi kahdestaan. Vanhempani ovat sellaisia pölpöttäjiä, jos sille päälle sattuvat, Petra naurahti.
Photobucket
Uuno ja Petra astelivat sisälle taloon, jossa Junnukin lepuutteli jalkojaan sohvalla.
-Jokos te jo nyt saavuitte? Junnu yllättyi.
-Joko? Mehän tulimme myöhässä aikataulussa! Petra huomautti.
-Aijaa? Kiitääpä aika rientäen, eihän sitä edes itse tajua, heh heh, Junnu pölisi.
Photobucket
Samassa Junnu nousikin sohvalta tullen halaamaan Petraa.
-Mahtavaa, kun olette viimein täällä! Junnu huudahti Uunon istahtaessa sohvalle.
-Ihana nähdä, isä! Missäs muuten Iina on? Hän jättää harvoin tällaiset tapaamiset näkemättä? Petra tiedusteli tähyillen

 

 

ympärilleen, jos vaikka Iina putkahtaisi jostain näkyviin.
Photobucket

 

 

Petra huomasi Junnun muuttuvan vakavaksi hänen alettua puhumaan Iinasta.
-Ei kai mitään ole sattunut? Petra kysyi hätääntyneenä.
-Ei vielä.. Tarkoitan siis ei! Iina on lepäilemässä, voit käydä katsomassa häntä, Junnu sönkötti.
Photobucket

Petra lähti kävelemään kohti vanhenpiensa makuuhuonetta. Hän ihmetteli, mikä Junnulle tuli äsken. Jos mitään vakavaa kerran ei ollut sattunut. Vai olisiko sittenkin? Jos Junnu ei vain kertonut kaikkea. Petra alkoi tosiaan huolestua. Petran lähdettyä Junnu kävi istumaan Uunon seuraksi sohvalle, ja pian miehet pääsivätkin keskustelun alkuun, kummatkin olivat nimittäin mammona tavoitteisia, joten siitä he keksivät juttua helposti.

 

Photobucket

Petra avasi Iinan ja Junnun makuuhuoneen oven, ja helpottui nähdessään Iinan hereillä köllöttelemässä sängyllä.
-Hei äiti, mä ja Uuno tultiin! Petra ilmoitti, mutta Iina pysyi vakavana, vaikka yrittikin saada hymyä kasvoilleen.

 

Photobucket
Iina nousi seisomaan ja halasi Petraa.
-Ihanaa kun tulitte! Iina sanoi rutistaen Petraa lujasti.
-Joo, riittää jo, mä rusennun kohta! Petra ähki, ja Iina päästi otteensa irti naurahtaen hieman.
Photobucket
Iinan irrottaudutta Petrasta, hän horjahti vähän taakse päin.
-Ootko sä kunnossa? Petra kauhistui, mutta helpottui, kun Iina sai korjattua tasapainonsa.
-Olenhan minä... Iina sanoi.
-Sähän olet ihan kalpeakin, Petra sanoi katsoen Iinan kasvoja. Iina siirsi katseensa varpaisiin
-Äh, kaikki johtuu vaan tästä pienestä flunssanpoikasesta, Iina vastasi yökkäillen.
-Ai pienestä vai? Musta tuo näyttää vakavalta. Oletko käynyt jo lääkärissä? Petra tiedusteli.
-Ei tähän mitään tohtoreita tarvita! Tämä on ohimenevää, ja toivun varmasti pian, Iina arveli.
-Mutta kuitenkin... Petra yritti, mutta Iina keskeytti hänet:
-Käyttäisit sinäkin aikasi tärkeämpiin asioihin kuin minun miettimiseeni. Alahan purkaa jo laukkujasi, hop! Iina karjaisi
osoittaen ovea.

Photobucket
Petra lähti suosiolla huoneesta kummastellen Iinan käytöstä.
-Onkohan äiti menettänyt järkensä. Vastahan tulin tänne, ja hän on jo erittäin äkäinen. Ja mikä pahinta, hän kuvittelee
minun olevan vieläkin jokin pikkutyttö, jonka päässä ei liiku mitään järkevää. Äidillä on jokin ongelma, vakava ongelma,
muttei halua uskoa sitä, Petra ajatteli.
Photobucket
Petra käveli isänsä ja Uunon luo, joilla tuntui olevan mielekkäät keskustelut.
-Noh, mitäs mieltä vanha isä papparainen on Uunosta? Petra kysäisi.
-Viisaalta pojalta vaikuttaa, ehdottomasti, Junnu kehui.
-Mukava kuulla. Uuno, ethän pahastu, mutta mulla olisi hiukan puhumista Junnun kanssa, kaksinkeskeistä liittyen
perheeseemme, Petra selitteli.
-En tietenkään, Uuno vastasi.
-Huoneenne on tuolla, käytävän päässä. Rakennutimme sen sinne valmiiksi teidän ollessa yliopistossa, Junnu kertoi.
Photobucket

 

Uunon lähdettyä Petra kävi sohvalle Junnu viereen.
-Mikä Iinalla on? Petra kysyi suoraan. Junnu katseli haikeana lattiaan.
-En oikeastaan tiedä, hän lopulta sanoi.
-Miten niin et tiedä? Petra karjaisi.
Photobucket
Junnu siirsi katseensa tällä kertaa kattoon.
-Hän väittää sairastavansa vain pientä flussaa, mutta tätä on jatkunut jo kauan.. Junnu kertoi huolissaan.
-Iinan pitäisi mennä lääkäriin, Petra huomautti.
-Niin, mutta hän ei suostu. Junnu sanoi.
-Mietitään asiaa lisää huomenna, minua alkaa jo pikkuisen nukuttaa, Petra sanoi.
-Selvä, Junnu huokasi.
-Älä näytä noin masentuneelta! Kyllä me yhdessä saamme puhuttua Iinalle järkeä, Petra rohkaisi, vaikka hän oli itsekin
huolissaan Iinasta.
Photobucket
Petran saapuessa makuuhuoneeseen, hän näki Uunon makoilemassa sängyllä. Petra suunnisti kohti vaatekaappia, ja
alkoi etsiä pyjamaa päälleen.
-Mikä on? Onko sattunut jotain vakavaa? Uuno kysyi. Hän kyllä huomasi, että kaikki ei ollut kunnossa. Petra pysyi vaiti.
Hän vaihtoi ripeästi pyjaman päälleen ja avasi hiuksensa. Sen tehtyään hän kävi pitkäkseen Uunon viereen.
Photobucket
-Iinalla on ollut jo pitkään flunssa, ja Junnu epäilee sen olevan oikeasti jotain vakavaa, Petra kertoi.
-Eikö Iinan kannattaisi mennä lääkäriin? Uuno ehdotti.
-Pitäisi ja pitäisi, mutta hän on niin itsepäinen, ettei halua, Petra parahti.
Photobucket
-Älä suotta huolehdi, minulla on muutama kortti hihassa, Uuno vinkkasi.
-Ihan yhtäkkiä? Eikä sinulla ole edes paitaa, jossa olisi hihat, Petra huomautti.
-Hah, puhuinkin "Petran piristys"-kikasta, Uuno kikatteli.
-Mikä ihme sinuun on oikein mennyt? Petra ihmetteli.
-Yritän saada sinut paremmalle mielelle, enkä lopeta, ellet naura, Uuno kertoi vetäen Petran kainaloonsa.
-Niistä piristys-kikoistasi en ole aivan varma, mutta osaat olla kyllä maailman ihanin mies, Petra henkäisi.
-Mennään jo nukkumaan. Huomenna asiat näyttävät valoisammilta, Uuno tuumaili.
Photobucket
Molemmat kömpivät tyytyväisinä peiton alle suuresti hymyillen. Uunolla oli hyvä mieli, kun oli saanut Petran paremmalle
mielelle, eikä mietiskelemään vain pahinpia tapauksia. Petra naureskeli taas maailman hupsuimmalle ja ihanimmalle
miehelleen. Kaikki kääntyy vielä tämän seurassa voittoon päin!
Photobucket
Uuno heräsi aamulla, ja huomasi vuoteen toisen puolen olevan tyhjillään.
-Missäköhän Petra on? Uuno mietti pedatessaan petiä.
-Täytyy kai lähteä etsimään, hän päätti.
Photobucket
Uunon astuttua ulos heidän makuuhuoneestaan, hän näki koko porukan pöydänssä syömässä. (possuilemassa, saastat simit..) Uunoa alkoi nolottaa asunsa, hänellähän oli pelkät alushuosut jalassa. Hän yrittä kääntyä äänettömästi, ja hiippailla huoneeseensa vaihtamaan vaatteet, muuta liian myöhään; hänet oli nähty jo.
-Tule vaan rohkeasti tänne, Petra naureskeli.
-Niin, ei meitä tarvitse ujostella, Junnu vitsaili.

 

 

Photobucket
Uuno kävi vapaalle paikalle, ja joutui heti koviin kuulusteluihin. Iina ja Junnu halusivat olla varmoja, että Petra oli tehnyt
hyvän valinnan.
-Millaiset sukujuuret sinulla on? Onko kuuluisiakin henkilöitä? Iina kysyi heti.
-Mikä on ollut perheenne rahatilanne? Junnu tiedusteli
-Onko sinulla ollut muita tyttöystäviä ennen Petraa? Iina uteli.
-Mitä töitä olet tehnyt, ja kuinkas koulumenestyksen kanssa? Junnu kyseli.
-Hei, älkää nyt kaikkia henkilökohtaisiakin asioita kysykö! Petra tuli väliin. Edes hän ei tiennyt Uunon edellisiä
tyttöystäviä, niin miksi vanhempien sitten pitäisi?
Photobucket
Uuno istui vain hiljaa.
-Ei sun ole pakko vastata, Petra huomautti.
-Ei, en minä sitä, mietin vain mistä aloittaisin, Uuno sanoi, ja alkoi lopulta kertoa kaikkea itsestään ja perheestään. Muut kuuntelivat tarkkaavaisesti, ja possuilivat samalla, kuten kuvasta näkyy xD. Hah hah, huomasin, että kuvan vasemmassa alareunassa näkyy myös Petran kihlasormus..
Photobucket
Kun Uuno lopetti juttunsa, olikin melkein kaikkien lautaset jo tyhjät.
-No, kyllähän tuo Uuno ihan mukavalta vaikuttaa, Iina sanoi hyväksyvästi.
-Niin, sanoisimpa jopa, että tuskin Petra olisi parempaa löytänyt mistään, Junnu ylisti.
-Kiitos, kiitos, Uuno punastui.
-No niin, ny kun Petralla on sopiva miesehdokas, voinkin tiedustella milloin häät pidetään? Iina kysyi.
-Emme tiedä vielä, Petra tokaisi, ja nousi nopeasti pöydästä.
-Mutta eikö se kannattaisi hoitaa nyt pois alta, kun ei ole vielä työkiireitäkään? Iina yritti suostutella.
-Itekkään ette menneet heti naimisiin, Petra puolustautui.
-Mistäs sinä sen tiedät? Et ollut syntynyt vielä silloin! Iina suuttui.
-No olen nähnyt hääkuvanne, ja sun maha on siinä aika iso, eli ette te ihan heti menneet naimisiin, Petra huomautti.
(meinasin eka kirjottaa tohon hääkuvan kohdalle mahakuva. :D)
Photobucket
-No antaa olla sitten, Iina sanoi surullisena katsoi surullina sivuun.
-Haluaisin vain kovasti nähdä perijän häät ja lapsenlapset ennen kuolemaani... Iina mietti.
Photobucket
Petra alkoi kerätä lautasia pöydästä, ja Uuno lähti viimein pukeutumaan.
-Katso nyt Iina, kun meillä on noin ahkera tyttö. Nyt hän hoitaa kaikki kotityöt, ja me voimme laiskotella kaikki päivät,
Junnu naureskeli.
-Hah, Iina yritti kuulostaa ilahtuneelta.
-No en varmaan ala teille mikskään palvelijaksi, Petra suuttui.
-Emmehän me sillä. Leikkiä vaan! Junnu hekotti.
-Eikö sinun pitäisi mennä kimppakyytiisi, joka tööttäilee tuolla, Iina huomatti.
-Kappas, niin pitäisikin! Junnu huomasi, ja kiiruhti ulos. Petra meni tiskaamaan astiat vessaan, joten Iina jäi yksin
huoneeseen.
Photobucket
-Miksi he eivät voisi mennä naimisiin? haluaisin kovasti nähdä häät... Pelkään aikani olevan olevan vähissä... Iina parkui.
Photobucket
Iina ei huomannut Petraa, joka oli hiippaillut hänen taaksensa.
-Iina, Petra sanoi. Iina säpsähti lopettaen itkunsa.
Photobucket
Petra tarttui äitiinsä, ja katsoi hän suoraan silmiin.
-Mistä päättelet muka kuolevasi pian? Petra kysyi Iinan rauhoituttua hieman.
-No minulla on ollut tämä flunssa jo pitkään, ja...Iina selitteli.
-Eihän se mitään tarkoita, mikset käy lääkärissä varmistamassa asiaa? Petra kysyi.
-En halua mennä sinne kysymään: hei, montakos viikkoa mulla on elinaikaa? Vai voidaanko puhua päivistä? Iina sanoi.
-Kuules nyt, nykyajan tohtorit pystyy parantamaan pahojakin tauteja, toditettiinhan se silloin, kun multa poistettiin
ihmissuteus, Petra huomautti. Iina ei sanonut enää mitään.
-Lupaa mulle, että käyt lääkärissä selvittämässä tämän asian pian. Sitten voit olla rauhassa, kun saat kuulla kaiken olevat hyvin, Petra neuvoi.
-Joo joo, Iina sanoi ja lähti pois.
Photobucket
Iina meni vessaan.
-En varmana aio mennä minnekään lääkäriin. Ihan kuin ne tietäisivät mitään mistään. Voisin mennä vaikka katselemaan hauta-arkkuja... Iina huokasi syvään. Hän ei haluaisi vielä kuolla, mutta minkäs sille voi.
Photobucket
Junnun palattua töistä hän meni pelaamaan Uunon kanssa shakkia.
-Oletko jo lähellä elämäntavoitettasi? Uuno uteli.
-No, eiköhän se parin ylennyksen päässä häämötä, Junnu kehaisi. Mitäs sinä muuten tavoittelet? hän jatkoi.
-Haluaisin päästä Talousneroksi, eli liiketauden huippua tavoittelen, Uuno kertoi.
-Onnea vaan sinulle siihen urakkaan. Voin sanoa, että kaikkein vaikeinta on löytää työ, tai ainakin minun nuoruudessani. Tai sitten se johtui siitä, että yliopiston keskeyttäneille ei anneta työtä yhtä helposti kuin niiden käyneille, joten eiköhän sinulla ole hyvät mahdollisuudet löytää työ, Junnu sanoi.
Photobucket
-Ei kyllä siltä vaikuta, Petra huudahti koneelta. Hän oli kuullut miesten keskustelun.
-Ai miten niin? Junnu kysyi.
-Tällä hetkellä ei ole yhtään toitä liiketalouden alalta, Petra kertoi. (Petrankin elmt. on liiketalouden huippu)
-No, ei sillä koulutuksella sitten mitään taida tehdä, Junnu totesi, ja oli mielissään, kun ei turhaan jäänyt opiskelemaan
yliopistoa loppuun.
Photobucket
Pelin jälkeen Uuno meni ulos, ja kauhistui näkemäänsä: joku kulkukoira oli kaatanut roskiksen, ja haisunäätä oli nyt
syömässä roskia.
-Hus hus, häipykää täältä! Uuno hätisteli, ja kiiruhti nostamaan pöntön, ettei tulisi tuholaisia. Haisunäätä ei kuitenkaan
halunnut luopua ruoka apajastaan, ja jäi paikoilleen Uunon hätistelyistä huolimatta. Kulkukoira oli siirtynyt vähän
sivumpaan, ja katseli huvittuneena, miten Uuno yritti töniä haisunäädän matkoihinsa. Niinhän siinä lopulta kävi, kuten
arvata saattoi, että Uuno sai päällensä mahtavan hajupilven.
Photobucket
Koska töitä ei löytynyt, päättivät Petra ja Uuno totella Iinan neuvoa, ja mennä naimisiin nyt, kun ei ollut vielä niitä
työkiireitä. Pian hääpäivä koittikin, ja Petra oli vessassa valmistautumassa suurta iltaa varten.
-Toivottavasti Iina piristyy tästä vähän, hän on ollut niin apenana viime päivinä, Petra mietti laittaessaan hiuksiaan.
-Pitäisikö laittaa joku juhlallisempi kampaus? No tämä saa kelvata, sopiipa ainakin häämekkoon, Petra päätti.
Photobucket
Petran valmistautuessa vessassa, Uuno hermoili sohvalla.
-On pelottavaa mennä sinne kaikkien eteen, Uuno mietti katsellessaan kauhuissaan, miten vieraita tuli ovesta sisään aina vaan lisää ja lisää.
-Entä, jos Petra pyötyy alttarille, ja en saisi häntä kiinni? Se olisi noloa, tai entä, jos minä itse pyörryn? Ei, eihän niin voi
käydä, eivät miehet pyörtyä, heh, Uuno mietti heiluttaen jalkojaan jännityksestä.
Photobucket
Kaikista peloista ja muista huolimatta, Petra ja Uuno päättivät mennä rohkeasti vain kaikkien tuijotettaviksi.
Mua ei oo koskaan jännittänyt näin paljon, Petra kuiski Uunolle, joka ei vastannut mitään. Hän oli niin pelosta kankeana,
ettei saanut edes pientä äänähdystä tehtyä.
Photobucket
Juhlavieraiden joukosta löytyivät myös Maija, Essi ja Lilja, joka ei vaivautunut edes juhla-asua päälleensä laittamaan. En ole ehtinyt vielä ostella tyttösille uusia vaatteita, ja sen vuoksi he kököttävät Simssin valmisvaatteissa. Jokainen heistä odotteli innoissaan Petran ja Uunon lausuntoa, jossa he lupaavat viettää koko loppu elämänsä toisiaan tukien.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Viimein kaikki sanat oli lausuttu, jolloin Petrasta ja Uunosta tuli aviopari. Kummankaan pelkoon ei ollut mitään aihetta,
molemmat suorittivat kaiken lähes täydellisesti.
-Uuno, tämä päivä on ollut mahtava! Kiitos, että olet olemassa, ja aina kanssani, Petra totesi.
-En läheskään yhtä mahtava kuin sinä, Uuno imarteli puolestaan Petraa.
Photobucket
Sen jälkeen koko porukka saapui riemuiten juttelemaan toisilleen muistellen kaikkia vanhoja aikoja. Iina suuntasi
ensimmäisenä halaamaan kaikkia tyttäriään.
-Tosi mukavaa, että pääsitte kaikki tulemaan, Iina kertoi.
-Tietysti pääsimme, mikä voisi olla tärkeämpää kuin siskonsa häät? Maija vastasi.
-Kiitos, että tulitte! On mukavaa nähdä teidät vielä viimeisen kerran, Iina totesi.
-Äiti, mitä sä puhut? Maija ihmetteli.
-Äh, en mitään, jatketaan vaan juhlimista! Iina ehdotti juosten Liljan ja Essin luo.

 

 

Photobucket
Juhlien päätyttyä pihaan kaarsi huippuluokan limusiini, jonka Petra oli tilannut Uunolle yllätyslahjaksi.
-Tosi huomaavaista, munkin täytyy hankkia Petralle jokin lahja, Uuno tuumaili hiljaisessa autossa. Molemmat olivat niin uupuneet rajuista juhlista, etteivät saaneet sanaakaan suustaan.

Photobucket
Onnistuneen ajelun jälkeen Uuno juoksi oitis puhelimelle.
-Mitähän sillä on taas mielessä? Aikookohan tilata meille taas pitsan niin kuin yliopistoajoilla, Petra mietiskeli, mutta päätti olla kyselemättä enempää.
-Joskus toivoisin, että Uuno keksisi jotain uutta, eikä aina turvautuisi vanhaan samaan tapaan, Petra ajatteli.
-Joo, tuokaa heti kotiin kuljetettuna, kiitos! Uuno puhui puhelimeen.
Photobucket
Uuno oli siirtynyt pihalle odottelemaan tilaustaan, mutta Petran huuto sai hänet palaamaan takaisin sisälle.
-Onko jokin hätänä? Uuno kauhistui.
-Ei mitään sellaista. Selailin vain netin työpaikkailmoituksia, ja sattumalta löysin täältä meille kummallekin kaksi konttorinjohtajanpaikkaa vapaana, Petra huudahti.
-Sehän on hienoa! Mihin joutuisinkaan ilman sinua? Uuno karjaisi, mikä sai Petrankin naurahtamaan.
Photobucket
Petra päästi Uunonkin täyttämään työhakemusta, siinä samassa pihalta kuului auton saapumis ääniä.
-Joko se jo tuleekin? Uuno mietiskeli ääneen.
-Ai tilaamasi pitsa vai? Petra kysyi.
-Pitsa? Hahheh, ei! Käy katsomassa, mitä hankin häälahjaksesi, Uuno komensi jatkaen täyttämistä.
Petra lähti ovelle päin pohtien, mitä Uuno olikaan keksinyt.
Photobucket

 

Pihalle päästyään Petra alkoi kuulla iloista koiran haukuntaa, ja oli pakahtua onnesta ja yllättyneisyydestä, Uuno oli hankkinut hänelle koiran! Petra juoksi innissaan pienen suloisen puudelin luo. Koira alkoi heti leikkimään Petran kanssa, eikä tämä voinut muuta kuin naureskella kuin pikkuinen tyttönen.
Photobucket
-Uuno ylitti odotukseni! Miten hän tiesikin, että olen aina ollut elänrakas, varsinkin koirafani! Petra totesi.
-Voi, nimeän sinut söpöläinen Pähkinäksi. Voi että, kun osaat olla suloinen ja ihana! Petra kiljui.
Photobucket
Photobucket
Pähkinä oli kuitenkin paljon muutakin kuin suloinen ja ihana. Ensi töikseen se päätti ottaa pihan sotkemisen, ja kallisarvoisten huonekalujen järsimisen. Tällä kertaa koira selvisi toruitta, sillä Uuno ja Petra olivat kadonneet jonnekin...
Photobucket
He olivat rentoutumassa.
-Pähkinä on aivan ihana, kiitos! Petra kiitteli ainakin sadannenen kerran.
-No hyvä, että valitsin oiken lahjan, Uuno sanoi.
-Onneksi menimme naimisiin, Iinakin vaikutti pitkästä aikaa voivan paremmin, Petra hymyili onnellisena.
-Minä toedän, mikä tekisi hänestä vielä onnellisemman, Uuno sanoi salaperäisesti.
Photobucket
-Tarkoitatko lapsia? Petra arvasi.
-Aivan, Uuno sanoi.
-Mut.. Luulin, että ura on tärkeämpi sinulle, Petra huomautti.
-Niinhän se onkin, mutta ainahan voimme harjoitella niiden hankkimista, Uuno naurahti.
-Sinä senkin! Luulin jo, että haluat perhe isäksi, Petra nauroi.
-Niin haluankin, mutta en vielä. Nyt ura on tärkein, Uuno sanoi.
-Onneksi olemme asiasta samaa mieltä, Petra sanoi hymyillen.

 

Tätä osaa oli tosi tosi kivaa pelata ja kirjoittaa. :) Toivottavasti pysyitte mukana, kun osassa viittailtiin aika paljon aikaisenpiin osiin. Lisäksi sekoitin koko ajan Uunon ja Junnun, en tiedä miksi.. Mutta kommentoikaa jälleen, kommenttejanne on ihana lukea! <33