Atso oli päässyt Roosan kahvilaan Benjaminin kanssa koulun jälkeen. Pojat olivat keksineet, että he pystyisivät lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kahvilassa hoitui niin ystävän näkeminen kuin pieni välipalailukin. Ystävykset juttelivat tulevasta tet-tapahtumasta.
-Äiti lupasi, että voimme tulla kahvilaan tettiin. Meitä odottaa mielenkiintoinen viikko... tiskien parissa, Benjamin huudahti madaltaen ääntään loppua kohden. Häntä ei todellakaan kiinnostaisi tiskata koko viikkoa, mutta hyvän seuran kanssa tehtävästä varmasti selviydyttäisiin kunnialla.
-Äh, olen pahoillani, mutten voi tulla tänne tettiin, Atso sanoi huolettomasti. Tietenkin häntä harmitti kaverinsa kohtalo, mutta kyllä tämä viikosta selviäisi!
-Et ole tosissasi? Mikset muka ehdi? Benjamin heti parahti.
-Isä lupasi viedä minut työpaikalleen. Ajattele, hän on luolien tutkija! Minua odottaa jännittävä, seikkailun täytteinen viikko! Atso kertoi innoissaan.
-Minäkin tulen, kyllä seikkailut tiskit voittavat! Benjamin karjaisi.
-Ehei, isä sanoi, että hän saajärjestettyä vain minulle paikan. Pyydä sinä joku kavereistasi seuraksesi, Atso ehdotti.
-Niin kai minun täytyy sitten tehdä. Pidä hauskaa, Benjamin totesi hymyillen.
-Toki! Minä todella tulen viettämään hyvää aikaa, Atso sanoi varmana.
---
-Älä viitsi isä! Minua ei todellakaan kiinnosta viettää tuon kanssa aikaa! Atso karjui metsän laidalla velipuolelleen Jukalle. Kusti oli itse luvannut, että van hän ja Atso viettäisivät viikon kahdestaan tutkien kiviä, eikä hän todellakaan ollut maininnut Jukan mukaantulosta. Asia oli ilmennyt hänelle vasta, kun Atso oli saapunut sovittuun lähtopaikkaan.
-Luuletko, että minä haluaisin olla sinun kanssasi? Naurettava ajatus. Luulisi, että sinun kaltaisellasi lellityllä pennulla olisi mahdollisuus mennä muuhun kuin pienipalkkaiseen työhön, Jukka tiuskaisi.
-Nyt hiljaa! Me lähdemme tällä kokoonpanolla, eikä muutoksia tule. Te kaksi tulette niin surkeasti toimeen, että nyt on korkea aika muuttaa asia. Eiköhän viikko tiiviissä, yhteisessä mökissä muuta asioita, Kusti puhui komentelevasti. Pojat siirsivät katseensa isäänsä.
-Minä en tule! Jukka huudahti.
-Kyllä tulet, et sinä muualta enää tet-paikkaa saa, Kusti totesi.
Hetken päästä Kusti lähti kulkemaan pitkin kohoavaa metsäreittiä, eikä Atson ja Jukan auttanut muu kuin lähteä seuraamaan. Jukka jäi tahallaan perälle. Häntä ärsytti, että isä halusi tunkea Atsoa joka paikkaan mukaan. Atso vilkuili maahan ja mietti, miten pieleen hänen ajatuksensa olivat menneet huikean jännästä metsäseikkailusta. Tulevasta viikosta tulisi ahdistava ja vastenmielinen. Kusti tiesi liiankin hyvin, miten huonosti pojat tulivat toimeen, mutta silti hän jaksoi kiusata lapsiaan niin! Matka eteni omalla painollaan, vaikka tunnelma olikin vaitonainen.
Muutaman kymmenen minuutin kuluttua kolmikko saapui pienen metsämökin eteen.
-Tämä on meidän tutkintaryhmämme tukikohta, Kusti selitti työntäessään avainta lukkoon. Ovi avautui, ja pojat silmäilivät hiukan epäileväisesti hämärän mökin sisustusta.
-Eihän tämä mitään luksusta ole, mutta kyllä täällä pystyy hyvin yöpymään, Kusti naurahti huomattuaan poikien järkyttyneet ilmeet. Atso naurahti kiusaantuneena ja otti pari askelta eteenpäin, mutta kapinoiva Jukka jäi tympääntyneenä seisomaan paikoilleen.
-Ihan totta iskä! Miksi sä puijasit meidät tähän? Jukka huudahti.
-En minä mitään puijannut. Te kumpikin kysyitte minulta tet-paikan saamisesta, ja halusin olla reilu molempia poikiani kohtaan. Teepä pikainen asenteenmuutos, tai kirjoitan tet-raporttiisi huonot arvostelut! Kusti ärsytti leikillään, mutta Jukka päätti varmuudeksi kuitenkin siirtyä muiden luo mökin sisäpuolelle.
-No niin, minä lähden käväisemään muun tutkijaryhmän kanssa luolan luona, ja te voitte jäädä tänne. Olen kerännyt pöydälle erilaisia kivistä kertovia kirjoja, voitte vaikka perehtyä niihin. Iltapäivällä vien teidät sitten käymään kaivoksella, Kusti saneli päivän ohjelman. Pojat nyökkäsivät isälleen, ja Atso otti heti yhden kirjan käteensä kuuliaisena.
-Hyvä, nähdään muutaman tunnin päästä, Kusti huikkasi ja asteli ulos mökistä.
Kustin lähdön jälkeen Atso asettui istumaan puiselle jakkaralle ja alkoi selailla kivikirjaa. Jukka sen sijaan nökötti paikoillaan seinään nojaten ja huokaili äänekkäästi. Hetken aikaa pojat vain uppoutuivat kumpikin omiin tekemisiinsä yrittäen unohtaa toistensa läsnäolon. Yllättäen Jukka kuitenkin puhkesi puhumaan:
-Mä kuvittelin, että tästä viikosta tulisi mielenkiintoinen ja että isän työpaikalla saisi kokea huimia seikkailuja. Mutta täällä me vaan joudutaan perehtymään joihinkin kivikirjoihin! Jukka tuhahti.
-Isähän sanoi, että me päästään myöhemmin kaivoksella käymään. Saat työstä enemmän irti kun olet perehtynyt sen teorian puoleenkin, Atso yritti saada Jukalle uusia näkökulmia, mutta toinen vain pyöritteli silmiään.
Atso huokaisi, Jukka oli melkein yhtä mahdoton kuin Benjamin: jos jokin asia ei miellyttänyt, ei siitä voinut edes yrittää löytää mitään positiivista ja päivä olisi pilalla. Atso siirsi katseensa takaisin kirjan pariin ja yritti sisäistää graniitista kertovan kappaleen sisältöä. Jukka naputteli tylsistyneenä lattiaa kengän kärjellään.
-Nyt mulle riitti tämä sisällä nököttäminen. Osaan mä yksinänikin paikkoja katella, Jukka tokaisi ja rynnisti ulos niin nopeasti, ettei Atso ehtinyt sanoa tilanteeseen juuta eikä jaata. Atso mietti, olisiko hänen pitänyt yrittää ylipuhua Jukka jäämään, mutta toisaalta hän saattoi nyt keskittyä paremmin kirjaan. Jos Jukka halusi hoitaa hommat omalla tavallaan, tehkööt niin.
Ei ehtinyt kulua montaakaan minuuttia Jukan lähdöstä, kun Atson korviin alkoi kantautua avunhuutoja. Hetken poika luuli kuulevansa harhoja, mutta huuto vain jatkui. Ja mikä pahinta - huutaja oli Jukka! Atso nousi paniikissa pystyyn ja alkoi kaivaa kännykkää taskustaan muistaen sitten Kustin kertoneen, ettei keskellä metsää ollut kenttää puhelimen tavoitettavaksi.
-Mä olen tulossa, koita kestää! Atso karjaisi takaisin alkaen vasta sitten miettimään, että mitä jos Jukka halusi vain pilailla hänen kustannuksellaan.
-Parempi se kai on kuitenkin käydä varmistamassa asia. Apua ei koskaan saa huutaa leikillään, ja luulisi Jukan tietävän sen, Atso mietti lähtiessään mökistä.
Atso suunnisti avunhuutojen perässä ja saapui lopulta jyrkän rotkon reunalle. Kauhukseen hän huomasi Jukan roikkumassa jyrkänteen reunalla!
-Vihdoinkin sä tulit, auta mut ylös! Jukka helpottui huomattuaan Atson ilmestyneen paikalle.
-Oliko nyt järkevää lähteä yksin tuntemattomaan maastoon? Atso paheksui toisen käytöstä.
-Hei nyt ei ehkä oo paras aika millekään luennolle, mun kädet väsyy ja ote lipeää kohta! Jukka ärähti peloissaan. Atsokin tajusi tilanteen olevan vakava, ja hän kiihdytti askeliaan.
Jukan voimat olivat kuitenkin rajalliset, ja poika lipesi otteestaan. Atso ojensi nopeasti kätensä, ja pojat tarttuivat tiukasti toistensa käsistä kiinni. Jukan koko paino oli Atson käsien varassa, eikä tämä tosiaan ollut varma, kuinka kauan jaksaisi pidellä Jukkaa.
-Mä en mitenkään pysty vetämään sinua ylös, Atso kertoi ja puri huultaan.
-Anna mun sitten mennä! Saatte olla iskän kanssa aivan kahdestaan, Jukka totesi uhrautuvasti.
-En... todellakaan, Atso tiuskaisi tuskissaan.
Hetkessä Atso lipesi asemistaan, ja tasapaino tilanteen välillä katosi. Atso ja Jukka tipahtivat molemmat kallion huipulta. Pojat ehtivät karjaista kerran, eikä kumpikaan voinut olla miettimättä, olisiko tämä hetki viimeinen elossa vietetty aika.
Pudotus oli kuitenkin yllättävän lyhyt, ja pojat mätkähtivät kiviselle maalle puoliksi toistensa päälle. Atso tajusi olevansa elossa, ja hän oli vielä niin shokissa, ettei hän kunnolla kyennyt tuntemaan kipua.
-Anteeksi, mun ei pitänyt päästää irti, Atso pahoitteli.
-Sä yritit parhaasi. Minun takiani olemme nyt täällä jumissa, Jukka huokaisi. Atso yritti saada itsensä ylös, ja tutkaili paikkoja.
-Kallion seinät ovat niin tasaisia, ettemme pysty niitä pitkin kiipeämään. Meidän täytyy löytää ulos jotain toista kautta. Täällä on tunneli, Atso selitti. Hän oli jo konttaamassa tunneliin, kunnes huomasi Jukan jääneen istumaan paikoilleen.
-Mennän. En jätä sinua tänne yksin, Atso tokaisi kyllästyneesti. Aina Jukan perään sai katsoa.
-Mun jalkaan koskee, en mä voi tulla, Jukka piipitti hiljaa.
-Minun täytynee kantaa sinut. En tiedä, miten se onnistuu, mutta eiköhän jollain tavalla, Atso huokaisi.
Atso tuli Jukan luokse ja oli auttamassa tätä kävelemään, kunnes Jukka kielsi velipuoltaan auttamasta.
-Ei minun jalkaan satu. Mä... pelkään pimeää, Jukka kertoi hiljaa nolostuneena. Atso katsoi kummastuneena Jukkaa. Tämä aina esitti niin kovaa, mutta oli hänelläkin herkkä ja haavoittunut puoli.
-Ei hätää, et ole siellä yksin. Mennään yhdessä. Sä pystyt voittamaan pelkosi. Kyllä me löydetään ulos, Atso yritti sanella kaikenlaisia kannustimia lähtemään. Lopulta Jukka totesi hiljaa:
-No mennään sitten.
Atso lupautui kulkemaan edellä, ja Jukka seurasi häntä. Käytävä näytti pitkältä, ja loputtomalta, mutta Atso halusi uskoa ulospääsyn löytyvän, kunhan tarpeeksi vain yrittää. Niin pojat katosivat käytävän syvyyksiin, ja he hukkuivat pimeyteen.
Mitä pidemmälle pojat konttasivat, sitä pimeämmäksi onkalo muuttui. Atso vilkaisi aika ajoin taakseen nähdäkseen, että Jukka oli vielä mukana. Vähitellen pimeyteen tottui ja silmät erottivat eri teitä paremmin. Atso kulki vaistojensa varassa, ja hän yritti valita risteyskohdissa valoisamman näköisen tien. Jukka tärisi, ja häntä inhotti koko tilanne, mutta silti hän luotti Atsoon, joka periaatteessa oli hänen ainoa toivonsa.
Lopulta aurinko sarasti luolan suuhun niin loisteliaasti, että pojat tiesivät olevansa lähellä selviämistä. Tie nousi ylöspäin, ja lopulta pojat olivat päässeet ulos.
-Tämä ei voi olla totta! Me selvisimme sittenkin! Jukka huokaisi onnellisena. Atso katsahti Jukkaan päin ja hymyili tälle. Tällaisen kokemuksen jälkeen kumpikin takuulla arvostaisivat enemmän pieniä asioita!
-Eiköhän lähdetä etsimään majaa. Jos me pääsimme tuolta ulos, löydämme takuulla majallekin, Atso huudahti voitonvarmana.
Atso oli jo lähtemässä, kunnes Jukka tarttui häntä kädestä pysäyttäen tämän.
-Haluan vain sanoa... Kiitos, että autoit minua. En olisi selvinnyt sieltä ulos ilman sinua, Jukka sanoi ystävällisesti ja hymyili aidosti iloista hymyä.
-Eipä tuossa mitään, Atso totesi.
-Ei kun ihan totta! Mä en tiennyt, että sä olet noin kiva tyyppi. Sain sinusta alunperinkin aivan väärän kuvan, Jukka selitti. Atso suorastaan liikuttui Jukan sanoista.
-Mäkin olen oppinut sinusta aivan uusia puolia tämän päivän aikana. Tämä tilanne taisi lähentää meitä, Atso tuumasi.
-Totta, mutta nyt lähdetään etsimään majaa. Isä antoi minulle tämän alueen kartan aamulla, ja se on nyt taskussani. Olen taitava suunnistamaan, ja olemme hetkessä majalla, Jukka kertoi. Yhdessä pojat lähtivät hyvillä mielin etsimään reittiä.
Pojat löysivät onnistuneesti takaisin mökille yhteistyötä tehden. Kustin tullessa myöhemmin paikalle ei hän ollut uskoa silmiään huomattuaan poikiensa rupattelevan sulassa sovussa keskenään.
-Moi iskä! Sori, ei me paljoa ehditty noihin kirjoihin perehtyä, kun alettiin jutustella mukavia, Atso kertoi Kustin nähdessään.
-Eipä mitään. Nyt voisimme kuitenkin lähteä käymään siellä kaivoksella, Kusti totesi hymyillen.
-Ymh, me voitais kyllä jättää se reissu väliin tältä päivältä. Mitä jos mieluummin jäätäisi tänne ja pelattaisiin vaikka korttia yhdessä? Jukka ehdotteli Atson nyökkäillessä. Pojat olivat jo kokeneet ihan tarpeeksi seikkailuja sen päivän aikana.
-Noh, eiköhän se sovi, vaikkei kortin pelaaminen luolien tutkijan työnkuvaa täysin vastaakaan, Kusti lupasi. Mies oli iloinen siitä, että pojat tuntuivat viimein tehneen sovinnon vihanpidossaan.
---
Muuttopäivä koitti lopulta. Ennen kuin Iloliemet rynnistivät taksin kyydissa Siniperään, oli heillä yksi välipysäkki matkassa. Juulia oli lopulta taipunut ajatukseen, että Atso saisi jäädä Kustin luo asumaan. Nainen oli tajunnut, että oli ollut ajatusta vastaan alun perinkin vain siksi, että hän halusi kostaa ex-miehelleen tämän petturuuden viemällä Atson pois häneltä. Veikko oli saanut hänet vakuutettua siitä, että Atso pärjäisi kyllä isänsä luona. Juulia kulki matkalaukkuja kantavan Atson kanssa kohti Kustin taloa, missä mies seisoikin ovella vastassa.
-Tervetuloa! Mukavaa, että tulit tällä kertaa pidemmälle vierailulle, Kusti iloitsi.
-Voit viedä tavarasi Jukan huoneeseen, Kusti kehotti Atsoa, ja poika lähtikin viimeiset hyvästit Juulialle sanottuaan sisälle. Ero muusta perheestä ei ollut Atsolle kovinkaan suuri pala, sillä hänen kaverinsa asuivat täällä. Muutenkin lähes täysi-ikäinen nuori mies nautti päästessään elämään itsenäisempää elämää. Juulia sen sijaan oli aivan murtunut lapsensa jättämisestä, eikä Kusti voinut olla ottamatta naista lohduttavaan halaukseen.
-Pidäthän Atsosta hyvää huolta? Juulia niiskaisi.
-Tietenkin. Älä ole huolissasi, pojastamme on kasvanut hieno mies, Kusti kannusti. Taksi tööttäsi torveaan, joten Juulian oli lähdettävä.
---
Viikot olivat vierineet melkoisella mylläkällä pakkaamisessa ja muidenkin muuttotouhuja hoitaessa. Uusi talo oli vihdoin saatu kalustettua lähes kokonaan, ja vanha talo oltiin myyty kohtuullisella hinnalla. Vihdoin Iloliemien perhe seisoi viimeisten muuttolastiensa kanssa tulevan kodin edessä. Juulia ja Veikko saivat vain huokaista helpotuksesta, kun pahin sähellys muuton kanssa alkoi vihdoinkin olla takana päin. Hetken aikaa koko perhe vain tuijotti lumoutuneena uutta taloa, eikä kellään heistä tahtonut olla voimaa kiikuttaa mukana olevia tavaroita sisälle.
Yllättäen koko joukkio lähti lopulta kuitenkin katsomaan uutta taloa sisältäkin päin, ja siinä rytäkässä Jarno kompastui omiin jalkoihinsa. Kädessä ollut laatikko lennähti komeasti ilmassa, ja hetkessä koko sisältö oli levinnyt pihalle. Uuno vilkaisi taakseen ja kysäisi:
-Tarvitsetko apua?
-No en tietenkään, Jarno huokaisi ja murahti sarkastisesti.
-Hyvä, Uuno totesi kepeästi ja jatkoi matkaansa sisälle vilkuilemaan uutta taloa. Jarnon suu pongahti auki, ja hän jäi harmistuneena tuijottamaan isoisänsä perään.
-Jos Kaille tai ihan kelle tahansa muulle olisi käynyt näin, olisivat kaikki äkkiä juosseet auttamaan, Jarno mutisi ja alkoi viskomaan tavaroita takaisin laatikkoon.
Jarno tarttui johonkin paperiin ja oli jo rytistämässä sen lievittääkseen vihaansa, mutta sitten hän huomasi paperin ylänurkassa lukevan suurin kirjaimin "isyystesti". Jarno asetti lapun maahan, siristi silmiään ja veti kasvoilleen kummastuneen ilmeen. Jarno silmäili paperia ja hämmennyksekseen hän näki siinä mainittavan oman nimensä! Jarnoa ihmetytti, sillä hän oli aina tiennyt isänsä olevan Veikko. Miksi asia oli täytynyt varmistaa? Oliko asiassa jotain epäselvyyksiä? Jarno luki puoli-ymmärryksellään tekstiä, ja lopulta todettiin Veikon olevan Jarnon isä.
-Jarno, mikä sinulla oikein kestää? Juulia totesi koppavasti ja astui ovelle katsomaan. Jarno nousi nopeasti ylös ja piilotti selkänsä taakse paperin. Jos vanhemmat eivät olleet kertoneet hänelle isyystestistä aiemmin, he eivät varmaan edes halunneet hänen tietävän siitä. Jokin palaneen käry paperissa haiskahti, ja Jarno halusi selvittää asian.
-Minä vain kompuroin. Saan nämä ihan kohta kasattua, Jarno kertoi syyllinen ilme kasvoillaan. Jarno koitti nostaa suupieliinsä pientä hymynpoikasta, jottei hän näyttäisi niin läpinäkyvältä.
-No hyvä. Me muut täällä jo katselemme taloa. Tule, kun ennätät, Juulia totesi ja katosi sisälle. Jarno huokaisi helpotuksesta. Muut saivat katsella taloa ihan rauhassa, mutta Jarno itse päätti jättää ihastelukierroksen tällä kertaa väliin.
Jarno kipusi portaat ylös ja suunnisti omaan huoneeseensa. Värityksen perusteella huonetta ei välttämättä heti osaisi yhdistää pojan huoneeksi, mutta Jarno itse kuitenkin viihtyi värimaailmassaan. Jarno asetti viimeiset mukanaan tuomansa tavarat sängyn päälle ja siirtyi sen jälkeen kirjoituspöytänsä ääreen. Poika otti isyystestipaperin käsiinsä ja asetti sen pöydälle. Paperi oli mennyt äskeisessä piilotteluhommassa vähän rynttyyn, mutta Jarno sai onneksi suoristettua pahimmat koiran korvat renoilta. Tummat kirjaimet valkoisella paperilla vilisivät Jarnon silmissä pojan lukiessa paperia yhä uudelleen ja uudelleen alusta loppuun. Jokaisen lukukerran jälkeen asiat tuntuivat menevän pahempaan solmuun.
Lopulta Jarno ei enää kestänyt ja sysäsi testipaperin lattialle. Väkisinkin mieleen palautui Petra-mummon viimeiset sanat tämän kuolinvuoteella. "Sinun isäsi ei ole Veikko", niin Petra oli sanonut. Aluksi Jarno oli pitänyt lausahdusta mitättömänä lääketokkuraisen vanhuksen puheena, mutta ehkä asioilla oli jokin yhteys. Ristiriita tuli kuitenkin vastaan heti siitä, että testin tuloksen mukaan Veikko oli hänen isänsä, toisin kuin mummo oli väittänyt. Jotain epäselvyyksiä isyydessä oli kuitenkin ollut, kun testien tekoon oli ylipäätään ryhdytty. Jokin sai kuitenkin pojan pitämään edesmenneen isoäitinsä sanoja varmenpana totuutena kuin kirjaimia paperilla. Petrahan oli aina pitänyt pojan puolia ja ollut tälle tärkein perheenjäsen, ei hän olisi keksinyt huvikseen niin vahvoja väitteitä. Jarnolla ei kuitenkaan ollut mitään tietoa, kuka toinen mahdollinen isäehdokas voisi olla.
Tietämättöminä Jarnon pähkäilyistä Juulia ja Veikko asettelivat viimeisten kassien sisältöjä paikoilleen.
-Puuh, vihdoinkin tämä muuttohässäkkä alkaa olla lopuillaan, Juulia huokaisi työntäessään lipaston kaappia kiinni. Naisen katse jäi lepäämään vihreälle seinälle. Hän oli tottunut edellisessä kodissaan puna-oranssiin huoneeseen niin kovin, että uuteen väriin tottuminen veisi varmasti oman aikansa. Juulia päätti kuitenkin karistaa ajatuksensa pois vanhasta kodistaan ja elämästään, nyt alkaisi uusi elämä Siniperässä! Lähistöllä Veikko puuhasteli perheen nuorimmaisen, Jounin kanssa. Pikkumies olisi opetettava kävelemään.
Juulia hyppeli sängyn luo ja loikkasi sen päälle siten, että ihan patjan jouset hytkyivät. Uusi patja tuntui kimmoisalta ja pehmeältä. Uuden talon unista tulisi taatusti taivaallisia! Juulia vilkuili isän ja pojan touhuja. Aina kun Veikko irrotti otteensa Jounista, pyllähti tämä maahan. Lopulta poika sai tarpeekseen, ja hän lähti isäänsä kävelyoppeja pakoon Juuliaa päin. Juulia liikuttui poikansa teosta. Hän itse oli laiminlyönyt Jounin hoitamista ensi vuosista, mutta nyt lapsi tuli häntä päin ja hymyili suloista hymyä.
-Heh, ehkä meidän pitäisi opetella kävelemistä joskus myöhemmin. Taitaa Jouni haluta viettää enemmän aikaa äidin kuin isän kanssa. Hän ei ujostele sinua enää yhtään, Veikko puhui hymyillen. Juulia nosti Jounin viereensä makaamaan ja sanoi pojalle:
-Kiitos, että olet valmis antamaan minulle uuden mahdollisuuden.
Veikko saapui vaimonsa ja kuopuksensa viereen hymyilemään. Veikko ei kunnioittanut Juulian aborttia, mutta viime aikoina hän oli ymmärtänyt syyt, miksi Juulia oli siihen ryhtynyt. Uuteen taloon muuttaminen oli suonut mahdollisuuden muutokseen. Kolmikko olisi ollut varmasti ties kuinka pitkään toistensa seurana, ellei Uuno olisi huutanut alakerrasta uusien naapureiden saapuneen tervehtimään Iloliemiä.
Vaikka Juulia ja Veikko olisivatkin mielellään jääneet viettämään onnellisia hetkiä perheen nuorimmaisen kanssa, halusivat he luoda hyvän kuvan naapureihin. Juulia päätti tervehtiä Ruusaa ja tämän miestä Jania. Uuno puolestaan meni jututtamaan hiukan vanhahkoa Titta-rouvaa, joka kertoi ylläpitävänsä puutarhakerhoa. Uuno jäi innoissaan puhelemaan naisen kanssa uudesta puutarhainnostuksestaan. Veikko puolestaan kätteli Theodoria.
Juulia meni nopeasti tekemään ruokaa vieraille, mutta jääkaappi oli melko vajaa. Juulia valmisti koko porukalle lihavoileipiä, ja hän jakoi pöydän täyteen leipiä.
-Olen pahoillani, että syötän teille näin tavanomaista ruokaa. Emme ole vielä ehtineet käymään kaupassa, ja tein jotain, minkä ainekset jääkaapissa oli, Juulia selitti vaivaantuneena. Hän olisi mielellään leiponut herkkuruokaa ja hurmannut saman tien kaikki naapurit taidoillaan. Juuliasta oli noloa tarjota vain leipiä.
-Niin, tavallisesti tämä meidän Juulia kokkaa sellaista herkkua, että ihan koko talonväki ja naapurit saavat kokea makuelämyksiä, Veikko kertoi katsoen Juuliaan päin.
-Nämä ovat varmasti hyviä, juuri uima-altaassa pulikoinut Titta vakuutteli.
Uuno päätti ottaa puheenaiheeksi sen, mikä hänellä oli jatkuvasti mielessä: raha oli mammonatavoitteiselle papalle yhä kaikki kaikessa, vaikka Uuno oli eläkkeelle siirtynyt. Vanhus selasi usein "huvikseen" lehden vapaat työpaikat läpi ja huokaili raskaasti. Mielellään Uuno olisi halunnut olla kiinni bisneksissään, mutta minkäs sille mahtoi, ettei hänen kaltaistaan vanhusta halunnut palkata kukaan.
-Täällä Siniperässä on toisenlaisiakin työnmuotoja kuin perinteinen uran valitseminen. Täällä on mahdollista perustaa omia yrityksiä, Jan kertoi Siniperän käytännöistä Uunon nyökkäillessä kiinnostuneena.
-Oh, minähän voisin alkaa kauppaamaan kasvattamiani kasviksia! Uuno innostui heti. Olihan hän aina tiennyt, että puutarhanhoito olisi tuottavaa puuhaa!
-Ai olette kasveista kiinnostunut? Liittykää ihmeessä puutarhakerhoomme, jolloin saatte halvemmalla siemeniä, Titta intoili ja Uuno lupasi harkita asiaa.
Lounaan jälkeen Veikko jäi keräämään astioita pöydästä. Vanhassa kodissa heillä oli ollut palkattuna siivooja, mutta hyvin putsaustaidot olivat yhä hallussa Veikollakin. Juulia puolestaan kävi hakemassa Jounin syöttämistä varten keittiöön ja ojensi pojalle tuttipullon. Taaperon jäädessä imeskelemään pulloa, kääntyi Juulia Veikon puoleen.
-Onkohan tuo yrityshömpötys sopivaa Uunolle? Vastahan Petrakin kuoli ja nyt itsepäinen isäni suunnittelee jo yrityksen perustamista, Juulia päivitteli hiukan huolissaan.
-En ole vanhusasiantuntija samalla tavalla kuin vauvojen, mutta sinuna en olisi huolissani. Uunolle rahantienaaminen tuntuu olevan tärkeää, ja saapa vanhus jotain sisältöä arkeensa, Veikko pohdiskeli.
Juulia siirtyi ikkunan viereen eikä voinut olla naurahtamatta huomattuaan Uunoa työntouhussa uudella kasvimaalla. Uunolla oli jäänyt säästöön vanhoja siemeniä muutossa, joten ainakaan vielä hän ei ollut päättänyt liittyä Titan ylläpitämään puutarhakerhoon. Veikkokin tuli Juulian seuraksi ikkunan ääreen ja kietoi kätensä naisen ympärille. Juulia hykerteli tyytyväisenä puolisonsa otteessa.
-Taidat olla oikeassa, ei Uunolla ole mitään hätää. Hän pääsee taas elementtiinsä, kun alkaa tienaamaan simoleoneja, Juulia totesi. Kaksikko olisi voinut jäädä tuijottamaan Uunon aherrusta pidemmäksikin aikaa, ellei paikalla ollut Jouni olisi alkanut kitistä väsymystään.
-Jaahas, taitaa olla päiväunien aika, Veikko päätteli ja lähti kiikuttamaan taaperoa makuuhuonetta kohti.
Illalla Ilolienten perhe valmistautui ensimmäiseen yöhön uudessa kodissa. Juulia ja Veikko koittivat saada Jounia unille, mutta poika olisi mieluummin jatkanut vielä leikkejä uusilla leluillaan.
-Saat jatkaa leikkejä huomenna, Juulia lupaili, mutta Jouni ei suostunut asettumaan kehtoon pitkäkseen.
-Jouni saattaa vierastaa uutta ympäristöä, Veikko arveli.
-Nukkuihan hän päiväunetkin niin tyytyväisenä, Juulia tokaisi.
-Illalla on eri juttu, koska on pimeämpää. Ja kuka tietää, millaisia mörköjä tässä talossa asustaa, Veikko puheli salaperäisesti ja tökkäsi Juulia leikillään selkään.
-Hyi, lopeta! Juulia kirkaisi Veikon naureskellessa.
-Minä käyn katsomassa, miten muiden yöpuulleasettuminen sujuu, Veikko ilmoitti äkkiä.
Veikko huomasi himmeän valon kajastavan Kain huoneen oven alta saapuessaan pojan huoneelle.
-No niin, valot sammuksiin ja nukkumaan, Veikko määräsi astuessaan ovesta sisään. Kai näytti säikähtäneeltä ja yllätetyltä. Hän oli ollut leikkimässä nallellaan, mutta nousi ylös Veikon saapuessa paikalle.
-Onko jokin hullusti? Veikko kysyi huomattuaan pojan kasvoilla surkean ilmeen.
-No... Jännittää huominen ja uuteen kouluun meneminen. Miksen saisi olla kotona, niin kuin tänäänkin? Kai aneli.
-Opettajat eivät katso poissaoloja hyvällä. Turhaan sinä pelkäät, uusi koulusi on varmasti kiva paikka ja saat kavereita, Veikko vakuutteli, mutta Kai näytti yhä epäilevältä.
-Minäpä luen sinulle sadun. Tiedän juuri yhden sopivan tähän hetkeen, Veikko tuumaisi ja kaappasi Kain satukirjan pöydältä.
-Saako nallekin tulla kuuntelemaan? Kai kysyi kantaen nallea käsissään.
-Toki, Veikko huudahti ja Kai istahti lattialle.
-Olipa kerran pieni nallepoika, joka pelkäsi kouluun menemistä, Veikko aloitti.
-Onko se vähän saman tapaisessa tilanteessa kuin minä nyt? Kai kysäisi väliin. Veikko nyökkäsi pienesti ja jatkoi sadun lukemista. Lopulta nallepoika oli saanut koulusta uusia ystäviä, ja se pärjäsi koulutyöskentelyssäkin hyvin.
-Nyt minulla on paljon levollisempi olo. Menen mielelläni nukkumaan ja herään pirteänä kouluun, Kai sanoi.
-Se on hyvä kuulla. Nuku hyvin, Veikko toivotteli ja poistui huoneesta.
Jarno istui uni-asussaan sängyllään ja kuunteli, miten Veikko sulki Jarnon huoneen vieressä sijaitsevan Kain huoneen oven ja käveli käytävää pitkin takaisin vanhempien makuuhuoneeseen. Jarno tuhahti kateellisena pikkuveljen saamasta huomiosta, olisi Jarnokin mielellään kuullut hyvän yön toivotuksia, mutta ei väkisin. Pojan katse kiinnittyi työpöydällä olevaan testipaperiin, ja silloin Jarno alkoi yhdistellä mielessään asioita. Veikon huomio oli tuntunut aina olevan eniten nuorimmissa pojissa, Kaissa ja Jounissa. Jättikö mies tahallaan Jarnon vähemmälle, vai johtuisiko toisten lellintä siitä, ettei Jarno välttämättä olisikaan Veikon biologinen lapsi? Ajatus kauhistutti poikaa jollain tapaa, ja hän sysäsi sen mielestään asettuessaan peiton alle. Vielä ei olisi syytä tehdä liian hätiköityjä päätöksiä, ensin tarvittaisiin faktoja ja todisteita lisää.
Lopuksi vielä Iloliemien uuden talon esittely:
Piha
Parveke
Eteinen
Keittiö
Alakerran vessa
Olohuone
Yläkerran käytävä.
Yläkerran vessa
Uunon huone
Jarnon huone
Kain huone (tulevaisuudessa myös Jounin huone)
Juulian ja Veikon makuuhuone
Semmoista. .-) Nyt yritän saada osia ahkerammin ja nopeammin tehtyä, tympii nämä parin kuukauden päivitysvälit. Onneksi olette jaksavaisia ja kärsivällisiä lukijoita. .-) Koeviikko onneksi lähenee loppuaan, mutta sitä seuraavat melko pian nuo kevään yo-kirjoitukset, äidinkielen tekstitaidon koe on jo ensi perjantaina. .-s Mutta sen jälkeen on onneksi väliä seuraaviin kokeisiin. .-) Yh, olen viettänyt jo pari simssitöntä viikonloppua kokeiden takia, onneksi pian pääsee taas pelaamaan. .-) Sitten minulla olisi pieni ongelma pelissäni, ja toivoisin, että joku osaisi auttaa:
Lumipeitteen kanssa tuli ongelmia asennettuani Bisnes-kokoelman, joka sisältää Kauppa auki -lisärin ja H&M ja Kyökki - kylppäri-kamasetit. Lumi ei ilmesty pelattavalle tontille. Öisin tontin maahan tulee ns. vajaa lumipeite. Kun lumisade lakkaa, tonttia ympäröivä lumi menee siniseksi. Koitin ladata pelipäivitystä, mutta Bisnes-pakettiin ei ollut sellaista, eikä Vuodenaikojen päivitys ratkaissut ongelmaa. Asetuksissa näkyy, että lumipeite on pois päältä, mutta en saa laittaa sitä päälle, vaikka laskisin muita grafiikoita. Vanhassa koneessanikaan lumipeite-asetus ei ollut päällä, mutta sinne ilmestyi silti jonkinlainen lumipeite sen oikean tilalle. Onko kellään mitään ideoita lumipeiteongelman korjaamikseksi? Lumi on yksi Vuodenajat-lisärin parhaita ominaisuuksia, ja olisi sääli tehdä peli kokonaan talvettomaksi. .-/
No juu, laittakaa kommenttia ja mahdollisia neuvoja tulemaan. .-) Minun pitänee vielä kerrata meioosia maanantain koetta varten.. Kommenttien vastauksia ette enää joudukaan odottamaan seuraavaan osaan asti, sillä vuodatus on säätänyt ominaisuuden, jossa pystyy vastaamaan tiettyyn kommenttiin. Koitan vastailla aina, kun ehdin. .-)
Kommentit