Heips vaan kaikille. .--) Pakko kertoa viimeisimmistä kuulumisistani. .--D Latasin tänään muutaman hackin peliini (toivottavasti se ei nyt räjähdä, kun käynnistän pelin..) Latasin kolmos nelos hackin ja sellaisen, jonka avulla naisetkin voivat saada alienvauvoja. .--D Ootan innolla viikonloppua, jolloin pääsen testailemaan niitä. ,-) Hööh, ärsyä, kaikkea ikävää tiedossa, mm. sanakoe huomenna, viikonpäästä pitää palauttaa yksi juttu, jonka tekoa en ole edes aloittanu... .--p Joo, en viittii nyt pölistä turhia. .--) Hee, muistinpas alkupuheen, viime osassa jotenkin unohdin sen. .---D Että muuten vihaan tuota vuodatuksen "palaa tallentamatta" nappulaa. Painoin sitä kesken osan teon. >.--p

Vastaukset viime osan kommentteihin:

Hunajainen kirjoitti:
Ei jotenkin Simssiliinimäinen osa, mutta kuitenkin Simssiliini nyt kyllä ylitit itsesi! Ihan oikeasti, osa oli jännä. Pelkäsin koko ajan, että joku kuolee: luulin Petran kuolevan siinä laukauksessa, luulin Uunon kuolevan siinä hypyssä/tulevansa mielisairaaksi, ja luulin Jennan kuolevan siinä pudotuksessa. Ei voi muuta sanoa kuin että mahtava osa!

Vastaus: Eh, minkä minä sille mahdoin, että alukupuhe unohtui. .'--D Tai kun silloin tuolla boksissa sanoit jotain siitä. .--) Oi, oikeesti? Onnistuinko kerrankin tekemään "jännästä" oikeasti jännää? .--D Olihan se ehkä vähän tyhmää, kun kellekään ei käynyt mitään, mutta hyvä, että osa ainakin sinun mielestäsi osa oli mahtava! <3 .-)

 

Tohya kirjoitti:
Oli ehkä hieman lyhyempi osa, mutta ihan hyvä.
Luulin Uunon oleva nsekaisin, kun se hyppäsi sinne Petran luokse alas kuoppaan. Luulin myös, että Petra olisi saanut keskenmenon pudotuksesta, mutta vauva jäikin eloon, onneksi :)Petra jäi itsekin onnekseen henkiin laukauksesta ja pudotuksesta :)
Jatkoa odotan ja Hyvää joulua sinulle! :)

Vastaus: Kaikkien osien pituus on n. 50 kuvaa, mutta tietysti kuvatekstien pituus ym. vaikuttaa osan pituuteen. Juh, luulisi käyvän kaikkea hirveää, mutta onnellinen loppu tuli. .--)
Kiitos hyvän joulun toivotuksesta. .--D <3


 
Xaldin kirjoitti:
Jänskä osa! Pelotti kokoajan, että joku kuolee =( Toi Uunon kohtaus oli hauska XD No jännittävä osa en oikein muuta sanottavaa keksi =)

Vastaus: No voi, mutta sentään oli jännää. .--D Heh, hyvä Uuno! .--D Ei tarvitse keksiä, jos ei keksi. .--D


 
Ciesse kirjoitti:
Uuu, uusi osa :) Mä arvasin heti, kun Petra lähti juoksemaan susien kanssa pakoon, että se synnyttäisi siellä metsässä. Uuno ei ole enään tyhmä :) Muuten Petralla on pitkät kynnet, mäkin haluun. Kiva kun ilmoitit Yllätyspataan uudesta osasta :) Hyvää joulua!

Vastaus: Uuu. .-D Heh, selvä. .--D No hyvä, että edes joku lukija osaa ajatella hyvää Uunostakin. .--) Niinhän sillä Petralla on, ja tunnustan, minäkin haluaisin pitkät kynnet. .---D Tietysti ilmoitin osasta sinulle. .--) Kiitos. <3


 
Jellu kirjoitti:
Wau! Ihana joululahja, kiitos! Osa oli tosi hyvä. Draamaa ja hupia riitti, eikä ollut yhtään sekava. Voi hitsi, mua naurattaa vieläki toi ku Uuno veti oikee voltteja siel kalliolla XDDD jouluaaton naurut sain :'')) kiitoskiitoskiitos. Iloliemet on ihania<3 tyttösuku ;) millonkoha syntyy Ilolienten eka poika perijälinjalle? :D

Vastaus: Ole hyvä vaan. .--) Hee, kiva. .--3 Uuno ja sen voltit juu.. x--D Minunkin mielestä Iloliemet ovat ihania <3 .---D Niin, se onkin suuri arvoitus, saadaanko tyttösukuun ikinä poikia mukaan. .--D


 
Seu kirjoitti:
Hyvä osa. Onneks susille ei käynyty mitenkään :)
Ja saan joskus ne ladatut toimimaan mut niist tulee aika usei sellanen ilmoitus et " virhe sovelluksessa sovellus suljetaan "

Vastaus: Kiitos. .--) Niinpä, onneksi sudet selvisivät. .--) Oletko huomioinut, missä vaiheessa tuo sovellus suljetaan -juttu tulee? Esim. minulla on joku ongelma suihkuissa, ja aina, kun yritän mennä ostamaan suihkuja, tulee tuo ilmoitus. Ilmeisesti jossain ladatussasi on vikaa, kannattaa yrittää selvittää, mikä on viallinen. Se käy niin, että poistat muutaman ladatun, ja koitat pelata. Jos peli toimii nyt, joku niistä ladatuista oli viallinen. Toivottavasti tuosta olisi apua sinulle. Itse olen saanut suihkut korjattua sillä tavalla peri kertaa, mutta jostain syystä ne alkaa vammata aina uudestaan, mutta olen jo oppinut elämään ilman niitä. .--)

 

Kipsukka kirjoitti:
Ihana osa Jenna on tosi sulonen.Oneks kaikki päätty onnelisesti Kiitos Muusiikeista
Hyvää Joulua kaikille!

Vastaus: Kiva. .--) Juuh, suloinen Jennuska. <3 Jep, kaikki päättyi hyvin (niin kuin aina.. .--p) Ole hyvä, ja kiitos. <3


 
Tuuli kirjoitti:
Hyvä osa, kuten aina. Kiva kun oli juontakin mukana! (:
Hyvää joulua muuten, hieman myöhässä kylläkin. ;D

Vastaus: Kiitos. <3 Jee, kivaa. .--D Kiitos, eipä tuo myöhäisyys haittaa. .--)

 

Juuuu kirjoitti:
Hmmm... Ei se haittaa, että vähän kesti. Oli huippu osa:D Ja Simsselyt on avannut??!! Uunon reaktiot olivat...ööh jänniä xD. Ihana nimi tuo Jenna(:

Vastaus: No hyvä, ettei osan viipyminen hautannut. .--) YRITÄN kyllä päivittää usein, mutta ei vaan jotenkin onnistu.. .--p Kiitos, ja kyllä, Simsseilyt on auki. ,-) Heh, jänniä tosiaa. .--D Kiva, että pidät Jennan nimestä. Mietin, että meneekö lapset nyt sekaisin, kun kaikien nimet alkavat J kirjaimella, mutta toivottavasti ei. .--)


 
Volarea kirjoitti:
Ihana ja todellinen osa, noinhan sitä avioliitossa on aina ylä- ja alamäkiä=)
Hyvä että susi-asia saatiin nyt kuntoon!
Lapsista ei kauheasti ollut, toivottavasti ensiosassa sitten enemmän:-)
Kaikenkaikkiaan hyvät lavastukset, kuvat ja tekstit!:)))
Jatkoa odotan, niin tänne kuin Taikapölyynkin:>


Vastaus: Niin, ei aina ole kaikki hyvin. Jep, nyt taitavat sudet sitten jäädäkin taka-alalle, ellen keksi niille jotain käyttöä.. .--) Eipä ollut lapsista oikein mitään, mutta tässä uudessa osassa on taas "normi" peliä enemmän. .--) Kiitos kauheasti kehuista!! .--)

 

Roosa kirjoitti:
Jee, uusi osa! :)
Hyvä osa oli, ja "lukumusa" kiva :D
Toivottavasti uusi osa tulee nopeasti.. (;

Vastaus: Jee. .--) Kiva, jos lukumusa miellytti. ,-) Eipä nyt mitenkään erityisen nopeasti tullut, mutta tuli kummiskin. .--D


 
Waffle kirjoitti:
Olipas jännä osa, tyhmää kun sudet oli niin töykeitä Petraa kohtaan.. ja voi kamala kun petra sieltä kalliolta putos ja sit viel synnytti! :OOO olin iha et voi ei!
Mut ihanaa että kaikkien välit on selvät ja silleen :))) uutta osaa vaan :D Hiltoneillekkin tässä ihan lähiaikoina tulossa osa ;]
PS. luin tän oikeesti jo eilen mut en jaksanu iphonella kommata.. ;D

Vastaus: Niin, ilkeät sudet. .--/ Niinpä, Petra koki kyllä kovia. Okei, en minäkään aina jaksa kommentoida, jos olen myöhään koneella tai jtn, niin kommaan mieluummin myöhemmin. .--)

 

Star kirjoitti:
Luin just nää kaikki osat, ja pakko sanoa että taitava kirjoittaja olet!!!! Alusta asti tarinassa on ollut loistava juoni ja tapahtumat on kuvattu hyvin =)
odotan innolla jatkoa!! ;)

Vastaus: Oi jee, jälleen yksi selvinnyt kauhean osamäärän lukemisesta. .--D Kiitos kehuista. Omasta mielestäni ne alkupään osat ovat vähän.. kehnoja. .--D Kiva. .-)

 

Neyla123 kirjoitti:
Mahtava osa! Uuno hätäilee synnytyksestä ja on varmaanollu jossain naisten huutosakissa. Sudet miksi jätitte petran!? Mutta minullapaon uusi osa. :)

Vastaus: Joo, Uuno on tosiaan varmaan ollut jossain harjoittelemassa noita loikkiaan. .--D Julmat sudet, kun Petran hylkäsi >.'-/ Luin osasi. .-)


 
Jade Essence kirjoitti:
Aloitin osan jo joskus aikaisemmin, ja nyt pääsin lukemaan loppuun ;)
Jotenkin jännittävä osa. Pidin susista jälleen, ja Petran ajatukset ja ratkaisut tuntuivat jotenkin luontevilta. Ja sekin kun vanhemmat tulivat kotiin ja tytöt ihmettelivät mitä oikein oli tapahtunut. Kevensi tosin huomattavasti nuo Uunon ihme volttihypyt sekä ajatus vihreästä Uunosta. :)
Mutta jatkoa odotellen Jade ;D

Vastaus: No hyvä, että pääsit lukemaan osan loppuun, ettei kesken jäänyt. .--) No hyvä, että kaikki oli luontevaa. .--D Ja täytyyhän sitä aina vähän kevennyksiä olla mukana. ,-)

 

Sönkkö kirjoitti:
Tosi reilua: "Haluan alienvauvan Petra" "Hahahahahahahahahaa!!" Ja taitaa muuten Uunossa olla hieman jotain piileviä ninja taitoja ,-)

Vastaus: Joo, reilua on. .--D Jebs, Uunolla on näköjään vaikka mitä taitoja. .--D


 
Napu kirjoitti:
Voihan kärpässieni! Mä olin ihan satavarma että kommentoin tähän osaan! No, lukenu oon sen varmaa ainaki pari päivää sitte... :/ No minkäs teet kun on tällane homespää! -.- No siis tykkäsin osasta! Kivasti kaikkee äksönii ja sit toi Uunon hyppy tonne kuiluun oli kyllä pro :'D Olit saanu ton kohtauksen nii toden tuntuseks, synnytyksen ja kaikki! Sanoisin edelleen että suosikki legacyni Ü Jatkoa vain kehiin! <3

Vastaus: No voi, eihän sitä kaikkea voi aina muistaa. .-) Hee, Uuno ja sen hypyt. .'---D Kiva, jos sain todentuntuista tunnelmaa. .--) Iii, ihanaa kuulla, että Iloliemet ovat suosikki lc:si! <3 .--)

 

inu56 kirjoitti:
Sainpa tämän osan luettua vasta nyt vaikka olen sen huomannut jo aikoja sitten. Mutta kiva osa oli. Kiva että sudet pelastui.

Vastaus: Mulla oli sama ongelma, huomasin kyllä, että joka paikassa on osia, mutten ikinä ehtinyt lukemaan niitä. .--D Nyt lukujonot ovat onneksi lyhentyneet, ja saan luettua lähes ajallaan uudet osat. .--) Niin oli kiva. .-)

 

Yun:
Jänniä juttuja tosiaan. Monessa paikassa olin varma, että nyt joku kuolee, mutta eipä kuollutkaan. Kalliokohtaus oli aika hurja...
Hyvin olit saanut sudet lavastettua :)
Tästä sitten etiäpäin. En nyt oikein saa kommentoitua mitään kovin viisasta. :D

Vastaus: Mietin, jättäisinkö sen (ylläpitäjä) jutun nimeesi, mutta otin sen nyt varmuudeksi pois, ettei joku luule Yunin tekevän tätä mahtavaa Ilolientä, ja simssiliini jäisi ihan huomiotta. .--( Joo lol, en kehu tarinaani. .--D Juu, kaikki selvisi hengissä. .--) No hyvä, että sain sudet lavastettua, oli vaikea saada ne kaikki juoksemaan yhtä aikaa. .--D Ei tarvitse kommentoida viisaasti, minäkin vaan sekoilen aina. .--D


 
Fillip kirjoitti:
Hyvä osa :) Kiva ku sudet pelastu :>
Linkitys? :)

Vastaus: Kiitos. Juuh. Linkitys käy, ja linkkasinkin sinut jo. .--)


 
simsfan kirjoitti:
Siis ihan paras tää sun lc! Luulin tänkin jo loppuneen, kun melkein kaikki muut joita mä luen on loppuneet, mutta ehei, ei tää! Jatka ihmeessä, näin hyvää lc:tä saa hakea! ^^

Vastaus: Kiitos ihanista kehuista, tuli hyvä mieli lukiessa kommenttiasi. .'-) Enhän minä nyt voisi lopettaa, jatkan niin kauan kuin kone sen sallii, tai kunnes pääsen loppuun asti joskus miljoonan vuoden päästä. .--)

 

Neyla123 kirjoitti:
miulla 2uutta osaa..--):))

Vastaus: Juu, luettu. .--) Heei, olit yksisilmäistä hymiötä käyttänyt! .--D <3


 
Manshikka kirjoitti:
Hei =) kiva legacy. Olen aloittanut tekemään lc.Lavendel nimistä legacya. Linkitin sinut jo =) vastalinkitys olisi kiva ===)
 
Manshikka kirjoitti:
Eka osa ilmestynyt =) Ja linkitys myös sinun tästä :))) Olis kiva vastalinkitys.
Käy lukee ku kerkeät =)

Manshikka kirjoitti:
Kiitos piristävästä kommentista =)

Vastaus(kaikkiin): Kiitti, linkitys hoidettu. .--) Ja luin osasi. .--)


 
Neyla123 kirjoitti:
muuten. Miten sait ton ambulanssin tonne? o-O Odottelen jatkoa.

Vastaus: Olen ladannut tuon ambulanssin Modista muistaakseni, eli ihan vaan niin kuin auton olisin ostanut tontille. ,--D


 
Manshikka kirjoitti:
Kakkos osa ilmestynyt 8) Olisi kiva jos kävisit kommentoimassa

Vastaus: Ai lukea ei tarvitse, kommentoida vaan? Joo, tajusin kyllä, viihdytän vain itseäni turhilla ja typerillä kysymyksilläni. .---D


 
simskisu kirjoitti:
ihanaa kun sudet ovat turvassa ja vauveli myös (: toi oli kyllä niin huvittavaa kun petra tippui ja sitte uuno hyppäs, ja se synnytys viel, hahaha : DDD ja se uunon ilme :DDD

Vastaus: Hehe, sen piti kyllä olla vakava juttu, kun tiputaan kalliolta, mutta miksei sitä voisi huvittavastikin ajatella. .--D Ihanaa on, kun kaikki ovat turvassa. .--)

 

Photobucket
Osan lukumusiikki ---->

 

 

-Jessika! Nyt heti syömään, ruoka jäähtyy! Petran huutava ääni kuului alakerrasta.
Jessika säikähti hypähtäen saaden selkänsä suoraksi. Hän henkäisi pari kertaa pitäen päiväkirjastaan visusti itseään vasten, ettei mahdollinen takan olija näkisi mitään. Jessika oli tehnyt vanhasta lastenkirjan kansista ja paperiarkeista itselleen päiväkirjan varmistaen, ettei ainakaan saisi yllätyslukijoita kenestäkään, eihän kukaan nimittäin voinut kuvitellakaan moisen kirjan olevan hänen päiväkirjansa. Jessikalla ei ollut yhtään ikäisiään ystäviä, eikä hän
pikkusiskolleenkaan kaikesta halunnut uskoutua. Hetken päästä Jessikan hengitys tasaantui taas normaaliin, ja hän huusi takaisin:
-Ihan juuri! Teen vain yhden matematiikan haasteellisen tehtävän loppuun! En voi jättää sitä kesken, koska ruuan jälkeen en kumminkaan muistaisi, mihin olin jäänyt!
Photobucket

Eihän Jessikalla tietenkään ollut mitään matikanlaskua kesken, hyvä jos hän edes osasi semmoisen laskea. Jessikalla oli muutenkin vino pino tukiopetuksesta tulleita tehtäviä, mutta rehtori vain sanoi, ettei niillä mikään kiire ole, Jessika saisi tehdä niitä sitten sopivassa tahdissa. Jessika kuitenkin karisti läksyt mielestään, ja aloitti kirjaan rustaamisen.

 

"Rakas päiväkirjani..."
Photobucket
"Tänään oli pakko päästä kirjoittamaan niin monen laiminlyödyn päivän jälkeen. Välillä tuntuu, että koulussa käynti on pelkkää raastavaa pakkopullaa. Jatkan samalla ala-aste luokalla, vaikka minun oikeasti kuuluisi käydä yläastetta. Kaikki katsovat minua oudoksuen, kaikki tietävät oppimisvaikeuksistani, ja on kamala olla luokallamme, kun kukaan Juulian lisäksi ei ymmärrä."
Photobucket
"Kaikista pahimpia ovat Jonna ja Fiona, jotka pilkkaavat minua aina vain enemmän päivä päivältä rehtorin ollessa selin. Minua inhottaa, kun he nauravat jokaiselle asialle, jonka teen. Lisäksi saan jatkuvasti kuulla kaikkia ärsyttäviä kommentteja, kuten 'Ope, täältä näkee aika huonosti, kun eturivissä istuu niin pitkä henkilö!' Onneksi rehtori on huomannut tilanteen ja saanut suurimman kiusaamisen kuriin. On silti vaikea kävellä heitä vastaan käytävällä.
Omapa on ongelmansa. Ei ole minun syytäni, että he alentuvat kiusaamaan."
Photobucket
"Lisäksi tukiopetus on lähtenyt hyvin käyntiin, ja rehtori kehuu minua jatkuvasti jokaisesta suorituksestani. Hän aina hehkuttaa, kuinka olen päässyt paranemaan päin, hän uskoo, että voitamme haasteen. Olen itsekin ylpeä suorituksistani! Juttelemme tukiopetuksen ohessa myös mieltäni painavista asioista, ja ihailen, miten rehtori osaa kuunnella ja neuvoa."
Photobucket
"Oikeastaan pidän hänestä, enemmänkin kuin vain opettajana. Oikeastaan en edes kutsu häntä 'rehtoriksi' tai 'opettajaksi', vaan puhuttelen häntä hänen oikealla nimellään, joka on Armas Rossi. En ole koskaan tavannut niin iloista ja avuliasta persoonaa. Hän vaikuttaa jotenkin niin viisaalta ja kokeneelta, juuri sellaisen miehen haluaisin itselleni. Aloin nauttia yhteisitä hetkistämme tukiopetuksen merkeissä, pelkkä Armaan läsnäolo saa minut
paremmalle mielelle, ja saan uskoa itseeni ja taitoihini"
Photobucket
"On hienoa tietää, että joku välittää oikeasti hyvinvoinnistasi! Olen niin onnellinen, että isä ja äiti järjestivät tänne. En edes tajua, kuinka aloin yllättäen tuntea vetovoimaa tuohon mieheen. Ankeat koulupäivät muuttuivat vähemmän ankeiksi, kun saatoin rakentaa mielessäni mitä korkeimpia pilvilinnoja yhteisiestä tulevaisuudestamme. Onhan se vähän hassua, kyse on kuitenkin opettajastani... Toivon vain, ettei ikä olisi esteenä, ja voisimme olla yhdessä
ikuisesti."
Photobucket
"Kerran tukiopetuksen jälkeen tapahtui kummallinen juttu. Olimme juuri sanoneet toisillemme heipat, kun Armas yllättäen otti minut halaukseen selkäni takaa. Olin tietysti suunniltani, hyvässä mielessä, ja kiljahdin jännittyneenä."
Photobucket
"Silloin Armas kertoi pitävänsä minusta, ja aisti minunkin pitäneen hänestä. Olin tietenkin aivan sanaton, mutta sain silti tunnustettua kaiken hiljaa, mutta tunteella. Armas sanoi, että meidän pitää kuitenkin odottaa pari vuotta ennen kuin voisimme tehdä mitään hätiköityä. Olin kuulemma liian nuori. En kyllä edes tuntenut pettymystä niistä sanoista, olin nimittäin niin onnellinen Armaan aiemmasta tunnustuksesta."
Photobucket 
"Hetken päästä lähdin hyvillä mielin takaisin kotiin päin. Vilkutin Armaalle käsilläni, ja hän teki samoin. En ikinä unohda sitä katsetta, minkä hän minuun loi sillä hetkellä. Olin niin lumoissani, etten olisi millään viitsinyt jättää häntä sinne yksin seisomaan. Minun oli kuitenkin mentävä."
Photobucket
"Jäin vielä koulun pihapenkille istuskelemaan odotellessani, että äiti tulisi hakemaan minut tukiopetuksen jälkeen. Hykertelin penkillä tohkeissani, en pystynyt ajattelemaan kaiken olevan totta, ja mitä kauneinten ikinä. Sillä hetkellä toivoin vanhenevani nopeasti, halusin näiden kaikkien vuosien olevan jo ohi, että voisimme aloittaa seurustelun. Se kaikki tuntui niin epätodelliselta ja ihanalta!"
Photobucket
Jessika sulki kirjansa, pidemmäksi aikaa hän ei voinut jäädä tarinoimaan, nytkin hän oli kirjoitellut jo turhan kauan. Kirjoitus oli ollut totta ja täyttä tapahtumaa. Jessika oli ylpeä itsestään, elämä alkoi näyttää vihdoin hiukan kirkkaammalta kaiken sen risukasassa toivottoman juoksemisen jälkeen. Armaan avulla Jessika oli alkanut uskomaan jälleen onneen, sekä Jessikan alkoi arvostamaan itseään juuri semmoisena kuin oli. Illallinen kuitenkin odotti, ja Jessika kätki kirjansa samaan tuttuun paikkaan kirjoituspöydän laatikon näkemättömämpään kohtaan, minkä jälkeen hän riensi muun perheen kanssa ruokailemaan.
Photobucket
Vaikka Jessikan koulu alkoi pikkuhiljaa mennä parempaan suuntaan, hän ei silti uskoisi ikinä saavansa arvosanojaan stipendi-tasolle. Onneksi kuitenkin oli aloja, joita saattoi kehittää ilman älyaivoja. Jessika oli alkanut panostaa urheiluun, ja vielä kun hän sai Petrasta henkilökohtaisen valmentajan, satoi kuntopisteitä kuin vettä taivaalta. Sitä paitsi, nuijiessa nyrkkeilysäkkiä, Jessika sai purettua kaikki koulupäivän ikävät asiat siihen.
-Siitäs sait, Jonna! Ja tämän iskun omistan pieleen menneelle äikän pistarille! Nyt lyön ilmat pihalle Fionasta! Jessika mietti mielessään.
Photobucket
Kuntoilun tulokset näkyivät kyllä selvästi Jessikassa. Mahassa ollut plumppi oli muuttunut kiinteiksi vatsalihaksiksi, ja käsivoimien kasvaessa tuli myös käsilihaksia.
Photobucket
Photobucket
Jennan synnyttyä Petran oli jäätävä jälleen äitiyslomalle, sillä Uuno ei tietenkään suostunut olemaan töistä pois. Ei asia Petraa sen kummemmin häirinnyt, ihan hyvä vaan, että kaikkien niiden susi-sählien jälkeen sai rauhassa vaan rentoutua. Sen lisäksi, että Petra hoiti ja helli Jennaa, hän oli innostunut jälleen romaanien kirjoittamisesta. Uusi aihe oli tosin vähän hukassa, hän ei halunnut taas kirjoittaa susista, sillä Petra oli päättänyt jättää sudet nyt menneisyyteen, ja keskittyä muihin asioihin.
Photobucket
Jessika oli edennyt urallaankin kiitettävään tahtiin, ja oli viimein saanut arvostetun ja kokeneen aseman teini-ikäiseksi. Hän sai harjoitella ja seurata vierestä, kun oikeat lääkärit hoitivat tehtäviään. Lisäksi Jessikan työtehtäviin kuului ohjata uusille työntekijöille paikkoja sairaalassa. Jessika tunsi itsensä niin hyödylliseksi, että päätti menevänsä aikuisenakin sairaalaan töihin pelastamaan simejä kuolemalta, se jos mikä olisi antoisaa! Niin Jessika alkoi parantuneen lukutaitonsa myötä opiskelemaan hullun lailla kirjoista siivousta ja mekaniikkaa.
Photobucket
Myös Uunolla sujui loistavasti, hän oli viimein päässyt Talousneroksi, eli unelma uransa huipulle! Uuno oli vähän hämmentynyt tilanteesta, vastahan hän aloitti työt, ja jo nyt oli päässyt huipulle! Uunolla olikin tulevaisuuden suunnitelmat vähän sekavat. Nyt hän voisi jäädä kotiin Jennaa hoitamaan, jotta Petrakin pääsisi töihin. Toisaalta kotona kökkiminen ei innostanut miestä paljoa, kyllä rahan tienaaminen olisi mukavampaa. Siihenkin liittyi kuitenkin
mutkia, toki suuri päiväpalkka houkutti, mutta Uuno olisi kaivannut myös uusia haasteita, eniten häntä alkoi kiinnostaa lääketiede-ura.
Photobucket
Päästyään eroon työvaatteistaan, suunnisti Uuno Jennan huoneeseen. Jennasta tuli nopeasti isin lellikki ja silmäterä, olihan Uuno nähnyt jopa nuorimmaisensa synnytyksen omin silmin.
-Nyt vaihdetaan vaippa. Hui, lennähdetäänpä pikkuisen! Tiedätkö, isikin lennähteli innoissaan sinun syntymisesi aikoihin. Se oli kyllä jännää! Opetan sinustakin samanlaisen hurjapään kuin itsestäni! Uuno puheli innoissaan Jennalle, joka naureskeli innoissaan isänsä kertomukselle.
Photobucket
Illalla olikin pikkuisen jo aika kasvaa, Uuno halusi tietenkin kunnian pidellä Jennaa sylissä, ja auttaa kynttilöiden puhaltamisessa.
-Petra, tulehan seuraamaan tätä jännittävää tapahtumaa, ihan jalkanikin tutisevat, en millään malttaisi olla puhaltamatta kynttilöitä, Uuno puhua pölpötti.
-Tulen aivan juuri, syön ensin vain tämän porsaankyljyksenpalasen. Aloita vain sinä se kasvattaminen, et kuitenkaan malta odottaa, Petra vastasi kadoten pihalle syömään.
Photobucket 
Uunoa inhotti Petran välinpitämättömyys perheen auringon sädettä kohtaan, mutta jännittyneenä ja malttamattomana ei voinut olla vihainenkaan.
-Puhalletaanpa nämä kynttilät. Puhku! Uuno pyysi, muttei Jenna ymmärtänyt.
Uuno saikin itse puhaltaa kaikki kynttilät.
Photobucket
Perheenjäsenistä kasvua seuraamassa oli ollut Uunon lisäksi vain Juulia, joka oli myös innoissaan näkemään uuden pikkusiskon kasvua. Hän oli jännittynyt myös omien synttäreidensä kunniaksi, ja odotti kovasti aikaa, jolloin olisi jo itse puhaltamassa kynttilöitä.
-Hyvä Jenna! Wohoo! Juulia kannusti.
Photobucket
Uuno oli leikkinyt kasvaneen Jennan kanssa niin kovasti, että Petran oli pakko tulla väliin, ja viemään väsynyt Jenna nukkumaan omaan kehtoonsa. Uuno nimittäin ei olisi millään uskonut Jennan väsyvän koskaan, vaikka tyttö haukottelikin ripeään tahtiin.
-Nyt on aika nukkua, Petra kuiskasi silitellen Jennan kullankeltaisia hiuksia.
Photobucket
Jenna loi katseen äitiinsä anova ilme kasvoillaan. Vaikka häntä väsyttikin, ei millään olisi tehnyt mieli nukkua. Hetken päästä uni kuitenkin tuli Petran sammutettua valot ja poistuttua huoneesta.
Photobucket
Kun Jennan kasvusta oli selvitty, tahtoi Juulia heti mennä puhaltamaan omat kynttilänsä. Onnekkaana tyttönä Juulia sai ensiyrityksellä kaikki kynttilät sammutettua, ja tuulettikin sitä hetken päästä innoissaan.
Photobucket
Kasvettuaan Juulia suuntasi heti vaatekaapille ja peilille. Jessikan saavuttua töistä Juulia poseerasi edelleen ihailleen itseään kasvettuna.
-Moi! Mitäs pidät mun uusista vaatteista? Juulia kysyi pirtsakasti siskoltaan.
-Et sitten voinut odottaa mun saapumista ennen kuin menit kasvamaan, Jessika sanoi vastaamatta lainkaan Juulian äskeiseen kysymykseen.
-Ai, sori. Mä en tiennyt sun olevan niin kiinnostunut kasvustani. Ja suoraan sanottua tuommoinen ei tullut mieleenkään, Juulia vastasi kepeästi.
-Siinähän se juuri onkin. Kukaan ei arvosta minua niin paljon, että haluaisivat minun katsovan heidän kasvuhetkensä, Jessika ajatteli.
Photobucket
Juulia ei kuitenkaan ymmärtänyt siskonsa pahoittaneen mieltänsä, vaan hymyili tyytyväisenä. Juulia suuntautui myös tietotavoitteiseksi, ja elämältään hän halusi kohottaa kaikki seitsemän taitoa huippuun saakka.
Photobucket
-Onneksi olkoon! Jessika huudahti yllättäen tullen halaamaan Juulia. Jessika pelkäsi siskonsa tajuavan pahoittuneen mielen, minkä vuoksi Jessika yritti esittää mahdollisimman iloisinta, varmasti onnistuikin. Ja eihän Juulian kasvaminen muutenkaan maailman tärkeintä ollut, turha siitä olisi pahoittaa mielensä koko loppuelämäksi.
-Kiitos! Taidankin heti mennä soittamaan kyselläkseni, mitä stipendejä saisin, Juulia kertoi lopettaen nopeasti halin.
-Selvä, mä suuntaan kylppäriin, tää työhaalari hiostaa ihan kauheesti, Jessika valitti.
Photobucket
Jessika kävi vain pikaisessa suihkussa, ja saapui olkkariin samaan aikaan, kun Juulia lopetti puheluaan.
-No, montako stipendiä sait? Jessika uteli.
-En vielä muusta kuin hyvistä arvosanoista, mutta aion hankkia vielä taitopiste-stipendejä, Juulia intoili. Jessika oli vähän kateellinen siskolleen. Olihan hänelläkin stipendi uranhuipusta, mutta kouluarvosana stipendi on arvoltaan suurempi. Ei ollut vaikea arvata, kummasta vanhemmat haluaisivat perijän, molemmathan olivat rahanperään, ja heidän mielestään enemmän stipendejä omaava lapsi olisi varmasti parempi perijä. Jessika kuitenkin tukahdutti
mietteet, lukijathan sen perijän valitsevat, eivät vanhemmat.
Photobucket
Photobucket 
Jessika oli kuitenkin sen verran ärtynyt , että hänen oli pakko purkaa viha johonkin. Kello oli jo aika paljon, eikä viitsinyt mennä ulos nykkeilemään. Jostain kumman syystä Jessika suunnisti Juulian huoneeseen, ja hänen silmiinsä osui nurkassa oleva nukkekoti. Suutuksissaan Jessika potkaisi sitä, ehkä hiukan liian rajusti, jolloin sen liimat pettivät, ja minitalo luhistui lattialle.
-Ubsis, mitäs mä nyt teen.. Noh, tuskinpa Juulia tätä enää tarttee, Jessika päätti.
Photobucket
Vaikka Jessikan mielestä oli liian myöhä mennä ulos, halusi Juulia kuitenkin mennä opiskelemaan. Hän pyysi apua Petralta, joka tiesi kaiken karisman hankinnasta.
-Jes, taas se meni reikään! Juulia iloitsi saatuaan pallon jälleen oikeaan paikkaan. Hän oli oppinut nopeasti tekniikan Petran opettaessa.
-Hienoa, mutta emmekö voisi mennä jo nukkumaan, kello on aika paljon, Petra huomautti haukotellen.
-Ei vielä, huomenna ei ole kouluakaan, Juulia huomautti, joten Petra suostui jäämään vielä hetkeksi.
Photobucket
Huolimatta myöhään valvotusta yöstä, Juulia heräsi varhain aamulla. Siistinä tyttönä hän petasi pedin pienin siistein kädenliikkein. Juulia oli aina halunnut pitää oman huoneensa putipuhtaana. Hänestä oli kiva järjestellä tavaroita uusiin paikkoihin. Kaiken huippuhan tietenkin oli, kun Uuno tuli taputtelemaan häntä päähän ja kehumaan kaikin mahdollisin tavoin. Älkää ihmetelkö tuota "oranssiakohtaa" tuolla peilissä, jostain syystä Jessikan huoneen peili näkyy Juulian huoneeseen.. .--p
Photobucket
Juuliasta oli muutenkin ilo auttaa muita, kun he apua tarvitsivat. Muilla tuntui olevan kiire jokaiseen paikkaan, eikä kukaan ehtinyt kokata edes täyttävää ja terveellistä aamupalaa. Usein Juulia heräsikin sen takia aikaisin, että ehtisi valmistaa muille aamupalaa näiden vielä nukkuessa. Juuliasta kehittyikin nopeasti loistava kokki, ja jossain tulevaisuuden viimeisimmissä kolkissa hän tunsi itsensä vahvasti kotiäidiksi.
Photobucket
Pian lätyt tulivatkin valmiiksi, eikä Juulia voinut millään vastustaa kiusausta käyttämättä vastapoimittuja mansikoita koristuksina. Juuliasta oli hauska sommitella jopa mansikatkin hauskannäköisesti lautaselle. Lopulta hän pääsi viimein kattamaan pöydän herkuillaan.
-Sitten pitäisi vielä onnistua saamaan kaikki saman pöydän ääreen, eihän päivän tärkein ateria ole mitään ilman seuraa! Juulia suunnitteli.
Photobucket
Kovan ja vaivalloisen herättelyhetken jälkeen Juulia oli viimein saanut herätettyä Petran ja Uunon, joka oli saanutkin myöhään nukkumisen jalon lahjan... Uuno olisi mieluisasti jatkanut uniaan vapaapäivänä, mutta hänestä oli niin ihana saada syödä Juulian herkkuja, että nouseminen loppupeleissä olisi ainoa vaihtoehto.
-Äiti, opetatko minulle lisää kuntoilusta aamiaisen syötyämme? Jessika kysyi, Petralta sai talon parhaat vinkit.
-Opettaisin sinua mielelläni, mutta lupasin auttaa jo Juuliaa karisman kanssa. Hän on niin innoissaan, etten eilenkään meinannut saada häntä nukkumaan. Ymmärräthän? Petra selitti harmittelevasti.
Photobucket
Jessikan hymy hyytyi siihen paikkaan, tietenkin Petra halusi auttaa Juuliaa.
-Tietenkin ymmärrän, ansaitseehan Juuliakin opetusta. Hän aina tekee kaikkensa meidän hyväksemme, Jessika sanoi yrittäen peittää pettymystään, harmistunut ääni kuului kyllä ulospäin.
Ei moinen tietenkään mikään maailman loppu ollut, saisihan Jessika itsekin tuloksia aikaan, Petran kanssa ne olisivat vain tulleet näkymään nopeammin. Jessika karkoitti pahanmielen itsestään samantien, ja päätti keskittyä ruoasta nauttimiseen.
Photobucket
-Ja muuten Jessika, Uuno karjahti pienen hiljaisuuden jälkeen.
Jessika siirsi katseensa isäänsä kohottaen kulmiaan kiinnostuksissaan.
-Kävi tuossa noin mielessä, kun sinähän olet siellä sairaalassa töissä, Uuno puhui.
-Niin? Jessika myönsi.
-Mietin tässä vain, kun tarvitsisin uusia haasteita, ja olen tässä pitkään miettinyt jo uran vaihdosta... Uuno selitti.
Photobucket
-Ahaa, haluat siis, että kysyisin sinulle työpaikkaa pomoltani, Jessika huudahti.
Uuno pompahti säikähdyksissään pystyyn, kuinka Jessika tuon oli onnistunut arvaamaan?
-Öh, niin, ellei siitä ole kamalasti vaivaa. Voisinhan minä itsekin sieltä työpaikkaa kysyä, Uuno puhui katse kattoon liimattuna.
-Ei siitä tietenkään ole vaivaa, kysyn vaikka tänään heti, Jessika lupasi.
Photobucket
-Niinkö! Sepä mahtavaa! Uuno karjaisi ollen hetken aikaa oikein mielissään, kunnes tajusi sen olevan liian innokkaan näköistä.
-Tarkoitan siis, jos vain viitsit, eihän sillä mikään kiire ole, Uuno korjasi näyttäen jälleen hiukan vakavammalta ja totisemmalta.
-Voi isä, mahdatkohan uskoa tuota itsekään? Jessika kysyi, jolloin koko pöytä rehahti nauruun Uunoa lukuunottamatta. Pienen ujostelun jälkeen hänkin kuitenkin ryhtyi nauruun muiden sekaan, milloin Jessikasta oli ajatusten lukija tullut?
Photobucket 
Petra, possu kun oli, sai syötyä ensimmäisenä.
-Minä käyn katsomassa tarvitseeko Jenna hoitoa, Petra ilmoitti nousten pöydästä.
-Kyllä minäkin olisin voinut, ja sinunhan piti auttaa Juuliaa, Uuno huudahti. Toki hänkin olisi halunnut hoitaa lellikkiään.
-Syö sinä vaan rauhassa lättysi, etteivät ne jäähdy, Petra vastasi osoittaen Uunon täysinäistä lautasta. Petra ei käsittänyt, miksi siistit simit söivät niin hitaasti ja sivistyneesti, kun hotkien ja sormia apuna käyttäen sai syötyä hetkessä.
Photobucket
Koska Petra oli mennyt Jennan luo, täytyi Juulian odotella vielä hetki karisma opetuksen alkamista. Käyttääkseen ajan hyödyksi, kaivoi Juulia kaapista vanhan pesusienen alkaen jynssätä saastaisia työtasoja.
-Näitä ei ole varmaan pesty ikinä! Juulia ällösi. Hän kuitenkin päätti käyttää hyödyksi kaikki ne käytännöntoimet, jotka olivat avuksi taitopisteiden hankinnassa.
Photobucket
Juulia oli niin tunteella putsailujensa parissa, ettei edes huomannut Petran saapumista keittiöön. Vasta kun vieressä olevan jääkaapin ovi avautui, Juulia kääntyi katsomaan todeten Petran saapuneen.
-Sinähän olet ahkera tyttö, ei sinun pakko ole kaikkea tehdä, Petra huomautti.
-Kyllä minä voin, ei tästä ole vaivaa, Juulia ilmoitti saatuaan viimein hinkattua kaikki tahrat työtasosta. Vielä toinen jäljellä..
Photobucket
Kenellekään perheenjäsenelle ei jäänyt epäselväksi, kuka oli Uunon lellikki. Uuno puuhasteli päivät pitkät kaikkea kivaa kuopus-Jennan kanssa. Petra välillä iltaisin muistutteli, että oli heillä muitkin lapsia, mutta Uuno ei mahtanut mitään sille, että synnytyksen näkeminen oli tehnyt lähtemättömän kiintymyksen tähän pikkuneitiin. Jessika ja Juulia eivät ottaneet mitenkään huonosti Uunon lellintöjä, he olivat jo sen verran isoja ymmärtääkseen asioita.
Photobucket
Photobucket
Eräänä päivänä Uuno halusi viedä Jennan leikkimään takapihalla olevalle leikkialueelle. Petra oli kyllä huomauttanut, että Jenna olisi vähän liian pieni leikkimään ulkona, mutta kun Uuno jotain halusi, hän sai tahtonsa läpi. Oli ilo katsella, miten Jenna liukui liukumäessä, ja halusi aina vaan uudestaan ja uudestaan laskea.
Photobucket
Petrakin saapui katsomaan kaksikon leikkejä.
-Noh, näyttääkö tämä ulkona leikkiminen jotenkin vaaralliselta? Uuno tuhahti ivallisesti.
-Ei Jennalle mitään voisi käydäkään, sinähän vahdit häntä niin tarkasti, Petra vastasi rauhallisesti, hän ei halunnut riidellä.
-Iti, vielä mäki! Jenna kiljui, mutta Uuno sanoi, että Jenna voisi tutkia pihan muita leluja.
Photobucket
Petra ja Uuno halusivat kokeilla, kestäisivätkö vanhat pihakeinut heidän painonsa. Räksähdyksiä ei kuulunut, joten he uskalsivat ottaa vähän vauhtia. Aikuisten leikkiessä he aivan unohtivat Jennan vahtimisen, mutta eipä tyttö mitään ilkeää tehnyt, hän oli löytänyt kiinnostavan näköisen laatikon, ja päätti heti kurkkia sen sisälle.
Photobucket
Laatikosta paljastui kiva lelu, ja Jenna oli heti innoissaan.
-Laamalelu, Jenna totesi. Uuno keskeytti välittömästi keinumisen.
-Mitä, sanoiko Jenna jotain? Onko hän oppinut uusia sanoja? (ensimmäinen sana oli tietenkin "iti")
-Laama! Jenna toisti, jolloin Uuno repesi nauruun.
-Ei laama, vaan he-vo-nen! Uuno tavutti, jotta pikkuinen ymmärtäisi.
-Hetotne, Jenna yritti matkia, mutta sana oli liian monimutkainen.
Photobucket 
Jessika oli treenannut päivittäin, ja tullut aina vain paremmaksi. Hän pärjäsi jo itse, vaikka Petra olisi suostunut kyllä auttamaan.
-Auta sinä sitä Juuliaa vaan, haluat kuitenkin. Sitä paitsi, minulla on oma ihana opettaja koulussa... Jessika jäi haaveilemaan, kunnes tajusi näyttävänsä idiootilta seistessään paikoillaan. Aina, kun hän alkoi ajatella Armasta, ei ollut mahdollista tehdä jotain muuta samalla. Jessika kuitenkin päätti jättää Armaan ajattelun, ja teki kovan iskun.

Varokaa, jos ette kommentoi, Jessika lyö nenänne lyttyyn. .----D Jooh, eipä minulla kai tässä mitään ihmeenpiä loppuhöpinötä ole, pääsette kommentoimaaan. .--D (Ja ihan tiedoksi, jos joku ei tiedä: kun tuossa on tuo mainos niin, ettei kommentointi paikka näy, käykää klikkaamassa osaa osa laatikosta, jolloin kommentointi on mahdollista. )