Juuh, lupailin silloin kahta päivitystä tarinoihin tänä tupla viikonloppuna, joten tässä olisi tämä. :) Toivottavasti pidätte siitä, lukemaan vaan! Ja ainiin,latasin uudet korvaavat silmät, ja olen rakastunut niihin, varsinkin tummansinisiin silmiin <3 Niin että ihailkaa toki tekin niitä :D Osan alussa on vielä vanhoja silmiä...
Tajuton Petra oli viimein saatu sairaalaan tutkittavaksi Essin, Liljan ja Maijan odottaessa malttamattomina sairaalan tyhjässä käytävässä tietoja tämän tilasta. Kaikki seisoivat vaiti katsellen ulos ikkunoista. Lopulta Lilja rikkoi hiljaisuuden kysymyksellään.
-Kuinka kauan niillä vielä menee? Lilja pohdiskeli kyllästyneenä odotteluun.
-Ei ne sieltä kotoa kyllä niin nopeesti pääse. Tänne on pitkä matka, ellet satu muistamaan, Essi vastasi.
-Kyllä mä nyt sen tiedän! Oon vaan kyllästyny venailuun, Lilja ärähti. Maija oli edelleen puhumatta. Hän oli aivan sekaisin kaisista tapahtumista.
Samassa Essi huomasi taksin kaartavan sairaalan parkkipaikalle, ja hetken kuluttua sieltä astui ulos kaksi henkilöä. Essi siristeli silmiään, ja lopulta tunnisti hahmot Iinaksi ja Junnuksi.
-Nyt ne tulee! Essi kertoi Liljalle ja Maijalle, ja he siirtyivät Essin ikkunan luo katsomaan.
Hetken päästä Iina ja Junnu tömistelivät sisään sairaalan ovesta. Junnu yritti hymyillä iloisesti nähdessään rakkaat tyttärensä, mutta Iina oli aivan kalpea. Tieto Petran sairaalaan joutumisesta oli järkyttänyt häntä paljon.
-Onpa mukava nähdä teitä tyttöjä pitkästä aikaa, vaikkakin näin ikävissä merkeissä... Junnu tervehti.
-Meistäkin on ihana nähdä teitä! Lilja sanoi, ja säntäsi halaamaan Junnua. Iina oli edelleen aivan hiljaa, ja katseli vain ulos pimeyteen. Maija ja Essi katsoivat huolestuneina Iinaa. Tämä ei ennen ollut ollut noin... Tuollainen. Hän oli aina iloinen ja hyvällä tuulella, mutta nyt niin eloton ja vaisu.
Samassa Iina katsahti tyttöjen vaatetusta.
-Teillähän on vain pelkät pyjamat päällänne, hän viimein avasi suunsa.
-Niin tosiaan, ei oikein ehitty miettiä vaatetusta siinä tilanteessa, Lilja selitteli.
-Hienoa tytöt. Olen kasvattanut teidät oikein; hädän hetkellä on autettava muita heti, eikä miettimään, miltä näyttää, Junnu totesi tyytyväisenä, jolloin Liljakin sai hymyn huulilleen.
-Olisitte silti edes jotain voineet ajatella. Vain pelkillä pyjamilla, äh. Kohta sairastutte itsekin johonkin, ja Iloliemien maine kärsii, Iina vaikeroi muuttuen taas normaaliksi itsekseen.
-Mikä maine? Lilja ihmetteli.
-Mentäisiinkö katsomaan jo Petraa? Minua huolestuttaa, Maija sanoi melkein kuiskaten.
Iloliemet menivät kysymään tohtorilta, joko koko porukka saisi mennä katsomaan Petraa. Tohtori selvitteli ensiksi pari asiaa, jonka jälkeen päästi perheen Petran huoneeseen. Jokainen käveli vuorollaan Petran ahtaaseen sairaalahuoneeseen.
-Voisivat nyt vähän isompia huoneita tehdä, Essi marisi, kun ei meinannut mahtua edes koko huoneeseen.
Kaikkien katse kiinnittyi Petraan, joka makasi peiton päällä äsken tehtyjen tutkimusten vuoksi.
Iina järkyttyi pahemman kerran nähdessään karvaisen Petran.
-Mitä kummaa minun kauniille tytölleni on tapahtunut? Iina sanoi järkyttyen heti huoneeseen päästyään.
-Ää, Petra on ollut ihmissutena jo hyvän aikaa, Lilja selitti tilanteen Iinalle ja Junnulle.
-Enkä minä tiennyt sitä! Luulin jonkun pedon tulleen vessaamme, ja... Maija parahti itkien.
-Syy ei ole sinun, Iina vakuutteli.
-Mutta mitä, jos Petra ei selviäkään? Iina äänähti purskahtamaisillaan itkuun.
-Kyllä meidän Petra selviää aina, Junnu lohdutti.
-Mutta mitä, jos ei selviä? Iina murehti.
Lilja, Essi ja Maija katselivat surkeina vanhempiaan. Iina oli aivan romahtamis pisteessä, eikä Junnukaan kovin iloiselta näyttänyt. Tytötkin purskahtivat itkuun, johon ei loppua tuntunut tulevan.
-Pitäisiköhän meidän kohta alkaa lähtemään koteihimme? Essi ehdotti pyyhkäisten poskeltaan valuneita kyyneliään.
-Mutta entä Petra? Iina kauhisteli.
-Petra on täällä aivan turvassa. Hänelle tehdään varmaan vielä lisää tutkimuksia, Junnu arveli.
-Mä ainakin lähen. En mä pysty olemaan täällä enää hetkeäkään, Lilja kertoi lähtien kävelemään pois huoneesta.
Muidenkin mielestä se oli hyvä idea, joten hekin päättivät kävellä huoneesta pois, paitsi Maija. Essi huomasi siskonsa hidastelevan, ja kehotti:
-Tule Maija, muut menivät jo.
-Mä jäisin tänne mielelläni vielä hetkeksi, Maija ilmoitti.
-Okei, me odotetaan sua pihalla. Mennään sitten samaa matkaa kotiin, Essi sanoi, minkä jälkeen sulki oven perässään jättäen Maijan Petran luo.
Maija haki seinustan vierestä tulin itselleen, ja istahti sitten lähemmäs Petraa. Maija katsoi hakkaamaansa siskoaan onnettomana ajatellen kaikkea. Lopulta Maija pimahti, ja alkoi karjua:
-Miksi oon niin tyhmä? Kuka idiootti löisi omaa siskoaan?
Karjuttuaan tarpeeksi Maijalle tuli hiukan parempi olo. Hän voi kuitenkin vain toivoa, ettei kukaan olisi kuullut moisia purkauksia. Koko onnettomuus tuntui niin idiootilta, muut sisarukset tiesivät Petran olevan ihmissusi, toisin kuin Maija.
-Onko minussa jokin vikana, kun saan tietää kaikki asiat aina viimeisenä? Eikö kukaan luota minuun? Maija pohdiskeli surullisena.
-Jos Petra ei selviä, en anna itselleni tätä ikinä anteeksi, Maija jatkoi mietiskelyään.
Lopulta hän ei kuitenkaan jaksanut edes omia ajatuksiaan, ja päätti lähteä takaisin muiden luo. Laittaessaan ovea kiinni, Maija vielä sanoi Petralle:
-Pärjäile.
Seuraavana päivänä tunnelma oli yhtä apea kuin hautajaisissa. Kaikki olivat todella väsyneitä, sillä tuskin kukaan oli saanut nukuttua viime yönä. Kaikki istuivat hiljaa pöydän äärellä ajatellen kamalia mietteitään. Lopulta Maija kuitenkin rikkoi hiljaisuuden alkaen kasata likaisia lautasia pöydältä, ja laittoi ne sitten astianpesukoneeseen odottamaan pesemistä.
-Tarviitko sä apua, Maija? Essi kysyi.
-Ei tällaisista murhaajista kannata välittää, kyllä mä pärjään, Maija vastasi. Lilja peitti kasvonsa käsillään kuullessaan Maijan vastauksen.
-Älä sano noin! Ei se ollut sun vika! Lilja karjaisi.
-Lilja, lopeta! Me ei haluta kattoo sun romahtamistas, Essi komensi.
-Mut oikeesti, jos mua ei olis, vois Petrakin aivan mainiosti, Maija sanoi hiljaa.
-Ei, vaan, jos Petra olisi kertonu sulle olevansa ihmissusi ei näin olisi käynyt! Lilja korjasi.
-Lopettakaa nyt tosta asiasta jankkaaminen! Tulee vaan kaikille paha mieli! Essi kiljaisi väliin, minkä jälkeen kaikki istuivat taas hiljaa pöydän äärellä.
-Käydäänkö me katsomassa tänään Petraa? Maija kysyi hetken kuluttua.
Kumpikaan ei kuitenkaan vastannut; Essi katsoi ihmeissään Liljaa, joka katsoi ikkunasta pihalle.
-Onnettomuuden aikana kuka tahansa voi seota täysin, Maija tuumaili.
Lilja tosiaan oli muuttunut oudoksi; hän meni puhelimen luurin kanssa puhumaan pihalle Iinan kanssa.
-Joo, ollaan kyllä monossa tänään Petraa katsomaan...
-Ei teidän varmaan kannata sieltä asti ruveta tulemaan tänne. Me pidetään teidät kyllä ajan tasalla...
-Juujuu, moikkelis!
Puhelun loputtua Lilja palasi sisälle takaoven kautta. Maija oli pelaamassa tietokoneella suosikki peliään.
-Hui! Maija kiljaisi.
-Mitä? Lilja ihmetteli.
-Ei saa säikäyttää! Lilja kielsi.
-Sori, Lilja naurahti sisarensa höpsöydelle.
Tunnit vierivät hitaammin kuin koskaan. Essi, Lilja ja Maija olivat vain istuskelleet suunnilleen koko päivän. Yliopiston käyminen tuntui sillä hetkellä
-Hei, pitäiskö meidän käydä katsomassa Petraa sairaalassa? Essi ehdotti.
-Mä en haluis nähdä Petraa siellä makaamassa... Maija sanoi vaisusti sohvalta.
-Mentäis nyt vaan. Ei sitä tiedä, vaikka tohtoreilla olisi jotain hyvää kerrotavaa, Lilja huomautti.
-Mäkin tuun, Lilja kertoi.
-Äh, en mä tänne yksinkään haluu jäädä, Maija mumisi lähtien kävelemään muiden perään.
-Mä tiesin sun muuttavan mielesi, Essi sanoi.
Saavuttuaan sairaalaan Petran huoneeseen, tytöt järkyttyivät pahemman kerran.
-Missä Petra on? Essi mietiskeli.
-Ehkä vain lisätutkimuksissa, Lilja arveli.
-Tai sitten se kuoli, ja vietiin pois! Maija parahti.
-Tuskin, kyllä ne ois meille soittanu, Lilja huomautti.
-Jos ne ei vielä ehtiny, Maija sanoi.
-Hei! Nyt lopetetaan ikävistä asioista keskusteleminen! Etitää joku hoitaja, ja kysytään siltä! Essi ehdotti.
Porukka poistui huoneesta yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin. Käytävällä Maija huomasi jonkun bilettävän tohtorin, jolta tytöt päättivät tiedustella Petran olinpaikasta.
-Anteeksi, mutta... Maija aloitti, muttei ehtinyt sanoa loppuun Liljan juostessa hoitajan puheille.
-Tiedättekö mitään tuon huoneen entisestä asukista, Petra Iloliemestä? Lilja kysyi osoittaen Petran huoneen ovea.
-Petra Iloliemi... Joo, hänet vietiin juuri leikkaussaliin, tohtori kertoi.
-Minkä tähden? Lilja ihmetteli.
-Petran ihmissusi osuus vaurioitui pahasti iskusta, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin poistaa pienen pieni ihmissusiussiru (hirveä sana xD) Petran aivoista, tohtori selitti.
-Mitä Petralle sitten käy? Lilja tiedusteli.
-Hän muuttuu takaisin normaaliksi ihmiseksi, jos leikkaus edes onnistuu... tohtori kertoi.
-Mitä tapahtuu, jos se epäonnistuu? Maija uskalsi kysyä ääni väristen.
-Yritämme tehdä parhaamme. Pahimmassa tapauksessa Petra saattaa kuolla, tohtori sanoi.
Iloliemet kauhistuivat kuullessaan, että Petra saattaisi kuolla kupsahtaa. Heidän suunsa pongahtivat auki kauhusta.
-Niin ei saa tapahtua! Te ette saa antaa Petran kuolla! Maija kiljaisi.
-Kaikki yrittävät parhaansa, mutta nyt minun täytyy palata takaisin töihini, tohtori ilmoitti lähtien kävelemään muualle.
Essi, Lilja ja Maija päättivät palata takaisin kodilleen, turhaan he odottaisivat pitkän leikkauksen loppumista sairaalassa. Tohtori oli luvannut soittaa leikkauksen jälkeen, ja pitää tytöt muutenkin ajan tasalla Petran voinnista. Paluumatka oli jälleen vähäpuheinen, kaikki ajattelivat omiaan. Maija tunsi vieläkin suurta syyllisyyttä onnettomuuteen.
Kaikkien tapahtumien vuoksi opiskelu oli jäänyt vähemmälle, ja loppukoe lähestyi. Hätäpäissään tytöt kirjoittelivat kiireissään pari esseetä, jotta pääsisivät läpi loppukokeesta. Kaikkien opiskelusuoristus oli alle läpi pääsyn vaatimuksien. Tällaisilla hetkillä opiskelu ei ollut suurinta herkkua, mutta jos kuitenkin yliopiston meinaisi läpäistä, olisi jaksettava panostaa vaikeinpaankin aikaan. Essillä oli suuria vaikeuksia (ilmeestä päätellen ;)), ja Lilja yritti tapansa mukaan päästä huippuoppilaiden listalle kirjoittelemalla esseitä enemmän kuin muut.
Illalla tytöt päättivät hiukan hellittää opiskeluissa, ja syödä vaihteeksi hyvin.
-Mitä sä kokkaat Maija? Essi tiedusteli.
-Burgereita, Maija vastasi.
-Äh, taidan jättää väliin, Essi yökötteli.
-Essi, pitää syödä, että jaksaa loppukokeessa, Lilja patisteli.
-Puhuisit välillä jostain muusta kuin loppukokeesta! Koulu iljettää mua! Essi ilmoitti.
-Mun mielestä meidän pitää pystyä elämään samaa arkea, vaikka Petra onkin sairaalassa, Lilja järkeili.
-Eli Lilja ainakin on innokas syöjä, Maija arveli.
-Juups, Lilja vastasi.
Hetken päästä Maija istui tyytyväisenä juuri valmistuneita burgereita syömässä. Täydellisen tunnelman onnistui pilaamaan vaan ovikellon soiminen.
-Kuka nyt meille tulisi? Maija ihmetteli.
-Ehkä sieltä tulee uutisia Petrasta! Essi innostui pompaten sohvalta.
-No tuskinpa, nehän sanoi, että soittavat, Lilja huomautti, mutta Essi juoksi silti innoissaan ovelle.
Tulija ei todellakaan ollut kukaan tohtori, vaan Uuno, joka oli täysin unohdettu!
-Ai Uuno, se olitkin sä, Essi totesi.
-Siltä näyttää, tulinko huonoon aikaan? En vaan oo kuullut Petrasta pitkään aikaan, joten tulin kyselemään, olisiko hän kotona, Uuno kertoi kurkotellen Essin yli olohuoneeseen.
-Mikset sano mitään? Uuno ihmetteli.
-Tule sisälle, niin kerron, Essi vastasi vaisusti.
Uuno jätti ulkovaatteensa naulakkoon, minkä jälkeen hän katsoi Essiin kysyvästi.
-Asia on nyt niin, että Petra joutui sairaalaan, Essi kertoi.
-Hän on nyt leikkauksessa, ja odottelemme tohtorin soittoa ja lisätietoja, Essi jatkoi.
-Mitä? Minkä ihmeen takia? Uuno kauhisteli nostaen kätensäkin ylös.
-Ööö... Ei sillä ole väliä, Essi vältteli totuuden kertomista.
-Mutta haluan tietää! Uuno karjaisi.
Samassa puhelin alkoi soida.
-Huh, juuri oikeaan aikaan, Essi ajatteli; nyt hänen ei tarvitsisi selitellä mitään Uunolle.
-Hei, se voi olla tietoa Petrasta! Maija kiljaisi lähtien kiireisesti puhelimelle päin.
-Maija Iloliemi, hyvää iltaa...
-Kyllä, jaa... joo... Maija vastaili Essin yrittäessä kuunnella, mitä puhelimessa sanottiin. Yritykseksi se todella jäikin, sillä hän ei saanut selvää.
-Selvä, hyvä! Maija puhui, ja lopetti puhelun.
Maijan laskettua luurin paikalleen, ja käännyttyään ympäri, hän sai huomata piinaavia katseita. Jopa Lilja koneella oli kääntänyt päänsä Maijan suuntaan odottaen tietoja.
-Mikä on tilanne? Essi tiedusteli.
Maija alkoi kertoa:
-Petran leikkaus on onnistunut, mutta...
-Mitä mutta? Eikö se onnistunutkaan? Essi kysyi väliin hätääntyneenä.
-No justhan mä sanoin, että leikkaus onnistui, Maija toisti. Kukaan ei enää kysellyt, joten Maija jatkoi.
-Mutta Petra on ollut kovin huonossa kunnossa sen jälkeen, sillä sen poistaminen oli niin iso operaatio, Maija kertoi.
-Mä haluan nähdä Petran! Uuno sanoi, ja oli vetämässä takkia päälleen, kunnes Maija keskeytti hänet.
-Ei kannata, tohtori sanoi, että Petran on nyt tärkeä levätä, ja tuskin Petra edes herää ennen huomista, jos herää... Maija sanoi lauseen lopun niin hiljaa, että kukaan tuskin kuuli sitä.
-Käydään katsomassa Petraa huomeena, ehdimme ehkä ennen loppukokeen alkua, Lilja ehdotti.
-Taas sillä on se opiskelu mielessä, Essi mietti. Samassa Uuno tuli Essin luo.
-Voisko olla mahdollista... Tai siis, et mä tulisin teidän mukaan huomenna, Uuno sönkötti.
-Ai loppukokeeseenko? Essi ihmetteli.
-Uuno tarkoittaa varmaan, että pääseekö mukaamme Petraa katsomaan, Maija selvensi.
-Aa, tietysti sä voit tulla, Essi lupasi.
-Mut voisinko mä jäädä tänne teille yöks? Ku mun asuntolalta on sairaalaan niin pitkä matka, ni ehkä ois parempi, et... Uuno puhui.
-Tottakai sä voit jäädä meille yöks, Essi antoi luvan.
Hetken päästä kaikki kävivät jo nukkumaan. Uuno sai nukkua alakerran sohvalla.
Seuraavana aamuna Lilja ja Maija olivat ensimmäisinä jalkeilla. Maijalla oli taas kauhea nälkä, vaikka hän oli illalla syönyt monta burgeria. Nyt ei ollut
-...Joo, leikkaus onnistui, ja me käydään kattomassa Petraa tänään...Ei teidän tarvitse tulla, sieltä on niin pitkä matka tänne... Lilja jutteli puhelimeen.
-No ihan varma... Joo, kyllä ilmoitetaan... Juu, mut nyt mun pitää lopettaa, että me ehditään käydä siellä ennen loppukoetta... Joo joo, me pidetään teidät ajantasalla, moikka! Lilja huudi puhelimeen, ja sulki sen niin nopeasti kuin pystyi, ettei Iina ehtisi enää kysyä mitään.
Lilja meni Maijan luo.
-Miten porukat voi kotona? Maija uteli.
-Iina ainakin on aivan poissa tolaltaan, ja junnu yrittää rauhoitella sitä.
-Voi äiti parkaa, tää on sille varmaan kauheen rankkaa, Maija sanoi.
-Niin, mut meidän pitäis pikkuhiljaa alkaa lähtemään sinne sairaalaan, loppukoe alkaa tunnin päästä, joten me ehtiään just ja just käydä sairaalassa ennen sen alkua, Lilja laskeskeli.
-Hyvä, enää vaan pitäisi saada unikeot Essi ja Uuno ylös, Maija sanoi.
Maijan sanottua sen, oli Uuno yhtäkkiä jo istumassa sohvalla venytellen käsiään.
-Ah, selkää särkee, en enää halua nukkua sohvalla, Uuno voihki.
-Katos Maija, Uuno heräsi, Lilja huomasi.
-Oho, sanoinkohan mä jonkun loitsun, kun heti sen jälkeen Uuno heräsi, Maija naureskeli.
-Mistä te puhutte? Uuno kysyi unenpöpperössä käveltyään tyttöjen luo.
-Ei mistään, ja ei se sitä paitsi toiminut, sillä eihän Essi herännyt, Lilja huomautti.
-Ai ei vai? Kato taaksesi, Maija kehotti, jolloin Lilja kääntyi, ja näki Essin seisomassa takanaan.
-Maija, miten sä teit ton? Lilja kysyi hämmästyneenä.
-No en mä mitään tehnyt, Maija naureskeli siskonsa taikauskoisuudelle.
-Mikäs kokous siellä on? Eiks meidän pitäis lähtee jo? Essi huomautti.
-Joo, lähdetään, Lilja sanoi.
Lopulta kaikki seisoivat sairaalassa Petran vuoteen vieressä katsellen Petraa.
Petra nukkui sikeästi. Tohtori oli sanonut, että se on ihan normaalia pitkän leikkauksen jälkeen, mutta Petra oli kyllä nukkunut jo aika kauan.
Lilja purskahti jälleen itkuun. Oli niin ikävää nähdä oma sisko makamassa, eikä ollut tietoa selviäisikö hän. Maija katsoi vain lattiaa. Hän syytti edelleen itseään tapahtuneesta. Essikin oli vain hiljaa. Uunolle tuli vaivaantunut olo.
-Kunpa voisin auttaa jotenkin! En edes tiedä, miksi Petra oli leikkauksessa, enkä oikein nytkään voi kysyä sitä, Uuno mietti.
Uuno käveli Lilja taakse, ja taputti tätä olalle.
-Älä itke, kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja Petra selviää, Uuno lohdutti.
-Onneksi sä jaksat uskoa noin, Lilja sanoi pyyhkien kyyneleitään.
Samassa Petra käännähti vuoteessaan. Kaikki seisoivat hiiren hiljaa, ja tuijottivat Petraa. Heräisikö hän nyt? Jonkin aikaa odotettuaan, he tajusivat sen olleen väärä hälyytys, Petra käänsi vain kylkeään, ei muuta.
-No mitä siitä. Eikä se sitä paitsi mitään taikuutta ollut, vaan hassu yhteensattuma, Maija sanoi.
-Mut kokeilisit sitä nyt Petraan, ehkä se vois herättää Petran! Lilja komensi.
-No tuskinpa, Maija sanoi.
-Yritä edes! Essikin kannusti, vaikkei kunnolla ymmärtänyt, mistä Maija ja Lilja puhuivat.
-No... Hyvä on, Maija lopulta myöntyi. Hän asteli Petran viereen, ja sanoi:
-Herää Petra!
Semmoinen osa tällä kertaa. Nyt Petra ei ole enää ihmissusi, sillä peli alkoi vammailla tuolla uudellakin tontilla, ja siksi muutatin Petran normaaliksi. Ilmoitan nyt vielä sen, että jos Petra ei herääkkään, niin perijäksi tulee se, kuka sai toiseksi eniten ääniä, eli Maija. :) Mutta eipä tässä kai muuta, jättäkääs taas kommenttia! Ja kun olette sen tehneet, menkää katsomaan "pääsiäiskorttia" jonka väsäilin tässä samalla kun kirjoittelin osaa, pääsette katsomaan sitä tästä. :)
Kommentit